Intialaiset naiset siirtymässä 2000-luvulle

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN INTIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

He ovat pitkiä, he ovat lyhyitä. He ovat laihoja, he ovat tukevia. He ovat humoristisia, he ovat juroja. He ovat äärimmäisen rikkaita, he ovat aivan rutiköyhiä. He ovat saaneet hyvän koulutuksen, he ovat täysin luku- ja kirjoitustaidottomia. Keitä he ovat? Intialaisia naisia. Entä mitä kohti he ovat menossa? He ovat siirtymässä 2000-luvulle.

SUURIMMALLA osalla Intian ulkopuolella elävistä on sellainen kuva intialaisesta naisesta, että tämä on viehättävä, kaunis, salaperäinen ja hurmaava. Etsiessään itselleen vaimoa monet miehet harkitsevat Intiaa, mikä johtuu osaksi siitä käsityksestä, että intialaisnaiset ovat taipuvaisempia alistumaan, miellyttämään miestään ja olemaan parempia perheenemäntiä kuin heidän itsenäisemmät läntiset sisarensa. On kuitenkin harhaanjohtavaa puhua tyypillisestä intialaisnaisesta, joka elää tässä valtavassa erilaisten etnisten, uskonnollisten ja sosiaalisten taustojen sulatusuunissa. Tässä kiehtovassa maassa asuu kaikentyyppisiä naisia.

Intian historia on kertomus monista kulttuureista, jotka ovat sulautuneet yhteen joko rauhanomaisesti tai pakolla. Sitä, mistä tulivat varhaiset uudisasukkaat dravidat, spekuloidaan. Alkuperältään he näyttävät olevan australialaisten ja Välimeren eteläpuolisten kansojen sekoitusta. Lisäksi heillä on erityisiä yhteyksiä Kreetaan. Kun arjalaiset ja persialaiset muuttivat Intiaan luoteesta ja mongolit koillisesta, dravidat vetäytyivät etelään. Eteläintialaiset naiset ovatkin yleensä sirorakenteisempia ja tummaihoisempia kuin pohjoisen naiset, jotka ovat tavallisesti pitempiä ja vaaleaihoisempia mutta silti tummatukkaisia ja -silmäisiä. Koillisen asukkailla on usein itämaisia piirteitä.

Uskonnolla on ollut merkittävä vaikutus naisen asemaan Intiassa. Koska nykypäivän Intia on maallinen valtio, naisen edistymistä estäviä perinteisiä näkemyksiä yritetään kaikin keinoin muuttaa. Parhaillaan otetaan suuria askeleita ei ainoastaan varakkaiden tai vaikutusvaltaisten, vaan kaikkien naisten koulutusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Lukukoulut, työhön valmentaminen kylissä ja ilmainen koulu tytöille muuttavat kuvaa intialaisesta naisesta.

Maharashtran osavaltiossa otettiin 22. kesäkuuta 1994 pitkä harppaus eteenpäin, kun naisia koskeva hallituksen ohjelma julkistettiin. Intian varapresidentti K. R. Narayanan kuvaili sitä ”historialliseksi” ja ”kumoukselliseksi” ohjelmaksi, joka kohdisti huomion naisten perusongelmiin, esimerkiksi yhteisomistusta koskeviin oikeuksiin, holhoukseen, asumistukeen ja yhtäläisiin työmahdollisuuksiin.

Kun entistä useammat naiset menevät korkeakouluihin ja astuvat työmarkkinoille eikä heidän elämänsä enää rajoitu kotiin, on herännyt kysymys moraalisen ilmapiirin muuttumisesta. Raportit kertovat yliopistoissa esiintyvästä huumeiden väärinkäytöstä ja moraalin rappeutumisesta. Viestimillä on tärkeä osuus joidenkin nuorten intialaisnaisten muodonmuutoksessa. Kun verrataan 30 vuoden takaisia elokuvia nykyisiin, monet huomaavat naiskuvan muuttuneen valtavasti. Muuan intialaisnainen totesi: ”Kouluaikojeni entinen kaino, ystävällinen, uhrautuvainen elokuvien sankaritar on antanut tietä nykyaikaiselle tytölle, joka ollessaan onneton jättää miehensä ja tämän sukulaiset sekä taistelee oikeuksiensa ja itsenäisyytensä puolesta.”

