Ihmisen taistelu katastrofeja vastaan
KOLME vuotta oli kulunut, eikä YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali ollut riemuissaan. ”Emme ole toimineet riittävän nopeasti”, hän sanoi ryhmälle asiantuntijoita vuoden 1993 alkupuolella. ”Kun pyysin teitä kokoontumaan nyt eikä myöhemmin, tavoitteenani oli nähdä, voisimmeko ottaa takaisin menetetyn ajan.” Menetetyn ajan? Mikä hänellä oli mielessään? Viisi kirjainta: IDNDR. Mitä ne tarkoittavat? Entä mistä moinen kiire?
Yksi niistä asiantuntijoista, jotka olivat läsnä tässä kokouksessa, oli Frank Press, geofyysikko ja IDNDR:n isä. Tri Press alkoi yksitoista vuotta sitten patistella maailman tiedemiespiirejä tehostamaan taisteluaan luonnonkatastrofeja vastaan. Viisi vuotta myöhemmin, joulukuussa 1989, hän sai vaatimukselleen passiivisuuden lopettamisesta vastakaikua Yhdistyneiltä kansakunnilta, kun se julisti vuodet 1990–2000 ”Kansainväliseksi luonnonkatastrofien vähentämisen vuosikymmeneksi” (engl. International Decade for Natural Disaster Reduction, IDNDR). Mikä on sen tavoitteena?
Asennemuutos välttämätöntä
Brasilialainen geologian professori Umberto G. Cordani, IDNDR:n tieteellis-teknisen komitean jäsen, kertoi Herätkää!-lehdelle, että IDNDR on kansainväliselle yhteisölle osoitettu vetoomus, jotta se yhdistäisi tietämyksensä ja resurssinsa ja alkaisi toimia yhteistyössä luonnonkatastrofien aiheuttamien kärsimysten, tuhojen, häiriöitten ja ihmishenkien menetysten vähentämiseksi. ”Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää sitä, että painopistettä siirretään kaikkialla maailmassa katastrofeihin reagoimisesta katastrofeihin varautumiseen”, Cordani tähdentää.
Ajattelutavan muuttaminen koko maailmassa on kuitenkin paljon vaikeampaa kuin nimen antaminen vuosikymmenelle, sillä ”päätöksentekijät helposti keskittyvät mieluummin hätäavun järjestämiseen kuin katastrofien ehkäisemiseen”, todetaan julkaisussa nimeltä UNESCO Environment and Development Briefs. Nykyään menee esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa kaikesta katastrofiohjelmiin käytettävästä rahasta yli 90 prosenttia hätäapuun ja alle 10 prosenttia onnettomuuksien ehkäisemiseen. IDNDR:n tiedotuslehti Stop Disasters toteaakin, että poliitikot ”hankkivat enemmän kannatusta lohduttamalla katastrofin uhreja kuin vaatimalla veroja vähemmän dramaattisiin toimenpiteisiin, joilla olisi voitu välttää katastrofi tai lieventää sen vaikutuksia”.
Tavoitteiden asettaminen
Tällaisen rahankäytön tutun kaavan muuttamiseksi Yhdistyneet kansakunnat on määritellyt kuluvalle vuosikymmenelle kolme tavoitetta. Vuoteen 2000 mennessä kaikilla mailla pitäisi olla valmiina 1) arvio luonnononnettomuuksien aiheuttamista riskeistä, 2) pitkän aikavälin valmius- ja ehkäisysuunnitelmat ja 3) hälytysjärjestelmät. Valtiot perustivat omia komiteoitaan kiteyttämään IDNDR:n periaatteet ja hyvät aikomukset konkreettisiksi suunnitelmiksi, ja toukokuussa 1994 Japani isännöi YK:n järjestämää maailmankokousta, jonka aiheena oli luonnonkatastrofien vähentäminen. Miksi Boutros-Ghali ei ollut tyytyväinen, vaikka kaikki edellä mainittu oli suunnitelmien asteella tai jo käynnissä? Erään huolestuttavan suuntauksen takia.
