Jotakin pahempaa kuin AIDS
”Testitulokset olivat positiiviset. Teillä on aids.” Nuo lääkärin lausumat sanat kaikuivat korvissani, kun suljin puhelimen eräänä päivänä viime vuonna. Kunpa vain olisin kuunnellut Jumalan neuvoja ja soveltanut niitä, niin olisin voinut välttää tämän!
SAIN kasvatuksen Jehovan todistaja -perheessä Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Vanhempani huolehtivat siitä, että tiesin, mitkä Jumalan vaatimukset olivat. Niinpä monille ihmisille olikin melkoinen yllätys, kun aloin viettää aivan toisenlaista elämää kuin mihin minut lapsuudessani oli valmennettu.
Toisten nuorten suosion saaminen koulussa oli minulle pakkomielle. Yritin tehdä kaikenlaista ollakseni hyväksytty. Mikään ei tepsinyt, ja niinpä 15-vuotiaana kuvittelin, että kaikki oli toivotonta. Yritin jopa tehdä itsemurhan, mutta en onnistunut.
Aloin polttaa tupakkaa ja marihuanaa ajatellen, että se korjaisi tilannetta. Mutta sekään ei auttanut. Jonkin ajan kuluttua päätin jättää Jehovan järjestön ja lähteä etsimään onnellisuutta jostakin muualta. Ilmoitin koulutovereilleni, että en enää ollut Jehovan todistaja, ja heistä se näytti olevan hyvä asia.
Moraaliton, huikentelevainen elämä
Löysin lopulta työpaikan ja asunnonkin slummikorttelista, missä asusteli paljon juoppoja ja prostituoituja. He rupesivat kertomaan minulle, miten helppoa oli huijata ihmisiltä rahaa. Ei kestänyt kauankaan, kun olin heidän avullaan oppinut tähän tarvittavat menetelmät. Muutuin ihmisestä, joka halusi, että kaikki pitivät hänestä ja että hän olisi onnellinen, ihmiseksi, jota kaikki käyttivät hyväkseen ja joka oli kovin onneton.
Halusin muuttua, palata kotiin ja aloittaa kaiken alusta. Kaipasin vanhempiani ja entistä elämäntapaani. Niinpä rukoilin Jehovalta apua. Oli vaikeaa lähestyä vanhempiani ja pyytää heiltä anteeksi. Olin kiitollinen siitä, että he olivat kyllin hyväsydämisiä antaakseen minulle anteeksi.
Tapasin kristityt seurakunnan vanhimmat, ja kerroin haluavani tulla takaisin seurakunnan yhteyteen. Tilanne ei ollut helppo heille eikä minulle. Ongelmanani olivat huumeiden käytöstä aiheutuneet sivuvaikutukset, ja lisäksi olin vielä saanut vaikean sukupuolitaudin. Lääkärini sanoi minulle, että jos olisin odottanut vielä yhdenkin kuukauden, olisin kuollut. Millaiseen pinteeseen olinkaan itseni saattanut!
Aikanaan minut otettiin takaisin, ja menin naimisiinkin naapuriseurakunnasta olevan nuoren naisen kanssa. Asiat sujuivat paremmin. Mutta en vieläkään arvostanut Jehovan rakkautta. Yritin koko ajan selviytyä omin päin, sen sijaan että olisin turvautunut hänen voimaansa.
Vajaiden kahden vuoden kuluttua avioliittoni purkautui ja minut erotettiin jälleen moraalittomuuden vuoksi. Olin alkanut käyttää aikaani joidenkin maailmallisten ystävien kanssa. Aluksi se oli aivan viatonta, mutta Raamatun varoitus osoittautuu aina paikkansapitäväksi: ”Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” – 1. Korinttolaisille 15:33.
Vajoaminen jälleen syvälle pahuuteen
Ajattelin, että en loukkaisi perhettäni niin paljon, jos muuttaisin kauas pois. Löysin helposti työpaikan ja asunnon San Franciscosta Kaliforniasta. Muuan huumekauppias tarjosi minulle työtä huumeiden välittäjänä. Kuuluin myös hänen eliittiryhmäänsä, joka sai kokeilla ilmaiseksi kaikkia markkinoille tulevia uutuuksia. Olin nyt uudella lailla suosiossa. Kaikki, jotka tunsivat minut (ja heitä olikin aika monta), tiesivät, että minulla oli huumeita. Ihmisillä oli tapana tulla luokseni kaduilla, baareissa ja jopa työpaikallani, koska he halusivat ostaa minulta jotain.
