”Ei, vaikka saisin kaiken teen, mitä Kiinasta löytyy!”
SE MUUTTI historian kulkua. Aikansa mahtavin kauppakomppania perustettiin sen varaan. Hollantilaiset purjehtijat matkustivat tuhansia kilometrejä etsiessään sitä. Se on veden jälkeen maailman suosituin juoma. Mistä on kyse? Teestä!
Oletko koskaan pohtinut sitä, miten tee on saanut näin suuren suosion? Mistä se on tullut? Lukemattomien muiden keksintöjen tavoin se on kotoisin Kiinasta. Noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Konfutse viittasi teehen yhdessä runoistaan. Historia kertoo eräästä Kiinan keisarista, joka 300 vuotta myöhemmin täytti tyhjiä rahakirstuja panemalla teen verolle.
Vaikka teen alkuperää selittäviä tarinoita on kyllä runsaasti, emme luultavasti koskaan saa tietää, miten se todellisuudessa keksittiin. Muuan tarina liittää siihen keisari Shen-Nungin, joka joi vain keitettyä vettä matkustaessaan ympäri maata. Jo poreilevaan veteen lensi kerran tuulen mukana oksa palavasta pensaasta. Yllätyksekseen keisari pani merkille uuden juoman erittäin miellyttävän maun ja hyvän tuoksun. Hän oli keksinyt teen!
Erään toisen tarinan mukaan yksi Buddhan opetuslapsista, muuan Bodhidharma, uskoi, että todellinen pyhyys voitiin saavuttaa ainoastaan mietiskelemällä jatkuvasti, päivin ja öin. Erään tällaisen pitkän mietiskelyjakson aikana uni lopulta tavoitti hänet. Jottei hän toista kertaa sortuisi näin alhaiseen inhimilliseen heikkouteen, hän leikkasi silmäluomensa pois. Ne putosivat maahan ja alkoivat kuin ihmeen avulla itää. Seuraavana päivänä esiin nousi vihreä pensas. Hän maistoi lehtiä ja havaitsi niiden olevan erinomaisen virkistäviä. Se oli tietenkin teepensas.
Tee valloittaa Kauko-idän
Ei kestänyt kauan ennen kuin tee valloitti Japanin. Sen veivät sinne Kiinasta tulleet buddhalaismunkit, jotka saapuivat jolloinkin 800-luvulla ’teekannu selkärepussaan’. Pian tee oli niin suosittu juoma japanilaisten keskuudessa, että chanoyuksi kutsuttu teen valmistukseen ja juontiin liittyvä ”hyvin muodollinen rituaali” vakiintui 400 vuotta myöhemmin kansalliseksi tavaksi.
Mutta sillä aikaa kun japanilaiset kehittelivät pikkutarkkaa teeseremoniaa, Kiinassa tee ei ollut kovin maistuvaa. Vaikka kiinalaiset runoilijat ylistivät teetä ”nestemäisen jaden vaahdoksi”, usein se muistutti enemmänkin keittoa kuin mitään muuta. Senaikaisten suosittujen reseptien mukaisesti vihreitä teelehtiä keitettiin suolavedessä, jota toisinaan maustettiin inkiväärillä ja kanelilla tai jopa sipuleilla ja johon toisinaan sekoitettiin maitoa ja jopa riisiä.
Juuri kiinalaiset kuitenkin kirjoittivat ensimmäisen kokonaan teenvalmistukselle omistetun kirjan. Noin vuonna 780 Lu Yü julkaisi teekirjan (Ch’a ching), josta tuli pian Kauko-idän teenjuojien raamattu. Tämän kirjailijan vaikutuksesta Kiina alkoi hioa teenjuontitapojaan ja valmistaa tuota juomaa hienostuneemmalla mutta kuitenkin yksinkertaisella tavalla: kuivattujen teelehtien päälle kaadettiin pelkkää keitettyä vettä, jossa oli enintään hyppysellinen suolaa – ainoa myönnytys kauan vaalituille ikivanhoille resepteille. Lu Yü huomautti, että se onko tee hyvää vai ei, riippuu suuresti sen aromista. Hän havaitsi, että sen makuun ja laatuun ei vaikuta ainoastaan itse teepensas, vaan, kuten viineissäkin, vielä enemmän sellaiset tekijät kuin maaperä ja ilmasto. Tämän vuoksi on helppo ymmärtää, miksi hän saattoi sanoa, että on olemassa ”tuhat ja kymmenentuhatta” eri teelaatua.
