Ihmisen valta vaa’alla punnittuna

Osa 6: Mustapaidat ja hakaristit

Fasismi: diktatorinen hallitusjärjestelmä, jolle on tunnusomaista valtion harjoittama talouselämän ohjailu, tiukka sosiaalinen kuri ja sotaisa, kansallishenkinen ideologia; kansallissosialismi: Hitlerin johtaman Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen toteuttamaa fasismia.

SANA ”fasismi” tuo yleensä mieleen mustapaitaiset italialaiset sotilasosastot ja hakaristitunnuksin esiintyneet ruskeapukuiset saksalaiset SA-miehet. Mutta muillakin mailla on kokemuksia fasismista.

1930-luvulla kasvoi fasismin vaikutus suureksi Unkarissa, Romaniassa ja Japanissa. Espanjan sisällissodan aikana fasistien tuki auttoi Francisco Francoa saamaan valtaansa Espanjan, vaikka useimmat historioitsijat eivät pidäkään Francon diktatuuria (1939–1975) luonteeltaan aidosti fasistisena. Toisaalta Juan D. Perónin Argentiinaan perustama diktatuuri (1943–1955) oli fasistinen.

Valtion palvontaa

Nimi ”fasismi” on peräisin italian sanasta fascio ja se viittaa muinaisen Rooman vallan symboliin. Sitä kutsuttiin latinaksi nimellä fasces. Sillä tarkoitettiin vitsakimppua, josta pistää esiin kirveen terä, ja se sopivasti vertauskuvasi kansan muodostamaa tiukkaa kokonaisuutta valtion ylivallan alaisuudessa.

Vaikka jotkin fasismin juuret juontuvat aina Niccolo Machiavellin aikaan, niin vasta vuonna 1919 eli 450 vuotta Machiavellin syntymän jälkeen käytti Benito Mussolini tuota sanaa ensimmäisen kerran. Machiavelli oli väittänyt, että hänen aikansa poliittisesta turmeluksesta voitaisiin päästä eroon ainoastaan autoritaarisen hallitsijan avulla, joka käyttäisi valtaa säälittä mutta järkevästi.

Ollakseen tehokas fasistinen hallitus tarvitsee juuri tällaisen vahvan, karismaattisen johtajan, jolla tulee olla myös hyvää poliittista pelisilmää. Näin ollen sekä Mussolini että Hitler tunnettiin yksinkertaisesti ”johtajana” – Il Duce ja der Führer.

Fasismi korottaa valtion kaiken muun vallan, niin uskonnollisen kuin maallisenkin vallan, yläpuolelle. 1500-luvulla elänyt ranskalainen juristi Jean Bodin, 1600-luvulla elänyt englantilainen filosofi Thomas Hobbes sekä 1700- ja 1800-luvuilla eläneet saksalaiset filosofit Johann Gottlieb Fichte, Georg Wilhelm Friedrich Hegel ja Heinrich von Treitschke ihannoivat kaikki valtiota. Hegel opetti, että valtio on ylinnä ja että yksilön korkein velvollisuus on olla sen uskollinen kannattaja.

Kaikki hallitukset ovat luonteeltaan sellaisia, että niiden täytyy käyttää valtaa. Mutta fasististen valtioitten tarkoituksena on viedä se äärimmäisyyteen ja vaatia sokeaa tottelevaisuutta. Treitschke, joka piti ihmisiä lähinnä valtion orjina, sanoi: ”Ei merkitse mitään mitä ajattelette, kunhan tottelette.” Oli tyypillistä, että fasismi korvasi Ranskan vallankumouksen aikaan kuullun tunnuslauseen ”vapaus, tasa-arvoisuus, veljeys” italialaisella iskulauseella ”uskoa, totella, taistella”.