Lisäksi ei kestänyt kauankaan, kun olin jo sotkeutunut moraalittomuuteen; tunsin sillä tavoin, että minusta pidettiin. Ja kyllä minusta kovasti pidettiinkin. Opin käyttämään toisia ihmisiä seksuaalisesti hyväkseni saadakseni haluamani. Vuosikausia elin tällä tavalla.
Muistan elävästi, miten minulla oli kerran erittäin kova kuume ja tulin hyvin heikoksi. Lääkärini ei tiennyt, mikä minua vaivasi. Vähitellen se meni ohi. Vasta kolmen vuoden kuluttua sain tietää, mille olin altistunut.
Tuolloin minulla alkoi olla vaikeuksia myös demonien kanssa. Kerran jouduin todellisen hyökkäyksen kohteeksi. Tunsin demonin yrittävän tunkeutua ruumiiseeni. Koetin epätoivoisesti saada sanotuksi jotain. Yritin ja yritin, kunnes lopulta pystyin parahtamaan: ”Jehova, auta minua!” Demoni lähti heti.
Kuvittele, miltä minusta tuntui! Vietin törkeän moraalitonta elämää, ajattelin vain itseäni ja kuitenkin minulla oli otsaa huutaa Jehovaa avuksi! Minua todella hävetti. Mitä syytä minulla oli otaksua, että Jehova auttaisi minua? Vaivuin syvään masennustilaan. Vaaransin tahallisesti elämäni haluten jonkun tappavan minut.
Halu muuttua
Eräänä päivänä juhliessamme joidenkin ystävien kanssa keskustelumme kiertyi maailman tilanteeseen. Kun he kysyivät minulta, mitä ajattelin tulevaisuudesta, huomasin kertovani heille Jumalan tarkoituksesta maata ja ihmisiä varten. He olivat hämmästyneitä. Mutta eräs heistä joutui aivan pois tolaltaan minun vuokseni ja hän nimitteli minua ulkokultailijaksi! Hän oli täysin oikeassa. Elin kaksoiselämää. Syvällä sisimmässäni tiesin kuitenkin, että Jehova on ainoa pelastuksemme ja että hänen järjestönsä on ainoa oikea paikka.
Suunnilleen näihin aikoihin oma elämäni sekä ympärilläni olleiden ihmisten elämä alkoi muuttua. Monet ystävistäni saivat aidsin. Ei ollut helppoa seurata sellaisten ihmisten, jotka olivat kerran olleet terveitä, hitaasti riutuvan ja kuolevan. Tunsin itseni niin avuttomaksi lohduttaessani heitä. Se oli erityisen turhauttavaa, koska tiesin, että on parempikin elämäntapa. Tajusin silloin, että halusin palata Jehovan rakkauden suojiin. Mutta miten?
Aloin rukoilla Jehovan apua. Se oli äärimmäisen vaikeaa. Häpesin ja tunsin itseni niin arvottomaksi. Eräänä päivänä sain puhelun tädiltäni, jota en ollut nähnyt yli yhdeksään vuoteen. Hän halusi tulla katsomaan minua. Vaikkei hänellä ollutkaan samaa uskoa kuin vanhemmillani, kerroin hänelle, että halusin muuttaa elämäni ja olla jälleen Jehovan todistaja. Hän huomasi, että olin vilpitön, ja halusi auttaa.
Pitkä matka takaisin
Tätini kehotti minua muuttamaan hänen asuntoonsa, kunnes pääsisin takaisin jaloilleni. Kun hän kysyi minulta, olisiko tästä apua, minä vain seisoin ja itkin. Tiesin, että tässä oli juuri tarvitsemani ulospääsytie, joten jätin taakseni entiset toverini. Muutamat seuraavat kuukaudet eivät olleet helppoja, mutta luotin siihen, että Jehova auttaisi minua selviytymään niistä. Luulen, että Malakian 3:7 sopii tähän: ”Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot.”
