Tarkkailemme maailmaa
Tuhoisa tulivuori
Kolumbiassa noin 140 kilometriä Bogotasta länteen sijaitsevan Nevado del Ruiz -tulivuoren purkaus, joka sattui viime marraskuussa, jätti tuolla kahvinviljelysalueella jälkeensä kuolemaa ja tuhoa. Purkaus sulatti tulivuoren huipulla olleen jään ja aiheutti siten tuhoisan muta- ja vesivyöryn, joka surmasi yli 22000 ihmistä ja teki noin 8000 kodittomiksi. Armeron 25000 asukkaan kaupungista on tullut yksi maailman suurimmista joukkohautausmaista 21000 ihmisen hautautuessa jopa yhdeksän metrin paksuiseen harmaaseen mutaan. Vielä lähempänä tulivuorta sijaitsevassa Chinchinán kaupungissa (jossa on asukkaita 70000) kuoli 1000 ihmistä. Tulivuoren uhrien joukossa oli joitakin Jehovan todistajia ja heidän yhteydessään olevia. Tämän kirjoittamisen aikaan Armeron seurakunnasta saatujen raporttien mukaan 16 on säilynyt hengissä, yhden tiedetään kuolleen ja 42 on kadoksissa; Chinchinán seurakunta ilmoittaa 38:n säilyneen hengissä ja 3:n kuolleen. Tutkijoiden mukaan tämä tulivuorenpurkaus oli tuhoisin sitten vuoden 1902.
Vanhuksiin kohdistuvat rikokset
Vanhusten uhkailu on nopeimmin lisääntynyt rikos Brisbanessa Australiassa, kertoo sikäläinen Courier Mail -sanomalehti. Muita rikoksia ovat varkaudet, ruumiillinen väkivalta, vandalismi ja petokset, joihin syyllistyvät ovelta-ovelle-kauppiaina esiintyvät yksinäisiä ihmisiä saalistavat huijarit. Monen vanhuksen on vaikea uskoa, että heidät voitaisiin ryöstää. ”Jos ihmiset ovat 60 vuoden ajan jättäneet kotinsa ovet ja ikkunat auki, heitä on vaikea saada uskomaan, etteivät he voi enää tehdä siten”, sanoi eräs brisbanelainen konstaapeli.
Niele seisoaltasi
Kun nielet pilleriä, seiso tai ainakin istu suorana ja juo samalla vähintään lasillinen vettä. Silloin pilleri voi mennä ruokatorvesi läpi kymmenessä sekunnissa. Jos olet selälläsi, aikaa kuluu paljon enemmän, kertoo Englannissa ilmestyvä lehti Drugs and Therapeutic Bulletin. Toisin toimimisen vaara piilee siinä, että jotkin lääkeaineet liukenevat ennen mahalaukkuun joutumistaan, mikä voi tulehduttaa ja turvottaa ruokatorven arkaa sisäpuolta ja aiheuttaa kipua, joka muistuttaa pahaa anginaa. Lisäksi lääkkeen hyödyllinen vaikutus saattaa viivästyä jopa puoli tuntia, koska lääkeaineet liukenevat ruokatorvesta hitaammin. Kaikkein ärsyttävimpiä ovat rauta- ja kaliumtabletit sekä ei-steroidiset tulehduslääkkeet.
Piispat puolustavat moniavioisuutta
Afrikan anglikaanista kirkkoa arvostellaan siksi, että se torjuu moniavioiset kirkkonsa yhteydestä. On yllättävää, että arvostelua on esittänyt Keniassa toimiva anglikaaninen piispa, tri David Gitari, joka ”on sanonut olevansa sikäläisen moniavioisuuden puoltaja”, sanoo hollanninkielinen roomalaiskatolinen Kruispunt-aikakauslehti. ”On uskomatonta”, sanoi piispa, ”että kirkko suhtautuu paljon suvaitsevammin eronneisiin kuin moniavioisiin.” Hän väittää, että ”afrikkalaisten moniavioisuusmoraali on pienempi paha kuin eurooppalaisten avioeromoraali”, koska ”moniavioisuudessa elävä afrikkalainen mies suostuu jatkuvasti huolehtimaan kaikista niistä naisista, joiden kanssa hän on tai on ollut naimisissa”.
