Mistä elinkustannuskriisi johtuu?

BELGRADISTA Buenos Airesiin, Lagosista Limaan, Manilasta Méxicoon ja Washingtonista Wellingtoniin hallitukset kamppailevat inflaatiota vastaan.

Joissakin tapauksissa ovat hallitukset itse taloudellisesti ahtaalla. Erään raportin mukaan ”Yhdysvallat on kasvattanut velkaansa viiden viime vuoden aikana enemmän kuin koko aiemman historiansa aikana”. Jokin aika sitten oli eräässä Afrikan valtiossa hallituksen luovuttava kauan odotetuista palkankorotuksista. Yllätyksekseen se huomasi, ettei valtion kassassa ollutkaan riittävästi rahaa uuden palkkaerän maksamiseen. Samoin on eräässä suuressa Latinalaisen Amerikan maassa inflaatio laukannut sellaista vauhtia, että hallitus pelkäsi, ettei se vuoden 1988 lopussa pystyisikään maksamaan yli miljoonalle virkamiehelle heidän palkkojaan.

Viisivuotissuunnitelmat, devalvaatiot, palkkojen jäädyttäminen, hintavalvonta ja muut talouden lääkkeet ovat asioita, joista puhutaan paljon. Ongelmat ovat kuitenkin monimutkaisia ja ratkaisujen löytäminen niihin hyvin vaikeaa. Sen osoittamiseksi, millaisia vaikeudet todella ovat, tämä lehti tekee seuraavassa lyhyen katsauksen eräisiin elinkustannuskriisin perussyihin.

Kansainvälisen talousjärjestelmän epävarmuus

Maailman eri osien riippuvuus toisistaan. Eräs kuuluisa finanssimies selitti: ”Maailma muodostaa kokonaisuuden. Taloutemme on koko maapallon käsittävä. – – On mieletöntä ajatella, että maailmantaloudessa voisi jokin ratkaisu olla yksipuolinen.” Esimerkiksi länsimaihin ilmaantuva taantuma siirtyy pian köyhempiin maihin, jotka huomaavat, ettei niiden tuotteille ole enää kysyntää. Vastaavasti korkotason nousu Yhdysvalloissa tietää sitä, että Latinalaisen Amerikan ja Afrikan valtioitten on entistä vaikeampi maksaa velkojensa korkoja. Yleisesti ottaen on niin, että mitä köyhempi jokin maa on, sitä heikommin se pystyy vaikuttamaan taloudelliseen ilmastoon mutta sitä arempi se on talouden epäsuotuisille tuulille.

Arvopaperimarkkinoilla esiintyvät kurssinheilahdukset tuovat korostetusti esille sen, miten huojuvalla pohjalla maailmantalous on ja miten kaikki on siinä sidoksissa toisiinsa. Sijoittajat olivat niin hermostuksissaan taloudellisten näkymien johdosta, että Yhdysvaltain synkeät kauppatilastot elokuulta 1987 ja mahdollisesti myös eräs Yhdysvaltain valtiovarainministerin harkitsematon lausunto jo riittivät saamaan aikaan pörssikurssien romahtamisen eri puolilla maailmaa lokakuussa 1987.

Koska Yhdysvalloilla itsellään on valtava velkaongelma ja suuret talousmahdit ovat kyvyttömiä tai haluttomia yhdenmukaistamaan talouspolitiikkaansa, on epätodennäköistä, että luottamus palautuisi aivan tuota pikaa. Puhuessaan tällaisesta tilanteesta taloustieteilijä Stephen Marris varoitti: ”Olemme pinteessä. Helppoa ulospääsytietä ei ole.”

Hinnanvaihtelut. Viime vuosina ovat öljyn, metallien ja muiden perushyödykkeiden hinnat vaihdelleet suuresti. Äkilliset öljyn hinnankorotukset 1970-luvulla antoivat maailmalle inflaatiosysäyksen ja panivat alulle maailmanlaajuisen suhdannetaantuman. Erityisen lujille joutuivat tällöin ne kolmannen maailman maat, jotka eivät tuota öljyä.

1980-luvulla ovat useimpien hyödykkeiden hinnat pudonneet. Tämä on aiheuttanut valtavia taloudellisia takaiskuja köyhemmille maille, joiden viennistä tällaiset tuotteet muodostavat suurimman osan. Sellaisissa maissa kuin Meksikossa ja Nigeriassa, jotka suuresti ovat riippuvaisia öljynviennistään, on elintaso myös laskenut jyrkästi öljyn hinnanlaskun takia. Tällaiset hinnanvaihtelut voivat pudottaa pohjan järkevimmiltäkin taloussuunnitelmilta.

