Mitä on tapahtunut ruokamullallemme?

SUURKAUPUNKIEN asfaltti- ja betonikäytävien yläpuolelle kohoavien kerrostalojen asukkaat näkevät sitä harvoin. Omakotitaloissa asuvat kaupunkilaiset, joilla on pieni nurmikko etu- ja takapihalla, kiinnittävät siihen vain vähän huomiota. Esikaupungeissa asuville sen kulkeutuminen jaloissa heidän kotiinsa merkitsee vain likaista harmia.

Sillä on eri merkitys eri ihmisille. Pojat kaivelevat sitä. Pikkutytöt tekevät siitä savikakkuja. Äidit inhoavat sitä. Pesukoneiden valmistajat korjaavat sievoisia voittoja sen vuoksi. Maansiirtokoneitten käyttäjät ansaitsevat leipänsä siirtelemällä sitä. Maanviljelijät kyntävät sitä, viljelevät sitä ja kylvävät siihen. Sitä käytetään myrkyllisten kemikaalien kaatopaikkana, mikä tekee siitä käyttökelvottoman monien sukupolvien ajaksi. Ihminen tehtiin siitä. Kun me kuolemme, meidät haudataan siihen.

Ei mitään maan kaikista hyvin kallisarvoisista luonnonvaroista ole niin paljon käytetty väärin ja pidetty itsestään selvänä kuin ruokamultaamme. Kaikkea viisautta uhmaten sitä on kynnetty, kylvetty, lannoitettu ja saastutettu aivan liikaa.

Sen on ajateltu riittävän rajattomasti, sitä on ajateltu olevan yhtä paljon kuin hiekkaa merenrannalla. Uusille alueille muuttaneet esitaistelijat ja uudisasukkaat ostivat maata halvalla. He repivät irti puut ja suurimman osan kasvillisuudesta kyntäessään suoria vakoja kukkuloiden rinteitä ylös ja alas siementen kylvöä varten. Sitten tulivat sateet, ja kynnetyt vaot muuttuivat vesipuroiksi, jotka uursivat suuria rotkoja maahan ja kuljettivat pintamullan joenuomaan ja aikanaan mereen. Kun hyvää maata ei enää löytynyt, he muuttivat eteenpäin, ja koska heidän itsepäiset neronsa eivät oppineet virheistään, syntyi loputon kiertokulku, jossa he jättivät jälkeensä vain tuhoutuneen maan. Uudisasukkaita tuli jatkuvasti lisää, ja he kyntivät pintamaan niin ohueksi, ettei siihen voinut enää kylvää. Maa tuhoutui yhden sukupolven elinaikana.

Karjankasvattajat antoivat valtavien karjalaumojensa laiduntaa viljelemättömän maan karuksi erämaaksi. Sitten alkoivat kuivuuskaudet. 1930-luvulla kuluneen ja karun maaperän ja kovien tuulten seurauksena syntyi suuri ’tomumalja’, joka tuhosi laajoja viljelysmaita viidessä Yhdysvaltojen Keskilännen osavaltiossa. Silmänkantamattomiin näkyi satojen metrien korkuisia pölypilviä. Pöly tunkeutui sisälle ovien ja ikkunoiden raoista. Sitä kasaantui korkeiksi kinoksiksi kaduille ja pelloille, niin että se peitti latoja, traktoreita ja maatalouskoneita.

Maaperän eroosio tuhosi miljoonia hehtaareja viljelysmaata. Asiantuntijoiden mukaan vain 2,5 senttimetrin paksuisen kallisarvoisen pintamultakerroksen muodostuminen kestää useita satoja vuosia, ja nyt se oli kokonaan hävinnyt muutamassa kuukaudessa veden ja tuulen mukana.