Huolestuttava suuntaus
Jotkin IDNDR:n ponnistukset ovat kyllä tuottamassa tulosta. Tutkijoitten tietoisuus katastrofien vähentämisestä on kasvanut, ja eräät toimenpiteet, kuten hälytysjärjestelmien kohentaminen, ovat jo säästäneet ihmishenkiä ja pienentäneet aineellisia vahinkoja. IDNDR:n sihteeristön johtaja, tri Kaarle Olavi Elo on kuitenkin todennut, että näistä edistysaskelista huolimatta ”katastrofien määrä ja suuruus kasvavat koko ajan, ja ne vaikuttavat yhä useampiin ihmisiin”. Olemme nähneet ”kolminkertaisen lisäyksen 1960-luvulta 1980-luvulle”, vahvistaa eräs toinen YK:n asiantuntija, ”ja kasvu on jatkunut voimakkaana myös 1990-luvulla”. Ja toden totta: vuonna 1991 maailmassa kuoli 434 suurkatastrofissa yhteensä 162000 ihmistä, ja vuonna 1992 olivat taloudelliset vahingot yli 62 miljardia dollaria. YK:n kehitysohjelman UNDP:n hallinnollinen johtaja James G. Speth on tullut siihen johtopäätökseen, että maailma on muuttunut ”katastrofikoneeksi, joka tuottaa katastrofeja kauhistuttavan säännöllisesti” (UNDP Update, marraskuu 1993). Mikä tähän huolestuttavaan suuntaukseen on syynä?
Miksi niitä on yhä enemmän?
Ennen kuin voimme vastata tähän kysymykseen, meidän on tehtävä ero luonnononnettomuuden (natural hazard) ja luonnonkatastrofin (natural disaster) välillä. Ensiksi mainittu on luonnonilmiö, kuten tulva tai maanjäristys, joka saattaa joskus muuttua katastrofiksi. Esimerkiksi tulvat Brasiliassa Amazonin jokialueella ovat luonnonilmiöitä, joista on vain vähän vahinkoa. Toisaalta ne tulvat, joita sattuu Bangladeshissa Gangesin tiheään asutulla suistomaalla, aiheuttavat paljon ihmishenkien menetyksiä sekä suuria vahinkoja omaisuudelle ja ympäristölle. Usein nämä vahingot ovat niin suuria, että onnettomuusalueen yhdyskunnat eivät pääse jaloilleen ilman ulkopuolista apua. Tällaisessa tapauksessa luonnononnettomuus on muuttunut luonnonkatastrofiksi. Mistä sitten johtuu, että ihmisen ja luonnon välillä on yhä enemmän tämän kaltaisia tuhoisia yhteentörmäyksiä?
Katastrofiasiantuntija James P. Bruce toteaa, että ”yhtenä syynä” voi olla ”suuntaus kohden voimakkaampia ja yhä useammin sattuvia onnettomuuksia”. Hän on kuitenkin muitten tutkijoitten kanssa yhtä mieltä siitä, että tärkeimpänä syynä katastrofien lisääntymiseen ei ole luonnononnettomuuksien lisääntyminen, vaan se, että ihminen on yhä enemmän alttiina tällaisille onnettomuuksille. Alttiinaolon lisääntymiseen on World Health -aikakauslehden mukaan syynä ”väestöllisten, ekologisten ja tekniikan avulla luotujen olosuhteitten yhdistelmä”. Mitkä ovat joitakin osatekijöitä tässä yhdistelmässä, joka antaa alkusysäyksen katastrofeille?
Yksi niistä on se, että maailman väkiluku kasvaa. Kun ihmisten määrä koko ajan kasvaa, kasvaa myös sen todennäköisyys, että jokin luonnononnettomuus vaikuttaa osaan maailman 5,6 miljardista asukkaasta. Lisäksi väestötiheyden kasvaessa miljoonien köyhien ihmisten on pakko asettua asumaan vaarallisiin rakennuksiin sellaisille alueille, joiden tiedetään olevan kerran toisensa jälkeen luonnonvoimien armoilla. Seurauksia ei pidä ihmetellä: vuoden 1960 jälkeen maailman väkiluku on kaksinkertaistunut, mutta katastrofien aiheuttamat vahingot melkein kymmenkertaistuneet.