Pian kiinalaiset alkoivat valmistaa teesekoituksia, ja kaupan oli satoja erilaisia teelaatuja. Ei ole lainkaan yllättävää, että tuo maa, joka antoi maailmalle teen, antoi sille myös sen yleismaailmallisen nimen, joka on peräisin kiinan kielen amoy-murteen eräästä kirjoitusmerkistä.
Eurooppa keksii teen
Kesti kauan aikaa, ennen kuin eurooppalaiset mieltyivät teehen. Vaikka Marco Polo (1254–1324), venetsialainen kauppias ja seikkailija, matkusteli Kiinassa laajalti, hän mainitsi teen vain kerran matkakertomuksissaan. Hän kertoi kiinalaisesta rahaministeristä, joka erotettiin, koska hän oli mielivaltaisesti nostanut teeveroa. Noin 200 vuotta myöhemmin eräs toinen venetsialainen, Giovanni Battista Ramusio, esitti Euroopalle ensimmäisen yksityiskohtaisen kuvauksen teen tuotannosta ja käytöstä. Niinpä 1600-luvun alussa myytiin tämän eksoottisen uuden juoman ensimmäisiä maistiaisia eurooppalaisissa apteekeissa; aluksi hinta hipoi kullan hintaa. Ei ole mikään ihme, että alun perin australialainen ilmaus ”Ei, vaikka saisin kaiken teen, mitä Kiinasta löytyy!” tarkoittaa ”Ei missään tapauksessa!”
Sillä välin hollantilaiset olivat alkaneet käydä kauppaa Kauko-idän kanssa, ja tee oli yksi heidän eksoottisista tuontitavaroistaan. Yritteliäs kauppamies nimeltä Johan Nieuhof kertoo kiinalaisten mandariinien kanssa käymistään loputtoman pitkistä neuvotteluista, jotka tavallisesti huipentuivat juhla-ateriaan, jolla tarjoiltiin jonkinlaista juomaa. Hän kutsui halveksivasti tätä juomaa ”papusopaksi”. Kuvailtuaan, miten sitä valmistetaan ja miten sitä ”siemaillaan niin kuumana että suu on palaa”, hän lisäsi, että ”kiinalaiset pitävät tätä juomaa yhtä suuressa arvossa kuin alkemistit lapidum philosophorumiaan – – toisin sanoen viisasten kiveä”. Hän kuitenkin myös ylisti teetä tehokkaaksi vaikkakin kalliiksi lääkkeeksi kaikenlaisiin vaivoihin.
Teestä tulee englantilaisten suosikkijuoma
Vaikka englantilaiset ovat nykyään innokkaimpia teenjuojia, niin sekä hollantilaisilla että portugalilaisilla oli osansa heidän käännyttämisessään teenjuojiksi. Uskotaan, että juutalaiset, jotka Oliver Cromwell kutsui takaisin Englantiin heidän oltuaan maanpaossa Amsterdamissa, toivat teen mukanaan. Syyskuun 23. päivä vuonna 1658 osoittautui ikimuistoiseksi päiväksi teen historiassa. Silloin englantilaisessa sanomalehdessä mainostettiin ensi kerran teetä. Mercurius Politicus -lehdessä ilmoitettiin, että juomaa, jota kiinalaiset kutsuvat nimellä tchan, mutta jota muut kutsuvat teeksi, oli myytävänä Sultan’s Head -nimisessä Lontoon keskustan kahvilassa. Kolme vuotta myöhemmin Englannin kuningas Kaarle II meni naimisiin Portugalin prinsessan Bragançan Katariinan kanssa, joka oli teentuntija ja joka toi teehetket Englannin hoviin. Näin saatiin voitto alkoholijuomista, joita sekä lordien että ladyjen kerrottiin nautiskelevan ”aamulla, keskipäivällä, illalla”. Yhtäkkiä oli muotia juoda teetä.
Vaikka teetä tuotettiin tuhansien kilometrien päässä, sitä tuotiin Lontooseen aina vain suurempia määriä. Aikanaan Itä-Intian kauppakomppania hankki yksinoikeuden Kiinan teekauppaan ja sai näin monopoliaseman Kauko-idässä käytyyn kauppaan noin 200 vuoden ajaksi. Suurimmassa osassa Eurooppaa alettiin juoda teetä, vaikkakaan Ranskassa tuo uusi juoma ei saavuttanut suosiota.
