Tarkkailemme maailmaa
HARVINAISLAATUINEN AIDS-VIRUS
Useista New Yorkin kaupungissa otetuista verinäytteistä on löydetty aidsin sukuinen virus, jota on tavattu pääasiassa Länsi-Afrikassa. Uuden virustyypin, HIV-2:n, vasta-aineita ei aina saada todetuksi tavallisilla Yhdysvalloissa käytössä olevilla aids-testeillä. Tämä on synnyttänyt epävarmuutta kahdella eri suunnalla: niissä, joiden ei tavallisin aids-testein ole havaittu saaneen tartuntaa, ja niissä, jotka hoitavat veripankkeja, sillä he eivät voi taata luovutusveren moitteettomuutta. Asiantuntijat uskovat myös, että uusi virustyyppi voi ”uinua” elimistössä pitempään ennen kuin oireita havaitaan ja että se saattaa aiheuttaa samanlaisen epidemian kuin ensimmäinen aids-virus, HIV-1. New York Timesin mukaan ”Yhdysvalloissa arvioidaan olevan vähintään miljoona [HIV-1-]tartunnan saanutta, ja [vuoden 1989] toukokuun 31. päivään mennessä oli kirjattu 97193 aidsiin sairastunutta, joista 56468 oli kuollut”.
TIETOKONERIKOKSET
Yhä useammat ammattirikolliset tekevät nykyään tietokoneilla erilaisia rikoksia, esimerkiksi kavalluksia ja luottokorttipetoksia. Turvallisuusasiantuntijat kertovat, että Yhdysvalloissa menetetään joka vuosi noin 555 miljoonaa dollaria tietokonerikollisuuden takia. Tällaisten rikollisten joukossa on ollut jopa tuomioistuinten työntekijöitä, poliiseja ja sotilashenkilöitä. Tietokonerikostilastoja tekevän losangelesilaisen laitoksen (National Center for Computer Crime Data) mukaan ne rikokset, joista oli ilmoitettu, vaihtelivat 15 miljoonan dollarin varkausyrityksestä aina 10 dollarin varastamiseen asti. Silti raha ei ole ainut tietokonerikosten kohde. Tietokoneitten avulla jotkut ovat onnistuneet varastamaan tietoa ja tietokonepalveluja ja ovat ilkeyksissään peukaloineet tietokonetiedostojen sisältöä.
KATULAPSET
Maailmassa on tiettävästi noin 100 miljoonaa kaduilla elävää lasta. Niukan toimeentulonsa he hankkivat katukaupustelijoina, varkaina ja kerjäläisinä. On perustettu järjestö, jonka pyrkimyksenä on auttaa eri puolilla maailmaa näitä lapsia, ja sen johtajan Peter Taconin mukaan monet heistä joutuvat lapsilla käytävän kukoistavan seksikaupan uhreiksi ja sellaisten järjestöjen kynsiin, jotka toimittavat lapsia sukupuolisesti kieroutuneille aikuisille. Tacon olettaa joka päivä syntyvän noin 5000 uutta ”mahdollista kaduilla eläjää”.
ESPANJALAISTEN UHKAPELIHUUMA
Espanjan viranomaiset ovat tyrmistyneitä. Vaikka maan 22 pelikasinoa on perustettu lähinnä ulkomaalaisia varten, viranomaiset ovat saaneet selville, että vain 10 prosenttia kasinoiden kautta kulkevasta rahasta on peräisin turisteilta. Loput 90 prosenttia tulee nykyään paikalliselta väestöltä, jonka joukossa saattaa olla 600000 pakkomielteistä uhkapeluria, sanoo eräs uhkapelihimosta kärsiviä auttavan järjestön edustaja. Espanjalaiset kuluttavat uhkapeleihin yli 100 miljardia markkaa vuodessa eli viisi kertaa niin paljon kuin tuossa maassa käytetään koulutoimeen, kertoo englantilainen talouslehti The Financial Times. Espanjan rahapelikomission sihteeri Santiago Mendioroz on sanonut: ”Vieläkin löytyy sellaisia, jotka eivät tajua, että uhkapeluri on aina häviävällä puolella.”
