Tarkkailemme maailmaa
”Kuolleitten kansa”
Yhdysvaltain lääkäriliiton lehdessä oli jokin aika sitten kirjoitus, jonka mukaan sodissa, poliittisissa väkivaltaisuuksissa ja muilla tavoin ”ihmisen aiheuttaman kuoleman” kohdanneita verrattiin ”kuolleitten kansaan”. Tämän ns. kansan väkiluku on nyt ”sadan miljoonan paikkeilla”, mutta ”todellinen kasvu alkoi vuonna 1914”. Jos ”sota” määritellään aseelliseksi selkkaukseksi, jossa on mukana yksi hallitus tai useampia hallituksia ja se vuoden sisällä aiheuttaa kuoleman yhdelle tai useammalle tuhannelle ihmiselle, niin kirjoituksen mukaan ”noin vuodesta 1700 lähtien on käyty 471 sotaa, joissa on kuollut ainakin 101,6 miljoonaa ihmistä. Yli 90 prosenttia näistä on tällä vuosisadalla kuolleita.”
Menneisyydessä on sodissa kuolleista ollut noin puolet siviilejä. Viime vuosikymmenellä siviilien osuus kuitenkin kasvoi 73 prosenttiin, ja tällä vuosikymmenellä se on ollut 85 prosenttia. Ihmisen aiheuttamat kuolemat ovat seurausta kansallismielisyydestä, joka synnyttää ”kansojen välille ja niiden sisälle anarkiaa” ”nykyisessä kansallisvaltioitten järjestelmässä”, samaisessa kirjoituksessa todettiin. Kansallismielisyys saa myös kansat ”näkemään hyväksyttävältä tuntuvia perusteita omien kansalaistensa tappamiselle”, kun ne väittävät näiden uhkaavan ”kansallista suvereenisuutta”. Kirjoituksessa rinnastettiin ihmisen aiheuttamien kuolemien määrä ”entisaikoina kulkutauteihin kuolleitten määrään”, ja sitä sanottiin ”tämän vuosisadan kauhistuttavimmaksi vitsaukseksi”. – Journal of the American Medical Association.
Musiikin synnyttämä aggressiivisuus
Autoilija voi tulla aggressiiviseksi kuunnellessaan musiikkia, jonka sanoituksen hän ymmärtää, väittää eräs musiikintutkija Länsi-Berliinistä. ”Syynä on se, että molemmat aivopuoliskot (vasemman puoliskon vastaanottaessa puhetta ja oikean musiikkia) kuormittuvat samanaikaisesti”, selittää länsisaksalainen sanomalehti Süddeutsche Zeitung. On suotavampaa kuunnella soitinmusiikkia, koska siinä ei ole sanoja, ja vieraskielistä laulumusiikkia sen takia, että sen sanoituksia eivät useimmat autoilijat ymmärrä. Tutkimuksen mukaan musiikin voimakkuus vaikuttaa myös ajokäyttäytymiseen, eli mitä äänekkäämmin musiikki soi, sitä enemmän se rasittaa autoilijaa.
’Miekkojen takominen miekoiksi’
”Keskimatkan ohjuksista tehty sopimus”, jonka Yhdysvallat ja Neuvostoliitto viime vuonna allekirjoittivat, ”ei vähennä kummankin maan hallussa olevien ydinpommien määrää edes yhdellä”, väittää New Yorkissa ilmestyvä Parade Magazine. Vaikka sopimuksessa puhutaan 2612 ohjuksen hävittämisestä, kumpikin puoli ”saa ensin poistaa näistä ohjuksista ydinkärjet ja siirtää ne uusiin asejärjestelmiin – – tai muuttaa ne tykinammuksiksi tai erilaisiksi pommeiksi”. Tällainen on verrattavissa ”miekkojen takomiseen uusiksi miekoiksi”, ja se merkitsee, että ”kilpavarustelun kääntämisessä ei ole tapahtunut pitkäaikaista edistystä”, selittää Englannissa ilmestyvä Manchester Guardian Weekly. Kun mahdollisesti syntyvää ”uutta asesukupolvea” varten on saatavissa tällä tavoin talteen otettua ydinpommiainetta, se on ”täysin vastoin sitä, mihin me toivomme päästävän keskimatkan ohjusten vähentämissopimuksella”.
Kirkkokunta muuttaa lakejaan
”Jumalan kirkko, Yhdysvaltain vanhin helluntailaisuuden haara, on päättänyt, että korujen ja kosmeettisten aineiden käytön ja jopa elokuvissakäynnin ei tarvitse olla ristiriidassa henkilökohtaisen pyhyyden kanssa”, kirjoittaa aikakauslehti The Christian Century. Tämä muuttaa suuresti kirkkokunnan vuodelta 1911 peräisin olevia moraalisääntöjä, joissa myös kiellettiin naisilta lyhyet hiukset ja uiminen sellaisten toista sukupuolta olevien kanssa, jotka eivät olleet samaa perhettä. Miksi on lähdetty tekemään muutoksia? Lehden saamien tietojen mukaan oli käynyt niin, että kirkon laajennuttua ulkomaille ”ulkonäköön ja käytökseen liitettyjä rajoituksia ei ole ymmärretty kaupunkiympäristössä eikä vieraissa kulttuureissa”. Kirkkokunnan 9200 jäsentä käsittävässä Atlantan seurakunnassa ”seurakunta kutsuu perjantai-iltaisin uudestisyntynyttä nuorisoa kuuntelemaan kristillisiä rock-yhtyeitä kokoussaleihinsa”.
