Mitkä ovat joitakin ongelmia?

Isovanhemmat, vanhemmat ja lastenlapset – kolme sukupolvea, joita erottaa toisistaan iän puolesta vain muutama vuosikymmen, mutta ajattelutavan puolesta syvä kuilu.

MONET isovanhemmat ovat kokeneet toisen maailmansodan kauhut, samoin kaikki sen tuhoisat seuraukset. Heidän lapsensa olivat todennäköisesti nuoria 1960-luvulla, jolle oli tunnusomaista protestoiminen ja taloudellinen nousukausi. Näiden lapset elävät nykyään maailmassa, jossa ei ole arvoja. Kun yleiset esikuvat ovat nopeassa tahdissa muuttuneet toisenlaisiksi, ei vanhemman sukupolven ole helppoa saada seuraavaa sukupolvea antamaan arvoa sen kokemuksille. Jotakin puuttuu, jotakin sellaista, mikä saisi eri sukupolvien edustajat tekemään yhteistyötä ja kunnioittamaan toisiaan. Mitä se voisi olla?

Hyvää tarkoittavat isovanhemmat usein sekaantuvat perheellisten lastensa asioihin, ja he valittavat, että vanhemmat ovat joko liian ankaria lastenlapsille tai antavat heille liian helposti periksi. Toisaalta espanjalainen sananparsi sanoo: ”Isovanhempien antamilla rangaistuksilla ei saada aikaan kunnollisia lastenlapsia”, isovanhemmat kun helposti ovat sallivaisia. He puuttuvat asioihin kenties sen takia, että he haluavat estää lapsiaan tekemästä joitakin erehdyksiä, joita he omien kokemustensa perusteella osaavat ilman muuta odottaa. He saattavat kuitenkin usein olla kyvyttömiä arvioimaan tasapainoisesti sitä, millä tavoin heidän suhteensa lapsiinsa on muuttunut, kun nämä ovat nyt naimisissa. Kun lapset ovat avioliittonsa avulla saavuttaneet kauan kaipaamansa itsenäisyyden, he eivät enää halua, että heidän asioihinsa puututaan. He tekevät nyt työtä pitääkseen huolta perheensä toimeentulosta, joten he eivät voi hyväksyä sitä, että heidän oikeuttaan tehdä omia ratkaisujaan loukataan. Lapsenlapset, jotka ehkä luulevat tietävänsä jo kaiken, pahastuvat säännöistä ja määräyksistä, ja he ehkä ajattelevat, että heidän isovanhempansa ovat jääneet jälkeen yleisestä kehityksestä. Nyky-yhteiskunnassa isovanhemmat ovat kaikesta päättäen menettäneet arvostetun asemansa. Heidän kokemuksestaan ei kovinkaan usein välitetä.

Kun ajatustenvaihto lakkaa

Toisinaan molemminpuolisesta ymmärtämyksen puutteesta tulee kuin läpipääsemätön seinä, joka eristää isovanhemmat muusta perheestä silloinkin, kun he asuvat lastensa luona. Valitettavasti näin käy juuri silloin, kun ikä alkaa painaa raskaana isovanhempia ja he tarvitsisivat entistä enemmän rakkautta osakseen. Ihmisen ei tarvitse olla yksin, kun hän jo voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Kun ajatustenvaihto lakkaa ja kun kunnioituksen ja rakkauden tilalle tulevat alentuvuus tai ärtymys, seurauksena on se, että isovanhemmat vieraantuvat täydellisesti muusta perheestä ja alkavat tuntea syvää pettymystä. Se loukkaa heidän sisintään. Pedagogi Giacomo Dacquino kirjoittaa: ”Perheessä vallitseva rakkaus, jota joku hiljattain vertasi vanhanmalliseen autoon, on edelleen parasta lääkettä vanhuuden tuomiin ongelmiin. Ymmärtämystä ilmaisevista kasvonilmeistä, ystävällisestä hymystä, rohkaisevasta sanasta tai hyväilystä on enemmän apua kuin monista lääkkeistä.” (Libertà di invecchiare [Vapaus vanheta].)

Omalla esimerkilläsi voi olla suuri merkitys

Jännitys, joka on seurausta perheenjäsenten välien huononemisesta, aiheuttaa myös sen, että sukupolvien välille syntyy alituiseen valituksen aihetta. Yhdestä perheenjäsenestä voi tuntua siltä, ettei joku toinen perheessä osaa tehdä mitään oikein. Kaikki kuitenkin kärsivät tällaisesta. Lapset huomaavat, miten heidän vanhempansa kohtelevat isovanhempia ja miten nämä vuorostaan reagoivat. Isovanhemmat saattavat useimmiten kärsiä hiljaa, mutta lapsilla on korvat ja silmät, ja he muistavat. Vaikutus näkyy tulevaisuudessa lasten omissa käyttäytymistavoissa. Aikuisina he todennäköisesti kohtelevat vanhempiaan paljolti samalla tavoin kuin nämä kohtelivat isovanhempia. Seuraavaa Raamatun periaatetta ei pääse pakoon: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” (Galatalaisille 6:7.)

