T-solut ja B-solut koulun penkillä
T-SOLUT ja B-solut eivät voi luuytimestä tultuaan lähteä suinpäin sotaan. Niiden aseistus on huippunykyaikaista. Huipputekniikan käyttämiseen tarvittava koulutus on niille pakollista, ennen kuin ne voivat lähteä taistelukentälle. T-solut tulevat osallistumaan biologiseen sodankäyntiin. B-solut erikoistuvat käyttämään ohjuksia. Tarvittavan koulutuksensa ne saavat immuunijärjestelmän teknillisissä opistoissa.
Puolet niistä lymfosyyteistä, joita joka minuutti syntyy miljoonia luuytimessä, koulutetaan T-soluiksi kateenkorvassa, rintalastan takana sijaitsevassa pienessä rauhasessa. Kirjassa The Body Victorious sanotaan näin: ”Kateenkorvassa teknillistä opistoa käyviä lymfosyyttejä ovat auttaja-, vaimentaja- ja tappajasolut, joita kutsutaan T-lymfosyyteiksi (eli T-soluiksi). Ne ovat niitä immuunijärjestelmän joukko-osastoja, jotka ovat sille aivan välttämättömiä.”
Yhden solun tuotanto: 10000 vasta-ainemolekyyliä sekunnissa!
Samaisen kirjan mukaan toinen puoli ”kouluttamattomista lymfosyyteistä” on B-soluja, jotka saavat koulutuksensa imusolmukkeissa ja muissa niihin liittyvissä kudoksissa kyetäkseen valmistamaan ja ampumaan ohjuksia: vasta-aineita. Kun B-soluille ”pidetään tulokatselmus näissä kudoksissa, ne ovat kuin tyhjiä sivuja. Ne eivät osaa mitään ja niiden täytyy oppia kaikki alusta lähtien” ja ”hankkia sellainen kyky, että ne reagoivat vain tiettyihin elimistölle vieraisiin aineisiin”. Kun kypsä B-solu on reagoinut johonkin tiettyyn antigeeniin, se alkaa auttaja-T-solun aktivoimana imusolmukkeissa ”lisääntyä, ja nämä tytärsolut muuttuvat plasmasoluiksi, joista kukin alkaa erittää täsmälleen samanlaista, vain tuohon tiettyyn antigeeniin reagoivaa vasta-ainetta noin 10000 molekyylin sekuntinopeudella”. – Immunology.
Jotta saisimme paremman käsityksen immuunijärjestelmän mahtavasta suorituskyvystä, lainaamme National Geographic -aikakauskirjan vuoden 1986 kesäkuun numerossa ollutta kirjoitusta, jossa kerrotaan laajemmin esimerkiksi siitä, millaisten ongelmien kanssa kateenkorvarauhanen joutuu painimaan. Me luemme: ”Sitä mukaa kuin T-solut kypsyvät kateenkorvassa, jollain tapaa yksi niistä oppii tunnistamaan sanokaamme hepatiittiviruksen antigeenit, toinen tunnistamaan jonkin influenssatyypin antigeenit, kolmas löytämään rhinovirus 14:n [erään nuhakuumeviruksen] ja niin edelleen.” Sen jälkeen kun kirjoituksessa on puhuttu ”kateenkorvan eteen asetetusta huikeasta tehtävästä”, siinä todetaan, että luonnossa esiintyy ”satoja miljoonia erimuotoisia antigeenejä. Kateenkorva joutuu tuottamaan jokikisen tunnistamista varten joukon T-soluja. – – Kateenkorva suoltaa T-soluja kymmeniä miljoonia. Vaikka vain muutama niistä saattaa tunnistaa jonkin tietyn antigeenin, tiedustelujoukkoja on kaiken kaikkiaan niin valtavasti, että ne pystyvät tunnistamaan lähes loputtoman määrän erilaisia luonnon tuottamia antigeenejä.”