Fasismi ihannoi sotaa

Taistellako? Kyllä! ”Vain sota saa ihmisen jännittämään kaikki voimansa äärimmilleen ja lyö jalouden leiman niihin kansoihin, joilla on rohkeutta kohdata se”, sanoi Mussolini kerran ja lisäsi: ”Sota on miehelle sitä, mitä äitiys on naiselle.” Hän nimitti jatkuvaa rauhaa ”lamaannuttavaksi ja ihmisen kaikkien perushyveiden vastaiseksi”. Näillä sanoilla Mussolini heijasti suoranaisesti Treitschken näkemyksiä, joka väitti, että sota on välttämättömyys ja että sotien lopettaminen maailmasta on ajatuksena täysin moraaliton ja myös ”merkitsisi ihmissielun monen elintärkeän ja suurenmoisen voiman kuivettumista”.

Nykyajan fasismin lähtökohtien ollessa näin sotaisat ja diktatoriset emme ehkä ylläty saadessamme tietää, että monet historioitsijat katsovat voivansa seurata fasismin jälkiä aina Ranskan Napoleon I:een saakka. Toimiessaan diktaattorina 1800-luvun alussa hän ei tunnetusti itse ollut fasisti. Fasistit omaksuivat kuitenkin monet hänen menettelytavoistaan, jollaisia olivat esimerkiksi salaisen poliisin perustaminen, propagandan tehokas käyttö ja lehdistön alistaminen sensuurin valvontaan. Ja varmasti hänen päättäväisyytensä Ranskan kunnian palauttamiseksi on verrattavissa siihen päähänpinttymään kansallisesta suuruudesta, mistä fasistiset johtajat ovat tulleet tunnetuiksi.

Vuoteen 1922 mennessä fasistinen poliittinen voima oli kasvanut Italiassa niin suureksi, että he saattoivat asettaa Mussolinin pääministeriksi, jota asemaa hän käytti nopeasti ponnahduslautana kohti diktaattorin asemaa. Yksityiset tuotantolaitokset alistettiin palkkojen, työtuntien ja tuotantotavoitteiden osalta valtion tarkkaan valvontaan. Yksityisyrittäjyyttä edistettiin vain siinä määrin kuin se palveli valtion etuja. Kaikki muut puolueet paitsi fasistinen puolue lakkautettiin; ammattiliitot kiellettiin. Hallitus piti tiedotusvälineitä taitavasti käsissään ja vaiensi vastustajat sensuurin keinoin. Erityishuomiota kiinnitettiin ideologian opettamiseen nuorille, ja yksilönvapauksia rajoitettiin suuresti.

Fasismia saksalaiseen malliin

A. Casselsin kirjoittamassa teoksessa Fascism sanotaan: ”Vaikka Italian fasismin ja Saksan kansallissosialismin valtaan pääsyssä on samanlaisia piirteitä, ne olivat luonteeltaan ja tulevaisuudenkuvaltaan merkittävän erilaisia.”

Edellä mainittujen saksalaisten filosofien lisäksi, jotka toimivat fasistisen ajattelun edelläkävijöinä, toiset kuten 1800-luvulla elänyt saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche, oli luomassa nimenomaan Saksalle tunnusomaista fasismin haaraa. Nietzsche ei ollut fasisti, mutta hän kaipaili hallitsevaa eliittiä, yli-ihmisten rotua. Esittäessään tätä hänellä ei ollut mitään rotua tai kansakuntaa mielessään, ei ainakaan saksalaisia, joista hän ei erityisemmin pitänyt. Mutta jotkin hänen ajatuksistaan olivat lähellä sitä, mitä kansallissosialismin ideologit pitivät saksalaisena ihanteena. Nämä ajatukset siis omaksuttiin, kun taas toiset, jotka eivät olleet sopusoinnussa kansallissosialistisen opin kanssa, hylättiin.

Hitleriin vaikutti voimakkaasti myös saksalainen säveltäjä Richard Wagner. Äärimmäisen kansallishenkisenä ja isänmaallisena Wagner ajatteli, että Saksalle on määrätty kutsumustehtävä maailmassa. ”Hitlerille ja kansallissosialisteille Wagner oli täydellinen sankari”, sanoo Encyclopedia of the Third Reich. Se selittää: ”Tämä säveltäjä esitti suppeassa muodossa Saksan suuruuden. Hitlerin näkökulmasta Wagnerin musiikki antoi oikeutuksen saksalaiselle nationalismille.”

