Natsivallan kiihkeästä kannattajasta kristityksi valvojaksi
”OSASTO – SEIS! Käännös oikeaan – päin! Böblingenin piirin Hitler-Jugend-ryhmä ilmoittautuu.” Olin hyvin ylpeä voidessani esitellä ”poikani” esimiehillemme harjoituksissa, paraateissa ja muissa tilaisuuksissa. Heidän kuuliaisuutensa ja täsmällisyytensä olivat minulle mieleen. Odottelin muiden tavoin innoissani uuden aikakauden alkamista. 1930-luvun alussa tuskin oli epäilystäkään siitä, että jonkinlainen muutos oli välttämätön.
Saksa oli kärsinyt kovasti ensimmäisen maailmansodan jälkivaikutuksista. Epävakaisuutta ja poliittista hajaannusta oli kestänyt jo vuosia. Työttömyys oli kasvanut huippulukemiin. Työskentelin siihen aikaan vaatturina Stuttgartissa ansaiten neljä Saksan markkaa viikossa. Se riitti usein vain aamiaiseen ja päivällä nautittuun laihaan keittoon. Monille muille oli käynyt samalla tavoin. Ei ihme, että Saksan kansa oli kuohuksissa. Tulevaisuus näytti synkältä.
Sitten tuli ”hän”! Vihdoinkin mies, joka tiesi, mitä hän teki! Tietenkään kaikki eivät olleet yhtä mieltä hänen kanssaan, mutta kukaan ei voinut kiistää sitä, etteikö hän olisi johtanut kansaa päättäväisesti ja olisi saanut aikaan tuloksia. Taloudellinen tilanne oli kohentunut; työttömyys oli vähentynyt. Kenenkään ei tarvinnut enää olla nälässä. Asiat sujuivat paremmin. Tällaiset tulokset panivat luottamaan hänen sanoihinsa.
Annan fanaattisen tukeni
Olen syntynyt ja kasvanut pienessä Holzgerlingenin kylässä lähellä Stuttgartia. Kuuluin oman kylän urheiluseuraan, ja kun useimmista sen jäsenistä tuli Hitlerin kannattajia, niin tuli minustakin. Hän teki minuun vaikutuksen, ja mahdollisuus päästä myötävaikuttamaan olosuhteitten paranemiseen tuntui kiehtovalta.
Kun Hitler otti vallan vuonna 1933 – ollessani 24-vuotias – kuuluin jo kansallissosialistiseen puolueeseen. Nähdessään intoni ystäväni sanoivat pian: ”Willi, olet sopiva mies siihen ja siihen tehtävään.” Niinpä hoidin jo melko lyhyen ajan kuluttua kuutta erilaista puoluevirkaa. Pidin sitä suurena kunniana.
Esimerkiksi minusta tehtiin puolisotilaallisen SA-järjestön paikallisosaston johtaja. Tämä johti myöhemmin siihen, että minut pantiin johtamaan puolueen nuorisojärjestöön (Hitler-Jugendiin) kuuluvaa 2000 hengen osastoa. Oli sykähdyttävää saada kaikkine voiminensa palvella nopealiikkeistä puoluetta, jonka ohjelma varmasti hyödyttäisi kaikkia. Intoni hipoi fanaattisuutta. Voi sitä, ken uskalsi arvostella näkemyksiäni!
On tuskin vaikea kuvitella, miten innoissani olin, kun minut määrättiin Stuttgartiin Führerin vastaanotolle. Eteeni avautui mahtava näky: noin 70000 SA- ja SS-miestä ja puolueen nuorisojärjestön jäsentä marssimassa, rivistö toisensa jälkeen ruskeissa univormuissaan, aivan kuin he kaikki olisivat olleet yhden suuren koneen osia. Huippukohta tuli, kun sain tämän valtavan väenkokouksen edessä puristaa ”hänen” kättään!