Jos lapsenlapset näkevät vanhempiensa kohtelevan isovanhempia alentuvasti – pilailevan heidän kustannuksellaan, panevan heiltä suun tukkoon tai jopa käyttävän heitä häikäilemättä hyväkseen – niin vanhemmat voivat vanhetessaan odottaa saavansa osakseen samaa omilta lapsiltaan. Ei riitä, että isovanhempien kuva on kehyksissä piirongin päällä, vaan heitä tulee myös kunnioittaa ja rakastaa ihmisinä. Aikanaan lapsenlapset saattavat toimia samalla tavoin. Isovanhempien huonosta kohtelusta on tiettävästi tulossa yhä yleisempi ilmiö. Joihinkin Euroopan maihin on vanhuksille perustettu samantapaisia palvelevia puhelimia, joita on jo ollut olemassa hätää kärsiville lapsille. Niihin voivat huonosti kohdellut vanhukset apua tarvitessaan soittaa.

Itsekkyys, ylpeys ja rakkaudettomuus edistävät ja pahentavat ymmärtämyksen puutetta. Seurauksena on ollut, että yhä useammat yrittävät vapautua isovanhemmistaan sijoittamalla heidät hoitokoteihin. Jotkut ovat halukkaita käyttämään paljonkin rahaa vapautuakseen vanhempiensa hoitamisesta, ja he sijoittavat nämä joko erityisiin vanhusten hoitolaitoksiin, jotka on varustettu kaikella uusimmalla tekniikalla, tai varta vasten eläkeläisille rakennettuihin kyliin, jollaisia on esimerkiksi Floridassa ja Kaliforniassa. Viimeksi mainituissa on kyllä runsaasti valintamyymälöitä ja ajanviettomahdollisuuksia, mutta niistä puuttuvat kuitenkin omaisten hymyt ja hyväilyt ja lastenlasten halaukset. Etenkin loma-aikoina monet etsivät paikkaa, johon he voisivat ”pysäköidä” isoäidin ja isoisän. Intiassa tilanne voi joskus olla vielä pahempi: jotkut isovanhemmat yksinkertaisesti jätetään heitteille, selviytymään omin neuvoin.

Avioerot pahentavat niitä ongelmia, joita on läheisten perhesiteitten ylläpitämisessä. Englannissa on enää vain joka neljännessä perheessä sekä isä että äiti. Avioerojen määrä on kuitenkin kasvussa kautta maailman. Yhdysvalloissa otetaan vuosittain toista miljoonaa avioeroa. Isovanhemmat joutuvat näin ollen yllättäen vastatusten lastensa avioliittokriisien ja niiden voimakkaitten muutosten kanssa, joita tämän jälkeen tapahtuu heidän suhteessaan lastenlapsiin. Kun kanssakäyminen entisen vävyn tai miniän kanssa voi tuntua hämmentävältä, niin tätä hämmennystä lisää ”’hankittujen’ lastenlasten äkillinen ilmaantuminen – – jos heidän poikansa tai tyttärensä uudella kumppanilla on lapsia entisestä avioliitostaan”, kertoo italialainen sanomalehti Corriere Salute.

”Uutta elämänintoa”

Riippumatta siitä, asuvatko isovanhemmat muun perheen luona tai eivät, lämmin ja rakkaudellinen suhde omiin isovanhempiin on kuitenkin suureksi siunaukseksi kaikille. ”Se, että voimme tehdä jotakin lastemme ja lastenlastemme hyväksi, riittää antamaan meille uutta elämänintoa”, sanoo isoäiti Ryoko, joka asuu Fukuin prefektuurissa Japanissa. Corriere Salute kertoi tutkimuksesta, jonka tuloksista erään amerikkalaisen tutkijaryhmän mainitaan sanoneen: ”Kun isovanhemmilla ja lastenlapsilla on se onni, että heidän välillään on kiinteä ja lämmin suhde, siitä on paljon etua ei vain näille lapsille, vaan myös koko perheelle.”

Mitä siis on tehtävissä henkilökohtaisten erimielisyyksien, sukupolvien välisten kuilujen ja synnynnäisten, itsekkyyteen ohjaavien taipumusten voittamiseksi, koska niillä on hyvin kielteinen vaikutus lähiomaisten välisiin suhteisiin? Näitä kysymyksiä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Huomioteksti s. 6]

”Ihmisen vanhenemisessa on kamalaa se, että häntä ei kuunnella.” (Albert Camus, ranskalainen kirjailija)