Mikrofilmin ”salaperäisyys” häviää
MITÄ ajattelet kuullessasi sanan ”mikrofilmi”? Salaisuuksia ja vehkeilyjä? Huippuvakoojia ja salaisia agentteja? Mikrofilmi ei ole kuitenkaan sen salaperäisempi kuin mikä tahansa 35 millimetrin filmirullalle ottamasi kuva. Mikrofilmi saattaa silti vaikuttaa elämääsi eri tavoin.
Harhaanjohtavaa sanassa ”mikrofilmi” on ehkä alkuosa ”mikro”. Todellisuudessa pieni ei ole itse filmi vaan filmillä oleva kuva. Miten niin? Mikrofilmin ja tavallisen ottamasi valokuvan välillä on kolme peruseroa. Ensiksi valokuvassasi saattaa olla ihmisiä tai maisemaa, kun taas mikrofilmi on katselijoilleen painettujen tietojen varasto. Toiseksi valokuvasi filmin koostumus on erilainen kuin sen, mitä käytetään mikrofilminä. Miksi? Koska mikrofilmin täytyy pystyä tallentamaan pieniä yksityiskohtia, kuten painetun sivun kirjaimia. Kolmanneksi valokuvasi kopioidaan lopuksi valokuvauspaperille, mutta mikrofilmi vedostetaan yleensä filmille.
Miten se liittyy sinuun?
Oletko ollut äskettäin kirjastossa? Monissa kirjastoissa on nykyisin mikrofilmillä historiallista tai kustantajalta loppunutta aineistoa sekä sellaisia lehtiä ja kirjoja, joita ei ole saatavilla. Jos esimerkiksi raamatuntutkija haluaa tutkia hyvin vanhaa uskonnollista aineistoa, se voi olla mikrofilmillä. Koulutuksen, teollisuuden, vakuutusasioiden ja valtion ja kunnallishallinnon parissa käytetään mikrofilmin sovellutuksia.
Oletko liike-elämässä? Henkilöstörekisterin siirtäminen mikrofilmille voi suojella sitä asiattomalta tutkimiselta tai muuttamiselta samalla kun tietojen haku ja varastointi helpottuu. Jos tilikirjat mikrofilmataan, ne ovat varmassa suojassa ja niitä on helppo tarkastella, ja paperityö vähenee minimiin. Asiakasrekisterin mikrofilmaaminen edistää asiakaspalvelua ja liikesuhteita.
Tarvitsetko tai käytätkö koneenpiirustuksia? Näiden piirustusten mikrofilmaaminen voi säästää rahaa. Mikrofilmit voivat vähentää arvokkaiden alkuperäiskappaleiden kulumista ja repeytymistä, jäljentämisestä ja levittämisestä aiheutuvia kuluja sekä korkeapalkkaisen henkilökunnan tuottamatonta työtä. Se voi tehostaa pysyvästi piirtämösi toimintaa. Kirjalliset menettelytapoja tai huoltoa koskevat ohjeet ovat mikrofilmillä helposti käytettävissä, ja samaa voitaisiin sanoa mikrofilmille siirretyistä palkkalistoista ja verokorteista.
Mitä siis nyt ajattelet, kun kuulet sanan ”mikrofilmi”? Onko osa sen salaperäisyydestä paljastunut sinulle? Epäilemättä voit nyt ymmärtää mikrofilmin olevan monipuolinen väline, johon voit törmätä elämässäsi ennemmin tai myöhemmin.
[Tekstiruutu/Kuva s. 26]
Mikrokortti
Yksi yleisimmin käytetyistä mikrolomakkeista on mikrokortti. Yksi suurin piirtein pelikortin kokoinen mikrokortti voi sisältää noin sata konekirjoitusliuskaa tietoja. (Standardimikrokortti, jolle mikrokuvat järjestetään, yhdelle kortille tavallisesti korkeintaan 98 sivua 7 riviksi ja 14 palstaksi, on kooltaan 105 × 148 mm.) Rullalla olevaan filmiin verrattuna mikrokortin etu on siinä, että se on täydellinen kokonaisuus helposti varastoitavaa, helposti tunnistettavaa ja helposti luettavaa aineistoa yhdellä filmin palalla.
[Kuva]
Yllä todellisessa koossaan olevassa mikrofilmissä on kaikki Raamatun ”Kuningas Jaakon käännöksen” 773746 sanaa
[Tekstiruutu s. 27]
Mikrofilmin vallankumous
Vaikka useimmat ihmiset ajattelevat mikrofilmin läpimurron tapahtuneen 1900-luvulla, se ajoittuu 1800-luvun lopulle. Saksan-Ranskan sodan aikana 1870–71 René Prudent Dagron käytti Ranskassa varhaisia mikrofilmejä sanomien lähettämiseen kirjekyyhkyn mukana Pariisista Bordeaux’hon. Näissä varhaisissa mikrofilmeissä, joita voidaan kutsua kalvoiksi, sanomat oli valokuvattu, ja niissä käytettiin lasilevyn pinnalla olevaa emulsiota. Kun emulsio kuivui, se irrotettiin lasilevystä ja pyöritettiin pieniksi rulliksi, jotka annettiin kirjekyyhkyjen kuljetettaviksi.
Vaikka ensimmäinen mikrofilmin lukulaite-kirjoitin tuli saataville vuonna 1928, ensimmäisen automaattisen lukulaite-kirjoittimen käyttöönotto vuonna 1957 aloitti mikrofilmin vallankumouksen. Tämän laitteen avulla ei vain voitu katsella, mitä filmillä oli, vaan sillä pystyttiin myös tekemään aineistosta suurennettu vedos paperille. Vuonna 1958 otettiin myös yksi suuri harppaus mikrofilmin vallankumouksessa, kun tietokoneiden mikrotulostimet eli COM-laitteistot (sanoista Computer Output Microfilming) tulivat käyttöön. Tällä menetelmällä voidaan tietokoneessa olevia tietoja siirtää suoraan kuviksi mikrofilmille ilman välissä olevaa valokuvausvaihetta.
Tietokoneen tulostaman mikrofilmin lisäksi on kaksi aluetta, joilla mikrofilmiä käytetään. Ensimmäinen ja vanhin on lähdeaineiston kuvaaminen. Tämä merkitsee lähteinä olevien paperien, kuten karttojen, piirustusten, lähetyslaskujen, sekkien, syntymätodistusten ja muiden arvokkaiden asiakirjojen mikrofilmaamista. Toinen alue on mikrofilmien julkaiseminen, joka viittaa uuden aineiston myymiseen ja levittämiseen alun alkaen mikrofilminä. Tällainen on esimerkiksi kaupallisten lentoyhtiöiden käyttämä lentokoneiden huoltokäsikirja.
Näiden keksintöjen myötä mikrofilmi ei enää pelkästään säästä tilaa, vaan on myös väline, jolla on seuraavat edut: se on halpa, arkistot pysyvät täydellisinä, tietoja voi hakea nopeammin ja helpommin. Myös varkaudet, tietojen turmeltuminen ja niiden muuttaminen vähenevät.