Mistä kaupan epätasapaino johtuu?
”MAAT ovat sotkeutuneet geopoliittiseen uhkapeliin”, kerrottiin New York Times -lehdessä tämän vuoden alussa. Jatkuvasti paisuvan kauppa-alijäämänsä takia Yhdysvallat on antanut dollarin jatkaa luisuaan suhteessa Japanin jeniin ja Saksan markkaan. New York Times jatkaakin: ”Jokainen koettaa pakottaa toiset tekemään muutoksia sisäpolitiikassaan – – jotta kaupan epätasapaino saataisiin korjaantumaan.”
Miksei dollarin halpeneminen ole parantanut kansainvälisiä kauppasuhteita toivotulla tavalla? Miksi Yhdysvaltain kauppa-alijäämä on paisumassa valtavan suureksi? Entä miksi esimerkiksi juuri Japanin ja Länsi-Saksan kauppaylijäämä niiden Yhdysvaltojen kanssa käymässä kaupassa kaiken aikaa kasvaa, vaikka niiden valuuttojen arvo samanaikaisesti nousee?
Näihin kysymyksiin koettavat johtavat taloustieteilijät eri puolilla maailmaa kaikin keinoin löytää vastauksia. Joka tapauksessa on selvää, ettei maailmankaupan ongelmia ratkaista pelkästään rukkaamalla dollarin arvoa suuntaan tai toiseen. Sillä välin kauppakumppanit ovat alkaneet singota toisiaan vastaan yhä kiivaampia syytöksiä ja vastasyytöksiä.
Kauppasuhteiden kiristyminen
Monet amerikkalaiset ovat sitä mieltä, että vaikka Yhdysvallat on avannut markkinansa tuontikaupalle, niin toiset maat – Japani ja vähäisemmässä määrin Länsi-Saksa sekä jotkin muut – eivät ole tehneet samoin. He väittävät, että nämä maat käyttävät sen sijaan epäoikeudenmukaisia kauppatapoja edistääkseen omaa vientiään ja suojellakseen kotimarkkinoitaan tuonnilta. He katsovat tällaisen vähentävän Yhdysvalloissa työpaikkoja ja ajavan ihmisiä taloudelliseen ahdinkoon. Tämä on kiristänyt huomattavasti Yhdysvaltojen ja sen kauppakumppanien välejä ja on synnyttänyt niiden välille jopa vihamielisyyttä.
Toinen valituksenaihe on se, että japanilaiset yritykset maksavat työntekijöilleen pienempiä palkkoja kuin amerikkalaisyritykset omilleen, jolloin ne pystyvät myymään tuotteitaan ulkomaille kilpailijoitaan halvemmalla. Toisaalta päästäkseen Japanin markkinoille ulkomaisten tuottajien täytyy sopeutua perinteisiin ja yksityisten kaupankävijöitten kauppatapoihin, monimutkaisiin jakelu- ja verojärjestelmiin, laatuvaatimuksiin, kielimuuriin, japanilaisten mieltymyksiin ja siihen, että japanilaiset helposti vieroksuvat ulkomaisia tuotteita. Kaikki tällainen saattaa tuonninharjoittajat epäedulliseen asemaan, sanovat ulkomaiset liikemiehet.
Yhdysvaltain kauppaministeri Malcolm Baldridge tiivisti nämä murheenaiheet puheessaan, jonka hän Tokiossa piti huomattaville japanilaisille liikemiehille. Hän nimittäin sanoi: ”Japani ei voi jatkuvasti elää kauppakumppaneittensa kanssa siten, että sen vienti koko ajan kasvaa ja tuonti on hidasta tai paikallaan polkevaa. Melkeinpä kaikilla mittareilla mitattuna Japanilla on paljon valtaa maailmantaloudessa, mutta se ei ole omaksunut tämän vallan mukanaan tuomaa vastuuta.”
Vastasyytöksiä
Toisaalta japanilaiset liikemiehet kiinnittävät huomion niihin eroihin, joita heillä ja amerikkalaisilla on liiketavoissaan. Jos japanilaiset ovat halukkaita pitkän aikavälin markkinointiin päästäkseen ulkomailla ostajakunnan pariin, niin vastaavasti amerikkalaisten liikemiesten on saatava nopeasti aikaan tuloksia tyydyttääkseen osakkeenomistajiaan. Esimerkiksi vuonna 1970 alkoivat amerikkalaiset ja japanilaiset tutkia suurella rahalla laserin käyttöä äänen- ja kuvantoistotekniikassa. Pian amerikkalaiset yritykset vetäytyivät tulosten puutteessa syrjään. Eräs japanilainen yritys jatkoi kuitenkin sinnikkäästi omia tutkimuksiaan, ja nyt sillä on hallussaan melkoinen osa laserlevysoittimien (CD-soittimien) markkinoista, joilla liikutellaan miljardisummia.
Japanilaisten mukaan kaupan epätasapainoa on kasvattanut suuresti sekin, että heidän yhteiskunnassaan on säästäminen tärkeällä sijalla, kun sitä vastoin amerikkalaisessa yhteiskunnassa on kulutus etusijalla. Japanilaiset säästävät keskimäärin neljä kertaa niin paljon kuin amerikkalaiset, ja heidän säästämisasteensa on yli 30 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Yleensä japanilaisten mielestä heidän oma kilpailukykynsä ei perustu alhaisempiin tuotantokustannuksiin, vaan parempaan tuottavuuteen ja parempaan liikkeenjohtotaitoon. Eräs amerikkalainen havainnoitsija toteaa, että ”Yhdysvaltain viidellä suurella teräksenvalmistajalla työntekijöitten tuottavuus laahaa lähes kolmanneksen jäljessä japanilaisten terästehtaitten tuottavuudesta. Tämä merkitsee sitä, että vaikka terästeollisuuden palkat olisivat kummassakin maassa yhtä suuret, amerikkalaiset teräksentuottajat eivät silti pystyisi kilpailemaan japanilaisten kanssa täysin vapaan kilpailun vallitessa. Eivätkä siihen pystyisi amerikkalaiset autonvalmistajatkaan.”