Lopulta ihmiset oppivat virheistään. Perustettiin kansallisia suojelujärjestöjä, joiden tarkoitus oli auttaa maanviljelijöitä pelastamaan maa eroosiolta. Maata ryhdyttiin kyntämään maastonmukaisesti, siten että syvät vaot kynnettiin rinteen suunnassa poikittain eikä rinteen myötäisesti ylös ja alas. Tällä tavalla vesi kerääntyi ojiin ja imeytyi maahan, sen sijaan että se olisi valunut alas vieden pintamullan mukanaan. Suojelutyöntekijät kulkivat kautta maan osoittamassa maanviljelijöille, miten tarpeellista on kyntää maastonmukaisesti, ja estivät siten pintamullan häviämisen miljoonien hehtaarien alueelta.

Oliko tämä kuitenkaan se tarvittava ihmelääke, joka estäisi maan ruokamullan syövänkaltaisen eroosion? Havaitaanko nyt, kun vuosi 1986 lähestyy loppuaan ja kun on kulunut 50 vuotta pahamaineisesta ’tomumalja’-ajasta, että Jumalan hyvin tehdyn maapallon taloudenhoitajat huolehtivat maasta oikealla tavalla? Mitä eri puolilta maailmaa tulevat raportit osoittavat?

Pintamullan lisääntyvä hupeneminen

Yksistään Amerikassa ruokamullan hupeneminen on nykyään vielä suurempi ongelma kuin silloin. National Wildlife -aikakauslehden vuoden 1985 helmi-maaliskuun numerossa todetaan: ”Nykyisistä 170 miljoonasta hehtaarista tuottoisaa viljelysmaata 39 miljoonan hehtaarin alueella eroosion vauhti on kaksi kertaa niin suuri kuin ’sietoraja’ – määrä, jolla ruokamulta korvautuu luonnollisesti. Lisäksi 36 miljoonan hehtaarin alueella eroosio on yhdestä kahteen kertaa niin suuri kuin tuo sietoraja. Kaiken kaikkiaan lähes 40 prosenttia viljelysmaistamme menettää pintamultaa. Iowassa jotkin ennen 30 senttimetriä paksut pintamultakerrokset ovat nykyään vain 15 senttimetriä paksuja. Kymmenesosa Washingtonin osavaltion itäosan viljavasta vehnää tuottavasta Palousen alueesta on menettänyt kaiken pintamaan. Joillakin alueilla Missourin pohjoisosassa puolet pintamullasta on hävinnyt ja pintamaa ohenee yhä viisi kertaa nopeammin kuin uutta multaa syntyy.”

Kova tuuli, joka sai aikaan ’tomumalja’-ajan ja joka nykyään suurimmaksi osaksi on syynä eroosioon Afrikassa, ei ole ainoa eroosion aiheuttaja. Etenkin Yhdysvalloissa pois valuvat sadevedet kuluttavat eniten maanpintaa. Yhdysvaltain maatalousministeriön mukaan raportit vuodelta 1977 osoittavat, että arviolta 6,4 miljardia tonnia pintamultaa huuhtoutui pois viljelys- ja laidunmailta, metsistä ja rakennustonteilta. Ihmisen toiminta nopeutti huomattavasti tätä ruokamullan hupenemista. ”Muutamassa vuodessa maastoajoneuvot ovat joissakin osissa Kaliforniaa hanganneet pois enemmän ruokamultaa kuin luonto korvaa 1000 vuodessa”, sanoi eräs asiantuntija.

Mitä on sanottava puolisen vuosisataa sitten opituista keinoista: hyväksi koetuista tuuliesteistä ja maastonmukaisesta kyntämisestä, joka estää veden valumisen? Ulkomaisten markkinoiden, erityisesti Neuvostoliiton, viljan kysynnän tasalla pysymiseksi amerikkalaisia maanviljelijöitä kannustettiin 1970-luvun alkupuolella kyntämään ”pellot pientareesta pientareeseen”. Vastaukseksi tähän he lisäsivät heti viljan tuottoansa mahdollisimman suureksi ja raivasivat pois uhkarohkeasti pengerrykset ja puurivit, jotka olivat tuuliesteinä ja hillitsivät ruokamullan häviämistä. He kyntivät kesannolla olleen maan ja pitkin rinteitä ylös ja alas ja luopuivat vuoroviljelystä, joka todistetusti edistää ruokamullan pysymistä paikoillaan. 1,6 miljoonaa hehtaaria kuivaa viljelemätöntä maata, joka monien asiantuntijoiden mielestä oli liian kuivaa viljeltäväksi, kynnettiin auroilla.

