Realistinen silmäys jalkinetyyleihin

OLETKO viime aikoina silmäillyt kenkäkaupan näyteikkunaa? Piditpä näkemästäsi tai et, yksi asia on varma: erityisesti naisten jalkinemallien valikoima vaikuttaa loputtomalta.

Yksistään Yhdysvalloissa tuotetaan vuosittain noin 200000 uutta jalkinemallia. Eurooppalaiset suunnittelijat tuottavat saman verran, elleivät enemmänkin, uusia malleja. Puolet kenkämalleista kuitenkin hylätään, ennen kuin ne pääsevät markkinoille, ja jäljelle jääneistä vain noin 25000 mallista tulee taloudellisesti kannattavia. Tämä on silti hämmästyttävän suuri määrä. Ei siis ihme, että jotkut kokevat kenkien ostamisen olevan riemastuttavaa, kun taas toisten mielestä se on uuvuttavaa.

Muunnelmia joistakin perustyypeistä

Mikä tahansa sinun mielipiteesi sitten onkin tästä loputtomasta jalkinemallien esiinmarssista, tuntuisiko sinusta uskottavalta, että kaikki nämä tuhannet kenkämallit ovat todellisuudessa vain muutaman kenkien perustyypin muunnelmia?

Tämän kirjoituksen yhteydessä olevat kuvat antavat sinulle hyvän käsityksen siitä, mitkä ovat seitsemän kengän perustyyppiä: oxford-kenkä, saapas, avokas, puukenkä, pistokas, sandaali ja mokkasiini. Vaikka meitä kohtaa joka vuosi tuhansien uusien mallien tulva ja vaikka muotitietoiset ihmiset ylpeilevät pysyttelemällä viimeisimmän muodin tasalla, asian todellinen laita on se, ettei oxford-kengän keksimisen jälkeen ole viimeksi kuluneiden 350 vuoden aikana esitelty ainuttakaan uutta kengän perustyyppiä. Vanhimmat sandaalin ja mokkasiinin kaltaiset perustyypit ovat olleet käytössä kirjaimellisesti jo vuosituhansia.

Nykyään naisten kenkien valikoima ja määrä on paljon suurempi kuin miesten kenkien. Kaikki seitsemän perustyyppiä olivat kuitenkin alun perin miesten suunnittelemia ja heitä varten valmistettuja. Vaikka ulkomuoto, ammattitaito ja materiaalit ovat aikojen kuluessa tietysti muuttuneet huomattavasti, niin tuhannet jokaiseen makuun ja elämäntyyliin sopivat kenkämallit ovat kehittyneet näistä muutamista perustyyleistä. Mutta miten nämä seitsemän perustyyliä ilmaantuivat?

Perustyyppien tunnistaminen

Oxford-kenkä on uusin tulokas näiden seitsemän tyypin joukossa. Nimi juontuu sopivasti Englannissa sijaitsevasta Oxfordin kaupungista. Siellä yliopiston opiskelijat alkoivat ensimmäisinä suosia tätä nauhakenkää 1600-luvun puolivälissä. Tätä aiemmin käyttöön otettu saapas muodostui alun perin kahdesta osasta: alemmasta kenkäosasta ja ylemmästä säärystimestä. Erään teorian mukaan, koska sen ulkomuoto muistutti jonkin verran saavia, ranskalaiset kutsuivat sitä nimellä butt, joka tarkoittaa vesisaavia. Tämä sana muuttui vähitellen muotoon boute, ja kun englantilaiset 1000-luvulla omaksuivat tämän kenkätyylin normanneilta, he antoivat sille nimen boot.

