Kun tuhoisa maanjäristys yllätti ...
Silminnäkijöiden raportti Meksikosta
”Olin töissä kymmenennessä kerroksessa, kun rakennus alkoi täristä. Nojasin ovea vasten. Yhtäkkiä se irtosi saranoiltaan ja kaatui päälleni. Kun yritin ryömiä pois pirstaleiden alta, huomasin ympärilläni lapseni kivimurskan seassa. Vanhin poikani, Jose, oli yltä päältä veressä. Olin varma, että perheeni oli kuollut!” – Jose Melendrez vanhempi.
OLI syyskuun 19. päivä vuonna 1985. Aamulla kello 7.19 Meksikon 18 miljoonan asukkaan pääkaupunkia Méxicoa vavisutti yksi tämän vuosisadan pahimmista maanjäristyksistä, jonka voimakkuudeksi mitattiin 8,1 Richterin asteikolla.
Monille maanjäristyksen ajankohta oli kuitenkin suosiollinen. Jos se olisi iskenyt tuntia myöhemmin, koulut ja toimistorakennukset olisivat olleet täynnä ihmisiä ja niistä olisi voinut tulla suunnattomia hautausmaita. Méxicossa sortuneista yli 700 rakennuksesta ainakin 100 oli kouluja.
Yhdysvaltain suurlähettiläs John Gavin, joka tutki tuhon jälkiä helikopterista käsin, sanoi: ”Näytti siltä kuin jättiläisen jalka olisi astunut rakennusten päälle.” Niiden sisään oli jäänyt loukkuun tuhansia ihmisiä – sekä kuolleita että eläviä. Meksikolaisen El Universal -nimisen päivälehden mukaan 15 ensimmäisen päivän aikana löydettiin 8000 ruumista, mutta kuolonuhrien kokonaismäärän arvioidaan nousseen 35000:een.
Sairaaloissa ja ensiapukeskuksissa hoidettiin yli 40000:ta elossa säilynyttä. Ihmiset jonottivat päästäkseen tunnistamaan ruumiita. Uhrien nimiä luettiin televisiossa ja radiossa ja julkaistiin sanomalehdissä. Miehet, naiset ja lapset vaeltelivat kaduilla epätoivoisina; heillä ei ollut paikkaa minne mennä. Maanjäristys vaikutti jossakin määrin ainakin 400000 ihmiseen.
Täpäriä tilanteita
Maanjäristyksen iskiessä Jose Melendrezin vaimo oli heidän 11. kerroksessa sijainneessa asunnossaan, kerrosta ylempänä kuin missä hänen miehensä oli työssä. Hän kertoo: ”Olin juuri auttamassa kuusivuotiasta tytärtäni Elizabethia saamaan itsensä koulukuntoon. Yhtäkkiä rakennus alkoi kumista. Juoksin varoittamaan poikaamme Josea ja hänen vaimoaan ja huusin samalla kahta tytärtämme, Lourdesia ja Carmelaa. He veivät Elizabethin katolle, ja rakennuksen romahtaessa tartuin porraskaiteeseen. Kun järistys oli ohi, 11. kerros oli pudonnut neljänteen kerrokseen.
”Emme voineet kuin katsella avuttomina, kun lattia romahti Josen ja hänen vaimonsa alta ja he vajosivat vielä syvemmälle raunioihin. Olimme varmoja, että he olivat kuolleita, varsinkin sen jälkeen kun kuulimme kuumavesisäiliön ja kaasusäiliön räjähtävän yhtäaikaa kuudennessa kerroksessa. 1500 kilon painoinen kaasusäiliö iski poikaani. Hän ja hänen vaimonsa olivat kuitenkin yllätykseksemme vielä elossa!”
Harvinaista kyllä koko Melendrezien perhe selvisi hengissä, vaikka Jose nuorempi loukkaantuikin vakavasti. ”Tämä on ollut meille hyvin tuskallinen kokemus”, selittää Jose vanhempi, ”mutta me kiitämme Jehovaa kaikesta siitä rakkaudellisesta avusta, jota olemme saaneet kristityiltä veljiltämme.”
Gregorio Montes perheineen asui kahdeksankerroksisen rakennuksen viidennessä kerroksessa. Gregorio selittää: ”Vaimollani Marylla oli tapana nousta aikaisin ja viedä tyttäremme Lupita kouluun. He lähtivät noin kello 7.15, vain minuutteja ennen järistystä. Viisi- ja kuusivuotiaat tyttäreni ja minä heräsimme pelästyneinä, kun rakennus tärisi. Kaikki huojui. Mutta kun aloin rukoilla Jehovaa, tunsimme heti rauhan valtaavan mielemme.
