Kauneutta ilmassa

SILKINHIENO tukka tuulessa hulmuten ajaa pieni tyttö takaa ”saalistaan” – ihastuttavan kaunista perhosta. Se yhtyy leikkiin ja laskeutuu avuliaasti yhdelle ja toiselle kukalle. Sitten, kuin kiusatakseen, se lentää pois juuri kun pienet, kuppina pidellyt kädet ovat saamassa sen kiinni. Yhtäkkiä pikku ystävämme saa ajatuksen: sen sijaan että hän meluisasti kompuroisi pakenevan perhosen perässä, hän lähestyy sitä hitaasti ja hiljaa sen levätessä kauniilla kedon kukalla. Näin hän saa palkkioksi katsella silmät suurina ihmeellisen läheltä yhtä Jumalan värikkäimmistä luomistöistä.

Liitymmekö hänen seuraansa? Meidänkin oma arvostuksemme tätä siivekästä mestariteosta kohtaan varmasti kasvaa.

Lähempi tarkastelu

Näetkö perhosen ruumiin kolme perusosaa? (Ks. sivulta 18.) Ensiksi on pää, jossa on tunnusomainen pari nuijamaisia tuntosarvia. Niissä on haju-, tunto- ja ehkä jopa kuuloaisti. Ne auttavat perhosta paikallistamaan lempiruokansa tai puolisonsa. Panemme myös merkille kaksi suurta verkkosilmää, joilla perhonen pystyy näkemään laajalle alueelle kaikissa väreissä. Voitko nähdä sen, mikä näyttää rullalle kierretyltä putkelta ja on vedetty sen pään alle? Tämä pitkä kielimäinen elin on nimeltään imukärsä. Kun se oikenee, perhonen voi sen avulla imeä makeaa mettä kukista tai maistaa muuta mieliravintoaan.

Keskiruumiiseen eli thoraxiin kiinnittyy neljä kaunista siipeä. Näkemämme eloisat värit ja monimutkaiset kuviot koostuvat itse asiassa sadoista pienen pienistä siipisuomuista, joista kukin on kiinnittynyt siivessä omaan pidikkeeseensä. Nämä värilliset levyt sisältävät ilmaa, joka tekee siivestä kevyen ja toimii erinomaisena eristeenä lämmönsäätelyssä.

Keskiruumiissa on myös kolme jalkaparia. Jaloissa on harjaksia, jotka auttavat monia perhosia reagoimaan ääniin.

Lisäksi aikuisilla perhosilla on ’makusilmuja’ jaloissaan. Tutkijat ovat huomanneet, että kun perhosen jalat koskettavat jotakin makeaa, imukärsä oikenee automaattisesti ja on valmis ravinnonottoon. Pohjoisamerikkalaisella monarkilla on jaloissaan makuelimet, jotka ovat 2000 kertaa herkemmät kuin ihmisen kieli!

Viimeinen huomattava ruumiinosa on abdomen eli takaruumis, jossa on ruoansulatusjärjestelmä ja lisääntymiselimet. Katso tarkkaan takaruumiin jaokkeita, niin näet pieniä reikiä, joiden kautta perhonen hengittää. Nämä ovat stigmoja eli huokosaukkoja.

Muuttumisen mestari

Tarkkailemamme perhonen, joka tasapainoilee kukassa, ei ole aina ollut yhtä hieno tai yhtä viehkeä. Se on kokenut joitakin nopeita ja dramaattisia muodonmuutoksia. Tätä kehityksen kulkua kutsutaan täydelliseksi metamorfoosiksi eli muodonvaihdokseksi, jolloin eläimen eri kehitysvaiheiden välillä tapahtuu rajuja muutoksia.

Se missä perhosen elämä alkaa riippuu lajista. Perhonen munii pienen pienen munan sen kasvin lehdelle, jota toukka sitten munasta kuoriuduttuaan syö. Jotkin munat saattavat kehittyä toukiksi jo kolmessa päivässä. Toisaalta syksyllä munitut munat talvehtivat ennen kuoriutumista.