Tapasin seurakunnan vanhimmat heti, kun olin muuttanut. Kerroin heille kaiken itsestäni ja siitä, että halusin todella palvella Jehovaa. He tiesivät ja minä tiesin, ettei takaisin ottamiseni mitenkään tulisi tapahtumaan hetkessä. Minulla oli musta syntilista. Mutta tällä kertaa olin päättänyt onnistua. Joka päivä ja joka yö rukoilin lakkaamatta apua Jehovalta. Ennen ajattelin, että olin niin kovin heikko ihminen. Omine voimineni luullakseni niin olenkin, mutta on hämmästyttävää, miten voimakkaaksi Jehovan avulla voikaan tulla.
Olin käyttänyt huumeita useita vuosia selviytyäkseni jokapäiväisestä elämästä. Nyt minun täytyi tulla toimeen ilman niitä. Minua pelotti. Säikyin ihmisjoukkoja, ja minulla oli tapana suorastaan sairastua, jos olin liian kauan ihmisten keskellä. Samoihin aikoihin ponnistelin myös lopettaakseni tupakanpolton – olin tottunut polttamaan melkein neljä askillista päivässä. Ainoastaan rukoileminen ja sen muistuttaminen alituisesti itselleni, että elämäntapani korjaaminen miellytti Jehovaa, auttoivat minua selviytymään tästä kaikesta. Sain myös lohtua ja tunnonrauhaa olemalla säännöllisesti läsnä kokouksissa. Vaikka en voinutkaan puhua kenellekään, koska olin erotettu, tunsin silti tulevien hengellisten veljieni ja sisarteni niissä ilmaiseman rakkauden ja lämmön.
Noin vuoden kuluttua siitä, kun olin tehnyt täyskäännöksen elämässäni, Jehova näki lopulta hyväksi saada aikaan sen, että hänen palvelijansa ottivat minut taas hänen järjestöönsä. Hän tiesi, milloin oli juuri oikea aika toivottaa minut tervetulleeksi takaisin. Hän ei anna koetella ketään yli kestokyvyn. Hieman tämän jälkeen lääkärini sitten soitti ja kertoi, että minulla on aids. Galatalaiskirjeen 6:7 pitää todellakin paikkansa: ”Älkää eksykö: Jumalaa ei voida pitää pilkkana. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.”
Ensin itkin. Mielessäni risteili kaikenlaisia ajatuksia. Mielikuvia menneisyydestäni kiiti silmieni editse. Olin itse nähnyt, mitä tuo sairaus tekee ihmiselle, sekä sen, miten toiset suhtautuvat näihin uhreihin. Miten tyhmää minun olikaan ollut ajatella, että maailmalla olisi jotakin tarjottavana! Ja miten olinkaan tuhlannut kallisarvoista aikaa!
Tyytyväinen aidsista huolimatta
Tiedän, että on nuoria, jotka ovat samanlaisessa asemassa kuin minä olin: he haluavat maailmallisten toveriensa hyväksynnän. Älkää antako pettää itseänne uskomaan, ettei maailmassa teillekin voisi käydä juuri niin kuin minulle kävi, jos jätätte Jumalan neuvot huomiotta. Saatanan houkutukset saattavat olla erilaisia, mutta seuraukset ovat aina samanlaiset.
Olen kuitenkin oppinut myös sen, että onpa ihminen vajonnut kuinka alas tahansa tai tehnyt millaisia virheitä tahansa, Jehova Jumala silti auttaa ja antaa anteeksi, jos tämä vilpittömästi haluaa miellyttää häntä ja lähestyy häntä hartaasti rukouksessa.
Enää minua ei oikeastaan huolestuta tapahtuipa minulle sitten mitä tahansa. Totta kai olen hieman alakuloinen silloin tällöin, mutta se menee ohi suhteellisen pian. Jehovan miellyttäminen on nyt ainoa asia, josta olen huolissani. Hän on minulle todellinen ilon ja lohdutuksen lähde. Tiedän, että jos teen kaiken voitavani ilahduttaakseni häntä, hän pitää minusta hyvää huolta ja rakastaa minua.
Olen erittäin kiitollinen siitä, että saan taas kuulua Jehovan kansaan, koska vaikka minun pitäisi kuolla ennen kuin hän saattaa itsensä kunniaan Harmagedonissa, minulla on ylösnousemustoivo. Tuon toivon menettäminen, eläminen vailla Jehovan rakkautta ja suosiota, on paljon pahempaa kuin aids. – Lähetetty.
[Huomioteksti s. 13]
Toisten nuorten suosion saaminen oli minulle pakkomielle