Nykyajan laupias samarialainen
MUUAN Kanadassa asuva nainen joutui auto-onnettomuuteen. Eräs nykyajan laupias samarialainen tuli auttamaan häntä (Luukas 10:29–37). Liikuttuneena miehen huomaavaisuudesta nainen kirjoitti The Georgetown Independent -lehteen seuraavaa:
”Hyvä Toimittaja
Kirjoitan kahdesta syystä. Ensiksi haluan kiittää erästä Georgetownin asukasta, joka auttoi minua viime viikonloppuna menetettyäni autoni hallinnan ja syöksyttyäni ojaan.
Herra John Saunders sattui ajamaan ohi ja pysähtyi. Hän alkoi antaa ensiapua ja rauhoitteli minua. Hän pysyi luonani, kunnes ambulanssinkuljettajat ja poliisi ottivat tilanteen hallintaansa. Yhdyskuntanne voi olla onnellinen siitä, että sitä on siunattu herra Saundersin kaltaisella laupiaalla samarialaisella.
Herra Saunders tuli tapaamaan miestäni ja minua sairaalaan vain nähdäkseen, että olin kunnossa. Olin järkyttynyt saatuani selville, että herra Saunders työskentelee Jehovan todistajien keskuspaikassa Georgetownissa. Olen aina luullut, etteivät nämä ihmiset usko lääketieteeseen, mutta niin vain yksi heistä käytti ensiaputaitojaan hyödykseni. Tämä johtaakin minut kirjeeni toiseen syyhyn.
Haluaisin pyytää kaikilta Jehovan todistajilta anteeksi töykeyttäni, kun he ovat käyneet ovellani. Olen aina luullut teitä fanaatikoiksi. Herra Saunders todisti tämän kauhean olettamuksen vääräksi. Tehän olette kaikki aivan tavallisia ihmisiä, jotka yritätte toimia oman käsityksenne mukaan oikein.
Kiitoksia vielä kerran, herra Saunders, ja pitäkää vain kiinni uskostanne. Jumala Teitä siunatkoon!
T. M., Toronto”
Jehovan todistajat uskovat, että heidän ”tulee rakastaa – – lähimmäistään niin kuin itseään” (Luukas 10:27). Jos haluaisit saada lisää tietoa Jehovan todistajista tai ilmaisen Raamatun kotitutkistelun, niin kirjoita Jehovan todistajille, PL 68, 01301 Vantaa, tai lähimpään sivulla 5 mainittuun osoitteeseen.