Elämän haasteiden yli Etelä-Aasiassa
PALATESSANI vähitellen tajuihini huomasin, että vasen jalkani tuntui kumman tunnottomalta. Käänsin päätäni. Rakas Henryni oli kuolemaisillaan. Nyt ei ollut kuitenkaan aika vaipua epätoivoon. Minun täytyi taistella pysyäkseni uskollisena sille Jumalalle, joka oli antanut meille hyvin paljon.
Oli 17. toukokuuta 1982. Mieheni oli Jehovan todistajien tamilinkielisten seurakuntien kierrosvalvoja Sri Lankassa. Palvelimme seurakuntaa, joka sijaitsi kaukana Colombosta, maan suurimmasta kaupungista. Taitoimme jo loppupuolelleen kääntynyttä taivalta yhdellä polkupyörällä, mikä on tavanomaista tässä maassa, tarkoituksenamme mennä tapaamaan erästä palvojatoveria. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta päällemme syöksyi kuorma-auto.
Luovuttuaan toivosta Henryn suhteen lääkärit kohdistivat jakamattoman huomionsa minuun. Vaikka olinkin heikko, sydämeni täytti pakottava tarve ilmoittaa heille, että olin lujasti päättänyt kunnioittaa veren karttamista koskevaa Jehovan lakia (Apostolien teot 15:28, 29). Heidän oli saatava tietää siitä. Kokosin vähäiset voimavarani ja pyysin itselleni paperinpalaa. Kirjoitin vaivalloisesti paperille vakaumukseni ja vahvistin sen allekirjoituksellani. Sen jälkeen alkoi taistelu.
Sain ensiapua. Olin selvästikin loukkaantunut vakavasti. Olin päättänyt joka solullani toimia tosi kristityn tavoin. Vielä ei ollut aika surra.
He kieltäytyvät leikkaamasta ilman verta
Verensiirtoa koskeva kamppailu jatkui yhdeksän päivää: minä taistelin toimiakseni sopusoinnussa omantuntoni kanssa kieltäytymällä verensiirrosta ja lääkärit taas yrittivät kovasti taivuttaa minut suostumaan siihen. He yksinkertaisesti kieltäytyivät leikkaamasta ilman verta, vaikka he olisivat kyenneet siihen. Haava oli iso ja vaati viipymättä hoitoa.
Minun ei kuitenkaan tarvinnut käydä tätä taistelua yksin. Jehova oli kanssani joka hetki, ja Jehovan kansan veljeys uhkui lämmintä huolenpitoa. Colombo oli 400 kilometrin päässä. Tri Perrin Jayasekera, Jehovan todistaja, järjesti niin, että hänen lihallinen veljensä, siellä toimiva kirurgi, ottaisi minut sisään erääseen colombolaiseen yleissairaalaan.
Tuo pakettiauton takaosassa vietetty 24-tuntinen matka epätasaisia teitä pitkin tuntui ylivoimaisesti elämäni pisimmältä taipaleelta. Sydämeni oli silti täynnä kiitollisuutta Jehovalle hänen hellästä huolenpidostaan, aivan kuten se oli ollut aina siitä lähtien, kun alun perin opin totuuden synnyinmaassani Intiassa. Kukaan sukulaisistani ei kuitenkaan ollut nyt rinnallani. Mutta miksi yleensäkin olin tullut Sri Lankaan?
Synnyin roomalaiskatolisille vanhemmille Keralan osavaltiossa Intiassa. Puhuimme malajalamia. Koulussa luin englantia. Kuinka iloinen olenkaan siitä, että tartuin tilaisuuteen oppia se hyvin! Tuossa Intian osassa on paljon ihmisiä, jotka väittävät olevansa kristittyjä. Perimätiedon mukaan apostoli Tuomas toi kristillisyyden Keralaan ensimmäisellä vuosisadalla. Oli miten oli, kun Vasco da Gaman johtamat portugalilaisten siirtokuntien roomalaiskatoliset perustajat saapuivat Keralaan yli 1400 vuotta myöhemmin, he löysivät yllätyksekseen monia, jotka jo uskoivat Kristukseen.