Ympäristömuutokset pahentavat näitä ongelmia. Nepalista Amazonin jokialueelle ja Pohjois-Amerikan tasangoilta Tyynenmeren saarille asti ihminen hakkaa metsiä, köyhdyttää maaperää voimaperäisellä viljelyllä, tuhoaa rannikoita myötäileviä valliriuttoja ja muillakin tavoin peukaloi luonnon herkkää tasapainoa – ja kaikesta tästä lankeaa lasku maksettavaksi. Entinen IDNDR:n johtaja Robert Hamilton sanoo: ”Mitä enemmän rasitamme ympäristömme kestokykyä ja muutamme sen luonnetta, sitä todennäköisemmin luonnononnettomuus muuttuu katastrofiksi.”
Jos kuitenkin ihmisen toiminta osaltaan lisää katastrofien esiintymistä tämän päivän otsikoissa, niin siinä tapauksessa voi päinvastainenkin pitää paikkansa: ryhtymällä varotoimiin ihminen voi muuttaa huomispäivän otsikoita. Kuolonuhrien ja tuhojen määrä voidaan saada jäämään hyvin pieneksi. Esimerkiksi kuolleitten määrä voisi asiantuntijoitten mielestä jäädä maanjäristyksissä kymmenesosaan nykyisestä. Vaikka varotoimien puolesta puhuvat argumentit ovatkin kiistattomia, monet silti yhä pitävät katastrofeja väistämättöminä. Ympäristökysymyksiin keskittyvän UNESCOn lehden mukaan tällainen fatalistinen näkemys on ”pahin este katastrofien vähentämiselle” (UNESCO Environment and Development Briefs). Kummalla puolella tätä estettä sinä olet?
Väistämättömiä vai vähennettävissä?
Etenkin kehitysmaissa on avuttomuuden tunne melko yleinen, ja sen kyllä ymmärtää. Kaikista niistä, jotka kuluneitten 50 vuoden aikana ovat saaneet surmansa luonnonkatastrofeissa, on nimittäin 97 prosenttia ollut kehitysmaitten asukkaita. Joissakin näistä maista ”katastrofeja on niin usein, että on vaikea tietää, mihin yksi katastrofi päättyy ja mistä seuraava alkaa”, tiedotuslehti Stop Disasters toteaa. 95 prosenttia kaikista katastrofeista sattuu kehitysmaissa. Kun tähän lisätään henkilökohtaisten katastrofien – köyhyyden, työttömyyden, epäinhimillisten elinolojen – aiheuttama kierre, on helppoa nähdä, miksi köyhät tuntevat aina vain voimakkaampaa avuttomuutta. He hyväksyvät toistuvien katastrofien aiheuttamat vahingot, koska he pitävät niitä karvaana mutta kuitenkin kohtalon heille määräämänä elämänosana. Ovatko tällaiset vahingot silti väistämättömiä?
Mitä on tehtävissä ja mitä ei
Tietenkään ihminen ei voi valvoa luonnononnettomuuksien esiintymistiheyttä tai voimakkuutta, mutta hänen ei kuitenkaan tarvitse olla täysin avuton. Ihminen näet voi vähentää alttiina oloaan tällaisille ilmiöille. Millä tavoin? Valaisemme asiaa esimerkillä.
