Onko se lopetettavissa ihmisvoimin?

JOS kerran asekauppiaat riistävät köyhiltä valtaisat määrät välttämättömyystarvikkeita ja valtavasti ehdottoman tarpeellisia yhteiskunnallisia palveluksia, niin miksi ihmiset eivät tee loppua heidän toiminnastaan? Yksinkertainen vastaus kuuluu: asemarkkinoilla ratkaisevat raha ja valta. Seuraavassa tarkastelemme sitä, miten laajaa tämä erittäin rahakas liiketoiminta on, millaisin menetelmin sitä harjoitetaan ja millaisista taloudellisista eduista siinä on kysymys. Sen jälkeen ymmärrämme paremmin, miksei sitä saada ihmisvoimin loppumaan.

Monet hankkivat leipänsä aseteollisuudesta. Vuosisatamme alusta lähtien aseteollisuus on ollut maailman kansainvälisin elinkeinoala. Se työllistää noin 50 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa suoraan tai välillisesti. Lisäksi neljännes kaikista maailman tiedemiehistä (noin 500000 tiedemiestä) toimii sotilaallisessa tutkimustyössä.

On kyse mahtavista taloudellisista eduista. Vuodesta 1960 lähtien ovat maailman maat käyttäneet kilpavarusteluun (vuoden 1984 dollareissa arvioituna) kaikkiaan 15200 miljardia dollaria. Ja aseiden kysyntä jatkuu. Esimerkiksi vuonna 1987 yllettiin maailman sotilasmenoissa uusiin ennätyslukuihin: 1,8 miljoonaan dollariin eli lähemmäs 8 miljoonaan markkaan minuutissa! Vuonna 1987 maailmassa riehui 22 ilmisotaa eli tiettävästi enemmän kuin minään vuonna menneisyydessä, ja niissä sai surmansa ainakin 2,2 miljoonaa ihmistä!a Iranin ja Irakin välistä sotaa on pidetty verisimpänä ja kalleimpana alueellisena sotana, mitä maailmassa tiedetään koskaan käydyn, sillä vuosien kuluessa tämän sodan osapuolille on toimitettu valtavasti aseita kaikkialta maailmasta.

Vaikka rauhasta puhutaan paljon, maailman sotilasmenot ovat kohonneet yli 4000 miljardiin markkaan vuodessa. Maailma käyttää tällä hetkellä lähes 3000 kertaa enemmän rahaa sotavoimien hyväksi kuin rauhanturvaamispyrkimyksiin!

Maailmassa on paljon valtioita, jotka esiintyvät asemarkkinoilla myyjinä. Kaksi supervaltaa ovat maailman johtavia aseittenmyyjiä. Ranska, Englanti, Länsi-Saksa ja Italia ovat Länsi-Euroopan suurimpia aseidentoimittajia. Niiden joukkoon ovat äskettäin liittyneet myös Kreikka, Espanja ja Itävalta.

Puolueettomatkin maat myyvät aseita ja sotilasteknologiaa. Ruotsissa, joka Nobelin rauhanpalkinnon perustajana nauttii suurta arvonantoa, on kaksi asetehdasta, joiden tuotteita pidetään maailmalla erittäin laadukkaina. Nämä vientikauppaa harjoittavat yhtiöt valmistavat hävittäjäkoneita, tykkejä ja räjähdysaineita. Sveitsi on luvannut puolustaa Punaisen Ristin periaatteita ja humanitaarisia pyrkimyksiä, mutta sekin on mukana kansainvälisessä asekaupassa. Oman lisänsä voimakkaaseen kilpailuun antaa se, että yhä useammasta kolmannen maailman maasta on tulossa myös aseidenvalmistaja.

Säälimätön kilpailu

Kaikki kauppiaat haluavat vakuutella ihmisille mainonnan avulla, että heidän tuotteensa (olivatpa ne sitten autoja, partakoneita tai luutia) ovat parhaita. Samalla tavoin asekauppiaat mainostavat loisteliaissa, värikkäissä alan ammattijulkaisuissa tappavia tuotteitaan vedoten siihen, että heidän tuotteitaan on testattu tosioloissa.

Miltä sinusta tuntuisi, jos aamulla sanomalehteä lukiessasi löytäisit siitä mainoksen, jossa sanotaan: ”Etsitkö erehtymätöntä ohjusta? RBS 70:ssä on erittäin tehokas taistelukärki”? Tai mainoksen, jossa sinulle tarjotaan kevyttä panssarintorjunta-asetta ja sanotaan: ”Laaki – ja vainaa. – – Mikään ei voi pysäyttää sitä”?