Samalla kun osa auttaja-T-soluista kiihotti makrofageja lisääntymään, toiset niistä yhtyivät imusolmukkeissa siellä olleisiin B-soluihin saaden nekin lisääntymään. Monet näistä muuttuvat plasmasoluiksi. Jälleen tilanne on sellainen, että auttaja-T-soluilla täytyy olla pinnassaan sopivia reseptoreita, ennen kuin ne voivat tarttua B-soluihin ja saada ne tuottamaan plasmasoluja. Nämä plasmasolut alkavat sitten suoltaa tuhansia vasta-aineita sekunnissa.
Koska kukin plasmasolu valmistaa vain yhtä vasta-ainetta, jonka reseptori reagoi vain yhteen tautiantigeeniin, pian etulinjassa on miljardeja vasta-aineohjuksia etsiytymässä kohden jonkin tietyn taudin antigeenejä. Ne tarttuvat tunkeilijoihin, saavat ne hidastamaan vauhtiaan ja kerääntymään kasoiksi, jolloin niistä tulee entistä houkuttelevampia suupaloja fagosyyteille. Tämä yhdessä eräitten T-solujen erittämien aineitten kanssa saa makrofagit ärsytetyksi sellaiseen syömisvimmaan, että ne hotkivat suihinsa miljoonittain hyökkääviä pieneliöitä.
Sitä paitsi vasta-aineet voivat myös omin neuvoin aiheuttaa näille pieneliöille kuoleman. Kun ne ovat lukinneet itsensä pieneliön pinta-antigeeneihin, sen päälle kerääntyy heti ns. komplementti, kokoelma valkuaisaineita. Kun komplementin muodostavia aineita on paikalla riittävästi, ne poraavat pieneliön kalvoon reiän, nestettä virtaa sisään ja solu halkeaa ja kuolee.
Jotta nämä vasta-aineet voisivat tarttua hyökkääjiin, niilläkin on luonnollisesti oltava sopivia reseptoreita. Britannica-tietosanakirjayhtiön lääketieteen vuosikirja 1989 Medical and Health Annual sanoo tässä yhteydessä sivulla 278, että B-solut pystyvät ”valmistamaan 100–1000 miljoonaa erilaista vasta-ainetta”.
Tappaja-T-solut käyvät biologista sotaa
Tähän mennessä auttaja-T-solut ovat värvänneet miljoonia syöjämakrofageja hotkimaan ”suihinsa” vihollisia ja kiihottaneet B-soluja vasta-aineineen liittymään taisteluun tunkeutujia vastaan. Mutta on olemassa vielä muita joukkoja, jotka auttaja-T-solut kutsuvat taisteluun. Ne johtavat taistelukentälle sotilaista tehokkaimmat: tappaja-T-solut.
Virusten, bakteerien ja loisten tavoitteena on päästä ruumiin solujen sisään, sillä siellä ne ovat turvassa makrofageilta ja B-soluilta ja näiden vasta-aineilta – mutta eivät tappaja-T-soluilta. Yhden tällaisen infektoituneen solun ei tarvitse muuta kuin hipaista tappaja-T-solua, kun tämä jo ampuu myrkyllisillä valkuaisaineillaan infektoituneen solun täyteen reikiä ja tuhoaa sen DNA:n, ja kun tunkeilija on valunut tyhjäksi, se kuolee. Tällä tavoin tappaja-T-solut voivat käydä jopa mutanttisolujen ja sellaisten solujen kimppuun, jotka ovat muuttuneet syöpäisiksi, ja tuhota niitä.
Tappaja-T-solujen lisäksi immuunijärjestelmän aseistuksena on myös toisenlaisia tappajasoluja: ns. luonnolliset tappajasolut. Luonnolliset tappajasolut ovat sikäli erilaisia kuin T- ja B-solut, että niitä syntyy ilman jonkin tietyn antigeenin aiheuttamaa ärsykettä. Syöpäsolut ja muiden virusten infektoimat solut ovat alttiina niiden hyökkäyksille. Niiden hyökkäyskohteena eivät kuitenkaan ehkä ole vain virukset. Scientific American -lehden (tammikuu 1988) mukaan niiden ”tärkeimpiä kohteita saattavat olla kasvainsolut ja kenties myös muiden kuin virusten infektoimat solut”.