Sanokaamme, että joku haluaa vähentää alttiina oloaan auringonvalon (luonnonilmiön) vaikutukselle, jottei saisi ihosyöpää (katastrofia). Mihin toimenpiteisiin hän voi ryhtyä? On selvää, että hän ei voi määrätä, milloin aurinko nousee ja laskee (ilmiön toistumistiheyttä). Eikä hän voi vähentää ympäristöönsä saapuvan auringonvalon määrää (ilmiön voimakkuutta). Onko hän näin ollen kykenemätön tekemään mitään? Ei, sillä hän voi vähentää auringonvalon kanssa kosketuksiin joutumistaan. Esimerkiksi hän voi oleskella kuumimman osan päivästä sisällä, tai jos se ei ole mahdollista, hän voi ulkona ollessaan käyttää päähinettä ja suojaavia vaatteita. Tällä tavoin hän on paremmin turvassa auringonvalolta (ilmiöltä), ja samalla hän vähentää sen riskiä, että joutuisi ihosyövän (katastrofin) uhriksi. Hänen varotoimillaan voi siis olla suuri merkitys.
Sinäkin voit samalla tavoin ryhtyä toimenpiteisiin ollaksesi paremmin turvassa jonkin luonnononnettomuuden vaikutuksilta. Näin pienennät katastrofin sattuessa itseesi kohdistuvaa vahingonvaaraa, samoin kärsittäviksesi tulevien taloudellisten vahinkojen suuruutta. Tekstiruudun ”Oletko valmistautunut?” ehdotuksista on ehkä hyötyä niille, jotka elävät teollisuusmaissa. Sellaiselle, joka elää jossakin kehitysmaassa, voivat tekstiruudun ”Tehokkaita varotoimia jotka eivät maksa paljon” tarjoamat esimerkit antaa jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisiin yksinkertaisiin toimenpiteisiin nykyään on mahdollista ryhtyä. Niiden avulla voidaan ehkä melkoisesti säästää ihmishenkiä ja pienentää omaisuusvahinkoja. Tekniikan antamat mahdollisuudet ovat tätä nykyä senlaatuisia, että ”fatalismia ei voida enää hyväksyä”, haluaa geofyysikko Frank Press muistuttaa. Luonnonkatastrofeihin eittämättä pätee se, että on ehdottomasti parempi ehkäistä ennalta kuin ryhtyä parantamaan.
[Tekstiruutu s. 6]
Oletko valmistautunut?
PELASTUSPALVELUTOIMINNASTA vastaava Yhdysvaltain liittovaltion elin (Federal Emergency Management Agency) antaa joitakin ehdotuksia siitä, miten selviytyä onnettomuustilanteista. Seuraavassa tärkeimpiä niistä.
Hanki tietoa. Ota yhteyttä paikallisiin paloviranomaisiin sen selville saamiseksi, millainen katastrofien vaara on olemassa sillä alueella, jolla sinä asut. Saatat ehkä jo tietää joistakin vaaroista, mutta jotkin toiset vaarat saattavat olla sinulle yllätys. Jos saat tietää kotisi olevan alttiina luonnononnettomuuksille, niin toimi näin:
◻ Kokoontukaa perheenä keskustelemaan siitä, minkä tyyppisiä vaaroja voi olla tarjolla. Selitä, mitä kussakin tapauksessa pitää tehdä.
◻ Suunnitelkaa perheenä, miten säilytätte yhteyden toisiinne siinä tapauksessa, että jokin tällainen tilanne vie teidät erilleen toisistanne. Sopikaa kaksi tapaamispaikkaa: toinen kotinne ulkopuolelta äkillisen hätätilanteen – esimerkiksi tulipalon – sattuessa ja toinen vähän kauempaa, mikäli ette voi palata kotiin.
◻ Pyytäkää jotakuta ystäväänne perheenne yhteyshenkilöksi, jolle kaikki perheenjäsenet voivat soittaa ja ilmoittaa olinpaikkansa, jos ette pääse sovittuihin tapaamispaikkoihinne. Valitkaa sellainen ystävä, joka asuu jossakin kauempana, sillä katastrofin jälkeen on usein helpompaa soittaa kaukopuheluja kuin soittaa onnettomuusalueen sisällä. Opettakaa lapsenne soittamaan tälle ystävälle. Neuvotelkaa, mitä teette siinä tapauksessa, että onnettomuusalue evakuoidaan. Pohtikaa sitä, miten voisitte auttaa naapureitanne, jotka saattaisivat olla erityisen avun tarpeessa. Tehkää suunnitelma lemmikkieläintenne varalle.