Jos tällaisia mainoksia julkaistaisiin tavallisissa sanomalehdissä, ihmiset järkyttyisivät. Asealan ammattijulkaisuista niitä silti löytyy runsaasti. Missään ei kuitenkaan mainita, että viholliselle tarjotaan samoja aseita, jotka ovat aivan yhtä tappavia, yhtä tarkkoja ja teknillisesti aivan samanlaisia. Missään ei ole viittausta siihen, millä tavoin näitä aseita tullaan käyttämään, miten nämä hirvittävät aseet tulevat vaikuttamaan lopullisiin ”kuluttajiin” – siviileihin.

Julkisuutta kaihtavaa liiketoimintaa

Vaikka suurin osa asekaupasta on valtioiden välistä, asekauppa mielellään kaihtaa julkisuutta. Eräässä raportissa todetaankin: ”Valtaisa kaupallinen verkosto toimii sekä vaivihkaa että hyväksyttyjä kanavia käyttäen. Hallitukset ajavat omia etujaan usein salaa.”

On totta, että aseiden myyntiä sotaa käyviin maihin säädellään monissa maissa tiukoin rajoituksin, mutta silti niiden aseet löytävät tiensä taistelukentille. Eräs Tukholman kansainvälisen rauhantutkimuslaitoksen SIPRIn raportti selittää: ”Laillisen eli ’valkoisen’ asekaupan ja ’harmaan’ ja ’mustan’ asekaupan välillä ei ole vedenpitäviä laipioita. Näyttää siltä, ettei yksikään aseita myyvä valtio pysty täysin valvomaan sitä, miten ja keitä vastaan niiden aseita käytetään ja ketkä näitä aseita käyttävät.” Viikkolehti Newsweek ennustaa asekaupasta: ”Asekauppaa koskevat rajoitukset todennäköisesti sortuvat sitä mukaa, mitä useammat maat lähtevät kilpailemaan asemarkkinoille.”

Valtioiden keskenään käymän kansainvälisen asekaupan varjossa häärii suuri joukko yksityisiä kauppamiehiä kaikkialla maailmassa. He ylläpitävät yhteyksiä korkeisiin poliittisiin ja sotilaspiireihin. Joukko koostuu suurten asetehtaitten myyntiedustajista, välittäjistä, jotka eivät koskaan koske myymiinsä aseisiin, salakuljettajista, jotka vaihtavat huumeita aseisiin, ja pikkukeinottelijoista.

Raha on joillekin asetehtaille niin tärkeä asia, että ne eivät näytä kaihtavan mitään keinoja. Seuraavassa asekaupan tuntija Anthony Sampsonin laatima luettelo joistakin niistä juonista, joihin turvautumisesta asetehtaita on syytetty:

1. Sodanpelon lietsominen ja oman maan taivuttelu sotahenkisen politiikan tielle ja varustelun lisäämiseen.

2. Hallitusviranomaisten laajamittainen lahjonta.

3. Väärien tietojen levittäminen eri maiden varusteluohjelmista sotilasmenojen lisäämiseksi.

4. Yleiseen mielipiteenmuodostukseen vaikuttaminen joukkotiedotusvälineitten valvonnalla.

5. Jonkin valtion yllyttäminen toista vastaan ja hyödyn korjaaminen siitä.

6. Monikansallisten trustien perustaminen aseiden hintojen nostamiseksi.

Tällä hetkellä asekauppa siis kukoistaa paremmin kuin koskaan ennen. Eikä kukaan eikä mikään näytä pystyvän tekemään loppua mittavasta asekaupasta. Kaksi kaikkien aikojen suurinta kansainvälistä rauhanjärjestöä, Kansainliitto ja sen seuraaja Yhdistyneet kansakunnat, eivät ole saaneet taivutelluksi ainuttakaan jäsenvaltiotaan ’takomaan miekkojaan auranvantaiksi’. Asekauppa on poliittisesti ja taloudellisesti niin lujasti kietoutunut maailman asioihin, että monien mielestä asekaupasta ei ihmisvoimin päästä eroon. Onko sitten olemassa mitään niin väkevää voimaa, jonka avulla se onnistuisi?

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 8]

Puolueettomatkin maat myyvät aseita ja sotilasteknologiaa

[Kuvat s. 7]

Asekauppiaat mainostavat tappavia tuotteitaan loisteliaissa, värikkäissä alan ammattijulkaisuissa