Tee, verot ja sodat
Teekauppa oli onnenpotku suurten rahavaikeuksien kanssa painiskeleville hallituksille. Aluksi veroa kannettiin päivittäin lontoolaisissa kahviloissa juodun teen todellisesta määrästä. Tämä monimutkainen käytäntö hylättiin vuonna 1689, jolloin veroa perittiin kuivatuista teelehdistä painon mukaan. Lähes 90 prosenttiin nousseet verot ja kasvava kysyntä saivat salakuljetuskaupan kukoistamaan Englannin etelärannikolla, sillä tee oli niin paljon halvempaa Euroopan mantereella. Alettiin jopa tuottaa teenkorvikkeita. Käytettyjä teelehtiä käsiteltiin melassilla ja savella – luultavasti teen alkuperäisen värin palauttamiseksi – ja sitten ne kuivattiin ja myytiin uudelleen. Muuan teenväärentäjä valmisti kelvottomalta haisevaa sekoitusta kuivatuista ja lampaanlannassa liotetuista saarninlehdistä, joita sitten sekoitettiin oikeaan teehen ennen myyntiä!
Tee muutti jopa historian kulkua. Teekilon puolikkaasta peritty kolmen pennyn vero sytytti Amerikan itsenäisyystaistelun. Vihaiset bostonilaiset tuomitsivat tämän ”vähäpätöisen mutta tyrannimaisen” veron. Suuttuneet siirtomaan asukkaat, jotkut Amerikan alkuperäisväestöön kuuluviksi (intiaaneiksi) pukeutuneina, tekivät rynnäkön kolmen satamaan ankkuroituneen Itä-Intian kauppalaivan kannelle, repivät teearkut auki ja heittivät koko lastin yli laidan. Tästä sai alkunsa ilmaus ”Bostonin teepuolue”. Loppu onkin historiaa.
Toinenkin sota käytiin teen vuoksi, oopiumisota. Kiinalle oli annettu teenviennistä maksuksi hopeaa, koska eurooppalaisilla tavaroilla ei ollut siellä kysyntää. Oopiumi oli kuitenkin himoittu – vaikkakin kielletty – kauppatavara. Itä-Intian kauppakomppania toimi nopeasti tyydyttääkseen tuon kysynnän vaihtamalla oopiumia teehen. Tuo häikäilemätön kauppaseura viljeli oopiumiunikkoa Intian itäosissa Kiinan valtavien markkinoiden tarpeisiin. Tämä laiton kauppa jatkui noin 10 vuoden ajan ja lukemattomat oopiumiluolat saivat tarvitsemaansa ainetta runsaasti, kunnes Kiinan hallitus lopulta rajoitti kauppaa. Englantilaisten ja kiinalaisten otettua muutaman kerran yhteen tämän kysymyksen vuoksi syttyi sota, joka päättyi vuonna 1842 kiinalaisten kärsimään nöyryyttävään tappioon. Teetä vietiin jälleen Englantiin, ja Kiina pakotettiin ottamaan vastaan oopiumia.
Mitä sanoisit kupillisesta teetä?
Jo varhain teen historiassa tajuttiin, että teellä oli virkistävä vaikutus, suureksi osaksi sen vuoksi, että se sisälsi kofeiinia. Aluksi teetä myytiin apteekeissa, ja sen ajateltiin olevan yleislääke mitä erilaisimpiin sairauksiin, esimerkiksi vesipöhöön ja keripukkiin. Sitä nautittiin myös oivallisena lääkkeenä ruokahalun puutteeseen sekä ylensyömiseen. Nykyään teen tiedetään sisältävän useita B-ryhmän vitamiineja. Se kuitenkin myös lisää kofeiinin määrää elimistössä. Kaloreista huolissaan olevassa länsimaisessa yhteiskunnassa on lisäksi hyvä muistaa, että kupillisessa teetä on vain neljä kaloria, jos se juodaan ilman maitoa ja sokeria.
Tee pilaantuu helposti. Sitä ei voida varastoida pitemmäksi aikaa kuin muutamaksi kuukaudeksi. Ja varastointi täytyy ennen kaikkea tehdä oikealla tavalla. Sitä ei tule koskaan säilyttää yhdessä muiden yrttikasvien tai, mikä vielä pahempaa, mausteiden kanssa. Tee imee helposti itseensä minkä tahansa sen lähellä säilytetyn tavaran maun, niin helposti, että viime vuosisadalla englantilaiset teeviljelmien omistajat panivat teenpoimijansa käymään suihkussa joka kerta ennen työhön menoa!
Jääteekin voi olla erinomaista. Vuonna 1904 Saint Louisin maailmannäyttelyn aikana muuan englantilainen ei saanut kiehuvan kuumaa teetänsä myytyä muutenkin hikoileville kävijöille. Niinpä hän vain kaatoi sen jäiden sekaan, ja näin syntyi Amerikan virkistävä kesäjuoma.