”Juuri silloin alkoivat ikkunat poksahdella rikki. Seinät alkoivat kaatua. Sitten kuulin kauhistuneiden naisten ja lasten huutoa. Kahden pikkutyttöni istuessa rauhallisesti vuoteella jatkoin polvillani rukoilemista.
”Kaikkialta kuului huutoja, rakennus huojui ja pölyä tuprusi, ja yhtäkkiä rakennus luhistui. Tuntui kuin olisimme menneet alaspäin hissillä. Yksi tyttäristäni sanoi minulle juuri sillä hetkellä rauhallisesti: ’Isä, Harmagedon on alkanut.’ Vakuutin hänelle kuitenkin, ettei vielä oltu niin pitkällä.
”Oli hetken hiljaista – kaikki oli pimeää ja pölyistä. Asuntomme katon ja lattian väliin oli jäänyt vain puoli metriä tilaa. Pirstaleiden seasta saatoin nähdä tyttäreni, jotka olivat kivimurskan ja lasinsirujen peitossa. He olivat kuitenkin vahingoittumattomia – heissä ei ollut naarmuakaan.
”Vaimoni Mary ja Lupita näkivät kadulta, miten rakennus sortui. He olivat varmoja, että olimme kuolleet. Tässä talossa asui 32 perhettä, ja meidän perheemme oli niitä harvoja, jotka säilyivät hengissä.”
16-vuotias Judith Ramirez oli maanjäristyksen iskiessä jo koulussa. ”Opettaja oli alkanut sanella luokalle”, hän kertoo. ”Sitten aivan yhtäkkiä tunsin rakennuksen heiluvan kuin olisin ollut laivassa kovalla merenkäynnillä. Syntyi paniikki. Oppilaat yrittivät päästä ulos rikkomalla ikkunoita ja särkemällä ovia.
”Kolmannen kerroksen ikkunasta näin, että puolet rakennuksesta oli sortunut, ja sen sisällä oli vielä viitisensataa oppilasta ja opettajaa. Pelkäsin, että sekin puoli, jossa olimme, luhistuisi. Koska portaat olivat kadonneet, poistuimme koulurakennuksesta meitä varten tehtyä tunnelia pitkin. Kun vihdoin pääsimme pois raunioista, näimme palavia rakennuksia; kaduilla vallitsi kaaos.”
Pelastustoimet
Meksikon hallitus ryhtyi pian maanjäristyksen jälkeen toimiin päästäkseen tilanteen herraksi. Poliisit, palomiehet ja muut virkailijat yrittivät yhteisvoimin pelastaa mahdollisimman monen ihmisen hengen. Pelastustoimiin osallistui noin 2800 merisotilasta ja kymmeniä tuhansia muita. Myös armeija saatettin hälytysvalmiuteen mahdollisten ryöstöjen varalta. Yli 22000 uhrista huolehdittiin pelastuskeskuksissa ja leireillä.
Lähes 50 maasta saapui lentokoneita, jotka olivat täynnä elintarvikkeita ja pelastusvälineitä. Satoja ulkomaisia asiantuntijoita tuli vapaaehtoisesti pelastustöihin. Näiden tuhansien ihmisten yhteistyöstä kerrottiin tiedotusvälineissä kautta maailman. Yhteisponnistusten ansiosta pelastettiin kymmenen päivän kuluessa maanjäristyksestä 3266 ihmistä ja kadoksissa olleita löydettiin kaikkiaan 17000. Pelastustyöt eivät kuitenkaan sujuneet vaikeuksitta.
Pelastusmiehistöjä uhkaavat vaarat
Raunioista kuului valitusta vielä yli viikon kuluttua järistyksestä. Eräs pelastustöissä ollut nuori yksinkertaisesti istahti, hautasi kasvot käsiinsä ja itki. Hän tunsi itsensä niin avuttomaksi. Pelastajien työ tuntui usein toivottomalta, kun he eivät voineet siirtää pois kivimurskaa sen pelosta, että koko rakennus sortuisi.
Toisaalta pelastajat valtasi suuri ilo aina kun joku saatiin pelastetuksi hengissä raunioista. ”Olen iloinen siitä, että olen voinut pelastaa yhdeksän ihmistä”, sanoi Juan Labastida, joka oli saapunut Yhdysvalloista tulleen pelastusryhmän mukana. Hän selitti: ”Vaikka meiltä puuttuikin tarpeellisia välineitä, ryömimme kuitenkin raunioihin etsimään eloonjääneitä. Se ei ollut helppoa.”
