Miksi jakaumia?
USKONNOLLISEEN hajaannukseen on erään uskonnon tietosanakirjan mukaan olemassa lähinnä kolmenlaisia syitä: opillisia, hallintoa ja järjestystä koskevia ja poliittisia syitä. Katsokaamme, soveltuuko tällainen analyysi katolisessa kirkossa vallitsevaan asiaintilaan.
Teologia vai Raamatun totuus?
Sen jälkeen kun pappi René Laurentin oli tehnyt oman analyysinsä katolisen kirkon nykyisen hajaannuksen syistä, hän kirjoittaa: ”Ratkaiseva syy näyttää minusta selvältä. Se on erilaiset ideologiat.” Hän puhuu uudistusmielisten ideologiasta. Sen vastakohtana ovat perinteet eli vanhoillisuus, jonka henkilöitymänä on arkkipiispa Lefebvre. Dominikaanimunkki Jean-Pierre Lintanf sanoo: ”Usko on yksi, teologiaa on monenlaista.”
Mikäli kirkko olisi pitänyt opetustensa lähteenä vain Raamattua, se olisi voinut välttyä erilaisten ideologioiden aiheuttamalta hajaannukselta. Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen säädöksissä sanotaankin: ”Pyhä sana on arvokas väline Jumalan mahtavassa kädessä sen ykseyden saavuttamiseksi, jota Vapahtaja tarjoaa kaikille ihmisille.” Samainen kirkolliskokous kuitenkin heikensi Raamatun arvoa yhdistävänä tekijänä, kun se lausui: ”Kirkko ei ammenna varmuuttaan kaikista ilmoitetuista asioista yksin pyhästä Raamatusta. Sen vuoksi molemmat, sekä pyhä Raamattu että traditio, on otettava vastaan ja niitä on pidettävä arvossa yhtä alttiisti ja kunnioittavasti.” Edelleen: ”Pyhä teologia perustuu Jumalan kirjoitettuun Sanaan yhdessä pyhän tradition kanssa.”
Jeesuksen fariseuksille osoittamat sanat voivat hyvinkin soveltua katolisen kirkon ”opetusvirkaan” (magisterium): ”Te olette tehneet Jumalan sanan pätemättömäksi perinteenne takia.” (Matteus 15:6) Ranskassa kirjoitti vilpitön katolinen nainen erääseen katoliseen viikkolehteen: ”Jos papit eivät halua enää opettaa Hyvää sanaa, niin onko mikään ihme, että seurakuntalaisten määrä vähenee tai että heitä hakeutuu muualle? (Mitä taas tulee Jehovan todistajiin ja vanhoillisiin, heidän uskonsa tekee heidät erilaisiksi).”
Papisto hajalla
Tarkastelkaamme nyt niitä hallintoon ja järjestykseen liittyviä seikkoja, jotka ovat olleet aiheuttamassa jakaumia kirkon sisällä. Arkkipiispa Lefebvren aiheuttama skisma oli suoraan yhteydessä katolisiin oppeihin ”apostolisesta perimyksestä” ja paavin johtoasemasta. Lefebvre väittää, että ”valtuutus opettaa, hallita ja pyhittää, jonka Kristus antoi apostoleilleen, on – – kirkon piispainkollegion pysyvää omaisuutta”. Toisaalta väitetään, että Rooman piispa ’paavi’ on ”kaikista piispoista ensimmäinen ei vain arvoasemassa ja arvokkuudessa, vaan myös johtamisvallassa”. – New Catholic Encyclopedia.
Perustuvatko tällaiset opit sitten Raamattuun? Edellä lainattu katolinen tietosanakirja myöntää, että ”Uudesta testamentista ei mistään löydy sellaisia Kristuksen sanoja, jotka osoittaisivat, miten apostoleitten olisi pitänyt luovuttaa saamansa toimeksianto seuraaville”. Edelleen siinä myönnetään, että ’paavin johtoasema ymmärrettiin selvästi ja tuotiin julki selvästi esitettynä läntisessä [latinalaisessa] kirkossa’ vasta 400-luvulla.
Katolisen kirkon koko hierarkkinen järjestelmä saa nykyään osakseen ankaraa arvostelua huipulta alas asti. Se on yksi jakaumien aiheuttaja piispojen, teologien, pappien ja maallikoiden ilmaistessa avoimesti olevansa paavin kanssa eri mieltä oppia, moraalia ja kirkon hallintoa koskevissa kysymyksissä. ”Kölnin julistuksessa” sanotaan: ”Jos paavi tekee sellaista, mikä ei kuulu hänen virkaansa, hän ei voi vaatia kuuliaisuutta katolisuuden nimissä.”
Politiikan aiheuttama hajaannus
Englannissa ilmestyvä Economist kirjoittaa: ”Lefebvren kannattajien käsityksen mukaan heidän kirkkonsa on joutunut sellaisen salaliiton uhriksi, joka on luovuttanut sen marxilaisten, modernistien ja protestanttien käsiin. Monsignore Lefebvre uskoo valitettavan modernismin ja liberalismin olevan Ranskan vallankumouksen perua ja että Vatikaanin toinen kirkolliskokous toi Ranskan vallankumouksen – – kirkkoon.” Monet oikeistosiiven katolilaiset ovat samaa mieltä. Toisaalta vasemmistosiiven katolilaiset kannattavat yhteiskunnallisia uudistuksia ja jotkut heistä menevät niinkin pitkälle, että hyväksyvät periaatteessa jopa aseellisen vallankumouksen. Politiikkakin on siis jakamassa katolilaisia eri leireihin.
Kirjoituksensa ”Miksi kristittyjen keskuudessa on tällaisia jakaumia?” päätteeksi Laurentin toteaa, että katolisen kirkon uskottavuus voi olla kiinni siitä, mukautuuko se seuraaviin Jeesuksen sanoihin: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” – Johannes 13:35.
Käytettyään tätä asiaa mittakeppinä monet vilpittömät katolilaiset ovat kaikkialla maailmassa tulleet siihen tulokseen, että katolisen kirkon väitteet sen puolesta, että se muodostaisi yhden ja ainoan tosi kirkon, eivät ole uskottavia. Kun Jeesus sanoi, että ’ei yksikään talo, joka on jakautunut itseään vastaan, ole pysyvä pystyssä’, monet ovat oivaltaneet saman asian, ja niinpä he ovat ”vähin äänin” jättäneet kirkon. – Matteus 12:25.
Koko joukko katolilaisia etsii nykyään ”taloa”, joka koostuu tosi kristityistä, jotka aito veljellinen rakkaus yhdistää toisiinsa ja joiden keskuudessa eivät epäraamatulliset opit, eripurainen papisto tai vastakkaiset poliittiset mielipiteet ole aiheuttamassa jakaumia. Tuhannet ovat löytäneet etsimänsä päästyään Jehovan todistajien yhteyteen.
[Kuva s. 9]
Jeesus tuomitsi fariseukset sen johdosta, että nämä panivat perinteensä Jumalan sanan edelle