Moniin muihin maihin verrattuna käyttäytyminen ja pukeutuminen on Intiassa kuitenkin kaiken kaikkiaan hillittyä. Yleisin vaate on kaunis sari, joka häveliäästi peittää suurimman osan ruumiista. Suosittu vaate nuorten naisten keskuudessa erityisesti pohjoisessa on shalwar-kameez, löysä vaate, jota käytetään pyjamatyyppisten housujen päällä. Pääasiassa Bombayssa, Goassa ja Kalkutassa nähtävät länsimaiset vaatteet ovat yleensä säädyllisiä tyyliltään ja pituudeltaan.

Uusia työmahdollisuuksia

Millaisia työpaikkoja intialaisille naisille on tarjolla, kun he ovat siirtymässä 2000-luvulle? Suuri osa Intian väestöstä asuu kylissä ja työskentelee maatalouden parissa. Miljoonat tekevät työtä pelloilla. Naiset työskentelevät miesten rinnalla tehden kaikenlaisia maataloustöitä. Lisäksi he kantavat vettä pitkien matkojen päästä joista ja kaivoista sekä keräävät ahkerasti polttopuita. Työn ajaksi vauvat asetetaan lanteelle tai pannaan puihin ripustettuihin riippumattoihin.

1900-luvun alusta lähtien intialaisia maalaisperheitä on lähtenyt sankoin joukoin kaupunkialueille työnhakuun. Naiset ovat työskennelleet kutomoissa ja tehtaissa. Teollisuuden nykyaikaistaminen vaikutti kuitenkin naistyöntekijöihin enemmän kuin miehiin. Miehiä koulutettiin käyttämään koneita mutta naisia ei. Tämä aiheutti naisille paljon vaikeuksia. Heidät alennettiin kantamaan rakennustyömailla tarvittavia tarvikkeita, vetämään käsin painavilla säkeillä lastattuja kärryjä, myymään käytettyjä vaatteita tai tekemään muuta pienipalkkaista työtä.

Yhteiskunnan uudistajat alkoivat ponnistella naisten osan parantamiseksi. Ilmaantui SEWA:n (Itsenäisinä yrittäjinä toimivien naisten yhdistys) kaltaisia liikkeitä, joiden tavoitteena oli auttaa koulunkäymättömiä naistyöntekijöitä huolehtimaan terveydestään jotta he voisivat tehdä työtä, hankkimaan riittävä luku- ja kirjoitustaito jotta he välttyisivät kietoutumasta turmeltuneeseen toimintaan, parantamaan taitojaan työntekijöinä sekä oppimaan, miten säästää rahaa ja näin kerätä omaa pääomaa ja välttää häikäilemättömien rahanlainaajien kiskomat korkeat korot. Kun tunnetulta sosiologilta Zarina Bhattilta kysyttiin feminismin käyttämisestä yhteiskunnallisena työvälineenä, hän totesi: ”Intiassa feminismi tarkoittaa sitä, että naisten ongelmia kuunnellaan, heitä autetaan järjestäytymään, heille pyritään antamaan teknistä koulutusta sekä terveyttä ja ravitsemusta koskevaa tietoa.”

Samanaikaisesti ovat muuttuneet näkemykset sellaisten varakkaista perheistä olevien oppineiden naisten asemasta, joiden katsottiin kuuluvan ylempään yhteiskuntaluokkaan, samoin kuin keskiluokan perheisiin kuuluvien naisten asemasta. Nykyään molemmista yhteiskuntaluokista olevia naisia voidaan tavata kaikilla aloilla, ei ainoastaan opetus- ja terveydenhoitoalalla. Jotkut naiset ovat luoneet itselleen uran lentäjinä, malleina, lentoemäntinä ja poliiseina, ja heitä toimii johto- ja hallintotehtävissä. Monia vuosia Intian pääministerinä oli nainen, joka valittiin maailman suurimmassa demokratiassa. Intialaiset naiset hoitavat virkoja sotavoimissa, heitä on lakimiehinä ja ylituomareina, ja tuhannet ovat antautuneet liikealalle yrittäjiksi.

