Uskonnon tulevaisuus sen menneisyyden valossa

4. osa: 1513–607 eaa.: Erilleen asetettu kansakunta, erilainen kuin kaikki muut

UKKOSEN ja salamoiden säestämänä tuo syntymä tuntui lupaavalta. Oli vuosi 1513 eaa. ja tapahtumapaikkana Siinainvuori, joka siihen aikaan kuului Arabiaan, mutta nykyään on Egyptiä. Kyse ei ollut ihmisen syntymästä, vaan tuossa tilanteessa syntyi kansa.

Vajaa vuosi aiemmin nuo ihmiset olivat olleet ehkä noin kolmen miljoonan asukkaan patriarkaalinen yhteisö Egyptin maailmanvallan orjuudessa. Nyt he olivat vapaa kansa, ja heidän Jumalansa oli päättänyt järjestää heidät kansakunnaksi – mutta ei millaiseksi kansakunnaksi tahansa. Heidän oli määrä muodostaa erilleen asetettu kansakunta, erilainen kuin mikään niistä, joita oli ollut aiemmin tai tulisi olemaan tulevaisuudessa.

Uskonto ja valtio yhdessä, mutta aivan eri tavalla

Nimrodin yritys yhdistää uskonto maalliseen esivaltaan oli päättynyt tuhoon. Se mitä oli nyt tapahtumassa Siinainvuorella, oli joissakin suhteissa samanlainen yhdistelmä. Toimisiko se yhtään paremmin?

Kansakunta tarvitsee lait. Israelilaisille annettiin siksi kymmenen peruslakia, jotka yleisesti tunnetaan kymmenenä käskynä, ja noin 600 muuta säännöstä. (2. Mooseksen kirja 20:1–17) Tämä lakikokoelma koostui perustotuuksista, jotka ovat aina soveltuneet tosi uskontoon, ja soveltuvat yhä, jopa tällä meidän vuosisadallamme.

Perustuivatko nämä lait jo olemassa olleeseen Hammurabin lakiin? Jotkut ihmiset saattaisivat ajatella niin, koska Hammurabi, Babylonian ensimmäiseen dynastiaan kuuluva kuningas, hallitsi yli 150 vuotta ennemmin kuin Israelista tuli kansakunta. Vuonna 1902 löytyi hänen lakikokoelmansa kopioituna kivipaateen, joka alun perin oli ollut Mardukin temppelissä Babyloniassa. Kirjassa Documents From Old Testament Times tehdään kuitenkin seuraava johtopäätös: ”Monista samankaltaisuuksista huolimatta ei ole aihetta olettaa, että heprealaiset olisivat lainanneet mitään suoraan babylonialaisilta. Sellaisissakin kohdissa, joissa nämä lakikokoelmat eroavat vähän kirjaimeltaan, ne eroavat paljon hengeltä.”

Tämä oli vain yksi tapa, jolla tämän uuden kansakunnan oli määrä olla erilainen. Lisäksi sillä ei alun perin pitänyt olla lainkaan ihmishallitsijaa. Näkymättömän kuninkaan oli määrä johtaa sitä taivaista, mikä teki tästä kansakunnasta todella poikkeuksellisen, erilaisen kuin kaikki muut. Vasta noin 400 vuotta myöhemmin israelilaiset saivat itselleen ihmiskuninkaan, jonka suvussa kuninkuuden oli määrä myös pysyä. Mutta silloinkin tämä kansakunta oli ainutlaatuinen. Sen kuningas ei väittänyt olevansa Jumala tai Jumalan jälkeläinen, kuten esimerkiksi Egyptin faraot väittivät. Israelin kuninkaat ainoastaan istuivat ”Jehovan valtaistuimella” hänen edustajinaan. – 1. Aikakirja 29:23, UM.

