Gileadin käyneet alistuvat Jumalan ohjaukseen

NYKYÄÄN monetkaan eivät halua saada ohjeita toisilta. Siksi on epätavallista tavata ihmisiä, jotka ovat halukkaita alistumaan toisten alaisuuteen.

Maaliskuun 2. päivänä 1986 kuitenkin 24 Brooklynissa New Yorkissa toimivan Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin käynyttä oppilasta tarjoutui halukkaasti menemään sinne, missä heitä voitaisiin parhaiten käyttää lähetystyöntekijöinä. (Matteus 28:19, 20) Miltä heistä tuntuu, kun sen sijaan että he itse valitsisivat minne menevät, heidät lähetetään paikkaan, jossa he tulevat viettämään joidenkuiden mielestä elämänsä parhaat vuodet?

Miksi alistua epäilyksiä täynnä olevassa maailmassa?

Anne vastaa: ”Halusin Jehovan päättävän, missä ja miten suoritan kokoajanpalvelustani.” Hän ja hänen miehensä Teuvo olivat jo jättäneet kotinsa Suomessa ja ovat nyt valmiit lähtemään uuteen kotiinsa Papua-Uuteen-Guineaan.

Yhdysvaltalainen Wayne ajattelee samalla tavoin. Hän ja hänen vaimonsa Barbara ovat innoissaan uudesta aluemääräyksestään, joka on Väli-Amerikassa sijaitseva Guatemala. Wayne kertoo: ”Kun täytimme anomusta Gilead-kouluun, sanoimme itsellemme, että Jehovan järjestö tietää paremmin kuin me itse, mihin meidät on parasta lähettää, ja uskoimme niin. Kun saavuimme Jehovan todistajien päätoimistoon ja näimme omin silmin Jehovan järjestön toiminnassa, tulimme todella vakuuttuneiksi siitä, että järjestö pystyy parhaiten päättämään, missä voisimme saada eniten aikaan hyvää.”

Miten nämä nuoret ihmiset saattoivat tällaisessa epäilyksiä täynnä olevassa maailmassa luottaa niin paljon tähän järjestöön, että he antoivat sen tehdä puolestaan näin painavan ratkaisun? Australiasta tullut Elizabeth selittää: ”Useimmissa muissa kokoajanpalveluksen piirteissä meillä on jonkin verran valinnanvaraa. Mutta kun omistaudumme lähetyspalvelukseen, on kuin Jehova ottaisi meitä kädestä kiinni ja itse ratkaisisi, mikä on parasta meille. Tämä saa minut tuntemaan olevani hyvin lähellä Jehovaa.” Hänen miehensä Daryl lisää: ”Minun täytyy jatkuvasti ajatella sitä, että Jehova on näiden ratkaisujen takana. Suhtaudun täysin luottavaisesti siihen, miten elämänuraani ohjataan.”

’Pelko uudesta ja oudosta’ voitetaan

Lähetystyöntekijäksi tuleminen on kaikille oppilaille merkinnyt sitä, että heidän on pitänyt jättää sukulaisensa, ystävänsä ja tavanomainen elämäntapansa. Tunsivatko he minkäänlaista pelkoa sen vuoksi? Rachel, joka myös tulee Australiasta, vastaa: ”Kyllä. Pelkäsin kaikkea uutta ja outoa, pelkäsin jättää kaiken sen, mikä on tuttua ja turvallista, ja pelkäsin omaa riittämättömyyttäni. Mutta jos pyhä henki ratkaisee sen, mitä tulen tekemään, niin silloin pyhä henki myös auttaa minua täyttämään tehtäväni.” Hänen miehensä Edi ajattelee näin heidän entisen elämäntapansa uhraamisesta: ”Mitä vähemmän osallistun sen päättämiseen, minne menen ja mitä teen, sitä enemmän tunnen antavani elämäni Jehovan palvelukseen enkä tyydyttäväni omia itsekkäitä halujani.” Heidät on määrätty palvelemaan eteläisessä Tyynessämeressä sijaitsevilla Salomonsaarilla.