Muutoksia avioliittorintamalla

Miten tämä pyrkimys itsenäistymiseen työelämässä on vaikuttanut nykyaikaisen intialaisnaisen suhtautumiseen avioliittoon? 1800- ja 1900-luvut toivat mukanaan suuria muutoksia naimisissa oleville intialaisnaisille. Ikivanha satiksi kutsuttu tapa, jonka mukaan leski poltti itsensä vapaaehtoisesti miehensä hautaroviolla, lakkautettiin Englannin valtakaudella. Lapsiavioliitot on kielletty lailla, niin ettei alle 18-vuotias tyttö voi lain mukaan mennä naimisiin. Samoin myötäjäisten vaatiminen tytön perheeltä on lailla kielletty, mutta tämä vahingollinen tapa on edelleen olemassa. Monia tuhansia nuorikkoja on murhattu tavalla tai toisella joko siitä syystä, että heidän perheensä ei pystynyt antamaan riittäviä myötäjäisiä tai että toisesta avioliitosta voitiin saada enemmän rahaa.

Vähitellen myötäjäisistä johtuvien kuolemantapausten perimmäisiin syihin on alettu kiinnittää huomiota. Avioituessaan intialaistyttö meni perinteisesti miehensä luokse tämän vanhempien kotiin ja pysyi siellä kuolemaansa asti. Tytön vanhemmat eivät koskaan ottaneet häntä takaisin kotiinsa. Koska suurimmalla osalla naisista ei ollut muodollista koulutusta, he eivät voineet lähteä miehensä kodista ja tehdä työtä itsensä elättämiseksi. Monesti nuoria naisia siis kidutettiin ja heidän yllään leijui kuoleman uhka, ja jos heidän vanhempansa eivät kyenneet antamaan lisää rahaa tai tavaroita tyydyttääkseen puolison ahneita sukulaisia, nuorikot vain odottivat hiljaa kärsien lopullista kohtaloaan: tavallisesti lavastettiin kuolemaan johtava onnettomuus, jossa liesi räjähti tai tuli tarttui ohueen sariin.

Nykyään lainsäädäntö, naisten poliisiosastot ja naisten tuomioistuimet ja tukiryhmät tarjoavat naimisissa olevalle naiselle paikan, josta hakea apua, mikäli hän uskoo henkensä olevan vaarassa. Koska koulutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet ja naisille on avautunut työmahdollisuuksia, jotkut heistä päättävät olla avioitumatta tai avioitua vasta paljon myöhemmin elämässään luotuaan ensin itselleen uran. Riippuvuus miehistä, mikä johtaa usein ankaraan ylivaltaan, ei ole siksi enää yhtä voimakasta.

Tyttövauvojen saama huomio lisääntyy

Eräs ongelmallinen asia, joka vaikuttaa naisiin ja joka on 2000-luvun lähetessä muuttumassa, on kohtuuton halu saada poikalapsia. Tämä ajatus, jonka taustalla ovat vanhat uskonnolliset opetukset sekä taloudelliset näkökohdat, on usein johtanut tyttövauvojen tappamiseen ja tyttöjen huonoon kohteluun. He ovat saaneet vähemmän ruokaa ja koulutusta kuin pojat eikä heidän terveydestään ole huolehdittu yhtä hyvin.

Lapsivesipunktion tekeminen sikiön sukupuolen määrittämiseksi on viime aikoina yleistynyt, mikä johtaa usein naispuolisen sikiön abortoimiseen. Menetelmä on edelleen melko yleinen, vaikka sen käyttöä säädelläänkin lailla. Sitä käsitystä, että poikalapsi on toivotumpi, yritetään parhaan mukaan muuttaa.