Israelissa hoideltu vallankäyttö, johon sisältyi lainsäädäntö-, tuomio- ja toimeenpanovalta, saattaa tuoda mieleen jotkin nykyisistä hallituksista. Mutta jälleen kerran oli olemassa perustavaa laatua oleva ero. Jesajan 33:22 (UM) selittää: ”Sillä Jehova on Tuomarimme [tuomiovallan käyttäjä], Jehova on Lainantajamme [lainsäädäntövallan käyttäjä], Jehova on Kuninkaamme [toimeenpanovallan käyttäjä].” Kaikki kolme vallankäytön osa-aluetta oli yhdistetty Israelin Jumalaan. Kenenkään, ei Israelin kuninkaan, ei sen tuomareitten eikä sen pappien tullut keskittää valtaa omiin käsiinsä. Kaikkia sitoivat ne lait ja määräykset, jotka se Jumala, jota he edustivat, oli antanut. Tämä oli jotakin aivan erilaista kuin se poliitikkojen ja uskonkiihkoilijoitten yksinvaltius, mitä on nykyään.

Näin ollen kun uskonnon ja valtion yhdistäminen Nimrodin päivinä oli ollut ihmisen vallan yhdistämistä väärään uskontoon, se mitä tapahtui Siinainvuorella, oli Jumalan vallan liittämistä tosi uskontoon. Tämä takasi paremmat tulokset.

Yhteistyö erilaisten uskontojen kanssa kielletty

Uskon puutteen takia israelilaisten täytyi vaeltaa 40 vuotta erämaassa. Kun he sitten vuonna 1473 eaa. olivat lopulta astumaisillaan Kanaaniin, siihen maahan, jonka Jumala oli luvannut heille, heitä muistutettiin siitä velvollisuudesta, mikä heillä oli, heijastaa hänen kunniaansa kansakuntana, joka oli asetettu erilleen hänen palvelustaan varten. Kanaanilaisten kanssa ei ollut määrä veljeillä. Tämä selittää sen, mitä eräs hakuteos kutsuu ”heidän ei-jahvelaisia naapureitaan kohtaan tuntemaksi vihamielisyydeksi ja Jahven ainutlaatuisuuden painottamiseksi”.

’Mutta hetkinen’, saattaa joku huomauttaa, ’miksi tällaista suvaitsemattomuutta? Kanaanilaiset ovat saattaneet olla aivan vilpittömiä. Ja sitä paitsi eivätkö kaikki uskonnot ole vain eri teitä, joilla lähestytään samaa Jumalaa?’ Ennen kuin yhdyt tähän ajatukseen, palauta mieleesi, miten ne ihmiset, jotka elivät väkivallan kyllästämän maan päällä ennen vedenpaisumusta, Nimrodin zikkurratin rakentamisen aikoihin sekä Egyptin polyteistisessa ilmapiirissä, joutuivat kärsimään hyvin surullisia seurauksia toimintansa takia. Jotkut näistäkin ihmisistä olivat ehkä vilpittömiä, mutta se ei pelastanut heitä niiltä tuhoisilta seurauksilta, jotka kohtasivat heitä siksi, että he olivat harjoittaneet uskontoa, jota heidän Luojansa ei ilmeisestikään hyväksynyt. Oliko kanaanilaisten uskonto sitten yhtä paha kuin näiden muiden oli ollut? Mieti niitä tosiseikkoja, joita on esitetty sivulla 20 olevan otsikon ”Kanaanin uskonto – oikeata vai väärää?” alla, ja päätä itse.

Ontuminen kahden vaiheilla

Luvattuun maahan saapumisen jälkeen Joosua, Mooseksen seuraaja, otti johdon taistelussa väärää uskontoa vastaan. Mutta hänen kuolemansa jälkeen israelilaiset eivät enää tunkeutuneet eteenpäin ja ottaneet haltuunsa maata. He alkoivat harjoittaa suvaitsevaisen rinnakkaiselon politiikkaa. Tämä koitui heille ansaksi. Kanaanilaisista tuli kuin piikkejä heidän lihaansa: nämä ahdistelivat heitä jatkuvasti ja saivat heidät toistuvasti poikkeamaan tosi uskonnosta. – 4. Mooseksen kirja 33:55; Tuomarien kirja 2:20–22.