Kampalassa pidetyssä Ugandan anglikaanisen kirkon kokouksessa Länsi-Bugandan piispa Christopher Senyonjo kehotti samoin kirkkoaan ”tutkimaan, millä tavoin moniavioisuus voitaisiin hyväksyä”, kertoo Lontoossa ilmestyvä Church Times -lehti. Piispa viittaa väestönlaskentatilastoihin, joiden mukaan Ugandassa oli vuonna 1980 naisia yli neljännesmiljoona enemmän kuin miehiä, ja siksi hän ehdotti moniavioisuutta keinoksi estää ei-toivottu selibaatti. Vaikka hän vakuuttaa, että ”yksiavioisuus on Jumalan tahdon mukaista”, hän uskoo, että moniavioisuudesta on etua avioeron välttämiseksi varsinkin silloin, kun vaimo on hedelmätön.
”Riippuvaisia väkivallasta”
”Siitä, että lapset ovat väkivaltaisia ja että heillä on vääristynyt näkemys sukupuoliasioista, syytetään huonoja video-ohjelmia”, mainitaan Lontoossa ilmestyvän Times-lehden erään kirjoituksen otsikossa. Ne tulokset, joita saatiin videofilmien vaikutusta nuoriin tarkastelleesta kolmivuotisesta tutkimuksesta, saivat tutkimusryhmän puheenjohtajan, lordi Nugentin, sanomaan: ”Pahimmat pelkomme osoittautuivat aiheellisiksi.” Tutkimuksen johtaja tri Clifford Hill lisäsi: ”Jotkut lapset ja nuoret ovat tulleet riippuvaisiksi väkivallasta paljolti samalla tavoin kuin huumeista tullaan riippuvaisiksi, mutta tämä on vain pahempaa. Todisteet osoittavat selvästi, että lapset jäljittelevät filmissä näkemäänsä.” Tämän hän sanoi pitävän paikkansa myös silloin, kun lapset seurasivat television uutislähetyksissä esitettyä väkivaltaa. Joidenkin videofilmien kieltäminen ei ole tähän mennessä ratkaissut ongelmaa. 73:a sattumanvaraisesti valittua teini-ikäistä koululaista koskeneessa tutkimuksessa kävi ilmi, että 63 oli nähnyt ainakin yhden kielletyn videofilmin.
”Kaksiteräinen miekka”
Autojen ilmastointilaitteet eivät ehkä ole astmasta tai heinänuhasta kärsiville niin turvallisia kuin he haluaisivat uskoa. American Medical News -lääkärilehti kertoo, että erään yhdysvaltalaisen yliopiston (Louisiana State University Medical Center) suorittamassa tutkimuksessa löydettiin ilmastointilaitteista sellaisia mikro-organismeja, jotka voivat aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Tutkimus käsitti 25 autoa, joista 22:n ilmastointilaitteista tutkijaryhmä löysi kahdeksan homesienilajia. Kirjoituksen mukaan ”nämä löydöt osoittavat, että autojen ilmastointilaite on kaksiteräinen miekka: vaikka se suodattaa ilmasta siitepölyä ja muuta pölyä, se saattaa myös pahentaa joitakin olosuhteita”.
Kirkkojen mainoskampanjat
Yhdysvaltain kirkot turvautuvat nykyään suuriin mainostoimistoihin kiinnittääkseen huomiota omaan uskontokuntaansa, kertoo Wall Street Journal -lehti. Ne toivovat saavansa huomiota herättävien ja lipevien mainosten avulla lisää käännynnäisiä. ”Asiakkaiden huomion kiinnittämiseksi täytyy nykyään ottaa riskejä ja olla provosoiva”, sanoi pappi George Martin, joka johtaa episkopaalien mainostoimintaa Minneapoliksessa Minnesotassa. Yksi tuon kirkkokunnan mainoksista sisältää Englannin kuninkaan Henrik VIII:n kuvan ja seuraavat sanat: ”Kirkossa, jonka perustajalla oli kuusi vaimoa, saa ilman muuta anteeksiannon.”