Avokas (engl. pump) on nykyään tyylikäs, yksinkertainen ja päältä avoin kenkä, jossa on ohut pohja ja matala korko. Tämä kenkä otettiin käyttöön ilmeisesti kuningatar Elisabet I:n aikoihin. Joidenkuiden mielestä sitä käyttivät alun perin hevosvaunujen kuljettajat, joiden täytyi polkea (engl. ”pump”) vaunun polkimia jaloillaan. Vähitellen siitä kehittyi naistenkenkä ja siitä tuli suosittu, virallisissa ja arvokkaissa tilaisuuksissa pidettävän juhla-asun osa. Tämän vuoksi jotkut asiantuntijat ajattelevat englantilaisen nimen olevan peräisin ranskalaisesta sanasta pompe, joka merkitsee ”loistokkuutta, juhlallisuutta ja komeutta”.

Puukengän syntyä täytyy etsiä varhaisemmasta historiasta. Sen englantilainen nimi clog tulee vanhasta englantilaisesta ”puupalikkaa” merkitsevästä sanasta. Tämä johtuu siitä, että nämä kengät vuoltiin alun perin puusta. Talonpojat ja työväenluokkaan kuuluvat käyttivät niitä, koska niiden valmistaminen tuli halvaksi. Nykyään monet ihmiset pitävät mielellään puukenkiä, joissa on nahkapäällinen ja puusta tai muusta materiaalista valmistettu antura. Puukengän tavoin pistokkaassakin (engl. mule) on avoin kanta. Se on kuitenkin paljon hienostuneempi ja sitä pidetään tavallisesti sisätiloissa. Sen katsotaan olevan lähtöisin sumerilaisten mulusta, joka oli tietyntyyppinen jalkaan sujautettava, matalapohjainen tohveli. Sen uudenaikaisessa versiossa on korko ja siitä on tullut muotikenkä.

Vanhimmat näistä seitsemästä tyypistä ovat sandaali ja mokkasiini. Näistä kahdesta sandaali oli paljon yleisemmin käytetty ja se oli tavallinen jalkine raamatullisina aikoina. Siinä oli ainoastaan puu- tai nahka-antura, joka kiinnitettiin jalkaan hihnoilla. Toisaalta mokkasiinin tekivät tunnetuksi Pohjois-Amerikan intiaanit. He antoivat sille sen nimen, joka yksinkertaisesti tarkoittaa ”jalan peitettä”.

Kun seuraavan kerran näet kenkäparin, pystytkö tunnistamaan, mitä näistä seitsemästä tyypistä se edustaa? Ensi silmäyksellä tehtävä saattaa tuntua vaikealta. Tämä johtuu siitä, että näitä perustyyppejä on aikojen kuluessa vapaasti sovellettu muuttuviin makuihin ja tyyleihin sopiviksi. Mutta lähempi tarkastelu voi auttaa sinua tunnistamaan sen oikein. Esimerkiksi lenkkikengät eivät ehkä muistuta mitään näistä seitsemästä perustyypistä, mutta todellisuudessa ne ovat oxford-kengät, jotka vain on tehty eri materiaalista. Naisten käyttämä kenkä, jossa on avoin kanta ja kantapään ympäri kulkeva remmi, on todellisuudessa pistokas, johon on lisätty remmi, ja loaferi on pohjimmiltaan mokkasiini, jossa on vahva pohja.

Miten jalkinemuoti sai alkunsa?

Vuosisatoja jalkinemuoti kuului läheisesti rikkaiden ja ylhäisön elämään. Tavalliselle kansalle kengät olivat vain kenkiä – jalan peitteeksi ja suojaksi tarkoitettuja – ja niiden tehtävä oli kaikkein tärkein asia. Niiden ulkonäköön kiinnitettiin hyvin vähän huomiota. Koko ajatus muotikenkien kaupallisesta tuotannosta, sellaisena kuin me sen nykyään tunnemme, on vasta äskettäin syntynyt.