Valtioitten oma lyhytnäköinen rahankäyttö

Sotilasmenot. Maailma käytti sotilasmenoihin vuonna 1987 arviolta 1000 miljardia dollaria eli noin 4200 miljardia markkaa. Se tekee noin 7,6 miljoonaa markkaa minuutissa. Eivät ainoastaan rikkaat maat tuhlaa rahaa aseisiin, sillä eräät maailman köyhimmistä maista ovat suunnitelleet lisäävänsä puolustusmenojaan vuosittain 10 prosenttia.

Taloustieteilijä John K. Galbraith on sanonut kolmannen maailman sotilasmenojen yhteiskunnallisista ja taloudellisista vaikutuksista näin: ”Ne, jotka maksavat näistä aseista, ovat köyhistä köyhimpiä. Ne ostetaan ei-sotilaallisten sijoitusten kustannuksella, joilla on ollut tarkoitus parantaa elintasoa, itsensä leivän kustannuksella.”

Kalliit, hyödyttömät hankkeet. Eräällä Siamin kuninkaalla sanotaan olleen tapana antaa epäsuosioon joutuneille hovimiehilleen valkoisia norsuja. Koska valkoista norsua pidettiin pyhänä eläimenä, sitä ei saanut käyttää työjuhtana. Niinpä sen ylläpito saattoi ajaa huono-onnisen lahjansaajan taloudelliseen perikatoon. Viime vuosina länsimaat ovat epähuomiossa esiintyneet Siamin kuninkaan roolissa. Ne ovat avustusohjelmillaan rahoittaneet suurellisia teknis-taloudellisia hankkeita, joita vastaanottajamaat eivät ole kyenneet niiden valmistuttua pitämään kunnossa.

Muutama esimerkki tällaisista kalliista, epäkäytännöllisistä ”valkoisista norsuista”, jotka köyhimmissä maissa rumentavat niiden taloudellista maisemaa: upeat lentokentät, joilta vain harvoin nousee ilmaan lentokoneita; huippumoderni leipomo, joka ei pysty valmistamaan leipää jauhojen puutteen vuoksi; jättimäinen sementtitehdas, joka jatkuvasti reistailee huollon puutteessa.

Joskus kolmannen maailman valtiot ovat ottaneet kannettavakseen huimia velkoja syytämällä rahaa kohtuuttoman kalliisiin tai jopa mielikuvituksellisiin hankkeisiin, kuten vesi- ja ydinvoimaloiden tai jopa uusien pääkaupunkien rakentamiseen.

Väestönkasvu

Monissa maailman maissa on nopea väestönkasvu vaikuttanut elintasoa alentavasti. Asuntoja, työtilaisuuksia ja koulunkäyntimahdollisuuksia on tarjolla entistä niukemmin, eikä edes ravinnontuotanto riitä tyydyttämään alati kasvavaa kysyntää. Esimerkiksi Meksikossa pitäisi nopean väestönkasvun takia luoda joka vuosi miljoona uutta työpaikkaa, jottei työttömien määrä kasvaisi nykyisestään. Monissa Afrikan maissa nopea väestönkasvu – jota maaltapako on pahentanut – on johtanut siihen, että elintarvikkeiden tuonti on täytynyt kolminkertaistaa, ja siihen, että elintaso on osaltaan sen vuoksi alentunut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Kun jotkut epätoivoiset isät eivät ole kyenneet löytämään työtä ja huolehtimaan suurten perheittensä toimeentulosta, he ovat jättäneet ne oman onnensa nojaan tai ovat jopa tehneet itsemurhan.

Nykyisen talousjärjestelmän luontaiset heikkoudet

Markkinavoimien arvaamattomuus. Talousennusteiden laatiminen on tunnetusti epätarkka tieteenala. Ongelmana on se, että jos kehittyneissäkin talousjärjestelmissä asiantuntijoitten on vaikea tietää tarkalleen, mitä on tapahtumassa, niin kolmannen maailman talousjärjestelmissä – joissa tarkkoja tietoja ei ole käytettävissä – se on lähes mahdotonta. Ja vaikka taloustieteilijät pääsisivätkin yksimielisyyteen siitä, millaisia ongelmat täsmällisesti ottaen ovat, he epäilemättä tarjoaisivat niihin erilaisia ratkaisuja riippuen siitä, millaisia ovat heidän omat poliittiset tai yhteiskunnalliset käsityskantansa. Tilannetta mutkistaa edelleen se, että poliitikot, jotka tekevät lopulliset päätökset, ovat taipuvaisia kiinnittämään huomiota vain sellaisiin taloudellisiin neuvoihin, jotka heidän mielestään ovat hyviä.