Englantilaiset juovat teensä maidon kanssa, Pohjois-Saksassa asuvat friisiläiset nautiskelevat sitä valkoisen kandisokerin ja vatkatun kerman kera, marokkolaiset maustavat sen mintulla, kun taas tiibetiläiset lisäävät siihen suolaa ja jakinmaidosta tehtyä voita. Monet teenjuojat pitävät kuitenkin kiinni vanhasta Lu Yün ehdotuksesta ja valmistavat teen kiehautetusta, raikkaasta vuoripuron vedestä, jos sitä vain on saatavissa.
Luettuasi nyt näin paljon teestä, tunnetko itsesi janoiseksi? Miksi et keittäisi itsellesi kupillisen teetä nyt heti?
[Tekstiruutu s. 15]
”Kiitos Jumalalle teestä! Mitä olisi maailma ilman teetä – miten se voisi olla olemassa? Olen iloinen, etten syntynyt silloin kun ei ollut teetä.” – Sydney Smith (1771-1845), englantilainen kirjailija
[Tekstiruutu/Kuva s. 18]
Viljelmältä teekannuun
Nykyään on olemassa satoja erilaisia teepensaskasveja, jotka kaikki ovat kolmen päälajin risteytyksiä. Teepellot sijaitsevat tavallisesti vuoristoalueilla, missä sadevesi voi valua pois. Laajin teenkasvatusalue nykyään on Assam, joka sijaitsee samannimisessä Pohjois-Intian osavaltiossa. Eri teelaatujen ”eliitin” sanotaan kuitenkin olevan peräisin Darjeelingista, Himalajavuoriston juurella sijaitsevilta kukkuloilta. Sateinen ilmasto ja hapan maaperä saavat yhdessä aikaan yhden hienoimmista teelaaduista, mikä on tehnyt Darjeelingista teen ”luvatun maan”.
Darjeelingissa satoa korjataan kausittain, ja teenpoimijoilla on kädet täynnä työtä maalis- ja huhtikuussa ensimmäisen sadon keräämisessä, jolloin saadaan suuresti arvostettua, hienostuneen makuista teetä. Toisesta sadosta, joka poimitaan kesällä, saadaan voimakasta, kullanruskeaa teetä, kun taas halvemmat teelaadut korjataan myöhemmin syksyllä. Muualla teelehtiä poimitaan ympäri vuoden, ja poimintaväli vaihtelee vain muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Mitä nuorempia ja pehmeämpiä versot ovat, sitä parempaa teetä saadaan. Poiminta vaatii suurta taitoa ja huolellisuutta. Loppujen lopuksi niistä noin 30000 versosta, jotka taitava poimija ehtii päivässä kerätä, tulee vain 6 kiloa Darjeelingin teetä. Korjattu sato ei kuitenkaan vielä ole oikeaa teetä.
Seuraavaksi alkaa nelivaiheinen tuotantoprosessi. Aivan ensimmäiseksi nuoret vihreät versot tulee kuihduttaa, niin että ne menettävät noin kolmanneksen kosteudestaan ja muuttuvat nahkamaisen pehmeiksi. Sitten ne ovat valmiita hierottaviksi eli kierrettäviksi, mikä on seuraava vaihe. Kiertämisen aikana lehtien soluseinämät rikkoutuvat, jolloin lehdissä oleva mehu, joka antaa teelle sen ominaisen aromin, pääsee vapaaksi. Kolmannen vaiheen aikana teelehtien väri muuttuu kellertävänvihreästä niille tunnusomaiseksi kuparinruskeaksi. Tätä prosessia kutsutaan käyttämiseksi. Rikkoutuneet lehdet levitetään lavoille kosteaan ilmaan, ja ne alkavat käydä. Sitten lehdet täytyy kuivata eli paahtaa. Tässä prosessissa lehdet muuttuvat mustiksi, ja vasta kun niiden päälle kaadetaan kuumaa vettä, ne saavat jälleen tuon kuparinruskean värinsä.
Lopuksi nuo kuivatut lehdet lajitellaan ja pakataan vanerilaatikoihin, jotka on vuorattu riisipaperilla ja alumiinifoliolla, ja sitten ne ovat valmiita kuljetettavaksi kauppiaille ympäri maailmaa. Eri teelaatujen yhdistelemisen ja sekoittamisen jälkeen tee onkin sitten valmista haudutettavaksi teekannussasi.
[Kuva s. 14]
Kiinalaisia punnitsemassa teetä
[Kuvat s. 16, 17]
Teetehdas Sikkimissä Intiassa (oikealla)
Teenpoimintaa Intiassa (kauimmaisena oikealla)
Teeviljelmä Sri Lankassa (alhaalla oikealla)
Teepensaan lehtiä ja kukkia (keskellä)
Japanilaisia teenpoimijoita (alhaalla vasemmalla)