BURMAN NIMENÄ NYT MYANMAR
Burmana tähän asti tunnetun Kaakkois-Aasian maan virallisena nimenä on nyt Myanmar. Lisäksi maan pääkaupungin ja samalla myös suurimman kaupungin Rangoonin nimeksi on nyt ilmoitettu Yangon. Uudet nimet ovat nykyisen burmankielisen nimikäytännön mukaisia. Yhdistyneet kansakunnat omaksui tämän valtion uuden nimen 22. kesäkuuta tänä vuonna.
SUKUPUOLIVALISTUKSEN EPÄONNISTUMINEN
Onko kouluissa annettavalla sukupuolivalistuksella onnistuttu vähentämään nuorten seksuaalista toimeliaisuutta ja sen aiheuttamia ongelmia? Tähän kysymykseen haettiin vastausta viidellä vuosina 1980–1987 tehdyllä tutkimuksella, joilla tutkittiin tällaisen valistuksen vaikutusta taustansa ja kasvuympäristönsä puolesta erilaisiin teini-ikäisiin. ”Sukupuolivalistuksella ei ollut ollut merkittävää vaikutusta raskaustapausten määrään, ja sen vaikutus ehkäisymenetelmien käyttämiseen oli häviävän pieni, ja siihen, missä vaiheessa nuoret päättivät ensi kerran ryhtyä yhdyntään, se ei ollut vaikuttanut mitenkään”, kertoo sanomalehti The New Jersey Herald. Tutkijoitten mukaan ”käytettävissä oleva aineisto viittaa siihen, että kouluissa annettavan sukupuolivalistuksen ei voida yksinään odottaa muuttavan sukupuolikäyttäytymistä suuntaan, joka on vastoin nuorten seksuaalimaailmaa, jota niin televisio, elokuvat, musiikki ja mainonta kuin myös toveripiiri ja aikuisten roolimallit ovat muovaamassa”.
TATUOINNIT POIS ILMAN ARPIA
Jo vuosisatojen ajan on tutkittu sitä, miten tatuoinnit saataisiin pois tyydyttävän hyvin, mutta sopivan keinon löytäminen on ollut kiven takana. Jotkut ovat koettaneet poistaa kiusalliseksi käyneen tatuointinsa hiekkapaperilla, jäädyttämisellä, kärventämällä ja jopa hieromalla tatuointiin suolaa, jotta iho kuluisi pois. New York Times kertoo nyt uudesta menetelmästä, jossa tatuoinnit voidaan poistaa laserilla arpia jättämättä. Tähän tarkoitukseen käytetään syvänpunaista valoa säteilevää laseria, jonka pulssitaajuus on 40 miljardisosasekuntia ja säteilyteho 100000 kilowattia. Useimmissa tapauksissa operaatio tehdään ilman paikallispuudutusta. Potilaat väittävät, etteivät laserin leimahdukset aiheuta sen enempää kipua kuin kuminauhan katkaisun sormille antama näpäytys.
LUITA MERESTÄ
Puuttuvia, vahingoittuneita tai taudin runtelemia kasvojen luita on usein pyritty korjaamaan ihmisen omien luukudosten siirrolla. Tarvittavat kirurgiset toimenpiteet ovat olleet työläitä ja vaativia, ja potilaat ovat joutuneet kestämään paljon kipua ja odottelemaan toipumistaan pitkään. Lisäksi tällä menetelmällä saadut tulokset ovat aikaa myöten osoittautuneet vähemmän tyydyttäviksi. Harvey Rosen, Pennsylvania Hospitalin plastiikkakirurgian osaston ylilääkäri, on ilmeisesti kyennyt ratkaisemaan tämän ongelman käyttämällä luusiirrännäisten asemesta merikorallia. Kemiallisesti käsitellyn korallin kivennäispitoisuus lähes vastaa ihmisen luiden kivennäispitoisuutta. Kanadalainen aikakauslehti Equinox kertoo, mitä oli havaittu tutkittaessa koepaloja, jotka oli otettu vuoden kuluttua leikkauksesta: korallin huokosiin oli kasvanut luukudosta ja verisuonia, mikä oli tehnyt siirrännäiset vastustuskykyisiksi viruksia ja bakteereja vastaan.
