Haluaisitko viihdyttää ystäviäsi?
OLI alkuilta, ja kutsut olivat päässeet hyvään vauhtiin. Kaikki läsnäolijat nauttivat olostaan, kun ilmoitettiin, että kaksi nuorta miestä aikoi järjestää pienen esityksen, joka koostuisi musiikista ja lyhyestä sketsistä.
Nuo kaksi olivat esiintyneet useita kertoja menestyksellisesti, ja niinpä he odottivat innostunutta vastaanottoa. Mutta heidän hämmennyksekseen esitys saikin osakseen kiusaantuneita katseita, vaikenemista ja lopuksi vaisut taputukset. He epäonnistuivat! Mikä meni vikaan?
Jos sinulla on kykyjä, joilla haluaisit ilahduttaa ystäviäsi, oletko epäröinyt pelätessäsi, että sinulle voisi käydä samalla tavalla? Mikä on onnistuneen viihdyttämisen salaisuus? Tai ehkä et itse ole harkinnut esiintymistä mutta olet pyytänyt toisia tekemään niin kutsuillasi. Miten voisit siinä tapauksessa varmistua siitä, että vieraasi nauttivat esityksestä?
Seuraavia ehdotuksia laadittaessa on ajateltu lähinnä musiikkiesitystä. Huomaat kuitenkin useimpien periaatteiden soveltuvan myös muunlaiseen viihdyttämiseen, kuten sketseihin, diaesityksiin ja tarinoiden tai kokemusten kertomiseen.
Sopivan ilmapiirin luominen
Oletetaanpa, että aiot järjestää kutsut, joihin sisältyisi musiikkiesitys. Sinun (tai esiintyjien) ei tarvitse hankkia valtavaa teknistä kalustoa tarjotaksesi hyvää viihdettä. Itse asiassa jotkut taitavat muusikot ovat huonoja viihdyttäjiä. Syynä on se, että viihdyttämiseen liittyy sen tietäminen, miten saada ihmiset nauttimaan olostaan. Aluksi on luotava viihtyisä ilmapiiri. Esimerkiksi montako vierasta aiot kutsua?
Onnistut todennäköisesti paremmin pienessä ryhmässä kuin suuressa väkijoukossa. Pienessä ryhmässä jokaisella on mahdollisuus jutella ja nauttia toistensa seurasta. Luodaksesi viihtyisän ilmapiirin, mieti myös, voisitko tarjota syötävää, kenties aterian tai vain välipalaa. Jos tarjoilet vain pikkupurtavaa, ilmoita siitä vieraillesi etukäteen, etteivät he odota enempää.
On tärkeää valita oikea ajankohta musiikkiesityksellesi. Monet pitävät vapaamuotoisuudesta eivätkä juuri tarvitse ohjausta nauttiakseen syömisestä ja seurustelusta. Jos se pitää paikkansa sinun vieraistasi, anna heille aikaa ennen kuin riennät esittelemään heille mitään suunniteltua ohjelmaa. Alussa mainitut kaksi nuorta miestä tekivät juuri tässä virheen. Jos he olisivat odottaneet, kunnes muu toiminta olisi alkanut vähitellen hiipua, he olisivat ehkä saaneet paremman vastaanoton.
Yhteislaulua suunniteltaessa olisi kaikkien ehkä hyvä istua lähellä toisiaan, esimerkiksi takkatulen ympärillä tai lattialla. Laulaminen sujuu yleensä paremmin silloin kun tunnelma ja ympäristö ovat oikeat. Oikean ilmapiirin luominen varmistaa pitkälti sen, että vieraasi nauttivat esityksestäsi. Se saa heidät myös oikeaan mielenvireeseen vastaanottaakseen musiikkiesityksesi.
Nyt on tullut aika aloittaa soittaminen. Miten voit menestyksellisesti viihdyttää yleisöäsi?
Yleisön kiinnostuksen vangitseminen
Useimmat ihmiset nauttivat saadessaan seurata hyvää esitystä. Myytiinhän yksistään yhden vuoden aikana Broadwayn näytäntöihin 8142000 lippua, mikä tuotti 253,4 miljoonaa dollaria! Mutta jos sinä esiinnyt vain harrastuksen vuoksi ilman mitään korvausta, haasteenasi on pitää yllä kiinnostusta yleisössäsi, joka ei välttämättä tullut kuuntelemaan sellaista viihdettä, jota heille tarjoat. Mitä tehdä? Yhdistä riittävä lahjakkuutesi ja hyvät suhteesi yleisöösi. Tässä on joitakin ehdotuksia:
Käytä tuttua aineistoa. Kitaransoiton opettaja Frederick Noad varoittaa: ”On välttämätöntä osata kappale niin hyvin, että pystyisit melkeinpä soittamaan sen samalla kun ajattelet aivan muita asioita.” On viisasta jättää hiljattain oppimasi kappaleet myöhempään ajankohtaan. Noad huomauttaa: ”On paljon parempi soittaa jokin yksinkertainen kappale hyvin kuin sotkeutua jossakin vaikuttavammassa teoksessa.”
Vedä yleisö mukaan esitykseesi. Eräs ammattimuusikko, jolla on vuosien kokemus, korosti kuulijoiden osallistumisen arvoa selittäen, että hänellä on tapana jakaa yleisölle laulujen sanat ja pyytää heitä laulamaan mukana. Antamalla yleisön osallistua esitykseesi voit säilyttää heidän innostuksensa.
