Nyt soitan eri sävelmää
KUN kymmenvuotiaana kuulin kerrottavan Välimeren ympärillä sijaitsevista maista, ne olivat lapsellisissa mielikuvissani kaukaisia, eksoottisia ja salaperäisiä paikkoja. Niiden oudossa musiikissa oli sointuja, joilla oli mystisiä yhteyksiä, ja niiden vanha laulu ja soitto kiehtoi minua. En voinut kuvitellakaan, että aikuisena kävisin monissa näistä maista. Kuitenkin myöhemmin, kun soitin eräässä espanjalaisessa tanssiyhtyeessä, vierailimme Marokossa, Etiopiassa, Kreikassa, Libyassa, Sudanissa, Egyptissä ja muissa maissa.
Synnyin Pohjois-Espanjassa La Riojan kuuluisalla viininviljelyalueella sijaitsevassa kylässä, jonka nimi on Cervera del Río Alhama. Lapsuudestani lähtien isäni oli pakottanut minut opettelemaan trumpetinsoittoa; äitini puolestaan piti huolen siitä, että sain ankaran uskonnollisen kasvatuksen. Hän opetti minut käymään messussa joka sunnuntai ja pyhäpäivinä.
Tämä tapa oli juurtunut minuun niin syvästi, että vuosia myöhemmin ollessani matkoilla etsin aina käsiini kirkon, jonka messuun voisin mennä.
Eri instrumentti
Vuonna 1959 tein sopimuksen soittamisesta Espanjalainen viisikko (Los Cinco de España) -orkesterissa. Erään kerran soittaessani Kyproksella muuan toinen muusikko kysyi minulta, mitä haluaisin lukea. Vastasin: ”Pyhää historiaa.” ”Jos pidät pyhästä historiasta”, hän sanoi, ”niin tiedän erään, joka voi opettaa sinua.”
En koskaan tavannut tuota henkilöä, mutta hän jätti minulle Raamatun. Siinäpä odottamaton lahja! Aloin innokkaasti lukea sitä. Siitä tuli minulle kuin uusi, suurenmoinen instrumentti. Mutta minun hallussani se oli kuin ammattisoittajan harmonikka aloittelijan käsissä.
Myöhemmin saavuin Libyaan ja tapasin Panos-nimisen kreikkalaisen miehen. Hän oli Jehovan todistaja. Hänet oli aivan sattumalta majoitettu kanssani samaan huoneeseen. Ensimmäisenä päivänä purkaessani matkatavaroitani vedin esiin krusifiksini, jossa oli valot ja jonka johdon työnsin pistorasiaan. Sitten otin esille joitakin ”pyhimysten” kuvia ja levitin ne pöydälle. Laukussa minulla oli vielä neljä krusifiksia, jotka olin ostanut Espanjassa asuville sisarilleni. Pidin myös kaulassani omaa kultaisessa ketjussa roikkuvaa krusifiksiani. Viimeisenä otin esiin Raamatun, jonka olin saanut Kyproksella.
Panos tarkkaili minua sanomatta mitään. Muutamaa päivää myöhemmin otimme aiheen esille ja syntyi keskustelu. Se, miten hyvin Panos osasi käsitellä Raamattua, teki minuun syvän vaikutuksen. Hän puhui 2. Mooseksen kirjan 20. luvun jakeista 1–7 sekä 5. Mooseksen kirjan 7. luvun jakeesta 25.
Luin ne. ”Mitäs tämä on?” kysyin. ”Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä – –. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä.” Ja: ”Heidän jumaliensa kuvat polttakaa tulessa. Älä himoitse hopeata ja kultaa, joka niissä on.”
Katsoin valaistua ristiäni, ”pyhimysten” kuvia ja kultaista krusifiksiani. Ajattelin kuvia täynnä olevia kirkkoja, joissa olin käynyt messussa. Minulle nuo kuvat olivat palvonnan ja kunnioituksen kohteita.