Tutkija William L. Shirer lisää: ”Hänen [Wagnerin] poliittiset kirjoituksensa [eivät] innoittaneet nykyaikaisen Saksan tarustoa eivätkä antaneet sille sitä germaanista maailmankatsomusta, jonka Hitler ja kansallissosialistit melkoisella oikeutuksella pitivät omanaan. Sen tekivät hänen ylhäiset oopperansa, jotka toivat niin elävästi mieleen Saksan muinaisuuden sankaritaruineen, taistelevine pakanallisine jumalineen ja sankareineen, demoneineen ja lohikäärmeineen, verikostoineen ja alkukantaisine kunniakäsitteineen sekä rakkauden ja elämän loiston ja kuoleman jalouden.”

Sekä Nietzschen että Wagnerin ajattelua oli muovannut Joseph Arthur de Gobineau, ranskalainen diplomaatti ja kansatieteilijä, joka vuosina 1853–1855 kirjoitti teoksen Essai sur l’inégalité des races humaines (Essee ihmisrotujen eriarvoisuudesta). Hän väitti, että sivistyksen kohtalo on riippuvainen rotujen koostumuksesta. Hän varoitti, että arjalaisten yhteiskuntien rodullisten piirteiden heikkeneminen johtaisi lopulta niiden luhistumiseen.

Saksalaiselle fasismille oli tunnusomaista näistä ajatuksista kehittynyt rotu- ja juutalaisviha. Italiassa ne kumpikin olivat merkityksettömämpiä. Monet italialaiset jopa pitivät juutalaisvastaisuuden piirteitä Italiassa merkkinä siitä, että Hitler oli syrjäyttämässä Mussolinia fasismin kantavana voimana. Ajan myötä Hitlerin vaikutus italialaisessa fasismissa kasvoikin.

Tavoitellessaan kansallista suuruutta italialainen fasismi ja saksalainen fasismi katsoivat vastakkaisiin suuntiin. A. Cassels selittää, että ”siinä missä Mussolini saattoi kehottaa maanmiehiään jäljittelemään muinaisten roomalaisten tekoja, kansallissosialismin henkinen vallankumous kannusti saksalaisia paitsi tekemään saman, mitä kaukaiset teutonijättiläiset olivat tehneet, myös olemaan noita samoja heimosankareita, niiden uudelleenruumiillistumia 1900-luvulla”. Toisin sanoin italialainen fasismi pyrki saamaan takaisin menneen kunnian nostamalla Italian teollisesti alikehittyneestä maasta 1900-luvulle. Saksa taas pyrki saamaan takasin aiemman kunnian palaamalla tarunomaiseen menneisyyteen.

Miksi se oli mahdollista?

Useimmissa maissa fasistit ovat päässeet valtaan kansallisen onnettomuuden, taloudellisen romahduksen tai sodassa kärsityn tappion vuoksi. Tämä piti paikkansa sekä Italiassa että Saksassa. Vaikka ne olivat olleet ensimmäisessä maailmansodassa vastakkaisilla puolilla, ne heikkenivät sodassa melkoisesti. Kansallishenkinen tyytymättömyys, taloudellinen sekasorto ja luokkataistelun voimistuminen vitsasi molempia kansoja. Saksassa inflaatio laukkasi vapaana ja työttömyys kasvoi huimasti. Demokraattinen hallitustapakin oli heikko, sillä siihen vaikutti yhä Preussin sotilaallinen ja autoritaarinen perinne. Lisäksi kaikkialla väijyi pelätty Neuvostoliiton bolševismin haamu.

Fasismin nousuun vaikutti myös merkittävästi Charles Darwinin ajatus kehityksestä ja luonnonvalinnasta. Kirjassa The Columbia History of the World puhutaan ”sosiaalidarvinismin uudelleen heräämisestä sekä Mussolinin että Hitlerin esittämissä fasistisissa ideologioissa”.