Hän kertoi, miten he pelastivat kaksi ihmistä: ”Saavuttuamme paikkaan, jossa oli ollut ravintola, käytimme elektronista etsintälaitetta värähtelyjen havaitsemiseksi. Se on niin herkkä, että sillä voidaan havaita jopa ihmisruumiin energiavärähtelyt. Ilman sitä emme olisi millään saaneet selville, että sisään oli jäänyt neljä ihmistä loukkuun. Johdimme pitkän letkun avulla vettä ja happea ravintolan varastohuoneeseen, jossa kaksi miestä ja kaksi naista oli ollut loukussa jo useita päiviä.
”Pelastusryhmän odottaessa raunioiden ulkopuolella aloin erään Ranskasta tulleen asiantuntijan kanssa raivata tietä rakennukseen. Tunkeutuessamme raunioihin sama elektroninen laite havaitsi värähtelyjä, jotka osoittivat, olivatko seinä ja lattiat vaarassa sortua. Meitä oli opetettu tunnustelemaan käsillämme seiniä ja lattioita. Jos rakennus olisi romahtamaisillaan, tuntisimme pientä pistelyä seinistä rapisevan hiekan vuoksi. Kesti seitsemän tuntia, ennen kuin pääsimme pelastettavien luo.
”Molemmat miehet olivat jo kuolleet siihen mennessä, kun pääsimme heidän luokseen. Myös molemmat naiset olivat kliinisesti kuolleita, mutta me annoimme heille tekohengitystä suusta suuhun -menetelmällä sekä sydänhierontaa, kunnes he lopulta elpyivät 15 minuutin kuluttua. Ponnistelumme olivat totisesti kannattaneet!”
Oliko kaikki jo ohi?
Eräs Vartiotorni-seuran Meksikon haaratoimiston henkilökuntaan kuuluva selitti: ”Perjantai-iltana, seuraavana päivänä maanjäristyksestä, minulle näytettiin toisessa kerroksessa sijaitsevaa Sergio Moranin kotia. Seinät olivat halkeilleet, ja myös raskaat katot ja lattiat olivat heikenneet. Rakennus oli, hämmästyttävää kyllä, kestänyt järistyksen, vaikka monet ympärillä olevista rakennuksista olivat sortuneet ja haudanneet alleen kuolleita ja loukkaantuneita.
”Ihmiset olivat siellä pingoittuneita ja synkkiä. Ambulansseja oli kiitänyt edestakaisin kaiken päivää. Aivan kulman takana ihmiset jonottivat vuoroaan tunnistaa ystäviensä ja perheenjäsentensä ruumiita. Olin ollut koko päivän jalkaisin liikkeellä tutkimassa tilannetta keskikaupungilla. Monet kadut oli aidattu köysillä, koska niiden varrella olleet korkeat rakennukset olivat kallellaan ja näytti siltä, että ne voivat kaatua minä hetkenä hyvänsä. Kuullessani raunioissa yhä olevien ihmisten avunhuutoja minun oli vaikea pidättää kyyneleitäni.
”Jutellessani Sergio Moranin kanssa alkoi yhtäkkiä toinen maanjäristys. Aluksi oli kuolemanhiljaista. Ajattelin itsekseni, voisiko tämä olla vain omaa mielikuvitustani. Sitten sammuivat valot. Kellot pysähtyivät kello 19.38 – noin 36 tunnin kuluttua ensimmäisestä järistyksestä. Rakennus, jossa olin, alkoi heilua edestakaisin. Nyt kaikki epäilyt olivat hävinneet mielestäni. Maa tärisi taas!
”Olimme vielä toisessa kerroksessa ja kompuroimme ovelle. Otimme tukea ovenpielistä. Rukoilimme kiihkeästi apua Jehovalta. Rakennuksen keinuessa saatoimme kuulla katolta ja sitä tukevista palkeista vihlovan narahduksen. Koska olin nähnyt, millaisessa kunnossa talo oli, olin varma, että se luhistuisi. Se kesti kuitenkin, ja pääsimme turvallisesti kadulle, jolla vallitsi kaaos ja pakokauhu.