Haastavien ratkaisujen edessä
Kun perheeni alkoi oppia Jehovan todistajien avulla valaisevia Raamatun totuuksia, halusin luonnollisesti kertoa tästä totuudesta niille yhdyskuntaani kuuluville, jotka tunnustivat kristinuskoa. Minusta tulikin pian vihkiytymiseni ja kasteeni jälkeen tienraivaaja, kokoaikainen sananpalvelija. Tämä merkitsi sitä, että hylkäsin minulle tarjotun erinomaisen opettajanpaikan kotiosavaltiossani. Monet nuoret intialaiset tavoittelevat sitä näennäistä turvallisuutta, jota tällainen eläkkeeseen oikeuttava työpaikka antaa, mutta minun elämäntarkoitukseni oli muuttunut. Halusin todellista turvallisuutta, jota saattoi löytää vain Jehovan suojaavan käden alta.
Kaksi vuotta myöhemmin edessäni oli uusi haaste. Haluaisinko muuttaa toiseen osaan Intiaa auttamaan alueella, missä tarvittiin enemmän Valtakunnan julistajia? Olisi haastavaa oppia puhumaan uutta kieltä, tamilia, ja auttaa ihmisiä – tällä kertaa hinduja – joilla oli erilainen uskonnollinen tausta. Se että minulle tarjoutui näin mahdollisuus osoittaa arvostukseni Jehovaa kohtaan, teki kaikista näistä muutoksista vaivan arvoisia. Oli todellinen ilo saarnata näille lämpimille, ystävällisille ihmisille, jotka olivat taustaltaan hinduja. Heidän oli helppo hyväksyä se, että me lähestymme Kali-yugan (pahan aikakauden) loppua ja että jotakin paljon parempaa on aivan niiden edessä, jotka toimivat nyt vanhurskaasti. Mutta oli hyvin haastavaa auttaa heitä näkemään, miten tosi kristillisyys erosi siitä länsimaisesta kristillisyydestä, jonka kanssa he olivat joutuneet tekemisiin. Kuinka usein avasinkaan Raamattuni Matteuksen 7:21–23:n kohdalta: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, tule menemään taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaissa olevan Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me profetoineet sinun nimessäsi ja ajaneet ulos demoneja sinun nimessäsi ja tehneet monia voimatekoja sinun nimessäsi?’ Ja silloin minä tunnustan heille: En ole koskaan tuntenut teitä! Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.” Mohandas Gandhi sanoi hyvin, että hän rakastaa Kristusta mutta halveksii kristittyjä, koska he eivät elä niin kuin Kristus eli.
Monet hindut havaitsevat, kuten minäkin havaitsin, että tämä lausunto pitää paljolti paikkansa. Lisäksi he panevat merkille, etteivät monet hindut poikkea niistä länsimaisista ihmisistä, jotka ulkokultaisesti tunnustavat kristinuskoa. Mutta Jehovan todistajat ovat täysin erilaisia. Tuhannet hindut alkavat tajuta tämän.
Uusi elämäntoveri, uusi nuhteettomuuden koe
Kului kaksi ja puoli vuotta. Vuoden 1963 aikana pidettiin Jehovan todistajien ”Iankaikkisen hyvän uutisen” konventteja ympäri maailmaa. Yksi niistä pidettiin New Delhissä, maan pohjoisosassa. Se oli todella ikimuistoinen konventti! Siellä tapasin myös Henry Abrahamin. Etsimme molemmat jotakuta, jonka kanssa voisimme viettää antaumuksellista elämäämme Jehovalle. Viisi kuukautta myöhemmin menimme naimisiin.
