Lapset, jotka syntyvät keskosina
PARHAILLAANKIN odottelevat eri puolilla maailmaa miljoonat äidit ja isät arvokasta pientä ”nyyttiään”. Useimmat tietävät, milloin suunnilleen heidän lapsensa pitäisi tulla maailmaan. Jotkut ovat kuitenkin hyvin yllättyneitä, kun heidän lapsensa syntyy normaalia aikaisemmin ja paljon odotettua pienempänä.
Kirjassa Kallis lapsi kerrotaan turkulaislapsesta, joka syntyi nelisen vuotta sitten, yli kolme kuukautta ennen laskettua aikaansa. Painoa tällä tytöllä oli 540 grammaa, ja pituutta hänellä oli 33 senttiä eli melkein saman verran kuin yhdellä tämän lehden aukeamalla on leveyttä.
Pienelle tytölle pantiin nimeksi Saana Susanna. Hän syntyi ennenaikaisena ja pienikokoisena. Hän tuli maailmaan 27. raskausviikolla, kun normaalisti lapset syntyvät 40. viikon jälkeen. Raskauden kestoa aletaan laskea viimeisten normaalien kuukautisten ensimmäisestä päivästä.
Ennen aikojaan ja alipainoisina syntyvät
Lapsi on niin sanotusti keskonen, jos hän syntyy ennen 37. raskausviikon alkamista, toisin sanoen enemmän kuin kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Aiemmin lasta nimitettiin keskoseksi, jos hänen syntymäpainonsa oli alle 2500 grammaa. Määritelmää on kuitenkin muutettu sen takia, että täysiaikaisinakin syntyneiden vauvojen syntymäpaino on joskus alle 2500 grammaa. Lapsia syntyy nykyään yhä enemmän alipainoisina ennen muuta sen takia, että teini-ikäisten ja vieläkin nuorempien raskaudet ovat lisääntyneet eri puolilla maailmaa epidemian tavoin.
Suomessa on kaikista elävinä syntyneistä noin 10 prosenttia keskosia, mikä tekee noin 6000 keskosta vuodessa. Heidät sysätään kohdusta ympäristöön, joka ei vielä sovi heille. Heitä voidaan verrata naparetkeilijöihin, joilta on viety teltat ja makuupussit.
Vaikka keskosvauvoilla on kaikki tarpeelliset ruumiinelimet, ne eivät vielä ole täysin kehittyneitä. 15. raskausviikolla ovat vauvan sydän, aivot, munuaiset ja ruoansulatuselimistö jo muodostuneet ja tunnistettavissa. Jo kolmannella viikolla sydän on kehittynyt niin paljon, että se voi alkaa sykkiä.
On tietenkin selvää, että ensimmäisten raskausviikkojen aikana vauvalle kävisi huonosti äitinsä kohdun ulkopuolella. Nykyään on kuitenkin voitu kehittyneen lääketieteen ansiosta pelastaa jopa 22. raskausviikolla syntyneitä keskosia. Tämä on kuitenkin johtanut vaikeaan ongelmaan, joka kaiken lisäksi on tullut hyvin kalliiksi. Tarkastelkaamme nyt sitä, miten tähän on tultu.
Uudet hoitomenetelmät
Vielä 1960-luvun alkupuolella kuoli yli puolet kaikista 1000–1500 grammaa painaneista. Esimerkiksi vuonna 1963 eivät Yhdysvaltain parhaatkaan lääkärit pystyneet pelastamaan presidentti Kennedyn Patrick-nimistä poikaa, joka syntyessään painoi 1400 grammaa.
Aivan viime aikoihin asti tilanne oli sellainen, että keskosten hoitoon ei kiinnitetty juuri lainkaan huomiota. Ne, jotka olivat liian heikosti kehittyneitä tai liian sairaita, saivat menehtyä omia aikojaan. Tällaisia lapsia tietenkin syötettiin ja niistä huolehdittiin, mutta niille ei ruvettu antamaan tehokasta hoitoa. Sitten päättivät jotkut lääkärit ottaa elämäntehtäväkseen yrittää pelastaa tällaisia vastasyntyneitä jäämään henkiin.
1960-luvun alussa liitettiin Suomessa lastentautioppiin uusi haara, neonatologia, joka alkoi keskittyä vastasyntyneiden hoidossa ja kehityksessä ilmeneviin ongelmiin samoin kuin heidän sairauksiensa hoitoon. Suuriin sairaaloihin alettiin perustaa vastasyntyneitten tehohoitoon erikoistuneita yksiköitä, keskoloita, joissa annettavalla hoidolla pyritään korvaamaan se, minkä lapsi menettää joutuessaan pois äitinsä kohdusta ennen aikojaan. Tällä hetkellä Suomessa menehtyy alle 1000 grammaa painaneista ainoastaan noin kolmannes.
