Araljärven murhenäytelmä
”IHMISKUNNAN historiassa ei ole toista tapausta, jossa yhden ainoan sukupolven silmien edessä maan kamaralta katoaa kokonainen meri.”
Tämän huomautuksen jälkeen R. V. Habibullajev, entisen Neuvostoliiton tiedeyhteisön huomattava jäsen, selitti: ”Valitettavasti tuo surullinen kohtalo uhkaa Araljärveä.”
Tämä valtava järvi sijaitsee entisten sosialististen neuvostotasavaltojen Uzbekistanin ja Kazahstanin aavikkoseuduilla. Vuonna 1960 se peitti alleen noin 67000 neliökilometriä, mikä teki siitä maailman neljänneksi suurimman järven. Vain läheinen Kaspianmeri, Pohjois-Amerikan Yläjärvi ja Afrikan Victorianjärvi olivat pinta-alaltaan suurempia.
Kuluneiden 30 vuoden aikana Araljärvi on kuitenkin kutistunut pinta-alaltaan yli kolmanneksen ja tilavuudeltaan noin kaksi kolmannesta. Siitä on kadonnut yli 28000 neliökilometriä, lähes kolme kertaa suurempi alue kuin Uudenmaan lääni Suomessa. Vedenpinta on laskenut yli 12 metriä, ja paikoitellen vesi on vetäytynyt 80-100 kilometrin päähän entisestä rantaviivasta. Karu, hiekkainen järvenpohja on nyt paljaana siellä, missä kauniin siniset vedet aikaisemmin vilisivät kaloja. Ennen niin kukoistavat kalastajakylät seisovat nyt hylättyinä kilometrien päässä rannikosta.
1950-luvun loppupuolella Aralista saatiin vuosittain noin 45 miljoonaa kiloa kalaa myytäväksi. Vähäsuolaisessa järvessä parveili kahtakymmentäneljää eri lajia edustavia makean veden kaloja. Noin 10000 kalastajaa työskenteli pelkästään Muinakin satamasta käsin, jossa käsiteltiin kolme prosenttia Neuvostoliiton vuotuisesta kalasaaliista. Mutta nykyään alueen kukoistava kalastuselinkeino, joka aikoinaan työllisti 60000 ihmistä, on kuollut; Aralin vesien jatkuvasti kasvava suolapitoisuus on tappanut kalat.
Näkymä vailla vertaansa
On hämmästyttävää, että Muinak, jonka asukasluku on vähentynyt 30000:sta noin 20000:een, sijaitsee nykyisin yli 30 kilometrin päässä kuihtuvasta Aralista. Muuan yhdysvaltalainen matkailija, joka saapui kaupunkiin lentäen, kuvaili nähneensä ”ikään kuin leikkilaivoja kumollaan erämaassa”. Päästyään sitten maan pinnalle katselemaan aluetta lähempää hän huomioi: ”Kymmeniä suuria, rautaisia troolareita ja muita veneitä makaa kallellaan ja osittain maahan hautautuneina, ikään kuin valtava hyökyaalto olisi heittänyt ne kilometrien päähän sisämaahan.”
Vesien alkaessa vetäytyä kaivettiin kanava, jotta alukset pääsisivät Muinakin satamasta avomerelle. Kaupunginjohtaja kuitenkin huomautti: ”Vuoden 1974 talvella meri vetäytyi äkisti, ja kevään saapuessa, jolloin alukset tavallisesti laskettiin vesille, ne törröttivät kuivalla maalla eikä niitä voitu siirtää mihinkään.”
Mikä aiheutti tämän murhenäytelmän?
Miksi järvi on katoamassa
Ikimuistoisista ajoista lähtien on Araljärveen laskenut kaksi suurta jokea, Amudarja ja Syrdarja. Ne saavat vetensä Koillis-Afganistanin ja Kirgisian vuoristojen sulavista lumista. Jotta Aralin kuiva allas voitiin muuttaa suureksi maatalousalueeksi, vesi johdettiin kuitenkin kastelukanaviin, niin että sitä virtasi enää tuskin lainkaan järveen.
Tätä Araljärvi-suunnitelmaa ryhdyttiin toteuttamaan vuonna 1960, ja ennen pitkää oli kasteltu alue paisunut vajaaseen seitsemään miljoonaan hehtaariin, joka on kaksi kertaa enemmän kuin vastaava alue Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Sato kukoisti aavikolla, mutta pian alkoi järvi hävitä.
Onko hyöty ollut järvelle aiheutettua vahinkoa suurempi?
Hyötyjen lisäksi surullisia seurauksia
Suurin sato saadaan puuvillasta, jota viljellään noin puolella pelloista. Ennen Neuvostoliiton hajoamista tuli 95 prosenttia sen käyttämästä puuvillasta näiltä Aralin altaan kasteluviljelmiltä. Ylijäämä meni vientiin, ja näin saatiin tarpeellisia käteisvaroja. Alueella tuotettiin myös noin 40 prosenttia Neuvostoliiton riisistä.
Aralin altaasta tuli lisäksi maan johtava tuoreitten hedelmien ja vihannesten tuottaja samaan tapaan kuin Kalifornia on Yhdysvalloissa. Työtä riitti alueen nopeasti kasvavalle, lähes nelikymmenmiljoonaiselle väestölle. Ympäristövaikutuksille ei kuitenkaan uhrattu montaakaan ajatusta.
