Tutustumme Australian kiistanalaiseen dingoon

Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta

AUSTRALIASSA on pitkään keskusteltu dingon kohtalosta. Onko tällä eläimellä oikeus elää Australian erämaissa? Vai onko se tappaja, jonka elintila pitäisi rajoittaa ja joka pitäisi vähitellen tuhota kokonaan?

Dingo on villikoira. Se on vanttera eläin, jolla on lyhyt, pehmeä karva ja teräväkärkiset pystykorvat. Täysikasvuisena sen säkäkorkeus on noin 60 senttimetriä ja pituutta kuonosta 30 sentin pituisen tuuhean hännän päähän on noin 120 senttimetriä. Sillä on paljon suurempi kallo ja pidemmät hampaat kuin samankokoisilla kesykoirilla, mutta se voidaan risteyttää niiden kanssa. Sydneyn lähistöllä asuneet alkuasukkaat alkoivat käyttää siitä nimitystä dingo, ja tuo nimi tavataan ensi kertaa kirjoitettuna vuonna 1790.

Dingoja esiintyy kaikkialla Australian mantereella, mutta ei Tasmanian saariosavaltiossa. Niillä on viehättävä turkki, jonka väri vaihtelee kermanvärisestä vaaleankeltaiseen, valkoiseen, voimakkaan punaisenruskeaan, ruosteenpunaiseen, kellertävänruskeaan ja mustaan. Puhdasrotuisilla täysikasvuisilla dingoilla on aina valkoinen hännänpää ja yleensä valkoiset jalat, riippumatta siitä, minkä värinen niiden turkki muuten on.

Mistä se on tullut?

Dingo ei ole tämän suuren, auringon paahtaman maan syntyperäinen asukas, vaan se on tuotu tänne luultavasti laivalla. Siitä, milloin ja kenen toimesta se tapahtui, ei ole täyttä varmuutta. Voimakkaimmin dingon alkuperä näyttäisi viittaavan siihen, että se on intialaisen suden jälkeläinen. Fossiilit muistuttavat voimakkaasti Induksen jokilaakson koiria, jotka syntyivät kesykoirien ja intialaisten susien risteytyksestä.

Muita yhtäläisyyksiä suden kanssa ovat dingon hiljainen metsästystapa ja se, ettei se hauku vaan päästää pitkiä ulvahduksia. Yhden laajalle levinneen teorian mukaan Intiasta tulleet matkailijat, jotka pystyivät laivoillaan seilaamaan meriä, toivat dingon ensiksi Timoriin ja sitten edemmäksi Australiaan.

Voidaanko se kesyttää?

Dingon poikanen on hellyttävä. Alkuasukkaat ovat kautta aikojen pitäneet dingon pentuja lemmikkieläiminä. Mutta vartuttuaan poikaset ovat aina palanneet luontoon.

Sydneyn yliopiston professori N. W. G. MacIntosh ei oikein innostu pyrkimyksistä kesyttää dingo. Hän väittää, etteivät edes poliisikoirien kouluttajat suuresta kokemuksestaan, kärsivällisyydestään ja eläimiä kohtaan tuntemastaan kiintymyksestä huolimatta ole onnistuneet saamaan dingoissa aikaan mitään tottelevaisuutta muistuttavaakaan.

Toisaalta George Bingham, joka on työskennellyt dingojen parissa parisenkymmentä vuotta, kertoo, että hänen käsittelemänsä dingot ovat olleet äärimmäisen luottavaisia ja leikkisiä eivätkä koskaan vihaisia. Hän myöntää kuitenkin, että jollei niiden luontaisia taipumuksia oteta huomioon, niistä voi tulla rajuja ja ne saattavat turmella yksityisomaisuutta, vaikkei niistä tulisikaan täysin villejä. Hän myöntää myös, että niillä on halu palata luontoon, ja varoittaa, että jos lemmikiksi otetun dingon annetaan kulkea vapaana, siitä tulee pian pikemminkin vierailija kuin seurakoira.