Vastarannan kiiski
Martha ja minä olimme menneet naimisiin vuonna 1932. Olin hyvin onnellinen saadessani puolison, jolla oli samanlaiset ihanteet kuin itsellänikin. Kaikki meni hyvin, kunnes hän ei enää suhtautunutkaan myötämielisesti kaikkeen siihen, mitä tein. Joku oli heittänyt hiekkaa rattaisiin, eikä syyllistä ollut vaikea löytää. Tämä ”joku” oli kälyni Mine. Hänestä oli tullut Jehovan todistaja, eikä hän pelännyt kertoa sisarelleen kaikista ”vasta oppimistaan totuuksista”. Tällainen ei tietenkään sopinut minunlaiseni kansallissosialistisen fanaatikon piirustuksiin.
Aviosuhteemme muuttui hyvin kireäksi. Muistan esimerkiksi Marthan reaktion palatessani Stuttgartista innoissani siitä, että olin saanut puristaa Führerin kättä. Martha hymyili vain ja sanoi: ”Jaa-a, mahdatko enää koskaan pestä tuota kättäsi?” Menin suunniltani. Miten hän saattoi vitsailla tällaisesta kunniasta, tällaisesta edusta? Eikö hän tajunnut, mistä oli kysymys?
Huusin hänelle usein, mutta hän säilytti aina rauhallisuutensa, mikä tietenkin suututti minua entistä enemmän. Mistä hän sai sen sisäisen voiman, jolla hän kesti vihaiset ryöppyni ja loukkaukseni? Kerran ajoin hänet jopa pois kotoa. Se ei luonnollisestikaan parantanut tilannetta, enkä saanut nukutuksi koko yönä. Seuraavana päivänä hain hänet takaisin kotiin, vaikka se loukkasikin ylpeyttäni. Hän käyttäytyi kuten ennenkin, siis moitteettomasti.
Voisiko olla niin, että olin itse hänen asemestaan väärällä tiellä? Pelkkä ajatuskin teki minut levottomaksi, sillä se merkitsisi ihanteitteni muuttumista, loppua omalle maailmalleni.
Kolme tuntia, jotka muuttivat elämäni toisenlaiseksi
Eräänä päivänä sairastuin nuorisojärjestön kenttäharjoituksissa kuumeeseen ja palasin kotiin. Käydessäni levolle näin, että yöpöydällä oli vaimoni Raamattu. Se oli jotenkin outoa, sillä hän tiesi, että todennäköisesti polttaisin sen sokeassa fanaattisuudessani. Jostain syystä otin Raamatun käteeni ja aloin lukea sitä, vaikka pidin koko menettelyä arvolleni sopimattomana. Sattui niin, että avasin Raamatun Ilmestyskirjan 17. ja 18. luvun kohdalta, joissa puhutaan suuresta portosta, jonka nimenä on Suuri Babylon. Nimi oli minulle tuttu, sillä muistin Marthan käyttäneen sitä aiemmin, mutta ylpeyteni ei ollut antanut niin paljon periksi, että olisin kysynyt häneltä selitystä siihen. Nyt ainakin tiesin, mistä se oli peräisin. En silti vieläkään tiennyt, mitä Suurella Babylonilla tarkoitettiin.
Päätin ottaa asiasta selvän. Niinpä huusin vaimoani viereisestä huoneesta. Hän oli selvästi säikähtänyt nähdessään Raamattunsa kädessäni. Olin vielä liian ylpeä kuunnellakseni omaa vaimoani, joten kysyin häneltä: ”Voitko saada Minen kiinni jostakin, niin että hän selittäisi minulle, kuka tämä Babylon on?”
Hänen sisarensa on voinut tässä vaiheessa ajatella, että hänelle oli nyt viritetty ansa, joka lopulta johdattaisi hänet keskitysleirille. Silti hän karkotti mahdolliset pelkonsa ja tuli. Me keskustelimme kokonaista kolme tuntia, ja nämä kolme tuntia käänsivät elämäni uusille urille.
Olin saanut protestanttisen kasvatuksen ja käynyt silloin tällöin kirkossa. Mutta en pohjimmiltani ollut uskonnollinen. Nyt kuitenkin havaitsin, että Raamatun kuvaus Suuresta Babylonista sopi tarkalleen kristikunnan kirkkoihin. Vähitellen minulle valkeni, miten kansat olivat joutuneet ”hänen haureutensa – – viinin” uhriksi ja miten ”maan kuninkaat [olivat] syyllistyneet haureuteen hänen kanssaan”. (Ilmestys 18:3) Näihin ”kuninkaisiin” sisältyi myös kansallissosialistinen Saksa.