Keskosten tehohoito ei kuitenkaan ole miellyttävää eikä kaunista katseltavaa. Keskoseen voi olla kiinnitettynä puolenkymmentä letkua, ja hänen ihonsa voi olla neulanpistojen jäljiltä violetinkirjava. Tiedelehti Discover kuvailee nykyaikaista keskolaa näin:
”Useimmat lapsista makaavat alastomina pehmustetuilla, sähkölämmitteisillä pöydillä monenlaisiin pulloihin ja koneisiin kytkettynä. Kullakin on tavallisesti oma hoitajansa. – – Heidän rintakehänsä kohoilee voimakkaasti; heidän kylkiluunsa ja rintalastansa ovat niin pehmeät, että ne painuvat aina uloshengityksen ajaksi notkolle. Valvontalaitteista näkee, että heidän sydämensä syketaajuus on 150 kertaa minuutissa ja heidän hengitystahtinsa 30–90 kertaa minuutissa.”
Todellinen ongelma
Eräästä tutkimuksesta ilmenee, että niihin satoihin keskoloihin, joita Yhdysvaltoihin on tähän mennessä perustettu, otetaan hoidettavaksi vuosittain noin 17000 alle 1000 gramman painoista lasta. Suomessa syntyy alle 1500 gramman painoisia vuosittain noin 500. Suomessa saadaan näin pienistä vauvoista noin neljä viidestä säilymään hengissä. Millainen on sitten kaiken tämän hinta?
Arviolta 5–20 prosentilla keskosista esiintyy vakavia henkisiä ja ruumiillisia vammoja, joten ne ovat keskosilla paljon yleisempiä kuin täysiaikaisilla. Ja riskit ovat tietysti sitä suuremmat, mitä pienempi vastasyntynyt on. Pahimpia vaaroja ovat henkinen jälkeenjääneisyys, näkö- ja kuulo-ongelmat ja CP-vammaisuus. Mutta ei tässä kaikki. Erään aihettamme käsittelevän kirjan tekijä sanoo: ”Olen nähnyt paljon alle 1500 gramman painoisina syntyneitä lapsia, joilla on lukemishäiriöitä, käyttäytymisongelmia, silmäongelmia tai muita sellaisia ongelmia, joita lääkärit pitävät ’vähäisinä’.” – The Premature Baby Book.
Ongelmitta eivät selviä nekään keskoset, joita lääkärit pitävät normaaleina. Tri Forest C. Bennett, pienten keskosten jälkiseurantaohjelman johtaja Washingtonin yliopistosta Seattlesta, sanoo: ”Kaikki jälkitutkimuksissa käytetyt keskoslapset olivat tutkimusten perusteella normaalikuntoisia. Silti vanhempien puheista kaiken aikaa ilmeni, että nämä lapset olivat erilaisia kuin heidän veljensä ja sisarensa. He olivat taipuvaisia hymyilemään vähemmän, puhelemaan vähemmän äitinsä kanssa, kiinnittämään vähemmän huomiota valoon tai ääniin ja hälisemään enemmän kuin muut lapset. Ja kun he vartuttuaan menivät kouluun, he eivät menestyneet siellä kovin hyvin.”
Lisäksi keskosen saaneille perheille on melkoinen rasitus, kun vanhemmat säännöllisesti tulevat joskus pitkienkin matkojen päästä katsomaan lastaan, joka on hoidettavana jonkin keskussairaalan keskolassa – vain nähdäkseen, miten lujilla heidän lapsensa on. Ja kun pikkuinen nyytti vihdoin pääsee kotiin, tilanne voi olla hyvin koetteleva. Lastenhoito-ongelmiin apua tarjoavan Parent Care -yhdistyksen puheenjohtaja Sandy E. Garrand sanoo:
”On uskomatonta, että lapsen pitäminen 2–3 kuukautta tehohoidossa voi tulla maksamaan sairaalalle 300000 dollaria [1,3 miljoonaa markkaa], mutta kun vauva pääsee kotiin, vanhempien pitäisi tulla toimeen täysin omin neuvoin heidän tietämättä edes sitä, tuleeko lapsesta pysyvästi vammainen. Siinä alkaa tuntea valtavaa yksinäisyyttä. Perheet joutuvat kovalle koetukselle. Avioliitto joutuu kovalle koetukselle.”
