Korkki – pienet solut jotka palvelevat sinua hyvin

TIEDE otti pitkän harppauksen eteenpäin vuonna 1660, jolloin Robert Hooke katsoi korkinpalaa valmistamansa erikoisen mikroskoopin läpi. Hän havaitsi, että tuo aine ei ollut homogeenista eli tasakoosteista, vaan se sisälsi suuren määrän pieniä ilmatäytteisiä onteloita. Hän kutsui niitä soluiksi (englanniksi cell), joka on peräisin latinan sanasta cella, ’pieni huone’.

Korkkisolut ovat tosiaan pieniä. Millään soluista koostuvalla aineella, ei luonnollisella eikä synteettisellä, ole niin monia soluja tilavuusyksikköä kohti kuin korkilla. Kuutiomillimetrissä niitä on keskimäärin arviolta 20000! Ne ovat niin pieniä, ettei tavanomaisella mikroskoopilla ole edes mahdollista nähdä noiden solujen rakennetta yksityiskohtaisesti. Cambridgen yliopistossa Englannissa ja Luulajan yliopistossa Ruotsissa tutkijat ovat elektronimikroskoopin avulla saaneet selville korkkisolun mutkikkaan rakenteen. Ja juuri tuo rakenne – kuusisivuinen prisma, jossa on samanlaiset poimuilevat seinämät kuin harmonikan palkeissa – antaa korkille sen epätavalliset ja erittäin käytännölliset ominaisuudet.

Korkki on kevyttä, kelluvaa, lujaa ja kestävää. Se on kimmoisaa ja kokoonpuristuvaa. Se on ilma-, öljy- ja vesitiivistä. Se vaimentaa tärähtelyä, sillä on hyvä kitkakerroin ja se on hyvä lämmöneriste. Keinotekoiset materiaalit eivät ole syrjäyttäneet sitä ihanteellisena pullonsulkijana, joka on helppo sijoittaa paikoilleen ja poistaa ja joka tiivistää hyvin. Kemiallisen pysyvyytensä ja kimmoisuutensa ansiosta se voi säilyttää viinin turmeltumattomana vuosia. Korkkiainetta käytetään myös laajalti sähkö- ja äänieristeenä, lattialevyinä, ilmoitustauluina, tiivisteinä, kengän anturoina ja ongenkohoina ja poijuina – vain muutamia mainitaksemme.

Korkkitammi

Vaikka kaikkien puiden kaarnassa on ohut kerros korkkia, suurin osa maailmassa myytävästä korkista saadaan Välimeren alueen – lähinnä Portugalin, Espanjan ja Algerian – korkkitammista. Korkkitammi on ainavihanta puu. Korkkitammen kaarnaa voidaan kuoria ilman että puu vahingoittuu, ja uutta korkkia muodostuu jälleen.

Korkkipuun kaarnassa on kaksi kerrosta. Paksu ulkokerros, joka koostuu kuolleista soluista, toimii suojakuorena eristäen puun kuumuudelta, kolhuilta tai veden häviämiseltä. Juuri tämä kerros kerätään talteen, kun puu kuoritaan. Täytyy kuitenkin olla huolellinen, ettei elävä sisäkerros vahingoitu, sillä muuten uutta korkkia ei muodostu.

Kun puu on tullut täysimittaiseksi ja sen ulkokaarna on vahvistunut – johon kuluu tavallisesti 20–25 vuotta – se voidaan kuoria. Kun korkki on väännetty irti puusta, sen annetaan ensin kuivua muutaman päivän. Sitten se keitetään parkkihapon ja mahlan poistamiseksi. Keittäminen lisää myös sen kimmoisuutta ja pehmentää korkkiainetta niin että se voidaan suoristaa ja pakata nippuihin kuljetusta varten. Karhea ulkokerros irtoaa myös tässä vaiheessa ja se kaavitaan pois. Puu jätetään uudistamaan ulkokaarnaansa 8–10 vuodeksi, jonka jälkeen se voidaan taas kuoria. Parasta korkkia saadaan toisen kuorimisen jälkeen, ja puu voi olla tuottoisa yli sata vuotta.

Korkkia tuotetaan nykyään yli puoli miljoonaa tonnia vuodessa – jonka määrän tilavuus vastaa 28 miljoonaa tonnia terästä. Vuosittain tehdään yksistään viinipullonsulkijoita 20 miljardia kappaletta. Korkin monet sovellutukset ovat olleet tunnettuja jo yli 2000 vuotta. ”Vain harvoista materiaaleista voidaan sanoa, että niillä on yhtä pitkä historia tai että ne ovat selviytyneet yhtä hyvin kilpailussa keinotekoisten aineiden kanssa”, kerrotaan eräässä Cambridgen yliopiston tekemässä tutkimuksessa. Mikä on sen salaisuus? Sen ainutlaatuisesti suunniteltu pieni korkkisolu – luomakunnan ihme.