Yhdysvaltain entinen kauppaministeri Peter Peterson on sanonut omasta maastaan näin: ”Pohjimmiltaan ongelmamme eivät ole taloudellisia. Meillä on esteenä pikemminkin poliittisen yksituumaisuuden puute. Me emme pääse yksimielisyyteen edes siitä, millaisia talousongelmamme todellisuudessa ovat.”

Tietämättömyydestä johtuva itsekkyys. Jokainen maa tavoittelee yleensä omia oikeutettuina pitämiään etuja piittaamatta siitä, miten se vaikuttaa toisiin maihin. Esimerkiksi jokin köyhä maa, joka ei pysty edes ruokkimaan kaikkia kansalaisiaan, voi saada ”talousapuna” nykyaikaisia sotavarusteita. On selvää, että tällaisessa tapauksessa auttajamaan vaikuttimet ovat enemmän taloudellisia tai poliittisia kuin humanitaarisia. Tullimuurit, joita teollisuusmaat ovat pystyttäneet omien tuottajiensa suojaksi, aikaansaavat sen, että köyhempien maitten on hyvin vaikea saada myydyksi edes perushyödykkeitä.

Alikehittyneet maat arvostelevat kansainvälisiä pankkilaitoksia. Niiden mukaan pankkeja kiinnostaa pelkästään se, että velkojen korkomaksut tulevat hoidetuksi ajallaan. Joistakin hankkeista on jouduttu luopumaan rahoituksen puutteessa yksinkertaisesti siitä syystä, että lainanantaja ei saisi niistä nopeaa tuottoa rahoilleen. Tällaiset velkamaat joutuvat maksamaan luotoistaan kovaa korkoa ennen muuta sen takia, että muut, niitä paljon rikkaammat maat, ovat olleet äärimmäisen tuhlailevia. Argentiinan presidentti Raúl Alfonsín on kiinnittänyt huomiota siihen, että Latinalainen Amerikka on viiden vuoden aikana lähettänyt Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan rahaa kaksin verroin sen määrän, joka aikoinaan käytettiin Marshallin suunnitelmana toteuttamiseen. Silti Latinalainen Amerikka on entistä velkaantuneempi.

Mädännäisyys ja ahneus. Eräissä Afrikan ja Aasian maissa presidenttejä on syytetty miljardikavalluksista. Latinalaisessa Amerikassa on poliisipäällikköjä ja muita huomattavia virkamiehiä ollut myös osallisina miljoonien dollarien petoksissa. Tällaiset rahamäärät on useimmiten kahmittu pois ohjelmista, joilla on ollut tarkoitus parantaa tavallisen kansan elinehtoja. Turmelus, jota lukemattomissa maissa on omasta takaa kaikilla tasoilla heikentämässä niiden taloutta, on lisärasituksena köyhtyneelle enemmistölle, jonka kuitenkin täytyy pyörittää talouden rattaita.

Kyyninen kaupallinen ahneus on myös osasyyllinen elinkustannuskriisiin. Esimerkiksi ylikansalliset tupakkayhtiöt ovat hyökkäävällä markkinoinnillaan onnistuneet vaikuttamaan miljooniin köyhyyden vaivaamiin ihmisiin siten, että nämä nyt tuhlaavat vähäiset rahansa savukkeisiin. Joissakin kehitysmaissa myydään savukkeita, jotka korkean tervapitoisuutensa takia ovat terveydelle tavallista vaarallisempia, eivätkä useimmat tupakoitsijat tunne lainkaan tupakoinnin terveysvaaroja. Arvokkailla peltomailla on alettu viljellä tupakkaa siinä toivossa, että se toisi elintärkeää ulkomaanvaluuttaa, mikä kuitenkin on usein jäänyt pelkäksi haaveeksi. Samanaikaisesti tupakoinnin aiheuttamat sairaudet lisääntyvät samassa tahdissa elinkustannusten kohoamisen kanssa.