Erään pienen keskosen isä sai sanotuksi: ”Aiemmin pelkäsimme sitä, että hän kuolisi. Nyt me joskus pelkäämme, että hän jää henkiin. Ilman tällaista hoitotekniikkaa hän olisi ilman muuta kuollut, eikä meidän olisi tarvinnut tehdä itsellemme tällaisia kysymyksiä. Ehkä niin olisi ollut parempi.”
Tri Constance Battle, Washingtonissa toimivan lastensairaalan (Hospital for Sick Children) johtava lääkäri, sanoo, että hän on ”hyvin perehtynyt hyvää tarkoittavan hoidon murheellisiin tuloksiin”. Millainen on hänen neuvonsa neonatologeille? ”Sanoisin, että ajatelkaa vähän, mitä teette, kun väkisin pidätte hengissä jotakin, mitä ette enää koskaa näe. Te ette tajua, millaisessa välitilassa elämän ja kuoleman välillä lapsi elää.”
Kun monien keskosten tapauksessa on kovin epävarmaa, miten terveitä heistä lopulta tulee ruumiillisesti ja henkisesti, voidaan ymmärtää, miksi eräs aikakauslehti nimittää keskosia amerikkalaisen terveydenhuollon kannalta ”kahden miljardin dollarin ongelmaksi”.
Ongelman toinen puoli
Milloin vauvaa pidetään ihmisenä? Joissakin maissa abortin voi saada vielä jopa 24. raskausviikolla eli suunnilleen siinä iässä, jolloin toisia jo pelastetaan. Niinpä aikakauslehti Omni sanoo: ”Aborttienteon ja elämää pelastavan tehohoidon välinen rajalinja on kaiken aikaa kaventunut – nyt jo niin kapeaksi, että monissa sairaaloissa abortoidaan sikiöitä yhdellä osastolla samaan aikaan, kun jo muutaman viikon vanhempia keskosia pelastetaan henkiin toisella osastolla.”
Lehdessä kiinnitetään huomiota erääseen tätä ongelmaa kärjistävään seikkaan, kun siinä todetaan: ”16–20 viikon ikäisillä keskosilla ovat keuhkot ainoat elimet, jotka eivät vielä ole toimintakykyisiä. Joko suurpainekammioitten avulla tai ECMO-menetelmällä [eräänlaisella keskosten sydänkeuhkokoneella] saataisiin elinkelpoisuusastetta lasketuksi jälleen askeleen verran alemmaksi”, eli voitaisiin pelastaa entistä nuorempia vauvoja. Niinpä erään äidin tiedetään synnyttäneen 27. heinäkuuta 1985 22-viikkoisen vauvan, jonka syntymäpaino oli 340 grammaa, ja tämä lapsi on edelleen hengissä.
Jos abortoidun vauvan sydän sykkii vielä muutaman minuutin kuluttua, niin joissakin sairaaloissa tällainen vauva siirretään keskolaan, missä sille järjestetään hyvä, lämmin olo, kunnes se kuolee. Tri Elizabeth Brown eräästä Bostonin kaupungin sairaalasta (Boston City Hospital) selittää, miten eräs tällainen abortoitu vauva jäi henkiin ja pääsi myöhemmin ottolapseksi. Lapsen synnyttäneestä äidistä tri Brown sanoo: ”Hän oli iloinen siitä, että lapsi selvisi hengissä.”
Elämä on totisesti arvokas asia. Ja mikäpä voisikaan lämmittää enemmän varsinkaan äidin ja isän sydäntä kuin se, että heidän vauvansa jää eloon ja hänestä tulee iloinen, terve lapsi. Näin on varmasti aina riippumatta siitä, syntyykö vauva täysiaikaisena tai keskosena. Millä tavoin keskosten vanhempia voidaan auttaa? Voiko odottava äiti tehdä mitään etukäteen, jotta hänen ei tarvitsisi synnyttää ennenaikaisesti? Mistä johtuu, että vauvoja syntyy ennenaikaisesti, ja onko ongelmaan löydettävissä täysin tyydyttävää ratkaisua?
[Tekstiruutu s. 5]
Hyvin pienten keskosten pelastaminen
”Vanhemmat eivät vaatineet tällaista. Toisaalta me lääkärit halusimme päästä eteenpäin. Lääkäreillä on oma työjärjestyksensä, omat uralla etenemiseen tähtäävät suunnitelmansa. Vanhempien kanssa keskustellessa huomaa heidän pelkäävän enemmän sitä, että heidän lapsillaan olisi syntyessään epämuodostumia ja vammoja, kuin sitä, että nämä syntyisivät kuolleena.” – William Silverman, eläkkeellä oleva lastentautiopin professori Columbia-yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta (College of Physicians and Surgeons).