Uhka maanviljelijöille

Siitä huolimatta että dingot pitävät ihmisten taputteluista, kiistaton tosiasia on, että vapaana kuljeksivat dingot ovat ahnaita metsästäjiä ja voivat tehdä tuhojaan lammas- ja karjalaumojen keskuudessa. Ne metsästävät harvoin laumassa. Ne ovat luonteeltaan yksineläjiä, joskin aika ajoin ne metsästävät pareittain. Näin ne tekevät varsinkin hyökätessään kookkaan eläimen, esimerkiksi kengurun, kimppuun. Silloin toinen dingo takertuu uhrin häntään tai raajaan ja toinen käy kiinni kurkkuun.

Dingot osoittavat monella tapaa melkoista oveluutta. Ne seuraavat usein lammaslaumaansa paimentavaa karjankasvattajaa viikkokausia ja nappaavat laumasta eksyvät eläimet. Tai ne saattavat useiden päivien ajan totuttaa lehmää siihen, että ne ovat lähistöllä, ja sitten yllättäen siepata siltä vasikan.

Jotkut karjankasvattajat kertovat menettäneensä jopa 50 prosenttia vastasyntyneistä karitsoistaan tai vasikoistaan dingojen suihin. Eräs heistä menetti vain neljässä kuukaudessa 900 lammasta 5500 lampaan laumastaan. Lampaankasvattajia raivostuttaa entisestään vielä se, että usein dingo lampaan tapettuaan syö vain pienen osan ruhosta.

On siksi helppo ymmärtää, miksi dingojen sanotaan olevan yksi Australian kiistanalaisimpia eläimiä. Useimpien karjankasvattajien mielestä ne ovat julmia, ovelia tappajia. Luonnonsuojelijat vaativat niiden samoin kuin muiden Australian villieläinten suojelua ja kiinnittävät huomiota niiden hyödyllisyyteen siinä, että ne hävittävät kuolleiden eläinten raatoja.

Kalliiksi käyvää valvontaa

Kasvavia dingolaumoja on pyritty valvomaan muun muassa yli 8000 kilometrin pituisella ja kaksi ja puoli metriä korkealla aidalla. Tämän ”suuren dingoaidan” väitetään olevan pitempi kuin Kiinan muuri, ja sen rakentaminen nieli suuria summia. Sen suurisuuntainen tarkoitus on pitää dingot pohjoisessa, poissa etelämpänä sijaitsevalta lampaankasvatusalueelta. Vaihtelevalla menestyksellä dingoja on yritetty hävittää myös muuten: ammattimetsästäjät ovat pyydystäneet ja ampuneet niitä, ja lisäksi on käytetty myrkkysyöttejä, joita on pudoteltu myös ilmasta käsin. Valitettavasti näin on vahingoitettu usein myös muita villieläimiä.

Ovatko ne ihmissyöjiä?

Tähän päivään mennessä ei ole voitu löytää luotettavaa todistetta siitä, että dingot olisivat joko yksin tai laumana hyökänneet ihmisten kimppuun. Ihmisasutuksen lähellä elelevät dingot keräilevät jätteitä ja syövät kaikkea mahdollista roskasäiliöistä löytyvää ruokaa. Australian erämaissa ne yleensä tappavat ja syövät kaikkia itseään pienempiä eläimiä, muun muassa kaneja, opossumeja, vompatteja, jyrsijöitä ja pieniä vallabeja.

Se kumpi Raamatun määritelmistä – ’villieläin’ vai ’kotieläin’ – sopii dingoon, on jossain määrin arvoitus. (1. Mooseksen kirja 1:25, UM) Mutta olkoonpa Australian kiistanalainen dingo kumpi tahansa, se voi hellyttävine poikasineen elää paratiisimaan päällä silloin, kun kaikki eläinluomukset tuottavat iloa ihmisille ja kunniaa hyvän mielikuvituksen omaavalle ja huolehtivaiselle Luojalleen. – Jesaja 11:6–9.