Pyri vaihtelevuuteen. Joillakuilla on taipumus soittaa kaikki kappaleet varovasti ja hiljaa. Frederick Noad kuitenkin suosittaa: ”Yritä saada jokaiseen kappaleeseen vaihtelua voimakkaasta hiljaiseen; esimerkiksi kun joku katkelma toistetaan jossakin laulussa, on usein tehokasta soittaa se ensin voimakkaasti ja toistaa se sitten hiljaisemmin, ikään kuin se olisi kaiku. – – Puolet musiikin nautittavuudesta perustuu tämänkaltaisiin vivahteisiin, jotka tekevät musiikista enemmän kuin vain pelkkiä nuotteja.”
Nauti omasta esityksestäsi. Vieraasi eivät pysty rentoutumaan, jos sinä esiinnyt jäykästi, hermostuneesti tai vaivautuneesti, eivätkä he myöskään koe viihtyvänsä, jos matkit tietoisesti jotakuta tunnettua esiintyjää. Sinusta voi tuntua vaikealta rentoutua ollessasi kaikkien katseiden keskipisteenä, mutta sinun on vain opittava olemaan välittämättä siitä, olemaan oma itsesi, innostumaan ja nauttimaan siitä, mitä teet. Vasta sitten yleisösi rentoutuu ja nauttii esityksestäsi.
Älä pitkitä! Pätevä esiintyjä laulaa yhden kappaleen liian vähän – ei liian paljon. Olohuoneen epävirallisissa puitteissa ihmiset voivat alkaa väsyä 20 tai 30 minuutin jälkeen. Kun esityksesi on päättynyt, anna vieraidesi jatkaa vapaata yhdessäoloaan. Ohjelmanumero on ohi, mutta vieraasi muistelevat sitä lämpimästi, koska jätit heidät kaipaamaan lisää.
Hermostuneisuuden voittaminen
Jopa ammattilaiset kamppailevat ramppikuumeen kanssa. He oppivat kuitenkin hallitsemaan sen tai ainakin näyttämään tyyniltä. Miten sinä pystyisit samaan?
Kaikkein ensimmäiseksi: valmistaudu! Dale Carnegie, joka arvosteli tuhansia puheita vuodessa, vakuutti: ”Vain valmistautunut puhuja on ansainnut varmuudentunteensa.” Sama pitää varmasti paikkansa myös viihdyttäjistä. Etukäteen tapahtuva harjoittelu ja pieni verryttely ennen esitystä voivat olla ratkaisevaksi avuksi. Eläydy esitykseesi täysin. Ajatus ja tunne täytyy säilyttää kaikessa, mitä soitat. Frank Battisti Uuden-Englannin musiikkiopistosta ehdottaa: ”On välttämätöntä keskittyä täysin siihen, mitä on tekemässä, eikä miettiä, mitä toiset siitä ajattelevat. Jos pystyt keskittymään sillä tavoin, et voi olla todella peloissasi.”
Jos teet virheen, älä anna yleisön huomata sitä näyttämällä harmistuneisuutesi. Todennäköisesti vain harvat huomasivat lipsahduksesi ja loput eivät yksinkertaisesti välitä. He reagoivat samoin kuin sinä – jos vain jatkat esitystäsi ikään kuin virhe olisi ollut täysin merkityksetön, he suhtautuvat siihen samalla tavalla.
Kyvyt jotka tuovat kunniaa Luojalle
Jos ystäväsi silloin tällöin pyytävät sinua soittamaan heille, älä torju heidän ehdotustaan heti ja ajattele, ettet ole tarpeeksi hyvä. Jos he vaatisivat täydellisyyttä, eivätkö he käyttäisi äänitettyä musiikkia? Eräs nainen, joka tunnetaan ystäviensä parissa miellyttävien kutsujen järjestämisestä, sanoi: ”Miten hienoa onkaan kun joku vieras on musikaalinen ja lisäksi valmistautunut viihdyttämään toisia ja saa kaikki mukaansa!”
Monet tosiaan arvostavat sitä ainutkertaista jännitystä ja huvia, joka liittyy elävään esitykseen. Muista myös, että ystäväsi ehkä kaipaavat tervehenkistä viihdettä, joka on käymässä yhä harvinaisemmaksi ammattilaisten parissa. Jos sinulle siis on suotu lahja viihdyttää toisia, käytä sitä suuren Luojamme kunniaksi, Hänen, joka on ”jokaisen hyvän annin ja jokaisen täydellisen lahjan” Antaja (Jaakob 1:17).
[Tekstiruutu s. 16]
Lisävihjeitä
OLE monipuolinen. Jos osaat soittaa erityylistä musiikkia, vaikka vain muutamankin kappaleen kutakin tyylilajia, sinulla on se etu, että pystyt tyydyttämään yleisösi mieltymykset ja toiveet.
Järjestä esityksesi sisältö miellyttävään järjestykseen. On usein parasta aloittaa ja lopettaa kappaleilla, jotka ovat lyhyitä ja tuttuja. Pitemmät ja vaativammat kappaleet, jos sellaisia soitetaan lainkaan, olisi parasta sijoittaa keskivaiheille.
Älä unohda yleisöäsi. Vaikka tuijottaminen saisikin yleisösi tuntemaan olonsa kiusaantuneeksi, voit toki katsoa heitä ja puhua heille soittamisen lomassa.
Pidä esityksesi sujuvana. Vaikka jokunen välihuomautus auttaa kaikkia (myös itseäsi) rentoutumaan, niissä ei pitäisi mennä liiallisuuksiin. Vältä myös soittimesi ylenmääräisestä virittelystä johtuvia pitkiä taukoja. Alituiset viivytykset harmittavat kuulijoitasi varmasti enemmän kuin pienet puutteet sävelkulussa.