Mitä enemmän Mine selitti, sitä paremmin ymmärsin nämä Raamatun sanat ja niiden täyttymyksen meidän aikanamme. Miten tämä kaikki oli voitu ennustaa jo monia vuosisatoja sitten? Olin kuin salaman lyömä. Nyt ymmärsin, miltä apostoli Paavalista oli täytynyt tuntua, sillä tässä oli totuus! (Apostolien teot 9:1–19) Tein heti erään päätöksen.
Olin vielä seuraavana päivänä kuumeessa, mutta nousin silti ylös ja kävin eroamassa sekä puolueesta että kirkosta. Tähän sisältyi tietenkin se, että erosin myös kaikista kuudesta puoluevirastani. Se oli rohkea askel, sillä kansallissosialistinen hallitus oli vahvistanut entisestään asemiaan ja kaikki mikä ei sopinut sen ideologiaan, murskattiin säälittä. Täytyihän minun se tietää, sillä olin siihen asti itsekin ollut tällaisen politiikan innokas kannattaja. Miten kävisi nyt liikeyritykselleni? Entä mitä tapahtuisi minulle itselleni?
Nuhteettomuuttani koetellaan
Oltuani kolme viikkoa päällimmäisenä puheenaiheena kylässämme Martha ja minä iloitsimme ensimmäisen lapsemme syntymästä. Ilomme jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä ilmaantui komplikaatioita ja lapsi kuoli kahden viikon kuluttua. Martha oli senkin jälkeen viikkokausia hengenvaarassa. Halusiko Jumala rangaista meitä? Toiset ehkä ajattelivat näin, mutta me olimme eri mieltä. Se veti meidät lähemmäksi Jehovaa, rakkauden Jumalaa, joka salli Marthan toipua ja joka vahvisti uskoamme ylösnousemukseen. Niinpä meillä on luja toivo siitä, että saamme vielä nähdä pikku Estherimme.
Sillä välin alkoivat kyläläiset, jopa monivuotiset uskolliset asiakkaani, boikotoida vaatturinliikettäni. He kuitenkin tiesivät, että olin aina palvellut heitä hyvin, ollut rehellinen ja tehnyt työni hyvin. Niinpä boikotti alkoi muutaman viikon kuluttua murentua. Asiakkaat tulivat vähitellen takaisin, vaikka jotkut asioivatkin vasta pimeän tultua, jotta toiset eivät olisi nähneet heitä. Pian minulla oli asiakkaita jopa enemmän kuin aiemmin!
Saimme aika ajoin raamatullista kirjallisuutta, jonka me luimme heti ja annoimme nopeasti eteenpäin toisille. Mutta koska tämä kirjallisuus oli kiellettyä, Gestapo teki meillä toistamiseen kotietsintöjä. Eräänä iltapäivänä kello 14 meille ilmaantui yllättäen kaksi Gestapon asiamiestä. Hetki oli mitä pahin. Olin nimittäin juuri edellispäivänä saanut kirjasen, joka minun piti antaa tuona iltana eteenpäin. He aloittivat etsintänsä, mutta kääntyivätkin yhtäkkiä ympäri ja poistuivat. Kirjanen oli ollut suoraan heidän silmiensä edessä radion päällä, mutta he eivät huomanneet sitä.
Meidän oli aina otettava huomioon se, että meidät voitiin pidättää. ”Willi, tiedätkö, mitä teet? Oletko tullut hulluksi?” kysyi minulta korkea-arvoinen paikallinen puoluevirkailija erotessani kansallissosialistisesta puolueesta. Mutta koska hänen veljensä oli naimisissa vaimoni sisaren kanssa, perhesiteet ilmeisesti estivät häntä tekemästä minusta ilmiantoa. Muut paikkakuntalaiset, jotka tunsivat minut hyvin, arvostivat vilpittömyyttäni ja kunnioittivat minua. Oli aivan kuin he olisivat yhteisestä sopimuksesta päättäneet pitää suunsa kiinni.