Tuon keskustelun jälkeen kului useita päiviä. Mietin, mitä Raamattu sanoi asiasta, ja tein lopulta päätökseni. En epäröinyt hetkeäkään. Hain painavan kiven ja murskasin kuvat ja heitin sirpaleet mereen. Epäilykseni haihtuivat tuon kreikkalaisen muusikon tutkiessa säännöllisesti Raamattua kanssani.
Erilainen sävelmä
Ennen kuin palasin Espanjaan, kirjoitin perheelleni vasta löytämästäni uskosta – enkä aina kovinkaan tahdikkaasti. Saavuttuani takaisin kotikaupunkiini keräsin kaikki palvontaan liittyvät vertauskuvani ja murskasin ja poltin ne.
Eräänä iltana kokosin noin 80 naapuriani ja ystävääni yhteen ja todistin heille. Joku varoitti minua, että joutuisin maksamaan kalliisti innokkuudestani. Vuotta 1970 edeltäneinä vuosina uskonnollinen vapaus ei näet koskenut Jehovan todistajia. Minulle kerrottiin jopa, että naapurikaupunkiin oli pystytetty puu, johon minut hirtettäisiin. Mutta minä pidin moista pelkkänä uhkauksena. Tärkeintä oli, että aloin oppia käyttämään tätä instrumenttien instrumenttia – Raamattua.
Käyttäessäni sitä enemmän minun oli yhä helpompi todistaa eri piirteitä siitä otetuilla lainauksilla: 2. Mooseksen kirjan 20:1–5 osoittaa, että Jumala ei hyväksy kuvien käyttöä palvonnassa; Hesekielin 18:4, 19 todistaa, että sielu ei ole kuolematon; Johanneksen 1:1, 18 ilmaisee, että Jeesus on Jumalan Poika eikä Jumala itse. Yksinkertaisesti mutta varmasti pystyin todistamaan uskoni.
”Soitan” paremman asian puolesta
Myöhemmin erään Hollantiin suuntautuneen konserttikiertueen aikana minut kastettiin 19. toukokuuta 1968.
Se merkitsi minulle uuden uran alkua. Palasin Riojan alueelle, missä myös sisareni ja sisarentyttäreni oli kastettu. He olivat varhaisen ja kiihkeän saarnaamiseni ensi hedelmiä. Tuohon aikaan minut pidätettiin ollessani saarnaamassa kierrosvalvojan kanssa Soriassa. Tämä tapahtui ennen Jehovan todistajien työn laillistamista Espanjassa vuonna 1970. Kuulustelun jälkeen, joka kesti 12 tuntia, jouduin olemaan vankilassa kolme päivää. Käytin tuon ajan hyödyllisesti saarnaamiseen vankilassa. Muuan Sevillasta oleva vanki kiinnostui totuudesta. Palattuaan Andalusiaan hän hyväksyi raamatuntutkistelun ja meni aikanaan kasteelle.
Nyt kun olin vihkiytynyt ja kastettu, päätin ryhtyä kokoajanpalvelukseen. Vuonna 1970 minut nimitettiin erikoistienraivaajaksi, ja siitä lähtien saarnasin Espanjan monilla eri alueilla. Kaikissa noissa määräyspaikoissa ihmiset kuuntelivat mielellään Jumalan Kristuksen kautta hallitsemaa Valtakuntaa koskevaa hyvän uutisen sävelmää. Sellaisilla paikoilla, joilla 20 vuotta sitten oli vain pieniä ryhmiä tai ei yhtään todistajaa, toimii nyt vahvoja Jehovan todistajien seurakuntia.
Minulla on ollut etu saattaa pieneltä osaltani kuuluville tätä sanomaa, ei oman trumpettini, vaan Jumalan sanan, Raamatun, avulla. (Psalmi 9:12) – Kertonut José María Peláez.
[Kuva s. 26]
Nyt Raamattu on instrumenttini ja Valtakunnan sanoma siitä lähtevä sävelmä