Hän oli saanut valmennusta New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa Vartiotornin raamattukoulussa Gileadissa, ja hänet oli sen jälkeen lähetetty takaisin synnyinmaahansa Sri Lankaan, missä tarvittiin hyvin paljon apua. Toivoin, että hän olisi halunnut muuttaa Intiaan, missä tarve oli minun mielestäni vielä suurempi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Häntä tarvittiin siellä, missä hän oli. Niinpä ihastuttavasta Sri Lankan saaresta tuli kotini. Onneksi tamilin ja englannin kielen osaamisesta on paljon hyötyä täällä. Minun ei siksi tarvinnut opetella uutta kieltä – tuossa vaiheessa. Saimme palvella Jehovaa yhdessä 18 onnellista vuotta, ennen kuin jouduimme onnettomuuteen tuon hurjaa vauhtia kiitäneen kuorma-auton vuoksi.
Nyt olin kuitenkin Colombossa ja taistelin sen puolesta, että voisin jäädä eloon tinkimättä nuhteettomuudestani verensiirron vuoksi. Henkeni oli nyt vaarassa, mutta syynä ei ollut verta koskeva kantani vaan viivyttely hoidon antamisessa.
Eräs plastiikkakirurgi, jolla oli buddhalainen tausta, ja eräs ortopedi, jolla oli hindulainen tausta, tarjoutuivat auttamaan minua. Hemoglobiiniarvoni oli laskenut 40:een.
Miten reisi voitaisiin amputoida, kun veri oli käynyt niin vähiin? Minun päätökseni oli selvä, mutta haluaisivatko nämä kirurgit antaa minulle sitä apua, joka minulta oli aiemmin evätty? He ilmaisivat ainutlaatuista rohkeutta ottaessaan vastaan tämän valtavan haasteen yrittämättä pakottaa minua rikkomaan omaatuntoani vastaan. Menetin jalkani mutta säilyin hengissä. Pysyin myös täysin uskollisena Jehovalle.
Koska kovin rakkaaksi käynyt mieheni oli poissa, elämässäni alkoi kokonaan uusi luku. Aluksi kainalosauvojen, sitten proteesin avulla (jonka tilalle pantiin myöhemmin useiden veljien ja sisarten ystävänpalveluksen ansiosta huomattavasti paranneltu tekojalka) kykenin jatkamaan palvelustani. Vähä vähältä murhe väistyi toimeliaisuuden tieltä.
Pitäisikö minun nyt palata Intiaan ei-uskovien sukulaisteni pariin? Erästä toista leskeä, Ruutia, koskeva Raamatun erinomainen esimerkki oli kristallinkirkas. Minäkin halusin olla siellä, missä saatoin palvella Jehovaa parhaitten kykyjeni mukaan, jotka olivat nyt jossain määrin aiempaa rajallisemmat. (Ruut 1:16, 17.)
Haastava alue
On kulunut nopeasti 11 vuotta. ”Herran työssä” on ollut ”runsaasti tehtävää” (1. Korinttolaisille 15:58). Olen ahkerasti kenttäpalveluksessa Colombossa. Täällä on ihmisiä monenlaisista uskonnollisista taustoista: hinduja, muslimeja, buddhalaisia, nimikristittyjä ja muita. Haasteita riittää.
Muutamat meistä viettävät joka kuukausi viikonlopun täältä etelään olevissa kaupungeissa, joissa ei vielä ole Jehovan todistajien ryhmiä. Suuri enemmistö tunnustaa buddhalaisuutta, ja he puhuvat singalia. Minulle on ollut hyvin tärkeää oppia auttamaan näitä ihmisiä.
Länsimaisten niin sanottujen kristittyjen käytös on saanut aikaan sen, että buddhalaiset ovat paljolti Intiassa ja eri puolilla Sri Lankaa asuvien hindujen tavoin kääntäneet selkänsä Raamatulle. Buddhalaisuuden perusperiaatteet – kuuluisa oikeaa ajatusta ja oikeaa käytöstä (oikeaa uskoa, tarkoitusta, puhetta, toimintaa, elinkeinoa, ponnistusta, ajatusta ja mietiskelyä) koskeva kahdeksankertainen tie – ovat kuitenkin pelkkää epätäydellistä ihmisviisautta, kun niitä verrataan Raamatun jumalallisiin periaatteisiin, jotka kirjoitettiin suurimmaksi osaksi satoja vuosia ennen Siddhārtha Gautamaa.