Miten nämä tautientorjujat sitten löytävät ruumiiseen tunkeutuneet pieneliöt? Sattumaltako? Ei suinkaan. Mitään ei jätetä sattuman varaan. Niin tautiantigeenit kuin myös T-solut, B-solut, fagosyytit ja vasta-aineet kiertävät kaikkialla elimistössä veren mukana ja imusuonistoa pitkin. Toissijaisia immuunijärjestelmän osia ovat esimerkiksi imusolmukkeet, perna, nielurisat, kitarisat, tietyt ohutsuolen seinämien kudokset ja umpilisäke. Näistä paikoista käynnistyvät immuunijärjestelmän vastahyökkäykset. Imusolmukkeilla on tärkeä tehtävä. Imuneste eli lymfa on kudoksissamme solujen väleissä olevaa nestettä. Sitä syntyy näissä kudoksissa. Se kerääntyy ohutseinäisiin suoniin ja virtaa imusolmukkeisiin. Niistä se jatkaa matkaansa koko muun imusuonijärjestelmän läpi ja päätyy kierroksensa lopuksi suuriin laskimoihin, jotka johtavat sydämeen.
Tautiantigeenien kulkiessa imusolmukkeitten läpi niiden matkanteko loppuu siihen ja ne suodattuvat pois imunesteestä. Immuunijärjestelmän tautientorjujilta kuluu 24 tuntia täyden kierroksen tekemiseen imusuonistossa, mutta tuosta ajasta ne viettävät 6 tuntia imusolmukkeissa. Niissä ne kohtaavat loukkuun jääneet vihollisantigeenit, ja syntyy suuria taisteluja. Veren mukana kiertävät vihollisantigeenit eivät nekään pääse pakoon. Ne ohjataan pernaan, jossa tautientorjujat ovat odottamassa niitä.
Tämän jälkeen sisällämme käyty sota on ohi. Hyökkäysjoukot on lyöty. Immuunijärjestelmä tuhansine miljardeine valkosoluineen on voittanut. Nyt on aika vielä erään T-solujen tyypin – vaimentaja-T-solujen – astua esiin. Kun ne näkevät, että sota on voitettu, ne antavat sotijoille lopettamismerkin ja saattavat immuunijärjestelmän sotajoukot rauhanajan kannalle.
Muistisolut ja immuniteetti – ja hankaluudet
Tähän mennessä ovat B-solut ja T-solut tehneet erään erittäin tärkeän palveluksen: ne ovat tuottaneet muistisoluja, jotka kiertävät veren mukana ja imusuonistossa monia vuosia – joissakin tapauksissa jopa koko ihmisiän. Jos sama influenssavirus tai nuhakuumevirus tai mikä tahansa vieras aine pääsee elimistöösi joskus myöhemmin uudelleen, muistisolut tunnistavat sen heti ja kokoavat immuunijärjestelmän joukot nopeaan, musertavaan hyökkäykseen. Muistisolut tuottavat nopeasti kuin tulvana samanlaisia B- ja T-soluja, jotka torjuivat kyseisen vihollisen ensimmäisen hyökkäyksen. Uusi hyökkäys tukahdutetaan lähtöasemiinsa. Kun ensimmäisen hyökkäyksen nujertamiseen on saattanut kulua kolme viikkoa, uusi hyökkäys lyödään takaisin jo ennen kuin se on päässyt alkamaankaan. Kyseisen hyökkääjän edellinen tunkeutuminen elimistöösi on tehnyt sinut immuuniksi sille.