Yksi syy siihen, miksei kenkien kauppaaminen ollut suurta liiketoimintaa, oli se, että vuosisatojen ajan kengät tehtiin käsityönä. Niiden valmistaminen vaati aikaa ja ne olivat kalliita. Useimmilla ihmisillä ei ollut varaa ostaa uutta kenkäparia, kun he sitä tarvitsivat. Kaikki muuttui, kun 1800-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa esiteltiin koneellinen kenkien valmistaminen. Hetkessä käsityö muuttui teollisuudeksi. Nyt kengät eivät olleet vain laajalti saatavissa vaan ne olivat myös halpoja hankkia. Oli kuitenkin vielä kaksi muuta tapahtumaa, jotka vaikuttivat lopullisesti jalkinetyylien vaihtelun vilkastumiseen Yhdysvalloissa: Volsteadin lain (tunnetaan myös kieltolakina) voimaantulo vuonna 1919 ja naisille äänestysoikeuden takaavan perustuslain muutoksen ratifioiminen vuonna 1920.

Nämä tapahtumat vauhdittivat syvälle luotaavia muutoksia amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Kieltolaki toi mukanaan uudentyyppistä viihdettä, tanssia ja musiikkia. Vasta saavuttamassaan vapaudessa naiset antautuivat näihin niin sanottuihin itseään vapauttaviin toimintoihin ja tavoittelivat kaikkea uutta ja erilaista. Kosmeettisten aineiden, lyhyempien hameiden ja uusien tukkalaitteiden ohella he ihastuivat myös vaihtuviin kenkätyyleihin. Uhmakas ”läpsyttelijöiden aikakausi” (”Flapper Age”) sai nimensä nuorista naisista, jotka jättivät kenkänsä tahallaan auki. Kun he kävelivät, heidän kenkänsä ”läpsähtelivät” äänekkäästi ja näin kiinnittivät huomion naisiin ja heidän asiaansa.

Kaikki nämä yhdessä vaikuttivat siihen, että tyylikkäiden ja huokeiden kenkien kysyntä kasvoi valtavasti. Tämä yhdessä kenkäteollisuudessa käytettävien uusien menetelmien ja materiaalien kanssa sai jalkinetyylien vaihtelun nykyiselle tasolle. Nyt ensimmäistä kertaa historiassa muotijalkineet eivät ole yksinomaan rikkaiden ja valtaa pitävien etuoikeus, vaan ne ovat lähes jokaisen ulottuvilla.

Kaikesta menneiden vuosisatojen aikana jalkineiden tyyliin ja suunnitteluun liittyneestä hälinästä huolimatta on yllättävää, että seitsemän perustyyppiä ovat säilyneet olennaisesti muuttumattomina. Silti loputon vaihtelevuus ja nykyään saatavilla olevien kenkien tuhannet mallit ja ulkomuodot todistavat tällä alalla työskentelevien kekseliäisyydestä. Tämä runsas vaihtelevuus kertoo myös siitä, että koska maut ja muodit ovat sangen epävakaita, on helppo joutua niiden päähänpistojen uhriksi, jotka määräävät tahdin näissä asioissa.

[Tekstiruutu s. 26]

Vanhoja kenkätarinoita

◻ Helpottaakseen päänsärkyään muinaiset egyptiläiset polttivat sandaalin ja hengittivät siitä lähtevää savua.

◻ Parantaakseen mahavaivansa jotkut varhaiset amerikkalaiset uudisasukkaat menivät maahan makaamaan ja asettivat painavan saapasparin vatsansa päälle.

◻ Arabialainen mies saattoi aikoinaan ottaa eron vaimostaan yksinkertaisesti viskaamalla hänen kenkänsä ulos ovesta, aivan niin kuin hän tekisi hylätessään loppuun käytetyn tohveliparin.

◻ Parhaiten tunnettu kenkätarina on epäilemättä Tuhkimo-satu. Tästä tarinasta on satoja eri puolilla maailmaa asuvien ihmisten kertomia muunnelmia, joista vanhin kirjallinen versio löytyy kiinalaisilta. Se kirjoitettiin muistiin 800-luvulla, noin 800 vuotta ennen suosittua länsimaista versiota.

[Kuvat s. 26]

Sandaali

Avokas

Saapas

Puukenkä

Oxford-kenkä

Pistokas

Mokkasiini