Noin 300 vuoden aikana 12 Jumalan määräämää tuomaria kukin vuorollaan vapautti langenneet israelilaiset joksikin ajaksi väärän uskonnon orjuudesta. Näitä tuomareita olivat esimerkiksi sellaiset tunnetut miehet kuin Baarak, Gideon, Jefta ja Simson.

Sitten vuonna 1117 eaa. tuli hallitustapaan suuri muutos, kun Saul kruunattiin Israelin ensimmäiseksi ihmiskuninkaaksi. Daavid, joka sai hänen valtaistuimensa, nujersi lopulta kaikki Luvatun maan sisäpuolella olleet Israelin viholliset ja laajensi valtakunnan alueen Jumalan sille asettamiin rajoihin saakka. Hänen poikansa Salomon hallitusaikana Israelin loisto saavutti huippunsa, ja kansa nautti menestyksestä, joka teki sen erilaiseksi kuin kaikki naapurinsa.

Mutta Salomon kuoleman jälkeen joko vuonna 998 eaa. tai 997 eaa. sattui suuri onnettomuus. Kansakunta hajosi kahtia. Kymmenen pohjoisessa olevaa sukukuntaa tunnettiin sen jälkeen Israelina ja kaksi eteläistä sukukuntaa, Juuda ja Benjamin, Juudana. Vaikka pohjoisen valtakunnan 19 perättäistä kuningasta väitti edustavansa tosi Jumalaa, yksikään heistä ei Tibniä lukuun ottamatta harjoittanut tosi uskontoa. (1. Kuningasten kirja 16:21, 22) He ontuivat, niin kuin sanottiin, kahden mielipiteen välillä. Tällaisesta tilanteesta koitui ikävät seuraukset kuningas Ahabin päivinä. (Ks. 1. Kuningasten kirja 18:19–40.) Seuraukset olivat vielä vakavammat vuonna 740 eaa., jolloin assyrialaiset kukistivat Israelin.

Samaan aikaan Juudan 19 kuninkaasta, joista Salomon poika Rehabeam oli ensimmäinen, vain muutama harjoitti tosi palvontaa. Samalla kun kansakunnan johdossa oli vuoroin hyviä, vuoroin pahoja kuninkaita, myös kansa itse häilyi tosi uskonnon ja väärän uskonnon välillä. Naapurikansojen väärään uskontoon, esimerkiksi Baalin palvontaan, kuuluvat opetukset ja häpeälliset tavat alkoivat yleistyä israelilaisten kodeissa. Kun nämä ainekset ”tunkeutuivat syvemmälle israelilaisten uskontoon, ihmiset alkoivat menettää käsityksensä ainutlaatuisuudestaan ja tehtävästään todistaa kansoille”. (The New Encyclopædia Britannica) Tämä ennakoi kansan perikatoa.

Käsky pysyä erossa kanaanilaisista oli selvästi tarkoitettu suojelemaan israelilaisia ja säilyttämään heidän palvontansa puhtaana. Tosi uskontoa harjoittavana kansana heidän oli määrä olla selvä vastakohta niille, jotka eivät harjoittaneet sitä. Mutta he onnahtelivat aivan liian usein. Lopulta vuonna 607 eaa. babylonialaiset hävittivät Jerusalemin ja veivät sen eloon jääneet asukkaat pakkosiirtolaisuuteen. 70 vuotta he saivat kärsiä tosi uskonnon hylkäämisen surullisista seurauksista. Babylon, vedenpaisumuksen jälkeisen väärän uskonnon syntypaikka, oli saanut riemuvoiton erilleen asetetusta kansasta, joka oli erilainen kuin kaikki muut.

Voimakasta hallitsijaa tarvitaan

Niin kauan kuin israelilaiset harjoittivat tosi uskontoa, he nauttivat rauhasta ja turvallisuudesta. Jumalan vallan ja tosi uskonnon yhdistäminen toi heille monenlaisia etuja. Menestyksellä oli kuitenkin rajansa. Jos jokaisen kansan oli määrä saavuttaa täydessä määrin se rauha ja turvallisuus, josta yksi kansakunta nautti rajoitetun ajan, tarvittaisiin vielä jotakin muuta. Tarvittiin kipeästi hallitsijaa – jotakuta joka pystyy oikeudenmukaisen hallituksen ja tosi uskonnon avulla saamaan aikaan täysin suotuisat olosuhteet. Mikä tai kuka se tulisi olemaan?