Vapauduttuaan munankuorikodistaan nälkäinen toukka ryhtyy ahmimaan tyhjää kuorta. Sitten se kääntää huomionsa isäntäkasviin. Tämä pikkuolento on varsinainen syömiskone ahtaessaan itsensä täyteen ruokaa varastoidakseen sitä riittävästi. Sen on nimittäin pysyttävä elossa edessä olevien, laihojen päivien läpi. Perhosasiantuntijat väittävät, että jos kolmekiloisen ihmisvauvan paino lisääntyisi samaa tahtia kuin perhostoukkien, kahden viikon päästä vauva painaisi kahdeksan tonnia!

Kun toukka tyydyttää kyltymätöntä ruokahaluaan, sen ruumis väistämättömästi paisuu, ja se kirjaimellisesti kasvaa ulos nahastaan. On tyypillistä, että toukan nahka halkeaa ja että toukka luo nahkansa neljä viisi kertaa ennen siirtymistään kolmanteen kehitysvaiheeseensa – kotelovaiheeseen.

Tämä mitä mielenkiintoisin toukan nahanluonti alkaa, kun täysikasvuinen toukka kiinnittyy johonkin pintaan silkkiköydellä. Ilmanäytöksessä, joka hämmästyttäisi suurta osaa sirkusesiintyjistä, toukka luo päällimmäisen nahkansa paljastaakseen alla olevan kotelokuoren. Kaikki kiihkeä syöminen pysähtyy. Kotelo saattaa nyt näyttää lepotilassa olevalta tai jopa kuolleelta, mutta sisällä tapahtuu uskomaton muodonmuutos, jossa toukka muuttuu kauniiksi perhoseksi.

Hormonien vaikutuksesta suurin osa toukan elimistä hajoaa, ja tuloksena olevat nesteet ja aineet järjestäytyvät uudelleen muodostaakseen aikuisen perhosen kotelon sisässä.

Lämpimät ilmat, kosteus ja riittävä määrä päivänvaloa antavat sisällä kehittyvälle perhoselle merkin, että on oikea aika kuoriutua esiin. Kotelo repeää auki, kun kaunis siivekäs olento ponnistelee päästäkseen vapaaksi. Se voi kestää 1,5–5 minuuttia. Vastakuoriutunut perhonen tuskin näyttää valmiilta tekemään ensilentoaan. Kotelon ahtauden vuoksi sen siivet ovat vetiset ja ryppyiset. Niinpä se jää kotelosta kuoriuduttuaan paikalleen ja pumppaa ruumiinnesteitä siipisuoniinsa, näin siivet laajenevat ja alkavat kovettua. Se voi elää kolmesta päivästä kahdeksaan kuukauteen tai jopa vuoden.

Perhosia etsimässä

Jos olet halukas matkustamaan Yhdysvaltain lounaisosien kuiviin autiomaihin, saattaisit ilahtua, jos onnistuisit näkemään Anthocharis cethuran (erään auroraperhosen). Miten se selviytyy niin epäsuotuisassa ilmastossa? Se lentää vain varhaiskevään kuukausien aikana niinä vuosina, jolloin riittävä sademäärä on saanut kasvamaan sen suosimat ravintokasvit. Kärsivälliset kotelot saattavat lykätä kuoriutumistaan jopa viisi tai kuusi vuotta odottaessaan oikeaa määrää kosteutta.

Nämä erämaat ovat myös toisen huomionarvoisen perhosen kotiseutua: Megathymus coloradensis (eräs paksupääperhonen). Tällä perhosella on tanakka ruumis ja suhteellisen pienet, kolmiomaiset siivet, jotka antavat sellaisen vaikutelman, että se lentäisi kehnosti. Älä anna sen pettää itseäsi – nämä hyönteismaailman suihkukoneet ovat ehkä maapallon nopeimpia perhosia: niiden nopeus on lähemmäs 100 kilometriä tunnissa.

