Rion Sokeritoppa ja Corcovadovuori
Herätkää!-lehden Brasilian-kirjeenvaihtajalta
”MAAN päällä ei ole ihanampaa kaupunkia kuin tämä.” Näin kuvaili itävaltalainen romantikko Stefan Zweig Rio de Janeiroa. Näkymä Rion Sokeritopan ja Corcovadovuoren huimaavista korkeuksista onkin todella henkeäsalpaava.
Näiden kahden kuuluisan huipun laelta avautuu kaunis näköala, jota jatkuu silmänkantamattomiin. Sieltä näkyy lahtia, salmia, saaria, hiekkarantoja, kymmenien metrien korkeuteen työntyviä paljaita kallioita sekä reheviä metsän peittämiä vuorenrinteitä, kimmeltelevä meri joka vaihtaa alati väriään ja tietysti itse kaupunki.
Riolla on oma, selvästi erottuva viehätysvoimansa. Sen asuinalueet tunkeutuvat tiiviisti jokaiseen mahdolliseen asuinkelpoiseen nurkkaan ja soppeen, nousevat ylös vuorenrinteitä ja peittävät matalammat kukkulat kokonaan. Ja millainen eri rakennustyylien sekasotku siellä vallitseekaan! Kaupungissa on rinta rinnan siirtomaatyylisiä ja huippumoderneja rakennuksia, joita kaikkia ympäröivät pienillä kukkuloilla juuri ja juuri pystyssä pysyvät hökkelikylät.
Sokeritoppa
Ensimmäinen kuvaus Sokeritopasta löytyy 9. heinäkuuta 1565 päivätystä kirjeestä. Kirjoittaessaan veljeskuntansa johtajalle jesuiittalähetystyöntekijä José de Anchieta mainitsee ”hyvin korkean huipun, joka muistuttaa sokeritoppaa ja joka kohoaa koskemattomien ja tiheiden metsien yläpuolelle”. Tämä keilanmuotoinen graniittikallio, joka kohoaa lähes 400 metrin korkeuteen, seisoo kuin vartija Guanabaranlahden suulla.
Ennen vuotta 1817 ei kukaan ihminen ollut käynyt Sokeritopan huipulla. Tuona vuonna eräs englantilaisnainen, jolla oli Marco Polon sitkeys, kiipesi ylös sen jyrkkää rinnettä ja pystytti Englannin lipun sen huipulle. Tämä aiheutti sellaisen kohun paikallisten asukkaiden keskuudessa – jotka olivat silloin Brasiliassa asuneen Portugalin kuninkaan Juhana VI:n alamaisia – että seuraavana päivänä eräs sotilas kapusi ylös petollista rinnettä, kiskoi pahennusta herättäneen lipun pois ja pani sen tilalle oman maansa lipun. Tämän hänen hätiköidyn isänmaallisen urotekonsa takia hänet ”vapautettiin” sotapalveluksesta – Portugali ja Englanti olivat liittolaisia!
Vuonna 1909 Riossa pidetyssä kansainvälisessä näyttelyssä keskusteltiin ajatuksesta tehdä Sokeritopasta turistikohde. Pormestari hyväksyi köysiradan rakentamisen, ja työ alkoi vielä samana vuonna. Rakentaminen aloitettiin Vermelharannalta, ja ensimmäinen vaihe saatiin valmiiksi vuoden 1912 lokakuun 27. päivään mennessä. Köysiradan käyttöönvihkimispäivänä 577 henkeä matkusti sillä Urcakukkulan laelle (noin 220 metriä), joka on astinkivi Sokeritopan huipulle. Toinen vaihe valmistui vuoden 1913 tammikuun 19. päivään mennessä, jolloin köysiradalla kuljetettiin 449 henkeä henkeäsalpaavat 750 metriä ilman halki vuoren huipulle, joka oli kiehtonut ihmisiä vuosisatojen ajan.
Alkuperäiset köysiradan vaunut kuljettivat miljoonia ihmisiä niinä 60 vuotena, jotka ne olivat käytössä. Sitten 29. lokakuuta 1972 ne vaihdettiin nykyaikaisiin, virtaviivaisiin malleihin, jotka on valmistettu Italiassa. Nämä uudet köysiradan vaunut pystyvät kuljettamaan 1360 matkustajaa tunnissa.
Corcovadovuori
Kun seisot Sokeritopalla, toinen huippu – Corcovadovuori – vangitsee huomiosi. Tämän kauempana rannikosta sijaitsevan jyrkän, kallioisen, yli 700 metriä korkean huipun laelta avautuu näkymä yli koko kaupungin, sen lahden ja ympäröivien alueiden.
Koska Corcovadovuori on helppopääsyisempi kuin Sokeritoppa, väitetään, että Brasilian keisari Dom Pedro I (1822–1831) ja hänen vaimonsa Leopoldina olivat ensimmäisiä, jotka hevosen selässä kapusivat vuorelle. Jälkeenpäin siitä tuli suosittu paikka sekä Rion asukkaiden että ulkomaisten turistien keskuudessa.
Dom Pedro II hyväksyi 7. tammikuuta 1882 säädöksellään rautatien rakentamisen vuorelle. Se vihittiin käyttöön 9. lokakuuta 1884. Ensimmäinen asema, Cosme Velho, on noin 40 metrin korkeudella merenpinnasta, ja viimeinen pysähdys on noin 670 metrin korkeudella merenpinnasta. Vuonna 1912 linja sähköistettiin ja höyryveturit poistettiin käytöstä.
Kiemurteleva ja kaarteleva nousu ylös joko maantietä tai rautatietä pitkin on yhtä ihastuttava kuin näkymä huipulta. Kostean trooppisen metsän raikas tuoksu, moniväriset linnut ja valtavat perhoset, syvän varjon viileys ja kirkkaan auringon yhtäkkinen putkahtaminen esiin monilla metsäaukeilla – tämä kaikki tekee noususta unohtumattoman kokemuksen.
’Maailman ihanin kaupunkiko’? Ehkä joidenkuiden – sekä turistien että paikallisten asukkaiden – mielestä. Mutta yksi asia on varma: Rio de Janeirossa on kaksi upeaa huippua – Sokeritoppa ja Corcovadovuori – joiden laelta ’ihanaa kaupunkia’ voidaan katsella ja ihailla.
[Kuvan lähdemerkintä s. 26]
Photos: Colombo Cine Foto Produções Ltda., Rio de Janeiro