”En pelkää kuolemaa!”
YHDEKSÄNVUOTIAS Christopher Heslop oli Jehovan todistajia, kuten oli myös hänen 14-vuotias veljensä Matthew. Eräänä lokakuisena aamupäivänä he olivat osallistuneet enonsa, tätinsä ja kahden serkkunsa kanssa sananjulistamiseen talosta taloon Manchesterin lähistöllä Englannissa. Iltapäivällä he olivat lähteneet yhdessä tutustumaan lähellä, meren rannalla sijaitsevan Blackpool-nimisen kylpyläkaupungin nähtävyyksiin. Kaikki kuusi olivat niiden kahdentoista joukossa, jotka saivat heti surmansa moottoritiellä sattuneessa pahassa kolarissa, jota poliisi kuvaili ”kauheaksi joukkosurmaksi”.
Murhenäytelmää edeltäneenä iltana kuolema oli ollut tarkastelun kohteena Heslopin naapuristossa pidetyssä raamatuntutkistelussa, jossa myös Heslopin perhe oli läsnä. Perheen isä David kertoo: ”Christopher aina pohdiskeli paljon erilaisia asioita. Tuona iltana hän puhui selkeästi uudesta maailmasta ja tulevaisuudentoivostaan. Sitten Christopher keskustelumme jatkuessa yhtäkkiä sanoi: ’Tärkeintä Jehovan todistajana olemisessa on se, että vaikka kuolema tekee kipeää, tiedämme näkevämme toisemme jälleen maan päällä jonain päivänä.’ Eipä ollut silloin kellään meistä läsnäolleista aavistustakaan siitä, miten mieliinpainuviksi nuo sanat vielä tulisivat.”
Onnettomuuden jälkeen oli sanomalehdessä Manchester Evening News otsikkona: ”’En pelkää kuolemaa’ oli kuolonkolarissa menehtynyt lapsi sanonut”, ja lehti lainasi kirjoituksessaan Christopherin sanat täsmälleen siinä muodossa kuin hän oli ne esittänyt. Miten yhdeksänvuotias saattoi puhua näin luottavaisesti? Mihin Christopher oli opetettu luottamaan?
Varma toivo ylösnousemuksesta
”Yllättävin piirre alkukristillisessä julistuksessa on se, miten tärkeänä se piti ylösnousemusta”, sanoo eräs Raamatun sanakirja. Se lisää: ”Ensimmäiset julistajat olivat varmoja siitä, että Kristus oli herätetty kuolleista ja niin muodoin varmoja siitä, että uskovatkin saisivat aikanaan ylösnousemuksen. Tämä erotti heidät kaikista muista antiikin maailman opettajista.” – New Bible Dictionary.
Tosi kristityt ovat nykyään aivan yhtä erilaisia. He eivät leikittele kreikkalaisella filosofialla, joka köykäisin perustein asettui sille kannalle, että ihmisellä on ”kuolematon sielu”. Sen sijaan he saavat voimaa siitä Jeesuksen ilmoituksesta, että ’muistohaudoissa olevat tulevat esiin kuullessaan hänen äänensä’. Tähän kristillinen usko siis perustuu: Jumalan muistissa olevien herättämiseen kuolleista elämään paratiisimaassa. – Johannes 5:28, 29; ks. myös Apostolien teot 17:31; 1. Korinttolaisille 15:14.
David Heslop ja hänen vaimonsa Ailene olivat opettaneet kahdelle pojalleen tämän raamatullisen perustotuuden, ja sama tieto on nyt myös heille itselleen suurena lohdutuksena. ”Luonnollisesti me nykyään ajattelemme ylösnousemusta hyvin paljon”, sanoo David, ”ja jos me joskus tunnemme masennusta – kuten meille aika ajoin tapahtuu – alamme nopeasti ajatella tulevaisuutta ja näemme menetyksemme vain tilapäisenä.” Ailene lisää: ”Se on samanlaista kuin jos jotkut meille läheiset ihmiset muuttaisivat toiseen maahan. Emme tiedä miten pitkään he tulevat olemaan poissa, mutta odotamme näkevämme heidät jälleen, kun he ovat palanneet.”
Vilpitön kutsu
Haluaisitko sinäkin samanlaisen uskon? Sen saaminen ei ole vaikeaa.
Ensimmäisessä kirjoituksessa kerroimme Englannissa jokin aika sitten tehdystä tutkimuksesta. Seuraavaksi eräs mielenkiintoinen seikka tästä tutkimuksesta. Niiltä, jotka eivät käyneet kirkossa, kysyttiin: ”Jos te haluaisitte käydä jonkin uskonnon kirkossa, niin minkä te valitsisitte?” 27 prosenttia (suurin määrä) mainitsi vastauksessaan nimenomaisesti Jehovan todistajien valtakunnansalin.
Edelleen kysymykseen: ”Jos haluaisitte ehdottomasti tietää jotakin Raamatusta, kristillisestä uskosta ja niin edelleen, keiden puoleen kääntyisitte kysymyksinenne?” 19 prosenttia vastasi: ”Jehovan todistajien.”
Asuitpa missä päin tahansa, Jehovan todistajat mielellään auttavat sinua rakentamaan uskoasi omasta Raamatustasi löytyvien opetusten varaan. Kaikki heidän valtakunnansaleissaan pidettävät kokoukset ja kodeissa annettava henkilökohtainen raamatullinen opetus ovat ilmaisia. Mikset ottaisi aloitetta ja lähestyisi heitä? Sen lisäksi että tieto kuolemasta ja ylösnousemuksesta antaa nopeasti lohdutusta, saat myös toivon uudesta vanhurskauden maailmasta, jossa ”kuolemaa [ei] ole enää oleva”. – Ilmestys 21:4.
[Tekstiruutu s. 11]
Paluu kuolleista?
Ihmisiä tiedetään elvytetyn niin sanotusta ”kliinisestä kuolemasta”. Toivuttuaan jotkut ovat kertoneet erikoisista kokemuksistaan, joita he väittävät saaneensa ”tuonpuoleisesta”. Tällaiselle on kuitenkin olemassa lääketieteellinen selityksensä. Lontoossa ilmestyvä sanomalehti ”Independent” kirjoittaa: ”Lähellä kuolemaa olevilla esiintyy tällaisia harha-aistimuksia todennäköisesti sen takia, että samat aivojen alueet reagoivat veren korkeisiin hiilidioksidipitoisuuksiin sekä alhaisiin happipitoisuuksiin.” Ihmisen palattua tajuihinsa nämä aistiharhat saattavat synnyttää sellaisen tunteen kuin hän olisi ollut kuolleena ja palannut jälleen henkiin.