En koskaan unohda niin sanottuja vapaita vaaleja, jotka pidettiin vuonna 1935. Uskollisuudesta Jehovan valtakuntaa kohtaan me pysyimme puolueettomina emmekä antaneet kietoa itseämme politiikkaan. Tuona iltana kello 20:n paikkeilla talomme eteen marssi 80 puolueen kannattajaa, ja pimeään iltaan kajahteli huutoja, jotka kaikki varmasti kuulivat: ”Täällä asuu Saksan kansan pettäjiä! Saksassa ei ole sijaa teidänlaisillenne! Teidät pitäisi hirttää! Painukaa Juudaksen lailla helvettiin!”
En entisenä kansallissosialistina pitänyt siitä, että minua haukuttiin petturiksi. Muistin kuitenkin, mitä Jeesus oli sanonut: ”Jos maailma vihaa teitä, niin te tiedätte, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.” (Johannes 15:18) Tämä viha osoitti meille vain sen, että olimme oikeassa. Monet näistä mielenosoittajista uhrasivat myöhemmin henkensä toivottoman asian puolesta. Elossa säilyneistä kaksi tuli sodan jälkeen pyytämään minulta henkilökohtaisesti anteeksi sitä, mitä he olivat tehneet.
Vapaan toiminnan aika
Kun Hitlerin kansallissosialistinen hallitus oli poistunut näyttämöltä, Jehovan todistajat alkoivat heti organisoida Saksassa uudelleen toimintaansa. Olen nähnyt, miten pieni kuuden hengen ryhmämme on kasvanut Holzgerlingenissä vuosien kuluessa runsaan sadan hengen suuruiseksi. Minulle on tuottanut suurta iloa se, että lähisukulaisistani 28 on liittynyt mukaan saarnaamistyöhön.
Olen myös iloinen siitä, että olen voinut nyt jo 40 vuotta huolehtia erilaisista valvontatehtävistä seurakunnassa – ei luonnollisestikaan sellaiseen käskevään ja peräänantamattomaan sävyyn, joka oli tyypillistä kansallissosialisteille, jollainen itsekin olin, vaan osoittaen altista, rakkaudellista palvelushenkeä ja vaatimattomuutta, joita kristityiltä alipaimenilta vaaditaan. – Matteus 23:10, 11; 1. Pietari 5:2, 3.
Siitä vuoden 1934 lokakuusta, jolloin vetäydyin täysin irti kansallissosialismista ja Suuresta Babylonista, on kulunut jo yli puoli vuosisataa. Vasta vuosien kuluttua sain tietää, että tuossa samaisessa kuussa olivat Jehovan todistajien seurakunnat ympäri maailman lähettäneet Hitlerille sähkeitä, joissa luki: ”Teidän väkivaltainen tapanne suhtautua Jehovan todistajiin pöyristyttää kaikkia maailman hyväntahtoisia ihmisiä ja häpäisee Jumalan nimeä. Lakatkaa vainoamasta Jehovan todistajia, tai muuten Jumala hävittää Teidät ja Teidän kansallispuolueenne.” Olen itse nähnyt näiden sanojen käyvän toteen.
Olen onnellinen siitä, että saatoin ajoissa nähdä kansallissosialistien petollisen propagandan ja pettävien iskulauseitten läpi. Niinpä olen säästynyt siltä häpeältä, jonka sen synteihin osallistuminen olisi tuottanut, ja myöhemmin sen vitsausten tuskalliselta kokemiselta, miltä monet entisistä tovereistani eivät välttyneet. – Kertonut Willi Wanner.
[Huomioteksti s. 14]
Huusin vaimolleni usein, mutta hän säilytti aina rauhallisuutensa
[Kuva s. 13]
Kylämme urheiluseuraan kuuluvien ystävieni kanssa vuonna 1928; kaikki jo silloin kansallissosialisteja. Ylhäällä vasemmalla olevasta nuoresta miehestä ja minusta (edessä keskellä) tuli Jehovan todistajia
[Kuva s. 16]
Willi Wanner, hänen vaimonsa Martha ja tämän sisar Wilhelmine