Puhuessaan kālāmalaisille Siddhārtha Gautama sanoi Kālāmalaisten sutrassa: ”Älä usko sitä, mikä on toistuvasti opittu kuulemalla, tai perimätietoa.” On hyvin outoa, että minulla olisi etu muistuttaa monia vilpittömiä buddhalaisia siitä, että jos tätä neuvoa sovellettaisiin nykyään, kukaan ei voisi uskoa evoluutiosta kertovaan myyttiin tai kiistää Luojan olemassaoloa.
Pahuuden loppu on lähellä
Jehovan todistajilla on Raamatun perusteella paljon hyvää kerrottavaa näille ihmisille hyvin lähellä olevasta kalpa vinashasta ’pahuuden lopusta’. Tätä koskeva 1900 vuotta vanha Raamatun ennustus on 2. Timoteuksen kirjeen 3:1–5, 13:ssa. Saamme osoittaa heille myös sen, että näiden aikojen läpi ei voi selviytyä lännen tai idän uskontojen avulla vaan, kuten tuon saman luvun jakeissa 16 ja 17 osoitetaan, Jehovan henkeyttämän sanan, Raamatun, avulla.
Buddhalaisuus on valaistumisen tavoittelua. Kauan ennen kuin Siddhārtha Gautama aloitti oman etsintänsä, Raamatussa selitettiin selvästi, mikä on kärsimisen todellinen syy (1. Mooseksen kirja 3:1–19). Kapinointi vanhurskasta lakia vastaan aivan ihmishistorian alussa johti onnettomiin seurauksiin: sairauteen ja kuolemaan, jotka levisivät väistämättä kaikkiin syntisiin ihmisiin. Monet pohtivat levottomina mielessään Habakukin 1:3:n suuntaisesti: ”Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota? Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora.” Vain myötätuntoinen Luoja voi antaa vastaukset ja järjestää keinot, joilla menetetty voidaan ennallistaa pysyvästi. Tälläkin hetkellä miljoonat kautta maailman hyötyvät Jumalan sanan käytännöllisestä viisaudesta. Niinpä singalista, eniten puhutusta kielestä tässä maassa, on tullut jälleen yksi haaste minulle, sillä tätä kieltä puhumalla voin auttaa sen valaistumisen vilpittömiä tavoittelijoita, jonka minä koin 37 vuotta sitten.
Olen vastannut vielä yhteen haasteeseen. Koska uusia haaratoimistotiloja ja käännöskeskusta rakennetaan Sri Lankaan, on ollut tarpeen kouluttaa lisää ihmisiä. Alan vähitellen oppia tietokoneiden kielen auttaessani haaratoimistomme tiliosastolla.
Ne 33 vuotta, jotka olen palvellut Jehovaa kokoaikaisesti, ovat vain lyhyt hetki siinä ikuisuudessa, jonka toivon voivani viettää hänen palveluksessaan. Monet ovat alkaneet palvella kanssamme Jehovaa näiden vuosien aikana. Näin toimi muun muassa se kirurgi, joka piti huolen siitä, että minut otettiin colombolaiseen sairaalaan ja että minulle tehtiin tarpeellinen leikkaus. Hänkin on nyt Jehovan vihkiytynyt todistaja.
Jehova ja hänen maanpäällinen palvelijaperheensä ovat tukeneet minua erinomaisesti. Olen tuntenut hänen suojaavat käsivartensa kietoutuneena ympärilleni ja tiedän Henryn pysyvän hänen muistissaan hänen uskollisen rakkautensa ansiosta. Vain Jehova voi tuoda rakkaani takaisin tomusta, jotta voisin tavata hänet jälleen ja kertoa hänelle, millaisia jännittäviä haasteita sukupolvemme on asettanut eteemme ja miten Jehova on auttanut meitä selviytymään niistä. (Kertonut Annama Abraham.)
[Kuva s. 21]
Annama Abraham ja hänen miehensä Henry
[Kuva s. 23]
Annama todistaa teen kerääjille, jotka työskentelevät teeplantaasilla Sri Lankassa