Miksi vapautuksen teologia ei ole minua varten

JUURI tämä vapautuksen teologiassa kiehtoi minua – lupaus muutoksesta, josta edellä oleva kertosäe antoi viitteitä. Se on laulusta, jota me tapasimme laulaa. Oliko toiveeni maailmaa ravistelevasta muutoksesta kuitenkaan lujalla pohjalla?

Nuoruusvuosina saamani katolinen kasvatus

Koska olin katolisesta perheestä, minut kasvatettiin ”kirkon sisällä”. Pappia messussa auttavilla alttaripojilla oli oma kerhonsa, ja liityin siihen. 17-vuotiaana minut valittiin kerhon puheenjohtajaksi, ja näin pääsin enemmän tekemisiin pappien kanssa. Minulle oli nautinto kuunnella heidän keskustelujaan ja lukea sitä, mitä he lukivat. Eniten pidin kirjoista, joissa tarkasteltiin vapautuksen teologiaa, jonka mukaan ihmiset tullaan lopulta vapauttamaan sorrosta.

Mitä enemmän luin ja kuulin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että ihmisten täytyisi saada tietää näistä asioista ja tulla tietoisiksi oikeuksistaan. Olin hyvin iloinen, kun seurakuntaamme perustettiin ns. perusyhteisö. Perusyhteisöt ovat ryhmiä, joissa köyhiin kohdistuva ”paimentyö” on yhdistetty kasvatuksen antamiseen ja poliittiseen toimintaan ohjaamiseen. Yksistään Brasiliassa on nykyään noin 70000 perusyhteisöä.

Näiden yhteisöjen tavoitteena on organisoida valistusta saaneet katolilaiset opetuskeskuksiksi ja joukkokokouksia varten. Suunnittelin ja painoin seinille pantavia ja kannettavia vastalausejulisteita ja vein ryhmämme jäseniä muissa yhteisöissä pidettyihin erityismessuihin ja mielenosoitusmarsseille.

Mukanaolo perusyhteisöjen toiminnassa

Osa Belémissä toimivaan keskukseemme kuuluvista asui alavalla suoalueella, jossa taloihin pääsi ainoastaan puisia jalkakäytäviä pitkin. Kaupunki suunnitteli suolle rakennettujen asuntojen pakkolunastamista, asukkaitten siirtämistä muihin paikkoihin ja asianmukaisen korvauksen maksamista heille. Sain tehtäväkseni kääntää ihmisten mieliä kaupungin tarjousta vastaan ja muistuttaa heitä siitä, mitä pappimme oli sanonut, eli että jos pysyisimme lujina, kaupunki antaisi periksi ja ryhtyisi parantamaan alueen maapohjaa. Jotkut kieltäytyivätkin muuttamasta. Murheellisesti kuitenkin kävi: palomiehet tulivat letkuineen ja vettä suihkuttaen karkottivat heidät asunnoistaan. Koska tunsin pettäneeni keskukseemme kuuluvat ihmiset, muutin erääseen toiseen yhteisöön.

Näihin aikoihin puhkesi yksi monista maanomistusriidoista, ja sen yhteydessä pidätettiin 13 maanvaltaajaa ja kaksi ranskalaista pappia. Sekä maanvaltaajat että papit vietiin Belémiin odottamaan oikeudenkäyntiä. Heidän pidättämisensä tuntui meistä epäoikeudenmukaiselta. Niinpä sovittiin, että kaikki Belémin perusyhteisöt lähtisivät yhdessä osoittamaan rauhanomaisesti mieltään kaupungin poliisitalon edustalle. Eräänä iltana jopa sisareni ja isoäitini ottivat vuorollaan osaa mielenosoitukseen toisten kanssa. Mielenosoituksemme jatkui yötä päivää väen osallistuessa siihen vuorojärjestystä noudattaen ja päättyi vasta sen jälkeen, kun vangit oli viety maan pääkaupunkiin oikeudenkäyntiä varten.

Oikeudenkäynnin aatoksi oli suunniteltu koko yön kestävä mielenosoitus. Se jouduttiin kuitenkin peruuttamaan sotilaitten saavuttua paikalle. Mielenosoitus siirrettiin sitten toiseen paikkaan, pienen Pyhän kolminaisuuden kirkon lähettyville. Kun mellakkapoliisit tulivat kyynelkaasupommeineen, me kaikki ahtauduimme kirkkoon.

Meitä oli täpötäydessä kirkossa lähes 2000, ja ulkopuolella piirittäjiä oli 1200. Sekasorron keskellä mietin: ’Onko tämä Jumalan kansaa? Sen täytyy olla, sillä eikö Jeesus sanonut: ”Jos ihmiset ovat vainonneet minua, niin he vainoavat teitäkin”?’ – Johannes 15:20.

Illalla meillä kaikilla oli jo nälkä, sillä emme olleet syöneet mitään koko päivänä. Eräs piispa tuli ja pyysi hiljaisuutta. Sitten hän sanoi: ’Veljet, meidän on paras lähteä kirkosta, sillä täällä ei ole vettä eikä sähköä, ja vain Jumala tietää, mitä meille tapahtuu tänä yönä.’

Sen jälkeen puhui eräs tunnettu asianajaja: ’Toverit, me elämme demokratiassa, eikä meille voida tehdä mitään, joten meidän pitäisi jäädä tänne.’

Pitkän kiistelyn jälkeen joukon johtajat päättivät, että meidän pitäisi lähteä. Poliisi salli meidän poistua rauhassa.