Tilannetta kuitenkin mutkistaa se, että influenssaviruksesta on olemassa monenlaisia muunnoksia, jotka usein ovat syntyneet eri osissa maailmaa. Lisäksi nuhakuumeviruksesta on noin 200 erilaista muunnosta ja jokaisella muunnoksella on oma, erilainen antigeeninsä. Koska nuhakuumeviruksia on 200, täytyy auttaja-T-soluja olla myös 200:aa eri tyyppiä, sillä yhden auttaja-T-solutyypin reseptorit sopivat yhteen vain yhdenlaisen nuhakuumeviruksen antigeenin kanssa. Mutta ei siinä kaikki. Nuhakuume- ja influenssaviruksista ilmaantuu jatkuvasti uusia muunnoksia, ja aina kun näin käy, kyseessä on uusi nuhakuume- tai influenssa-antigeeni, joka vaatii uuden, siihen sopivan auttaja-T-solureseptorin. Koska nuhakuumevirus vaihtaa jatkuvasti lukkoja, täytyy myös T-solun vaihtaa jatkuvasti avaimia.
Ennen kuin virnistelet lääkäreille sen johdosta, että he eivät pysty parantamaan nuhakuumetta, koeta ymmärtää, mistä oikein on kysymys. Se nuhakuume, jota sairastat, voi kyllä parantua, eikä se iske sinuun enää uudelleen, mutta kun olet saanut itseesi uuden, erilaisen nuhakuumeviruksen, immuunijärjestelmäsi joutuu etsimään täysin uuden auttaja-T-solun, joka sitten kokoaa immuunipuolustuksen sotajoukot torjuntataisteluun. Kun yksi taistelu on voitettu, niin hetken kuluttua puhkeaa uusi taistelu. Sotiminen ei lopu koskaan.
Aivot ja immuunijärjestelmä keskustelevat
Ei pidä ihmetellä, jos immuunijärjestelmä kestää vertailun aivoihin. Tutkimukset osoittavat yhä uudelleen, että se ja aivot keskustelevat keskenään terveydentilastamme ja että mieli vaikuttaa ruumiiseen, myös immuunijärjestelmään. Seuraavat lainaukset kertovat aivojen ja immuunijärjestelmän välillä vallitsevasta suhteesta. Ruumis vaikuttaa mieleen ja mieli vaikuttaa ruumiiseen.
”Immunologeille on paljastumassa uusia asioita mielen ja ruumiin välisistä yhteyksistä, psykosomaattisten sairauksien mekanismeista.” – National Geographic, kesäkuu 1986, s. 733.
Vaikka immuunijärjestelmän ja aivojen tiedetään olevan yhteydessä toisiinsa, tätä yhteyttä tunnetaan vielä heikosti. Stressi, lähiomaisen kuolema, yksinäisyydentunne ja masennus vaikuttavat valkoisten verisolujen eli lymfosyyttien toimintaan, ja tämä vähentää T-solujen toimeliaisuutta. ”Näiden välisten kytkentöjen biologinen perusta on yhä suuressa määrin arvoitus. On kuitenkin selvää, että hermosto ja immuunijärjestelmä ovat jollakin selvittämättömällä tavalla yhteydessä toisiinsa niin anatomisesti kuin kemiallisesti.” – The Incredible Machine, s. 217, 219.
”Immuunijärjestelmä – – vetää vertoja keskushermostolle älykkyydessään, spesifisyydessään ja mutkikkuudessaan.” – Immunology, s. 283.
Tiedelehti Science kertoi aivojen ja immuunijärjestelmän välisestä yhteydestä seuraavaa: ”Runsas todistusaineisto osoittaa, että nämä kaksi järjestelmää ovat jollakin selittämättömällä tavalla yhteen liittyneitä. – – Eteemme hahmottuva kuva osoittaa, että immuunijärjestelmä ja hermosto muodostavat eheän kokonaisuuden ja että ne pystyvät keskustelemaan ja sovittamaan yhteen toimintojaan.” – 8.3.1985, s. 1190–1192.