TELEVISION YHTEYS MURHIIN
Onko televisionkatselu ollut lisäämässä yhteiskunnan väkivaltaisuutta? American Journal of Epidemiology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin tilannetta kolmen eri maan kannalta, ja sen perusteella kysymykseen voidaan vastata myöntävästi. Tutkimuksen mukaan 10–15 vuoden kuluttua television tulosta murhaluvut kohosivat kussakin näistä maista huimasti. Siellä, missä televisio oli myöhäisempi tulokas, väkivalta alkoi lisääntyä myöhemmin. Yhdysvaltain tilanteesta tutkimuksen tekijä toteaa: ”Vaikka televisio ei varmastikaan ole ainut väkivallan aiheuttaja yhteiskunnassamme, voidaan silti olettaa, että jos televisiota ei olisi, murhia ja tappoja tapahtuisi 10000 vähemmän vuodessa.”
STEROIDIEN KÄYTTÖ KASVAA
Se, että joltakulta urheilijalta otetaan pois hänen olympialaisissa saamansa kultamitali, ei nähtävästi ole juuri vähentänyt anabolisten steroidien käyttöä urheilussa. Todellisuudessa kiellettyjen aineiden käyttö on ”lisääntynyt huomattavasti”, sanoo Etelä-Afrikassa Pretorian yliopiston urheilulääketieteen laitoksella työskentelevä Gert Potgieter. Hän on itse urheilija ja urheilutalon omistaja, joten hän näkee, miten urheilijat jatkuvasti käyttävät steroideja siinä toivossa, että se parantaisi heidän ulkonäköään tai urheilusuorituksiaan. Hänen mukaansa lääkärit ja apteekkarit usein antavat kiellettyjä aineita mukisematta. ”Urheilussa ei ole enää kyse fyysisistä suorituksista”, toteaa Potgieter. ”Siinä on kyse kemiallisista suorituksista.”
VUOKRATUT VIERAAT
Erilaisten siivous- ja kuriiripalvelusten lisäksi eräs liikeyritys toimittaa Japanissa maksua vastaan myös vieraita. Talouslehti Wall Street Journalin mukaan tällaisia vuokravieraita on saatavissa sijaisiksi aina häistä hautajaisiin asti. Häissä he voivat esiintyä morsiamen tai sulhasen lapsuusaikaisina luokkatovereina, heidän työpaikaltaan tulleena johtajana, kaukaa saapuneena sukulaisena tai jopa isänä tai äitinä. Toistaiseksi suurin yhtiön saama tilaus oli tiettävästi sellainen, että se toimitti eräisiin häihin 60 morsiamen 80 vieraasta. Yhtiön taksat vuokravierasta kohden ovat 450–750 markkaa.
TORONTON UUSI STADION
Äskettäin Kanadassa Toronton keskustassa avattu uusi 500 miljoonaa dollaria maksanut ilmastoitu SkyDome-stadion on jo niittänyt mainetta erinomaisena insinööritaidon näytteenä. Tässä urheilutapahtumien, konserttien ja kokousten pitopaikassa on 60000 istumapaikkaa. 100 metriä pelikentän yläpuolella oleva kokoon vedettävä neliosainen katto on nykytekniikan uusimpia saavutuksia. Vaikka suurimmalla kattolohkolla on painoa 1900 tonnia, noin kolmen hehtaarin laajuisen alueen peittävä katto saadaan avattua tai suljettua noin 20 minuutissa. Tulostauluna SkyDome-stadionilla on maailman suurin videoruutu, jolla on korkeutta 10 ja leveyttä 35 metriä. Stadionin rakentamiseen osallistui kaikkiaan 5000 työntekijää, ja rakentaminen kesti kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Stadionin vieressä sijaitsee CN Tower, maailman korkein torni.