Lukijoiden kirjeitä
Miksi totella vanhempiaan?
Paljon kiitoksia kirjoituksestanne ”Nuoret kysyvät: Miksi minun pitäisi totella äitiä ja isää?” (8.1.1988) Aivan kuten Raamattu on sanonut, monet nuoret ovat nykyään vanhemmilleen tottelemattomia. (2. Timoteukselle 3:2) Kirjoituksessanne korostitte, miten tarpeellista nuorten on totella vanhempiaan, ja esititte jopa hyvän esimerkin, joka kertoi Johnista ja kahdesta tytöstä. Toivon, että jokainen nuori lukisi tuon kirjoituksen, perehtyisi siihen ja noudattaisi Raamatun menettelytapaa.
S. O., Nigeria
Sisällissodan ajankohta
Luin äskettäin kirjoituksenne ”Olimme lilliputteja kääpiöiden keskuudessa.” (8.2.1988) Eikö Espanjan sisällissota käyty vuosina 1861–1865? Jos näin on, näiden kahden sisaren iässä näyttää olevan melkoinen ristiriita. Kertoja sanoo olleensa nuori tyttö muutamia vuosia Espanjan sisällisodan jälkeen, minkä mukaan he olisivat nyt reilusti yli 100-vuotiaita. Kuitenkin kirjoituksen lopussa he sanovat olevansa noin 50-vuotiaita. Voitteko selittää tämän?
L. M. K., Yhdysvallat
Selityksenä tähän on se, että sota, joka käytiin vuosina 1861–1865, oli Amerikan sisällissota. Espanjan sisällissota kesti vuodesta 1936 vuoteen 1939. Kun viittasimme kirjoituksessa Espanjan sisällissotaan, olisi ollut parempi, jos olisimme maininneet sodan ajankohdan. – Toimitus.
Toivoa asunnottomille
On erittäin kiitettävää, että kiinnitätte julkaisuissanne huomiota ”asunnottomien” ongelmiin (8.3.1988), mutta eikö olisi paljon parempi seurata muiden uskonnollisten järjestöjen antamaa esimerkkiä ja auttaa sellaisia ihmisiä? Teidän varoistanne voitaisiin varmasti myöntää edes pieni rahalahjoitus. Kuitenkin sen sijaan että tekisitte jotakin asian hyväksi, tähdennätte jatkuvasti Jumalan hallitsemaa uutta järjestelmää ratkaisuna tälle ja muille kärsimyksille.
B. B., Saksan liittotasavalta
Monet uskonnolliset, hyväntekeväisyyttä harjoittavat ja hallituksen järjestöt pyrkivät täyttämään asunnottomien aineellisia tarpeita, ja se on kiitettävää. Harvat kiinnittävät kuitenkaan huomiota ihmiskunnan erittäin tärkeiden hengellisten tarpeiden tyydyttämiseen. Me asetamme pääpainon Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiselle, kuten Jeesus käski Matteuksen 24:14:ssä. Olemme havainneet, että kun ihmiset oppivat luottamaan siihen, minkä Jumalan valtakunta saa aikaan, se antaa heidän elämälleen tarkoituksen ja saa heidät yrittämään pitää huolta itsestään ja lopettamaan huumeiden ja alkoholin väärinkäytön, mikä turmelee heidän terveytensä ja kuluttaa heidän varojaan. He eivät paranna vain nykyistä elämäänsä, vaan saavat myös toivon ikuisesta elämästä paratiisimaan päällä. Jeesus tähdensi tämän tärkeyttä, kun hän lainasi Jumalan sanaa: ”Ihmisen ei tule elää yksistään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jehovan suusta.” (Matteus 4:4) Jehovan todistajat tunnetaan lisäksi hyvin siitä, että he auttavat tarpeessa olevia aineellisesti puutteen ja ahdingon aikoina, ja siten he ovat esimerkkejä todellisesta lähimmäisenrakkaudesta, josta puhutaan Markuksen 12:29–31:ssä ja Jaakobin 2:15–17:ssä. Ja se apu, jota me annamme, menee nopeasti ja suoraan sitä tarvitseville, ilman että se pienenee ja viivästyy kankean ja kalliin hallintokoneiston takia. – Toimitus.