Kaikki tämä ilmentää sekä immuunijärjestelmän että aivojen Tekijän rajatonta viisautta. Tämä vuorostaan saa meidät kysymään, olisiko Jumala – sen jälkeen kun hän oli tehnyt meihin tällaiset hämmästyttävät ihmeet, jollaisia aivot ja immuunijärjestelmä ovat – ohjelmoinut meidät kuolemaan. Todellisuudessa hän ei ole tehnyt niin. Sen sijaan tiedemiehet kyllä sanovat, että olemme luonnostamme kuolevaisia. Meille on kerrottu, että vaurioituneet ja kuluneet solut korvautuvat ruumiissamme solujakautumisen kautta, joka tuottaa meissä joka minuutti 200 miljoonaa uutta solua. Toisaalta tiedemiehet ovat kuitenkin sanoneet, että solumme pystyvät jakautumaan vain 50 kertaa. Pian käy niin, että soluja häviää meistä enemmän kuin uusia muodostuu tilalle ja alamme vanheta, ja lopulta kuolemme.
Ihmistä ei silti ole luotu tällaiseksi, vaan se on hänen omaa syytään. Kun hänet luotiin, tarkoituksena oli, että hän saisi elää, olla hedelmällinen, lisääntyä, täyttää maan ja huolehtia siitä – niin kauan kuin hän tottelisi Luojaansa. Häntä kuitenkin varoitettiin, että jos hän olisi tottelematon, ’hänen pitäisi kuolemalla kuoleman’. Ensimmäinen ihminen oli tottelematon, tunsi syyllisyyttä ja piiloutui. Siitä lähtien ihmisten osana on ollut vanheneminen ja sen päätteeksi kuolema. – 1. Mooseksen kirja 1:26–28; 2:15–17; 3:8–10.
Voimakkaat kielteiset tunteet ovat pitemmän päälle ”mätä luissa”, ja ”murtunut mieli kuivattaa luut”. Koska terve, kostea luuydin on välttämätöntä, jotta muodostuisi riittävästi valkoisia verisoluja tautien torjuntaan, seurauksena on, että immuunijärjestelmän toimintakyky heikkenee. – Sananlaskut 14:30; 17:22.
Vanhenemisen ja kuoleman tilalle tulee prosessi, joka asteittain vahvistaa elämisen edellytyksiä, ja täydellisesti toimivalla immuunijärjestelmällä tulee olemaan tässä oma tärkeä osuutensa. Se Jehovan tarkoitus, että maallinen paratiisi tulee olemaan täynnä vanhurskaita, tottelevaisia ihmisiä, toteutuu Jeesuksen Kristuksen lunastusuhrin avulla. Silloin ei kukaan ole enää sairas, kuolema tullaan hävittämään ja kaikki liha ”uhkuu nuoruuden voimaa”. (Job 33:25; Jesaja 33:24; Matteus 20:28; Johannes 17:3; Ilmestys 21:4) Sen jälkeen Jehovan suunnittelema ihmeellinen immuunijärjestelmä ei jää kertaakaan häviölle taistellessaan elimistöön tunkeutuneita vihollisiaan vastaan.
Nykyäänkin immuunijärjestelmämme on puutteistaan huolimatta luomakunnan ihmeitä. Mitä enemmän opimme tuntemaan sitä, sitä suurempaa kunnioitusta tunnemme sen mahtavaa Luojaa, Jehova Jumalaa, kohtaan. Me yhdymme sanoihin, jotka psalmista Daavid lausui Jumalan henkeyttämänä: ”Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.” – Psalmi 139:14.
[Tekstiruutu/Kaaviot s. 8, 9]
(Ks. painettu julkaisu)
Immuunipuolustuksen joukkojen koostumus
1. Fagosyytit. Syöjäsoluja, joita on kahta tyyppiä: neutrofiileja ja makrofageja. Molemmat syövät elottomia jätteitä, kuolleita soluja ja muuta joutavaa tavaraa ja suuret määrät elimistöön tunkeutuneita pieneliöitä. Makrofagit ovat kookkaampia, sitkeämpiä ja vahvempia kuin neutrofiilit, ja ne elävä pitempään ja syövät paljon enemmän pieneliöitä. Ne ovat paljon enemmän kuin vain jätteenhävittäjiä, sillä ne valmistavat erilaisia entsyymejä ja pieneliöille myrkyllisiä aineita ja toimivat tiedonsiirtovälineinä muiden immuunijärjestelmän solujen ja jopa aivojen välillä.