◻ Liimatkaa hätänumerot kaikkiin puhelimiinne.
◻ Ottakaa selvää sulaketaulun, vesijohdon ja mahdollisen kaupunkikaasun pääkytkinten sijaintipaikasta. Näyttäkää niille perheenjäsenille, joilla on kykyä huolehtia asioista, miten ne suljetaan, ja kertokaa heille, milloin ne tulee sulkea. Säilyttäkää välttämättömiä työkaluja pääkytkinten lähettyvillä.
◻ Varautukaa tulipalon varalle. Asentakaa savuhälyttimiä, varsinkin makuuhuoneitten lähettyville.
[Tekstiruutu s. 8]
Tehokkaita varotoimia jotka eivät maksa paljon
ERÄÄN Maailmanpankin raportin mukaan vähän alle puolella maailman väestöstä on panna elämiseensä vain noin 20 markkaa tai vielä vähemmän viikossa. Vaikka olisitkin itse tällaisessa asemassa, niin sinulla on silti käytettävissäsi hyviksi osoittautuneita keinoja, sanovat asiantuntijat. Niistä on hyvä ottaa selvää. Tiedon hankkiminen näet ”on tärkeimpiä keinoja, kun luonnonkatastrofien vaikutuksia halutaan lieventää pienellä rahalla”, sanoo perulainen katastrofiasiantuntija Alberto Giesecke. Seuraavassa kaksi esimerkkiä Etelä-Amerikasta.
Luonnonkatastrofien vaikutusten lieventämisestä kirjoitettu YK:n opaskirja Mitigating Natural Disasters selittää, mitä on tehtävissä savitalojen laadun parantamiseksi:
◻ Vuoristomaastossa talo kannattaa rakentaa maahan kaivetulle tasanteelle.
◻ Vahvimpia ovat pohjakaavaltaan neliönmuotoiset talot. Jos talosta on pakko tehdä pitkänomainen, rakentakaa toinen seinä 2,5 kertaa toista pitemmäksi.
◻ Kivistä tai betonista tehty perustus pienentää seismisten voimien vaikutusta.
◻ Yhdensuuntaiset seinät kannattaa rakentaa siten, että niistä tulee yhtä painavia ja lujia sekä samankorkuisia. Niistä on aina hyvä tehdä ohuita ja matalia. Tällä tavoin rakennetut talot ovat kärsineet maanjäristyksissä pienempiä vaurioita kuin perinteisellä tavalla rakennetut savitalot.
Eräs hyväksi osoittautunut keino on talojen rakentaminen perinteisellä ristikkorakennetekniikalla (quincha). Stop Disasters -lehden mukaan quinchataloissa on ruokopunoksesta ja pienistä oksista tehty runko, jonka tukena on vaakasuoria ja pystysuoria seipäitä ja jossa välien täytteenä on vain pieni määrä savea. Tällä rakennusmenetelmällä tehdyt talot kyllä tärisevät maanjäristyksessä, mutta sen mentyä ohi ne palautuvat alkuperäiseen muotoonsa. Niissä seinien paksuus on 10–15 senttimetriä. Eräässä vuonna 1991 sattuneessa maanjäristyksessä kaikki tällaiset talot jäivät pystyyn, kun taas 10000 sellaista taloa, joissa seinät olivat metrin paksuista umpiainetta, luhistui ja 35 ihmistä menetti henkensä. UNESCOn arkkitehdin John Beynonin mukaan ihmisiä eivät tapa maanjäristykset, vaan luhistuvat rakennukset.
[Kuvat s. 7]
Monin paikoin ihminen hakkaa vastuuttomasti metsiä ja raivaa siten tietä uusille luonnonkatastrofeille