Japania syytetään siitä, että se vastustaa tuontitavaroitten maihinnousua, mutta monien japanilaisten mielestä tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. He väittävät ottaneensa tuontitavarat aina tervetulleina vastaan edellyttäen, että ulkomaiset valmistajat ovat ottaneet tuotekehittelyssään huomioon japanilaisten mieltymykset. Esimerkiksi amerikkalainen lelunvalmistaja suunnitteli erään nukkemallinsa uudelleen. Nukesta tehtiin vaatimattomamman näköinen, ja se sai lyhyemmät jalat ja tummanruskeat silmät. Sitä on myyty miljoonia kappaleita. Samoin eräs amerikkalainen virvoitusjuomayhtiö valtasi 60 prosenttia Japanin virvoitusjuomamarkkinoista, kun se muutti juomansa makeammaksi – juuri sellaiseksi kuin japanilaiset halusivat. Ulkomaiset yhtiöt, jotka ovat ottaneet huomioon tämänkaltaisia seikkoja, ovat menestyneet erinomaisesti Japanin markkinoilla.
Jotkut ovat Japanissa jopa sitä mieltä, että Yhdysvallat paisuttelee koko kysymystä kaupan alijäämäisyydestä voidakseen vierittää syyn oman taloutensa kehnosta kehityksestä Japanin niskaan. He kiinnittävät huomiota siihen, että koska amerikkalaisia on kaksin verroin enemmän kuin japanilaisia, japanilaiset eivät tule todennäköisesti koskaan kuluttamaan yhtä paljon amerikkalaisia tuotteita kuin amerikkalaiset japanilaisia tuotteita. Edelleen he katsovat usein esille otettujen lukujen olevan harhaan johtavia sen takia, että niihin eivät sisälly niiden tavaroitten ja palvelusten arvo, joita amerikkalaisten omistamat tai heidän hallinnassaan olevat yritykset ovat myyneet Japanissa. Eräs konsulttiyhtiö on ilmoittanut, että Japanissa on yli 3000 tällaista yritystä ja että näistä 300 suurinta myi vuonna 1984 Japanissa tuotteitaan – tavaroita ja palveluksia – yhteensä 44 miljardin dollarin (noin 200 miljardin markan) arvosta.
Se, että amerikkalaiset yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan halvan palkkatason maihin, pahentaa kaupan epätasapainoa. Yhdysvalloissa myydään yhä enemmän sellaisia televisioita, tietokoneita, autoja ja muita tuotteita, joita koristaa tuttu amerikkalainen tavaramerkki mutta jotka on tehty Japanissa, Meksikossa, Taiwanissa ja muissa maissa. Tällainen paitsi vähentää työpaikkoja Yhdysvalloissa myös paisuttaa ”tuontilukuja”, sanovat japanilaiset.
Näyttää siis siltä, että molemmin puolin löytyy valituksenaiheita toista vastaan ja puolusteluja omille toimille. Samalla kun tällaisia syytöksiä ja vastasyytöksiä sinkoilee, on vain vähän merkkejä siitä, että kauppasota tai kaupan epätasapaino olisi väistymässä. Kenties Japani, Yhdysvallat ja muut ovat kiinnittäneet huomiota pelkkiin oireisiin. Kireitten kauppasuhteitten todelliset syyt ovat syvemmällä.
Todellinen syy?
Olettakaamme, että Yhdysvalloissa virtaisi jostakin osavaltiosta naapuriosavaltioon enemmän kauppatavaroita kuin niitä virtaisi toiseen suuntaan tai että Japanissa kävisi samoin kahden eri läänin välillä. Johtaisiko se kauppasotaan tai talouskriisiin? Ei suinkaan. Kuluttajat eivät näet välitä, mistä tuotteet ovat lähtöisin, kunhan he vain saavat laatutavaraa huokealla. Mikä sitten tekee tilanteen toisenlaiseksi valtioitten välisessä kaupassa?
”Taloudellinen kansalliskiihko”, vastaa Asahi Shimbun, suuri japanilainen sanomalehti. Valtioita ei kiinnosta maailmantalouden hyvinvointi, vaan kukin niistä on kiinnostunut lähinnä omasta hyvinvoinnistaan. ”Japanilaisten käsitys, että ainoastaan oman maan tuotteet ovat laadukkaita – – on syvällä ja on aivan olennainen asia”, totesi amerikkalaisen puhelinalan jätin AT&T:n johtaja Tokiossa. Sama pitää paikkansa myös amerikkalaisista, saksalaisista, englantilaisista ja minkä tahansa muun maan kansalaisista. Valtiot vetävät eri suuntiin useammalla kuin yhdellä tavalla.
Itse asiassa kaupan epäkohdat ja dollarin halpeneminen ovat vain luonteenomaisia järjestelmälle, jota vitsaavat sodat, väkivalta, kansallishenki, kunnianhimo ja ennen kaikkea toivottomuus. Voiko kukaan vapauttaa maailmaa näistä pelottavista esteistä ja saattaa maailmantalouden lisäksi myös kaiken muun meidän elämässämme terveelle pohjalle?
[Kuva s. 7]
Voisiko japanilaisten työntekijöiden parempi tuottavuus olla osasyynä siihen, että muiden maiden kauppa Japanin kanssa on niille alijäämäistä?