Millainen on maapallon tulevaisuus?
VIIME vuosina monet ajattelevaiset ihmiset ovat tulevaisuutta pohtiessaan tulleet levottomuutta herättävään johtopäätökseen. He katsovat, että maapallo voi lakata olemasta ihmiskunnan koti. Yksi syy tähän on heidän mielestään ydinsodan uhka.
On helppoa nähdä, mistä tällainen huolestuneisuus johtuu. Tärkeimmillä suurvalloilla on kymmeniätuhansia ydinaseita, joilla ihmissuku voitaisiin hävittää moneen kertaan, ja on pelättävissä, että niitä tullaan vielä ennen pitkää käyttämään. Erään suuren valtion päämies sanoi, että kolmas maailmansota on väistämätön huolimatta siitä, käytetäänkö siinä ydinaseita vai ei.
Toisten mielestä maapallon tulevaisuus on uhattuna ilman ydinaseitakin – kaikkialle leviävän saastumisen ja liikakansoituksen takia. Eräässä kolme vuotta kestäneessä, Yhdysvaltain hallituksen teettämässä tutkimuksessa tultiin seuraavaan johtopäätökseen: ”Jos nykyiset kehityssuuntaukset jatkuvat, maailma vuonna 2000 on ahtaampi, saastuneempi, ekologisesti epävakaisempi ja alttiimpi häiriöille kuin nykyään.”
Tämä tutkimus tehtiin useita vuosia sitten. Sen jälkeen tilanne on kehittynyt vääjäämättä sen osoittamaan suuntaan.
Eräs australialainen tutkija selitti tähän liittyvästi: ”Maapallon ilmakehä on saastumassa liikaa, ja jollei seuraavan vuosikymmenen kuluessa tehdä mitään, niin sen jälkeen tuskin enää onkaan mitään tehtävissä.” Australialainen sanomalehti Bulletin kirjoitti: ”Maailman räjähdysmäinen väestönkasvu tietää sitä, että jo ennestään täpötäysien alueiden kasvukivut tulevat vain pahenemaan.”
Tosiasioitten ollessa tällaisia eräs australialainen hallitusviranomainen sanoi: ”Pyydän pitämään mielessä seuraavan perustavan tärkeän kysymyksen: onko meillä ja meidän lapsillamme 20 vuoden kuluttua enää minkäänlaista maailmaa, vai onko maapallo muuttunut karrelle palaneeksi, runnelluksi palloksi, joka yksinään kiertää avaruudessa?” Jonathan Schell myös varoittaa kirjassaan, että jollei ratkaisua löydy, ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että ”maapallolle [ei] enää koskaan ilmaannu ihmisiä, eikä kukaan muistaisi, että ihmisiä on joskus ollut”.
On aivan selvää, että tulevaisuus on näillä näkymin synkkä, mikäli nykyiset kehityssuuntaukset saavat jatkua. Jollei maapallo pala poroksi ydinsodassa, niin liikakansoitus ja saastuminen tulevat pahenemaan entisestään ja maan luonnonvarat ehtyvät yhä enemmän. Jos puutteenalaisia ihmisiä on jo nyt murheellisen paljon, niin lähitulevaisuudessa heitä on paljon enemmän. Rikollisuus ja väkivalta pahenisivat epäilemättä nekin suuresti nykyisestään.
Kuka viime kädessä päättää tulevaisuudesta?
Jos ihmisten tulevaisuus olisi täysin heidän omissa käsissään, niin odotteet olisivat varmasti synkät. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ota huomioon erästä seikkaa: ihmiset eivät päätä maapallon tulevaisuudesta! Sen tulevaisuudesta on jo päätetty, eivätkä päätöstä ole olleet tekemässä ihmiset. Kuka sitten, jolleivät ihmiset?
Kuka on luonut maapallon kodiksi ihmisille? Totuudenmukainen vastaus löytyy Raamatusta, Jumalan ihmisille antamasta henkeytetystä oppaasta. Siinä puhutaan Jumalasta, Herrasta, ”joka on luonut taivaan ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa, antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on”. – Jesaja 42:5; 2. Timoteukselle 3:16, 17.
Ilmeneekö Raamatusta, että Jehova Jumalalla on oma tarkoituksensa maapallon ja sen asukkaitten suhteen? Kyllä ilmenee. Raamatun läpi kulkeva pääteema kiertyy sen tosiasian ympärille, että Jumalalla on maapallon suhteen tietty tarkoitus ja että hän tulee varmasti toteuttamaan tarkoituksensa. Tähän tarkoitukseen ei sisälly se, että maapallo muuttuisi radioaktiiviseksi hylyksi tai että saastuminen ja liikakansoitus veisivät sen perikatoon.
Sen sijaan tulee tapahtumaan valtava suunnanmuutos, pois nykyisistä kehityssuuntauksista, jotka jatkuessaan johtaisivat maapallon saastumiseen ja liikakansoitukseen ja mahdollisesti siihen, että ihmissuku tuhoaisi itse itsensä ydinsodassa. Jumalan selvästi esittämä tarkoitus on ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan”. (Ilmestys 11:18) Raamattu osoittaa myös, että samalla ihmisiltä riistetään heidän herruutensa maapallon suhteen ja että se siirretään sinne, mihin se hyvällä syyllä kuuluukin, eli Luojan käsiin. – Daniel 2:44.
Jumala on antanut takeet siitä, että maapallokotiamme ei koskaan kohtaa täydellinen tuho eikä turmeltuminen. Profeetta Jesajan kautta Jumala vakuuttaa, että ”ei hän sitä [maapalloa] autioksi luonut, asuttavaksi hän sen valmisti”. – Jesaja 45:18.
Valoisa tulevaisuus
Onneksi Pyhä Raamattu antaa erittäin valoisan kuvan tulevaisuudesta. Ihmisiä on oleva maapallolla vielä 20 ja 30 vuoden kuluttua ja aina senkin jälkeen. Maapallo ei koskaan muutu ”karrelle palaneeksi, runnelluksi palloksi”, mistä australialainen viranomainen edellä varoitti. Voimme luottaa maapallon Luojan lupauksiin planeettamme ja ihmissuvun säilymisestä senkin takia, että ylintä valtaa ei käytä ihminen, vaan Kaikkivaltias Luoja.
Vaikka monet nykyään pelkäävätkin, että ihmiset tuhoavat itse itsensä tai että he saasteillaan ja liikakansoituksellaan suistavat maapallon perikatoon, heidän ei sallita tehdä sitä. ”Monet ovat miehen mielessä aivoitukset, mutta Herran neuvo on pysyväinen”, vakuuttaa Jumalan oma sana. – Sananlaskut 19:21; ks. myös Jesaja 46:10; 55:11.
Jos on totta, että maapallo ei tule tuhoutumaan eikä sitä myöskään turmella saasteilla, niin mitä tarkoitetaan useissa raamatunkäännöksissä, esimerkiksi Kirkkoraamatussa, Matteuksen 24:3:ssa esiintyvällä sanonnalla ”maailman loppu”? Mikä on se maailma, jonka sanotaan lähestyvän loppuaan? Milloin niin on määrä tapahtua? Säilyykö siitä keitään hengissä? Näihin selvitystä vaativiin kysymyksiin vastataan seuraavassa kirjoituksessa.