Kastelukanavia ei esimerkiksi ollut tehty betonista. Suurin osa vedestä suodattuikin hiekkamaahan jo ennen kuin se ehti pelloille saakka. Lisäksi käytettiin valtavia määriä vaarallisia tuholaismyrkkyjä, ja puuvillan korjuun helpottamiseksi levitettiin voimakkaita rikkaruohomyrkkyjä, jotka saivat nuo kasvit pudottamaan lehtensä.
Ympäristölle aiheutettu vahinko on siksi ollut suuri ja ulottuu paljon laajemmalle kuin Araljärven kalastuselinkeinon romahtamiseen. Esimerkiksi joka vuosi tuuli irrottaa 28000 neliökilometriä käsittävästä kuivuneesta järvenpohjasta kymmeniä miljoonia tonneja hiekkaa ja suolaa, joista kehkeytyy niin suuria myrskyjä, että ne näkyvät avaruuteen asti.
Näissä myrskyissä laskeutuva pöly tai satava vesi sisältää myrkyllisiä määriä suoloja, tuholaismyrkkyjä ja muita yhdisteitä. Jotkin osat Aralin altaasta saavat tätä suolan ja hiekan sekoitusta vuosittain jopa tonnin hehtaaria kohti. Aralilta tulevaa pölyä on havaittu aina Jäämeren Venäjälle kuuluvalla rannikolla asti.
Pelottavia näköaloja liittyy myös siihen vaikutukseen, joka hupenevalla Araljärvellä on ollut säähän. Sen lauhduttava vaikutus on heikentynyt, niin että kesän lämpötilat ovat kohonneet ja talven lämpötilat laskeneet. Keväisin maa on roudassa pitempään, ja syksyisin hallat saapuvat aikaisemmin ja lyhentävät kasvukautta.
Aralin alueen rappeutuminen on lisäksi aiheuttanut laajaa tuhoa eläimistössä. Joitakin vuosia sitten järven läheisyydessä eli yli 170 eläinlajia – nyt enää vajaat 40 lajia. 1960-luvun alkupuolella sieltä saatiin joka vuosi yli 600000 piisaminnahkaa, nyt tuskin yhtäkään. Järven kasvanut mineraalipitoisuus on tappanut sellaiset aavikkoeläimet, jotka juovat siitä.
Kuoleva maa ja sairaat ihmiset
On traagista, että maa myrkyttyy maaperään rikastuvien suolojen vuoksi. Kun aavikkoa kastellaan, kuuma aurinko haihduttaa suuren osan vedestä, jolloin suolat jäävät maahan. Lisäksi kun valtavat kasteluvesimäärät imeytyvät maahan, pohjaveden pinta nousee vähitellen. Kun saastunut vesi tavoittaa kasvien juuret, ne vahingoittuvat veden myrkyllisyydestä. Tällainen kehityskulku on käynnissä Aralin altaassa. Eräs kirjoittaja selitti: ”Muinaisten mesopotamialaisten kulttuurien rappeutumiseen myötävaikuttanut vitsaus on jälleen vaatimassa uutta uhria.”
Myös ihmiset saavat osansa myrkyistä. Tuholais- ja rikkaruohomyrkyt tunkeutuvat maahan ja saastuttavat kaivoveden. Monet ihmiset juovat sen vuoksi vaarallisia kemikaaleja sisältävää vettä, ja seuraukset ovat traagisia. World Watch -lehdessä huomautetaan: ”Paikallinen lääketieteellinen kirjallisuus on täynnä kertomuksia synnynnäisistä epämuodostumista, lisääntyneistä maksa- ja munuaissairauksista, kroonisesta mahakatarrista, kasvavasta lapsikuolleisuudesta ja huikeista syöpäluvuista.”
Tri Leonid Elpiner, joka on erikoistunut Araljärven terveysongelmiin, luonnehtii alueen väestön tuntemia kärsimyksiä ”tuholaismyrkkyaidsiksi”. Hän sanoo: ”Tärkeintä ei mielestämme enää ole pelastaa Araljärvi. Nyt on pelastettava ihmiset.”
National Geographic -lehden toimittaja William S. Ellis oli ensimmäisiä alueella käyneitä amerikkalaisia, ja hän kirjoitti: ”Järvi on paraikaa meneillään oleva ympäristökatastrofi – monien mielestä vähintään vuonna 1986 sattuneen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden veroinen.” Eräässä Muinakissa pidetyssä kokouksessa muuan mies sanoi sitä jopa ”kymmenen kertaa pahemmaksi”.
Se mitä on tapahtunut Araljärvelle, on todellakin murhenäytelmä. Siitä ei kuitenkaan ollut tarkoitus tulla sellaista. Hallintoviranomaisilla oli hyvät aikomukset: he yrittivät saada erämaan kukkimaan ruokkiakseen kansan. Mutta suunnitelmien toteutus aiheutti suunnatonta kärsimystä, joka ylittää roimasti hyödyt.
Pohtiessaan Araljärven murhenäytelmää eräs kirjailija sanoi, että ihmisten velvollisuus on jättää maa seuraaville sukupolville ”hyvin hoidettuna ja entistä kallisarvoisempana”. Valitettavasti täällä on tapahtunut päinvastoin, mistä todistavat ne dramaattiset muutokset, jotka alkoivat Aralin altaassa yli 30 vuotta sitten.
[Kuva s. 24, 25]
Araljärven rantaviiva on vetäytynyt yli 90 kilometriä, ja laivat ovat juuttuneet hiekkaan
[Lähdemerkintä]
David Turnley/Black Star
[Kuva s. 26]
Keinokastelu muutti Aralin altaan tuottoisaksi maaksi, mutta hinta on ollut kallis
[Lähdemerkintä]
David Turnley/Black Star