”Onneksi toinen järistys ei vavisuttanut kaupunkia yhtä pahasti kuin ensimmäinen. Ensimmäistä maanjäristystä seuranneina 12 päivänä ilmoitettiin ainakin 73 jälkijäristyksestä, joiden voimakkuus Richterin asteikolla vaihteli 3,5:stä 7,3:een.”
”Tulee olemaan suuria maanjäristyksiä”
Yhtenä sen ”tunnusmerkin” piirteenä, joka osoittaa meidän elävän ”asiainjärjestelmän päättymisessä”, Jeesus Kristus mainitsi, että ”maanjäristyksiä tulee olemaan paikassa toisensa jälkeen”. (Matteus 24:3, 7) Hän ei puhunut vain pienistä järistyksistä, vaan sanoi, että ”tulee olemaan suuria maanjäristyksiä”. (Luukas 21:11) Näin ollen Meksikon viimeaikainen onnettomuus samoin kuin ne yli 600 suurta maanjäristystä, joita on ollut vuodesta 1914 lähtien, vain lisäävät meidän aikanamme täyttyvien Raamatun ennustusten luotettavuutta.
Meksikon Jehovan todistajat, jotka maanjäristys tosin ensi alkuun yllätti, ymmärtävät seuraavien Kristuksen Jeesuksen lohdullisten sanojen merkityksen: ”Kun nämä [tunnusmerkin eri piirteet] alkavat tapahtua, nouskaa pystyyn ja nostakaa päänne, koska teidän vapautuksenne on lähestymässä.” (Luukas 21:28) Me olemme tosiaan vakuuttuneita paremmasta tulevaisuudesta. Jumalan tulevassa uudessa järjestyksessä hänen kansansa on oleva turvassa maanjäristyksiltä ja muilta samankaltaisilta onnettomuuksilta. – Ilmestys 21:3, 4.
Ainakin 38 Jehovan todistajaa ja heidän yhteydessään olevaa on menettänyt henkensä tässä murhenäytelmässä. Myös aineelliset vahingot olivat melkoisia. Ainakin 146 todistajaperhettä on menettänyt kotinsa. Kuten Raamattu huomauttaa, ”ajan ja aavistamattomien tapahtumien” takia jokainen meistä voi kohdata tuskallisia tilanteita. – Saarnaaja 9:11, UM.
Rakkaudellista apua
Jehovan todistajat ryhtyivät kuitenkin heti toimiin kaikkien tuhoalueilla asuvien todistajien etsimiseksi. ”Oli suurenmoista nähdä meitä kohtaan osoitettavan sellaista rakkaudellista kiinnostusta”, toteaa Victor Castellanos. Elintarvikkeita saatiin yli 5000 kiloa jaettavaksi kaikille katastrofin uhreille. Tuhoutumattomilla alueilla asuvat todistajaperheet ovat jakaneet kotinsa ja aineellisen omaisuutensa kodittomien kristittyjen veljiensä kanssa.
Selvittyään hengissä tuhoutuneesta kodistaan Juan Chavez, hänen vaimonsa ja kaksi lastaan ajoivat heti paikalliseen kouluun etsimään kahta muuta lastaan. Palatessaan kotiinsa tämä kuusihenkinen perhe yllättyi nähdessään, että kodin ympärille oli kerääntynyt suuri joukko kristittyjä veljiä, joiden joukossa oli myös eräs matkavalvoja ja paikallisia vanhimpia.
”He luulivat meidän olevan vielä loukussa sisällä, ja he halusivat auttaa meitä”, kertoo rouva Chavez. ”Se oli hämmästyttävää! Emme olleet edes koskaan tavanneet kaikkia todistajia, jotka olivat tulleet auttamaan meitä.”
Vaikka tämä tuhoisa maanjäristys onkin jättänyt Meksikoon arpensa, se ei ole vaikuttanut epäsuotuisasti sikäläisten Jehovan todistajien uskoon ja rohkeuteen. Aiemmin mainittu rouva Melendrez sanookin: ”Olemme käyttäneet tilaisuutta hyväksemme ja levittäneet Valtakunnan toivoa kaikille, joiden kanssa olemme tekemisissä. Maanjäristys ei ole saanut meitä lakkaamaan ponnistelemasta Jehovan palveluksessa. Me tunnemme päinvastoin olevamme vahvempia uskossamme ja päättäväisempiä kuin koskaan.”
[Kuvat s. 22]
Jose Melendrez vanhempi, hänen vaimonsa ja rakennus, jossa he asuivat
[Kuvat s. 23]
Judith Ramirez säilyi hengissä, kun CONALEP-koulu sortui