Ihmisten luomat filosofiat ovat halventaneet naisia monin tavoin. Leskien kohteleminen on yksi esimerkki. Muinaisessa Intiassa leskien sallittiin mennä uudelleen naimisiin. Mutta 500-luvun tienoilta alkaen lainlaatijat alkoivat vastustaa sitä, ja leskien osa muuttui säälittäväksi. Koska leskiltä evättiin mahdollisuus mennä uudelleen naimisiin, koska sukulaiset ryöstivät usein heidän kuolleen miehensä omaisuuden ja koska heitä kohdeltiin suvun kirouksena, monet heistä valitsivat mieluummin itsensä uhraamisen miehensä hautaroviolla kuin elämän kaltoin kohdeltuna ja nöyryytettynä.

1800-luvun lopulta alkaen uudistajat ovat yrittäneet keventää tällaisten naisten taakkaa, mutta syvään juurtuneet tunteet ovat sitkeässä. Monissa yhteisöissä leski – joskus hyvin nuori nainen, jonka iäkäs mies on kuollut – on todella surkeassa asemassa. Tri Saharada Jain kehitystutkimuslaitoksesta sanoo: ”Leskeyden trauma juontaa juurensa pääasiassa siitä, että naiset ovat niin sopeutuneita vallitsevaan kulttuuriin, että heidän koko psyykensä on rakentunut heidän miehensä identiteetille.” Leskiä yritetään auttaa siirtymään 2000-luvulle arvokkaasti.

Maaseudun ja kaupungin välisiä eroja

Kaupunkilaisnaisten ja maalaisnaisten välillä on valtava ero. Arviolta 25 prosenttia maaseudun naisista on luku- ja kirjoitustaitoisia; kaupungeissa prosentuaalisesti paljon suurempi määrä hyötyy kouluista ja yliopistoista. Sosiaalityöntekijät järjestävät luku- ja kirjoituskursseja, terveydenhoidon valmennusta ja työllisyysohjelmia maalaisnaisten auttamiseksi. Joidenkin osavaltioiden hallitukset ovat varanneet naisille 30 prosenttia julkisen sektorin, osuuskuntien ja paikallisen itsehallinnon piiriin kuuluvista avautuvista työpaikoista. Naisliikkeet yrittävät lievittää miljoonien intialaisten osana olevaa tuskaa ja kurjuutta. Ne ovat onnistuneet siinä jossain määrin. Mitä siis voidaan sanoa intialaisnaisten tulevaisuudesta?

Siirtymässä 2000-luvulle!

Onko intialaisen naisen rooli muuttumassa, kun hän siirtyy 2000-luvulle? Kyllä on, vieläpä nopeasti. Intialaisnaiset kohtaavat kuitenkin samanlaisen tilanteen kuin sisarensa kaikkialla maailmassa. Edistystä tapahtuu, mutta on myös takaiskuja. On toivoa, mutta myös epätoivoa. On kauniita koteja ja ylellistä elämää, mutta on myös slummeja, lohdutonta köyhyyttä ja lamaannuttavaa nälkää. Miljoonille kaikki se, mikä menee yli niukan toimeentulon, on saavuttamattomissa. Toiset tuntuvat omistavan kaiken, mitä maailmalla on tarjottavana. Suurimmalle osalle tulevaisuus on epävarma; heillä on unelmansa mutta myös epäilyksensä.

Joillekuille tulevaisuus on kuitenkin valoisa ja toiveikas – erityisesti niille, joilla on toivo Jehovan valtakunnan alaisesta paratiisimaasta, jota hallitsee Jeesus Kristus (Ilmestys 21:1, 4, 5). He katsovat täysin luottavaisina kohti 2000-lukua, jolloin naiset tulevat nauttimaan elämästään täysin määrin.

[Kuva s. 16]

Tiilien kantamista rakennustyömaalla

[Kuva s. 17]

Vettä nostetaan kotikäyttöön

[Kuva s. 18]

Neuvottelussa miesten kanssa

[Kuva s. 18]

Tietokoneen käyttöä