Vastausta vaativia kysymyksiä

Jatkaessani työtäni katolisessa keskuksessa päätin ruveta opettamaan ryhmääni kuuluvia lapsia kirjan Suuren Opettajan kuunteleminen avulla. Olin saanut sen isoäidiltäni vuonna 1974. Kirjassa puhuttiin hyvästä käytöksestä, tottelevaisuudesta esivaltoja kohtaan ja kiellettiin kuvien käyttö. Miten sitten voisin sovittaa nämä Raamattuun perustuvat opetukset yhteen sen kanssa, mitä me teimme?

Tämä johti siihen, että vetäydyin pois kyseisestä yhteisöstä. Minulla oli mielessäni paljon kysymyksiä, joihin tarvitsin vastauksia. Esimerkiksi: Jos ne, jotka tukevat vapautuksen teologiaa, ovat tosiaankin Jumalan kansaa, miksi he eivät noudata Jeesuksen korkeita moraalinormeja? Jos Jumala aikoinaan Mooseksen avulla vapautti sorretut israelilaiset Egyptistä, niin miksi jotkut poliitikot valtaan päästyään unohtavat sorretun kansan, joka heidän pitäisi vapauttaa?

Puolen vuoden kuluttua ovelleni koputti eräs nainen, ja hän alkoi puhua Jumalan valtakunnasta. Hän oli Jehovan todistajien lähetystyöntekijöitä. Lyhyen keskustelun jälkeen hän ojensi minulle kirjan Nuoruutesi – miten voit parhaiten hyötyä siitä. Jonkin ajan kuluttua kanssani alettiin tutkia Raamattua, ja minua pyydettiin tulemaan erääseen valtakunnansalissa pidettävään kokoukseen. Kotimatkalla mietin sitä, miten erilainen tuo kokous oli ollut verrattuna niihin kokouksiin, joihin olin osallistunut katolisessa keskuksessa. Valtakunnansalissa ei kukaan tupakoinut, juonut eikä kertonut säädyttömiä vitsejä.

Näihin aikoihin osallistuin katolisen kirkon järjestämään seminaariin, jonka teemana oli ”Uskonto ja politiikka”. Siellä uskonto ja politiikka selitettiin ikään kuin saman kolikon kahdeksi eri puoleksi. Esitettiin myös sellainen väite, että uskovan kristityn täytyy osallistua politiikkaan eikä vain niellä sellaisenaan valtiovallan määräyksiä. Erään toverini huomautus tuotti minulle kuitenkin yllätyksen. Hän nimittäin sanoi: ”Sen jälkeen tulee apostoli Paavali kuvaan ja tekee kaiken tyhjäksi.”

”Mitä tarkoitat, Demetrius?” kysyin.

”Et sinä kuitenkaan ymmärrä”, hän vastasi. ”Unohda se.”

Halusin silti ymmärtää enkä vain unohtaa sitä, joten päätin suhtautua vakavammin Raamatun tutkimiseen Jehovan todistajien kanssa ja yrittää ottaa asiasta selvää.

Vapautuksen teologia ja Raamattu

Eräässä valtakunnansalissa pidetyssä kokouksessa puhuja tarkasteli Roomalaiskirjeen 13:1, 2:ta, missä sanotaan, että ’jokaisen sielun tulee olla alamainen esivalloille ja että olemassa olevat vallat ovat suhteellisissa asemissaan Jumalan asettamina. Sen tähden se, joka vastustaa tätä valtaa, on asennoitunut Jumalan järjestelyä vastaan.’

Ajattelin: ’Tästähän Demetrius oli juuri puhunut! Näillä sanoillaan apostoli Paavali tekee tyhjäksi kaiken sen, mitä vapautuksen teologia ajaa. On väärin, että kristityt käyvät vastustamaan hallitusviranomaisia.’

Opin myös sen, että Raamatun mukaan ainoa todellinen apu ihmiskunnalle sen vapauttamiseksi sorrosta on Jumalan Valtakunta-hallitus, jota hänen kuninkaansa, Jeesus Kristus, johtaa. Koska ainoastaan Jehovan todistajat julistavat tätä Valtakunta-hallitusta, päätin liittyä heidän sananjulistajiensa joukkoon. Pian minut kastettiin ja minusta tuli tienraivaaja, jolla nimellä Jehovan todistajien kokoaikaisia sananjulistajia kutsutaan, ja vuoden 1985 elokuusta lähtien olen palvellut erikoistienraivaajana. Myöhemmin avioiduin erään tienraivaajan kanssa, ja nyt me yhdessä palvelemme kokoaikaisina julistajina.

Olen hyvin kiitollinen Jehova Jumalalle siitä, että olen voinut oppia tuntemaan ’totuuden, joka vapauttaa’, ja että minulla on etu auttaa toisia vapautumaan vääristä ideologioista. (Johannes 8:32) Niiden joukossa, joita olen auttanut, on kaksi entistä työtoveriani katolisen keskuksen ajoilta sekä sisareni ja isoäitini. Minun laillani hekin voivat nyt nähdä, miksi vapautuksen teologia ei ole todellinen ratkaisu köyhien ihmisten ongelmiin. – Kertonut Átila Monteiro Carneiro.

[Kuva s. 9]

Yritin osaltani parantaa köyhien elinoloja Belémissä siinä kuitenkaan onnistumatta

[Kuva s. 10]

Viemme yhdessä vaimoni kanssa todellisesta vapautuksesta kertovaa sanomaa köyhille