Maanviljelijät saivat todella ennätysmäisen viljasadon ja sen myötä suuremmat tulot. Mutta saamastaan sievoisesta voitosta huolimatta maanviljelijät eivät olleet lainkaan iloisia tajutessaan, että heidän pelloiltansa häviää tonneittain multaa jokaista hehtaaria kohti. Julkistetuista raporteista ilmenee, että Yhdysvallat menettää pintamaata kuuden miljardin tonnin vuosivauhtia.

National Wildlife -aikakauslehti kirjoittaa, että ”sellaisen toiminnan seuraukset voivat tulevaisuudessa olla tuhoisat. Maailma on jo nyt nälkäinen. Jos, kuten asiantuntijat uskovat, kolmasosa maapallon viljelysmaasta kuluu nopeammin kuin luonto pystyy tuottamaan uutta ruokamultaa, tuottavuus laskee. Me saatamme viljellä yhtä suurta alaa kuin ennenkin, mutta koska ruokamultakerros ohenee, sadot jäävät pienemmiksi.”

Maailmanlaajuinen kriisi

Worldwatch-instituutin vuoden 1985 raportin mukaan maailma menettää enemmän kuin 25 miljardia tonnia pintamultaa vuodessa. Raportit osoittavat, että nälän vitsaamassa Etiopiassa yli miljardi tonnia pintamaata huuhtoutuu pois maan pelloilta joka vuosi. ”Silmiemme edessä avautuu ekologinen painajainen – –, se on seurausta miljoonien etiopialaisten taistelusta hengissä pysymiseksi”, sanotaan Yhdysvaltain kansainvälisen kehittämistoimiston raportissa. Se jatkaa: ”Eroosion vaivaamaa maata yritetään viljellä ja näin kiihdytetään eroosiota, puita hakataan lämmön ja polttopuun saamiseksi ja näin maa jää autioksi.”

Worldwatch-instituutin raportti toteaa: ”Maanlaajuinen nälkä näkyy Andien valtioissa – Boliviassa, Chilessä, Ecuadorissa ja Perussa – siinä, että vuorten rinteitä yritetään viljellä ilman pengerryksiä. Satunnaisellekin tarkkailijalle on selvää, että huomattava osa jyrkästi viettävien, vastakynnettyjen vuorenrinteiden ruokamullasta huuhtoutuu alas joenuomaan ja jättää jäljelle vain paljaan kallion ja nälkäiset ihmiset.” Brasiliassakin on havaittavissa samanlainen suuntaus eroosion leviämiseen.

Maapallon toisella puolella Kiinaa vitsaa vakava pintamullan hupeneminen: viisi miljardia tonnia multaa huuhtoutuu jokiin joka vuosi. Intia menettää kuusi miljardia tonnia pintamaata vuosittain 150 miljoonan hehtaarin alalta. ”Yleisesti tunnustetaan, että Italiassa on 2 miljoonaa hehtaaria maata hylätty viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana”, mainitaan eräässä eurooppalaisessa raportissa. ”Samalla tavoin”, kertoo Worldwatch-instituutti, ”satojen pieneneminen Jugoslavian ja Bulgarian viljankorjuualueilla kahtena viime vuosikymmenenä ilmaisee, että niiltä karuilta maanviljelysalueilta, joilla eroosio on kuluttanut ruokamultakerroksen, pyritään pois.” Ja kuten muuallakin, maaperän eroosio on saavuttanut myös Neuvostoliitossa epidemianomaiset mittasuhteet ja pahenee koko ajan, myöntää Moskovan yliopistossa toimiva maan eroosiota tutkiva laboratorio.