Jos matkustaisimme Kaliforniaan Sierra Nevada -vuoriston kylmille, tuulen tuivertamille huipuille, löytäisimme karaistuneen Oeneis ivalldan (erään kylmänperhosen). Se kestää yhdeksän kymmenen kuukautta pitkiä talvia 3000–4000 metrin korkeudessa. Miten se säilyy elossa? Tiedemiehet uskovat, että sen toukka kykenee tuottamaan omaa ”pakkasnestettään”.

Ehkä nauttisit eurooppalaisen muurahaissinisiiven (Maculinea arion) tarkkailemisesta. Se elää symbioosissa muurahaisten kanssa. Useiden nahanluontien jälkeen tietyn lajin muurahaiset löytävät sen, ja ne sivelevät toukan takaruumiissa olevaa ”hunajarauhasta” saadakseen makeaa nestettä. Muurahaiset adoptoivat toukan ja kantavat sen pesäänsä, jossa ne antavat sille muurahaistoukkia syötäväksi vastineeksi makeista ”hunajahelmistä”. Lopulta toukka koteloituu ja tulee kolme viikkoa myöhemmin esiin perhosena.

Perhosmaailman sisällä löydämme suunnattomasti vaihtelua perhosten koossa, siipien muodossa, värissä ja kuvioinneissa. Kuitenkin joissakin tapauksissa päinvastainen on totta. Jotkin lajit muistuttavat niin paljon toisiaan, että vain asiantuntijat voivat tunnistaa ne luotettavasti. Monet myrkylliset lajit antavat suojeluksen samannäköisille myrkyttömille perhosille, sillä valppaat linnut ja muut petoeläimet ovat oppineet olemaan syömättä niitä. Pienin tunnettu päiväperhonen on pohjoisamerikkalainen Brephidium exilis. Sen siipienväli on vähemmän kuin yksi senttimetri. Suurin päiväperhonen on eteläiseltä Tyyneltämereltä kotoisin oleva Ornithoptera alexandrae (eräs linnunsiipiperhonen), jonka siipienväli voi olla 28 senttimetriä.

Noin 10000–20000 eri päiväperhoslajia koristaa tämän planeetan pintaa. Niitä löytää uhmaamassa Pohjois-Afrikan autiomaan kovaa kuumuutta, lentelemässä Himalajan vuoriston huimaavan korkeilla huipuilla 6000 metrin korkeuteen asti, elämässä yli 30 metriä merenpinnan alapuolella Lähi-idässä ja Death Valleyssa Kaliforniassa, lentelemässä pitkin Etelä-Amerikan, Afrikan ja Aasian trooppisia sademetsiä, partioimassa Atlantin myrskyisellä rannikolla. Ne voivat säilyä elossa jopa jääkylmällä tundralla napapiirin pohjoispuolella.

Värin vilahdus vain ja perhonen, jota katselimme alussa, on jälleen kerran lennossa matkalla tuntemattomille seuduille. Ja meistä tuntuu pikku ystävämme kanssa siltä, että olemme kokemusta rikkaampia nähtyämme vilaukselta yhden Jehovan monista kauniista luontokappaleista.

[Kuvat s. 16, 17]

CALLICORE-SUVUN TÄPLÄPERHONEN

[Lähdemerkintä]

A. Kerstitch

LINNUNSIIPIPERHONEN

[Lähdemerkintä]

A. Kerstitch

PAPILIO ULYSSES

[Lähdemerkintä]

A. Kerstitch

ANTHOCHARIS CETHURA

PHOEBRS SENNAE

MONARKKI

[Kuva s. 18]

KULTASIIPIPERHONEN

Tuntosarvet

Pää

Thorax

Abdomen