2. MHC (major histocompatibility complex). Sellaisia solujen pintamolekyylejä, joista nämä solut voidaan tunnistaa elimistöön kuuluviksi. MHC kiinnittää makrofagien pintaan näytteille palan niiden uhrien antigeenistä, jotka makrofagi on syönyt, ja tämä kiihottaa auttaja-T-solua ja makrofagia lisääntymään valtavasti ja siten vahvistamaan tartunnan torjuntaan osallistuvia joukkoja.
3. Auttaja-T-solut. Johtavat immuunijärjestelmän sotatoimia. Tunnistavat vihollisia, edistävät muiden immuunijärjestelmän sotilaitten tuotantoa ja kokoavat ne mukaan taisteluun hyökkääjiä vastaan. Kutsuvat paikalle vahvistuksia makrofagien, muiden T-solujen ja B-solujen joukosta ja edistävät plasmasolujen tuotantoa.
4. Lymfokiinit. Hormonien kaltaisia valkuaisaineita, interleukiinit ja gammainterferonit mukaan luettuina. Niiden avulla immuunijärjestelmän solut keskustelevat toistensa kanssa. Ne aktivoivat monia tärkeitä immuunijärjestelmän reaktioita ja kiihdyttävät näin sitä sotaan taudinaiheuttajia vastaan.
5. Tappaja-T-solut. Nämä T-solut tuhoavat soluja, joihin virukset ja muut pieneliöt ovat piiloutuneet. Ne ampuvat näihin soluihin myrkyllisiä valkuaisaineita, puhkovat niiden kalvoihin reikiä, niin että nämä solut repeytyvät. Ne eliminoivat myös syöpäisiksi muuttuneita soluja.
6. B-solut. Auttaja-T-solujen vaikutuksesta B-solujen lukumäärä kasvaa, ja jotkin niistä jakautuvat ja kypsyvät plasmasoluiksi.
7. Plasmasolut. Nämä solut tuottavat miljoonittain vasta-aineita, jotka ohjusten tavoin kiertävät kaikkialla elimistössä.
8. Vasta-aineet. Kun vasta-aineet kohtaavat antigeenejä, joihin niiden reseptorit voivat kiinnittyä, ne tarttuvat näihin kiinni, saavat ne hidastamaan vauhtiaan ja kerääntymään kasoiksi, jolloin niistä tulee herkullisia suupaloja fagosyyteille. Tai ne itse tekevät niistä selvää jälkeä komplementin tekijöiden myötävaikutuksella.
9. Komplementin valkuaisaineet. Kun vasta-aineet ovat tarttuneet pieneliön pintaan, sen päälle kerääntyy heti ns. komplementti, kokoelma valkuaisaineita. Ne ruiskuttavat pieneliöön nestettä sillä seurauksella, että se halkeaa ja kuolee.
10. Vaimentaja-T-solu. Kun tartunta on nujerrettu ja immuunijärjestelmä on voittanut, alkavat vaimentaja-T-solut toimia, ja ne antavat viestiaineitten avulla kaikille immuunipuolustuksen joukko-osastoille lopettamismerkin. Taistelu on voitettu.
11. Muistisolut. Tässä vaiheessa T-solut ja B-solut ovat tuottaneet ja jättäneet jälkeensä muistisoluja, jotka kiertävät veren mukana ja imusuonistossa vuosikausia, jopa koko ihmisiän. Jos elimistöön pääsee tunkeutumaan uudelleen samanlainen eliö, muistisolut panevat toimeen valtavan hyökkäyksen ja uudet tunkeutujat lyödään nopeasti. Elimistö on nyt immuuni tuolle nimenomaiselle pieneliölle. Tämä mekanismi selittää myös rokotusten vaikutuksen. Niillä on saatu hävitetyksi esimerkiksi tuhkarokko, isorokko, lavantauti ja kurkkumätä, jotka aiemmin olivat pahoja vitsauksia.