Mitä ruokamullan hupeneminen merkitsee sinulle

Asutpa kiireisessä suurkaupungissa tai maaseudulla, joudut todellakin kärsimään ruokamullan hupenemisen seurauksista. Worldwatch-instituutti mainitsee: ”Jos meitä kiinnostaa se, mitä ruoka maksaa vuosisadan lopussa, meidän pitäisi tarkkailla maaperän tämänhetkistä eroosion nopeutta. Mitä vähemmän ruokamultaa on, sitä enemmän ruoka maksaa.”

Kun maapallon väkiluku lähestyy tasaisesti viittä miljardia ja räjähdysmäisen väestönkasvun paine kohdistuu viljelysmaahan, ruokamultakerros häviää varmasti. Esimerkiksi Kiinassa, jossa viljelysmaan hupeneminen on kasvava ongelma, ”viranomaiset yrittävät nyt suojella maata suosittelemalla polttohautausta perinteisiin, kaikkialla maaseudulla näkyviin hautakumpuihin hautaamisen sijasta”, kirjoittaa Lester R. Brown kirjassa State of the World – 1985 (Maailman tila 1985). ”Tässä täpötäydessä valtiossa elävät taistelevat kuolleiden kanssa maasta.”

Sellaisissa valtioissa, joissa väestö kasvaa räjähdysmäisesti ja ruokamulta hupenee uhkaavasti, voivat seuraukset olla tuhoisat. Tämä näkyy selvimmin Afrikassa, jossa viljantuotanto on vähentynyt voimakkaasti ja nälkä on ainainen uhka. Kirjassa State of the World – 1985 julkaistujen raporttien mukaan vielä vuonna 1970 Afrikka oli suurimmaksi osaksi omavarainen ruoantuotannon suhteen. Kuitenkin vuonna 1984 noin 140 miljoonaa ihmistä – kaikkiaan 531 miljoonasta ihmisestä – ruokittiin ulkomailta tuodulla viljalla.

Olosuhteiden odotetaan pahenevan tulevina vuosina. Mikä on saanut aikaan tämän muutoksen vain 14 vuodessa? Kirjassa State of the World – 1985 sanotaan: ”Tilanteen heikkeneminen johtuu pääasiassa kolmesta vankkumattomasta suuntauksesta: nopeimmasta väestönkasvusta, mitä millään mantereella on kautta historian ollut, laajalle levinneestä maaperän eroosiosta ja aavikoitumisesta sekä siitä, etteivät Afrikan hallitukset ole tukeneet maanviljelystä riittävästi.”

Arviolta 1,5 miljardia ihmistä eli kolmannes maailman väestöstä elää valtioissa, joissa viljelysmaa ja ruokamulta ovat nopeasti hupenemassa. New Scientist -aikakauslehti kirjoittaa: ”Tuntuu uskomattomalta, että jokin niin perustavaa laatua oleva asia kuin multa, jonka päällä me seisomme, häviäisi sellaisella vauhdilla, että vuosisadan lopussa sitä on 32 prosenttia vähemmän henkeä kohti kuin nykyään.” Kun ruokamulta ja viljelysmaat katoavat tuulen ja sateiden mukana, maailman on yhä vaikeampaa ruokkia räjähdysmäisesti lisääntyvää väestöään.

Asiantuntijat eivät näe ratkaisua. Ongelma pahenee. Vain Jehova Jumala voi palauttaa maan ennalleen, niin että se tuottaa täyden kasvun. Se aika tulee pian, ja kuten hänen Sanansa lupaa, silloin on vallitseva suurenmoinen paratiisi silmänkantamattomiin, aina maan ääriin saakka. – Psalmi 72:1–8, 16.

[Kuva s. 10]

Eri kasvien viljelyä kaistoittain ruokamullan ja veden suojelemiseksi

[Lähdemerkintä]

Yhdysvaltain kansallisarkisto

[Kuvan lähdemerkintä s. 8]

Yhdysvaltain kansallisarkisto

[Kuvan lähdemerkintä s. 9]

Yhdysvaltain kansallisarkisto