”Karvaita hedelmiä”
Länsisaksalainen sanomalehti Offenbach-Post kertoo Frankfurtin poliisin perustamasta erityiskomiteasta, joka väkivaltaisia nuorisoryhmiä tutkittuaan totesi, että nuorten mellakointi ei johdu heidän tuntemastaan hädästä tai vaikeista kotioloista. Sen sijaan ”15–19-vuotiaat, jotka nykyään pidätetään katumellakoissa, ovat suurimmaksi osaksi niiden lapsia, jotka kuuluisana mellakkavuonna 1968 ottivat lapsensa mukaan kaikkiin mielenosoituksiin”, sanotaan komitean raportissa. ”Näitä lapsia ravittiin äidinmaidon ohella myös protestiasenteilla. Kokeilu onnistui. – – Vuoden 1968 nuoret isät ja äidit olivat ylpeitä siitä, että he kasvattivat lapsensa halveksimaan valtaa ja sen käyttäjiä. Jos nämä samat vanhemmat ovat nykyään rehellisiä itselleen, he eivät voi olla hämmästymättä, kun heidän lapsensa antavat heidän maistaa heidän omaa lääkettään tällaisen kasvatuksen tuottamina karvaina hedelminä.”
Tuholaismyrkkyongelmat
Kehitysmaissa saa tuholaismyrkyistä joka vuosi myrkytyksen noin 500000 ihmistä, ja 10000 heistä kuolee siihen, kertoo South-aikakauslehti. Myös kuluttajat ovat vaarassa, sillä elintarvikkeissa ja eläinten rehussa on myrkkyjäänteitä. IRPTC:n (mahdollisesti myrkyllisten kemikaalien kansainvälisen arkiston) johtajan tri Jan Huismansin mukaan puolet maailman maista ei pysty tehokkaasti valvomaan tuholaismyrkkyjen käyttöä, eikä niillä ole edellytyksiä arvioida käytettävien tuotteiden mahdollisia vaaroja. Ongelma on vaikea, koska tuholaismyrkkyjen valmistajat halutessaan suojella tuotteitaan kilpailijoilta jättävät ilmoittamatta tärkeitä tietoja varsinkin uusista kemikaaleista. IRPTC:n mukaan riittämättömän informaation lisäksi on muitakin ongelmia. ”Lähes joka päivä eteemme tulee tapauksia, joissa vanhat tuholaismyrkyt ovat vasta nyt muodostuneet huolenaiheeksi, mikä johtuu joko siitä, että me tiedämme niistä nyt enemmän, tai siitä, että jotkin vaikutukset ilmenevät vasta 10–20 vuoden käytön jälkeen”, sanoi Huismans. Vaikka jotkin kemikaalit, kuten DDT, on kielletty Euroopassa ja Yhdysvalloissa, kehitysmaat käyttävät niitä yhä tuholaistorjunnassa.
”Hätähuuto”
Roomassa ilmestyvän La Repubblica -sanomalehden otsikkona oli: ”Kirkon hätähuuto Jehovan todistajia vastaan”. Lehti kertoi viime marraskuussa Bolognassa Italiassa pidetystä katolisen kirkon kokouksesta, jonka teema oli: ”Kristus – Jumalamme ja Toivomme: kristityt vastassaan Jehovan todistajat”. Kirjoitus selittää: ”Paavi Wojtylan [Johannes Paavali II:n] suostumuksella tehdään valmisteluja hiippakuntien, seurakuntien ja uskovaisten aktivoimiseksi [Jehovan todistajia] vastaan.” Miksi katolinen kirkko on niin huolissaan? ”Huolestuminen johtuu pääasiassa siitä”, jatkaa lehti, ”että joka vuosi he ’ryöstävät’ katolisesta kirkosta ainakin 10000 uskovaista, mikä on ennenkuulumatonta.”
Jehovan todistajien nykyinen kasvu Italiassa – 10 prosentin kasvu vuodesta 1984 yli 127000:een – osoittaa selvästi, että italialaiset todella haluavat ymmärtää Jumalan kirjoitettua sanaa Raamattua. Huomaa mitä katolinen aikakauslehti Piccolo Missionario sanoi marraskuussa 1984 katolilaisten kiinnostuksesta Jehovan todistajia kohtaan: ”Heidän moraalinen lujuutensa on kunnioitettavaa. He saarnaavat, että aviorikos, abortit, avioero ja esiaviolliset sukupuolisuhteet ovat väärin – –. Meidän kristittyjen tulisi hävetä, sillä me osoitamme hyvin vähän kiinnostusta Jumalan sanaa kohtaan.”