”Tiede ottaa oppia luonnosta”
TÄMÄ oli erään kirjoituksen otsikko The New York Times -sanomalehden 31. elokuuta 1993 päivätyssä numerossa. Kirjoituksessa sanottiin, että yhä useammat uusia aineita kehittelevät tiedemiehet ovat tulleet tekemisiin biomimetiikan kanssa. Times-lehden määritelmän mukaan biomimetiikka ”tutkii biologisten aineiden rakennetta ja tarkoitusta, jotta niitä voitaisiin käyttää keinotekoisten aineiden mallina”.
Kirjoituksessa myönnettiin, että vaatimattomien merieläinten ja hämähäkkien valmistamat aineet ovat parempia kuin vastaavat nykypäivän tiedemiesten aikaansaannokset. Esimerkiksi punamerikorva- eli abaloni-niminen kotilo ottaa vedestä kalsiumkarbonaattia, joka on liidun pulverimainen aineosa, ja tekee siitä äärimmäisen ohuita levyjä. Sitten se liittää monia tällaisia levyjä yhteen käyttäen laastina valkuaisaineen ja sokerien seosta. Tri Mehmet Sarikaya sanoo, että sen kuori on 30 kertaa vahvempaa ja lujempaa kuin laboratoriossa valmistettu tavanomainen kalsiumkarbonaatti. ”Meillä ei ole sellaista tekniikkaa, jonka avulla saisimme ainekerroksista yhtä ohuita kuin kotilonkuoren kerrokset ovat”, hän myöntää.
Hämähäkinseitin rihma on vastaavasti vahvempaa kuin teräs ja kestävämpää kuin nailon. Tiedemiehet tutkivat tätä rihmaa siinä toivossa, että he kykenisivät valmistamaan sellaisia kuituja, jotka ovat vahvempia kuin Kevlar, luodinkestävissä liiveissä käytettävä materiaali. Ihminen ei kuitenkaan kykene tällä hetkellä jäljittelemään hämähäkin monimutkaista valmistusmenetelmää.
”Käyttäen vettä liuottimena hämähäkki valmistaa rihmaa ulkoilmassa, kulloinkin vallitsevassa lämpötilassa ja ilmanpaineessa, ja käytyään läpi kaikki nämä vaiheet rihmasta tulee kestävä, vettä hylkivä, erittäin vahva seitti”, sanoi tri Christopher Viney Seattlessa sijaitsevasta Washingtonin yliopistosta. ”Jonkin lujan kuidun, esimerkiksi Kevlarin, valmistamiseen tarvitaan suurta painetta ja väkevöityä rikkihappoa.” Niinpä tämä tiedemies tunnustaa: ”Meillä on paljon oppimista.”
Ajattele sitä. Jos kerran parhainkaan ihmisen kehittämä tekniikka ei pysty siihen, mihin vaatimattomat merieläimet ja hämähäkit pystyvät, eikö tunnu järkevältä uskoa, että nämä eläimet ovat ihmistä korkeamman älyn aikaansaannoksia? Me annamme viisaasti kunnian suurelle Suunnittelijalle – jonka tekoja nykypäivän tiedemiehet yrittävät jäljitellä – siitä vertaansa vailla olevasta nerokkuudesta, jota hän ilmaisi täyttäessään maan luomuksillaan. (Psalmit 104:24.)