[Tekstiruutu s. 10]
Tieto lisääntyy huimaa vauhtia, mutta arvoitus ei ratkea
Sen jälkeen kun aids-virus ilmaantui ja kykeni nujertamaan immuunijärjestelmän, tutkimustyöhön on uhrattu valtavasti voimavaroja. Tietoa on kertynyt ylenpalttisesti. Silti immuunijärjestelmä on niin ihmeellinen ja monimutkainen, että se edelleen on suurelta osin arvoitus. Tämän osoittavat seuraavat immunologien lausunnot.
Immunologi John Kappler sanoo: ”Tällä alalla edistyminen on niin nopeaa, että alan julkaisut sisältävät jo ilmestymispäivänään vanhentunutta tietoa.” – Time, 23.5.1988, s. 56.
Immunologi Leroy Hood Kalifornian teknillisestä instituutista sanoo: ”Meillä on jo selvä kuva immuunijärjestelmän aseistuksesta ja toimintatavoista, mutta järjestelmää ohjaavista geeneistä, jotka antavat toimintakäskyt soluille, meidän tietämyksemme on vielä lähes olematonta.” Puolustusreaktiot käynnistävistä hormonien kaltaisista viestiaineista, lymfokiineista, Hood sanoo, että tähän mennessä löydetyt lymfokiinit muodostavat ”vasta jäävuoren huipun”. – National Geographic, kesäkuu 1986, s. 732; Time, 23.5.1988, s. 64.
Tutkija Edward Bradley: ”Me tunnemme immuunijärjestelmää luultavasti yhtä vähän kuin Kolumbus tunsi Amerikoita ensimmäisen matkansa jälkeen.” – National Geographic, kesäkuu 1986, s. 732.
[Tekstiruutu s. 11]
Marihuanan käyttö ”vähentää eräitten valkoisten verisolujen muodostumista ja siten heikentää merkittävästi immuunijärjestelmää”. – Industrial Chemist, marraskuu 1987, s. 14.
[Tekstiruutu s. 11]
Kun sota muuttuu sisällissodaksi
”Kyky vieraitten erottamiseen omista on immuunijärjestelmän tuntomerkki.” (Immunology, s. 368) Kun immuunijärjestelmä sitten alkaa reistailla – minkä se joskus tekee – se ei enää pystykään erottelemaan omia vieraista ja seurauksena on sisällissota: immuunijärjestelmä alkaa taistella itseään vastaan. Tämän jälkeen puhkeavia sairauksia sanotaan autoimmuunitaudeiksi. Yleisen käsityksen mukaan tällaisia tauteja ovat esimerkiksi kuumereuma, nivelreuma, MS-tauti, nuoruusiän diabetes, lihasheikkous (myasthenia gravis) ja hajapesäkkeinen punahukka eli SLE.
Lisäksi immuunijärjestelmä joskus erehtyy luulemaan vaarattomia elimistöön tunkeutuneita aineita vaarallisiksi vihollisiksi. Siitepölyhiukkanen, pölyhiukkanen, jonkin eläimen hilse tai palanen rapua voi aiheuttaa allergisen reaktion. Elimistö tuottaa liikaa histamiinia ja muita vahvoja aineita torjumaan tällaisia itsessään vaarattomia tunkeilijoita. Vaikka tällaisten allergioitten oireet eivät olekaan hengenvaarallisia, ne voivat silti olla hyvin kiusallisia ja hankalia. Niitä ovat esimerkiksi vinkuva hengitys, aivastelu, nenän niiskuttelu, vuotava nenä ja silmien vetistys. Jos tällaiset reaktiot ovat hyvin voimakkaita, seurauksena saattaa olla ns. anafylaktinen šokki ja lopulta jopa kuolema.
[Tekstiruutu s. 12]
On yhä enemmän kerääntymässä todisteita sen puolesta, että verensiirrot vaurioittavat immuunijärjestelmää. Sadoissa tutkimusraporteissa, joita useitten viime vuosien aikana on julkaistu, verensiirrot on yhdistetty elimistön luontaisen vastustuskyvyn tukahtumiseen. ”Yksi kokoveriyksikkö riitti tukahduttamaan immunologiset reaktiot”, todetaan eräässä raportissa. – Medical World News, 11.12.1989, s. 28.