Metallimania
Alumiinin hinnan reilu kolminkertaistuminen vuoden 1986 jälkeen on johtanut siihen, että varkaat kirjaimellisesti ”riisuvat Yhdysvaltain maanteitä”, kertoo talouslehti Wall Street Journal. Varkaat, jotka ovat kärkkäitä hyötymään kohonneista hinnoista, veivät viime vuonna Kalifornian maanteiltä noin 200000 dollarin (800000 markan) arvosta alumiinia. Varastetuista alumiinisista liikennemerkeistä ja suojakaiteista maksetaan romutavarana hieman toista dollaria kilolta. Kerrotaan myös, että varkaat ovat vieneet pommikoneiden osia, maatiloilta keinokasteluputkia, tyhjillään olevista taloista alumiinisia verhoilupeltejä ja rakennustyömailta rakennustelineitä. Erään kuljetusliikkeen edustaja Illinoisista sanoi lehden mukaan näin: ”Jos ryhmät eivät tule nopeasti onnettomuuspaikalle sen jälkeen, kun joku on ajanut nurin liikennevalopylvään, [liikennevalopylväät] ovat pian nekin tipotiessään.”
Kahdeksas avaruusvalta
Israel astui kahdeksantena maana avaruusvaltojen joukkoon lähettämällä omin neuvoin avaruuteen ensimmäisen satelliittinsa (muut valtiot ovat Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Ranska, Kiina, Japani, Intia ja Englanti). Tämä israelilainen satelliitti, Ofek–1, tiettävästi kerää tieteellistä tietoa maapallon magneettikentästä ja avaruuden olosuhteista.
Robotit lampaitten keritsijöiksi
11 vuotta kestäneen ja 4 miljoonaa dollaria maksamaan tulleen tutkimustyön jälkeen Länsi-Australian yliopisto on saanut kehitellyksi täysautomaattisen menetelmän lampaitten keritsemiseen, kirjoittaa sanomalehti The Sydney Morning Herald. Koerobotti pystyy keritsemään lampaan samassa ajassa kuin ammattitaitoinen lampaankeritsijä eli noin neljässä minuutissa. ”Se koostuu parturoivasta käsivarresta, joka on varustettu keinoaisteilla, jotka pystyvät lukemaan kunkin lampaan muodot”, lehti toteaa. Lammas ”on tukevasti kiinni eräänlaisessa kehdossa, joka kääntelee sitä sopiviin asentoihin keritsemisen aikana”. Lampaitten keritsemisen sanotaan olevan niin rankkaa työtä, että sitä jatkuvasti tekevällä ihmisellä täytyy olla ”yhtä hyvä kunto kuin olympiaurheilijalla”. Kehitteillä on jo sarjatuotantomalli, jonka pitäisi tulla myyntiin vuonna 1992 noin 400000 dollarin (1600000 markan) hintaisena. Sikäläisen ammattiliittojen keskusjärjestön edustaja sanoi keritsijöiden olevan edelleen ”hyvin epäileväisiä” sen suhteen, että heidät voitaisiin korvata roboteilla.
Sappikivien hoitomenetelmä
Kymmenen vuotta kestäneiden onnistuneiden kokeitten jälkeen Yhdysvaltain lääkintöhallitus on antanut käyttöluvan lääkkeelle, joka pystyy liuottamaan useimmat sappikivet, kirjoittaa sanomalehti New York Post. Kyseisellä lääkevalmisteella (ursodiol) väitettiin kyetyn testeissä hoitamaan ilman sivuvaikutuksia ”60–70 prosenttia potilaista, joilla oli kolesterolista muodostuneita sappikiviä”. Joskus voidaan tarvita vuodenkin pituista lääkekuuria, joka tulee maksamaan Suomen rahassa 5000–6000 markkaa. Vertailun vuoksi lehti toteaa, että ”sappikivileikkaus voi tulla maksamaan 10000 dollaria [yli 40000 markkaa]”.
Erikoisia siunauksia
New Yorkissa on eräs kirkko (Saint John Divine) herättänyt suurta huomiota sen johdosta, että siellä kerran vuodessa siunataan eläimiä. Episkopaalinen piispa Paul Moore on siunannut monenlaisia eläimiä, kuten esimerkiksi kalkkunan, kotkan, pythonkäärmeen, kalan, laaman, pesukarhun, kilpikonnan ja 3,5 tonnin painoisen norsun. Hän on jopa siunannut 10 miljardia levää, jotka olivat pullossa. Tapa perustuu kertomukseen ”pyhästä” Fransiscuksesta, joka tarun mukaan saarnasi linnuille. Joka vuosi tuovat sadat kaupunkilaiset lemmikkieläimiään siunattavaksi tähän kirkkoon.
Mehiläisten tarkkailua
Miten afrikkalaisen tappajamehiläisparven liikkeitä voitaisiin seurata? Kiinnittämällä mehiläisiin seurantalaitteita. Näin aikovat hyönteistieteilijät tehdä näille aggressiivisille mehiläisille, joita muuttaa Meksikosta pohjoiseen kohti Yhdysvaltoja. Amerikkalaiset insinöörit ovat suunnitelleet niin pienen mikroprosessorin, että sen voi kiinnittää mehiläisen selkään, ja sen avulla tutkijat voivat ”seurata mehiläisen liikkeitä 1–2 kilometrin päästä”, kertoo tiedelehti New Scientist. Skannerivastaanotin, jota ryhmä tutkijoita tarkkailee, sieppaa pienenpienen mikroprosessorin lähettämät infrapunasignaalit. Näin he tietävät, minne mehiläiset ovat menossa ja voivat varoittaa mehiläisten kulkureitillä olevaa väestöä. Lopullinen versio tästä laitteesta tulee painamaan ehkä noin 0,035 grammaa eli noin puolet siitä kuormasta, minkä tavallinen työmehiläinen pystyy kuljettamaan.