Nämä ovat aivan tavallisia ihmisiä, joilla on normaalit halut ja toiveet, mutta he vain ovat panneet syrjään omat mieltymyksensä voidakseen vapaasti tehdä enemmän Jehovan palveluksessa. Gun ilmaisee asian näin: ”Luotan täysin siihen, että Jehova käyttää järjestöään asioittensa ohjaamiseen. Pitäisikö minun asettaa raja hänen ohjaukselleen omassa elämässäni? Kun vihimme elämämme hänen palvelukseensa, jätimme sellaisten ratkaisujen tekemisen hänelle emmekä enää itsellemme. Toivon vain, että voin säilyttää asenteeni oikeana tässä asiassa tapahtuupa mitä tahansa.” Hän on lähtenyt kotoaan Ruotsista palvellakseen Hondurasissa Väli-Amerikassa.

Mitä sitten on sanottava taloudellisesta turvallisuudesta ja uran luomisesta tässä maailmassa? ”Maailmallinen ura ei välttämättä tuo onnellisuutta ja tyytyväisyyttä eikä anna tarkoitusta elämälle”, vastasi yhdysvaltalainen Chris. ”Mutta elämänura Jehovan palveluksessa koko ajallaan antaa tuon kaiken ja paljon muuta.” Chris ja hänen vaimonsa Mary odottavat innokkaasti pääsevänsä Taiwaniin opiskelemaan uutta kieltään, kiinaa.

”Hyvä ystävä, jota rakastaa ja vaalii”

Kun Monétilta kysyttiin, suosittelisiko hän toisille sitä, että he sallisivat järjestön sijoittaa heidät minne tahansa maailmassa tekemään saarnaamistyötä, hän vastasi: ”Vain silloin, jos he luottavat vakaasti sen olevan Jehovalta tulevaa ohjausta. Muutoin heillä ei ongelmien syntyessä ole voimaa voittaa niitä tai ainakaan he eivät saa iloa niiden kestämisestä.” Yhdysvalloista kotoisin oleva Monét avioitui pian päättäjäisten jälkeen, ja hän matkustaa Taiwaniin miehensä kanssa, joka on palvellut siellä lähetystyössä.

Mutta voisiko kukaan, joka tekee tällaisia uhrauksia, saada iloa? Elizabeth tiivisti vastauksen seuraaviin sanoihin: ”Kun omistaa hyvän ystävän, jota rakastaa ja vaalii, hänen vuokseen on helppo luopua omista mieltymyksistään. Juuri sellaiselta yhteistyö Jumalan järjestön kanssa minusta tuntuu. Se on vain luopumista siitä, mitä haluamme, Jehovan, parhaan Ystävämme, vuoksi.”

[Tekstiruutu s. 19]

LÄPILEIKKAUS KURSSISTA:

Niiden maiden määrä, joista oli edustajia: 6

Niiden maiden määrä, joihin oppilaat määrättiin: 9

Naimattomien veljien määrä: 4

Naimattomien sisarten määrä: 2

Avioparien määrä: 9

Oppilaita yhteensä: 24

Keski-ikä: 31,1

Vuosia todistajina keskimäärin: 13,7

Kokoajanpalvelusvuosia keskimäärin: 8,8

[Kartta/Kuvat s. 20]

(Ks. painettu julkaisu)

[Kuvat]

Deborah ja Yale Kooperstein, Yhdysvallat

Evelyn ja David Fritz, Barbara ja Wayne Sullivan, Guatemala

Timo Kurkaa/Tommy Petersson, Kolumbia

Cam ja Donnie Doerschler, Dominikaaninen tasavalta

Peter Davies/Barry Hill, Ecuador

Gun Stenz, Honduras

[Kartta/Kuvat s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

[Kuvat]

Pauline ja Geoffrey Hendry, Hongkong

Anne ja Teuvo Hyörtti, Papua-Uusi-Guinea

Mary ja Christopher LaPrath, Monét Carleton, Taiwan

Elizabeth ja Daryl Byron, Papua-Uusi-Guinea

Rachel ja Edi Possamai, Salomonsaaret