Noin 250 vuotta Jerusalemin kukistumisen jälkeen syntyi mies, joka lyhyestä elämästään huolimatta teki sekä itsestään että kansakunnastaan kuuluisan. Hänen tiensä veisi Babyloniaan ja myös Egyptiin, missä häntä ylistettäisiin suurena vapauttajana. The New Encyclopædia Britannica -tietosanakirja kertoo hänestä jälkiviisaasti 2300 vuotta myöhemmin: ”On aivan oikein sanoa, että Rooman imperiumi [ja] kristinuskon leviäminen maailmanuskontona – – olivat kaikki jossain määrin [hänen] saavutustensa hedelmiä.”

Osoittautuisiko tämä huomattava maailmanhallitsija sellaiseksi, jota tarvittiin? Kirjoitussarjamme seuraava osa: ”Tarujumalat vailla ansiota” vastaa tähän.

[Tekstiruutu s. 19]

”Kansan perikato alkaa sen kansalaisten kodeista.” – Ashantilainen (ghanalainen) sananlasku

[Tekstiruutu s. 20]

Kanaanin uskonto – oikeata vai väärää?

”Palestiinassa suoritetut kaivaukset ovat tuoneet päivänvaloon suuren joukon kaikenlaisia A[starten] kuvia; – – useimmat niistä ovat pieniä, viimeistelemättömiä kuvia, mikä on osoitus siitä, että tätä jumaluutta käytettiin ennen kaikkea kotona suoritettavassa palvonnassa, mahdollisesti naiset kantoivat niitä mukanaan tai ne sijoitettiin talon vuodekomeroon. – – A[starten] ja Baalin uskontojen aistillisuus vetosi tavalliseen kansaan. Vakava vahinko oli siksi väistämätöntä; jumaluuden kunniaksi harjoitetuista sukupuolisista luonnottomuuksista, hillittömästä sukupuolisesta halusta ja kiihkeästä estottomuudesta tuli osa palvontaa, ja myöhemmin ne siirtyivät koteihin.” – Calwer Bibellexikon.

”Uskonnollisista seremonioista tuli ihmisluonnon eläimellisen puolen häpeällistä juhlaa. Jopa kreikkalaiset ja roomalaiset kirjailijat olivat tyrmistyneitä sen johdosta, mitä kanaanilaiset tekivät uskonnon nimissä.” – The Lion Encyclopedia of the Bible.

”Mainittakoon tässä kanaanilaisten uskonnollisista tavoista vain lasten uhraaminen, sillä kaivaukset ovat suoranaisesti näyttäneet sen toteen. Sekä Gezerissä että Megiddossa se, millä tavoin lasten ruumiit on haudattu – –, puhuu ratkaisevasti – – tämän tavan puolesta.” – Die Alttestamentliche Wissenschaft.

”Mistään maasta ei ole löydetty suhteellisesti niin paljon pienikokoisia alastoman hedelmällisyyden jumalattaren veistoksia, joista jotkut ovat huomattavan rivoja. Missään ei käärmekultti ilmene niin voimakkaana. – – Pyhät kurtisaanit ja eunukkipapit olivat erittäin yleisiä. Ihmisuhrit olivat tunnettuja – –. On sen vuoksi hyvin helppo ymmärtää sitä vastenmielisyyttä, mitä JHWH-Jumalan seuraajat tunsivat joutuessaan vastakkain kanaanilaisen epäjumalanpalveluksen kanssa.” – Recent Discoveries in Bible Lands.

[Kuva s. 18]

Kuva Baal-jumalasta, jonka palvominen sai israelilaiset luopumaan tosi palvonnasta

[Lähdemerkintä]

Louvre Museum, Paris