Encyclopedia of the Third Reich on samaa mieltä tämän arvion kanssa ja selittää, että sosiaalidarvinismi oli ”Hitlerin kansanmurhapolitiikan takana oleva ideologia”. Sopusoinnussa Darwinin kehitysopin opetusten kanssa ”saksalaiset ideologit väittivät, että uudenaikaisen valtion tulisi sen sijaan, että se suuntaisi voimavarojaan heikkojen suojelemiseen, hylätä alempiarvoinen väestö vahvojen, terveiden ainesten hyväksi”. He väittivät, että sota on normaalia sopivimpien taistellessa olemassaolostaan ja että ”voitto tulee vahvoille ja heikkojen täytyy kuolla”.

Onko läksy opittu?

Italian mustapaitaisten sotilasosastojen ja hakaristiä kantavien ruskeapukuisten saksalaisten SA-joukkojen aika on ohi. Fasismista on kuitenkin jäänteitä vielä 1990-luvullakin. Kaksi vuotta sitten Newsweek-aikakauslehti varoitti, että käytännöllisesti katsoen joka Länsi-Euroopan maassa ”äärioikeistolaiset voimat todistavat jälleen kerran, että heikosti naamioitu rasismi ja nationalistiset ja autoritaariset arvot voivat viehätysvoimansa avulla yhä hankkia itselleen merkittävää kannatusta”. Epäilemättä yksi tämän suunnan voimakkaimmista liikkeistä on Ranskassa toimiva Jean-Marie Le Penin kansallisrintama, jonka sanoma on pohjimmiltaan ”sama kuin kansallissosialismin”.

Onko järkevää panna luottamustaan uusfasistisiin liikkeisiin? Muodostavatko fasismin lähtökohdat – Darwinin kehitysoppi, rasismi, militarismi ja nationalismi – terveen pohjan hyvälle hallitukselle? Vai etkö ole samaa mieltä siitä, että kaikkien muiden ihmisen vallan muotojen tavoin fasismikin on punnittu vaa’alla ja havaittu köykäiseksi?

[Tekstiruutu s. 26]

Fasismi – onko se terveellä pohjalla?

Darwinin kehitysoppi: ”Yhä useammat tiedemiehet, varsinkin yhä useammat evolutionistit – – väittävät, ettei Darwinin kehitysteoria ole lainkaan oikeaoppinen tieteellinen teoria.” – New Scientist -lehti, 25.6.1981, Michael Ruse.

Rasismi: ”Ihmisrotujen ja kansojen välinen kuilu on, missä sitä esiintyykin, psykologinen ja sosiologinen; se ei ole geneettinen!” – Genes and the Man, professori Bentley Glass.

”Kaikkien rotujen ihmiset polveutuvat – – samasta ensimmäisestä ihmisestä.” – Heredity and Humans, tiedekirjailija Amram Scheinfeld.

Militarismi: ”On tosiaan ällistyttävää, kuinka paljon neroutta, vaivannäköä ja rahaa on uhrattu tähän – – järjettömyyteen. Jos kansat eivät enää opettelisi sotimaan, ei olisi mitään, mitä ihmiskunta ei voisi tehdä.” – Amerikkalainen kirjailija ja Pulitzer-palkinnon saanut Herman Wouk.

Nationalismi: ”Kansallismielisyys jakaa ihmiskunnan yksikköihin, jotka ovat suvaitsemattomia toisiaan kohtaan. Seurauksena on, että ihmiset ajattelevat ensiksi amerikkalaisina, venäläisinä, kiinalaisina, egyptiläisinä tai perulaisina ja vasta toiseksi ihmisinä – jos lainkaan.” – Conflict and Cooperation Among Nations, Ivo Duchacek.

”Niin monet niistä pulmista, joita meillä on nykyään, johtuvat tai ovat seurausta vääristä asenteista – osa niistä on omaksuttu melkein tiedostamatta. Niiden joukossa on ahtaan kansallismielisyyden käsite – ’minun maani, oikeassa tai väärässä’.” – Entinen YK:n pääsihteeri U Thant.

[Kuvat s. 25]

Muinaisajan uskonnolliset symbolit, kuten hakaristi, ja iskulause ”Jumala kanssamme” eivät pelastaneet Hitlerin hallintoa

Fasces, Mussolinin fasismin vertauskuva, on joissakin yhdysvaltalaisissa rahoissa