Lyhyt katsauksemme elinkustannuskriisin perimmäisiin syihin on riittävä sen osoittamiseksi, millaisen lannistavan haasteen edessä hallitukset ovat niiden pyrkiessä lievittämään kansalaistensa taloudellista hätää. Kun Ranskan presidentti François Mitterrand puhui eräässä talousfoorumissa, hän sanoi olevansa tyytymätön ”maailmaan, joka vähän väliä siirtelee jalkojesi alla olevaa mattoa, vetää sen pois ja uhkaa kaataa sinut nurin”. Kolmannen maailman valtiomiehet ja talousasiantuntijat tietävät karvaasta kokemuksestaan tarkalleen, mitä hän tarkoittaa.

Merkitseekö tämä sitä, ettei talouden elpymisestä ole toivoa? Eikö maailmantalous pysty tarjoamaan kaikille ihmisille riittävää toimeentuloa? Näihin kysymyksiin vastataan seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 8]

Velkaongelma

Valtionvelka

Monissa maissa valtio käyttää menoihinsa paljon enemmän rahaa kuin mihin sen tulot riittävät. Tällaisen talouspolitiikan edellyttämä laajamittainen lainanotto synnyttää vuosien kuluessa valtiontalouteen mahtavan alijäämän, jota joskus kutsutaan myös valtionvelaksi. Tällaisen velan takaisinmaksu korkojen kera pakottaa valtion jatkamaan lainaamistaan, mikä puolestaan nostaa korkotasoa ja lisää inflaatiota. Valtiot ovat haluttomia vähentämään rahankäyttöään sen takia, että ”äänestäjät ovat ihmisiä, ja he haluavat lisää etuja ja vähemmän veroja, ja poliitikot ovat poliitikkoja, ja heitä kiinnostavat [äänestäjien toiveet]”, selittää viikkolehti Time. Näin tilinteon päivää lykätään tuonnemmaksi ja sillä välin elinkustannukset kohoavat.

Ulkomaanvelka

Monista eri syistä jotkin maat tuovat enemmän tavaroita ja palveluksia kuin ne vievät niitä, ja seurauksena on kauppataseen kääntyminen alijäämäiseksi. Syntynyt vajaus on maksettava sellaisella valuutalla, joka kelpaa muille maille, yleensä dollareina tai muina vahvoina valuuttoina. Tämä raha täytyy ottaa joko valtionkassasta tai lainata muista maista. Jos valtion kassavaranto menee vähiin eikä lainoja ole tulossa, seurauksena voi olla tuontirajoitusten asettaminen tai rahanarvon alentaminen. Molemmat toimenpiteet nostavat jyrkästi tuontitavaroitten hintoja, joista tuotteista monet voivat olla suorastaan välttämättömiä niin teollisuudelle kuin kuluttajillekin.

Etenkin kolmannen maailman maissa kauppataseongelmat johtuvat melkein jokaisessa tapauksessa siitä, että niiden vientituotteiden hinnat ovat pudonneet roimasti. Esimerkiksi vuonna 1960 saattoi yhdellä kahvitonnilla ostaa 37 tonnia lannoitteita, kun sillä vuonna 1982 sai enää 16 tonnia niitä. Samantapaisia lukuja voitaisiin esittää kaakaosta, teestä, puuvillasta, kuparista, tinasta ja muista raaka-aineista, jotka ovat vähemmän kehittyneiden maiden päävientiartikkeleita. Suurelta osin juuri sen takia, että kaupankäynnin yleiset edellytykset ovat kehitysmaiden kannalta näin heikot eikä niillä ole paljonkaan mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteen korjaantumiseen, oli niiden yhteinen velka vuonna 1987 peräti 1000 miljardia dollaria. Tällainen myllynkivi kaulassaan niiden on erittäin vaikea elvyttää talouttaan, ja tilanne uhkaa jopa horjuttaa joidenkin hallitusten asemaa.

New York Times kirjoitti jokin aika sitten: ”Ainut Latinalaista Amerikkaa yhdistävä tekijä on velka. – – Hallitukset katsovat suosionsa heikkenemisen johtuvan tästä ongelmasta, ja sitä pidetään tärkeimpänä niiden lähitulevaisuuteen vaikuttavana poliittisten muutospaineiden aiheuttajana.”

[Kartta s. 7]

(Ks. painettu julkaisu)

Inflaatiovauhti maailmassa 1980–1985

(Lähde: The Economist -lehden julkaisema El Mundo en Cifras)

■ 0–15 %

■ 15–30 %

■ 30–100 %

■ yli 100 %

■ Tiedot puuttuvat