Kuka on minun lähimmäiseni?

”JAA, että ketkä ovat minun lähimmäisiäni? No, naapurit tietenkin. Ja ne ihmiset, joiden kanssa joudun eri tavoin tekemisiin. He ovat lähimmäisiäni.”

Jotkut Kristuksen Jeesuksen päivinä eläneet olivat kuitenkin toista mieltä. Jo siihen aikaan tästä asiasta oltiin monta mieltä. Tämä havaitaan siitä keskustelusta, jonka Jeesus kävi erään juutalaisten lakiin perehtyneen miehen kanssa ja josta kerrotaan Luukkaan 10:25–37:ssä.

”Opettaja, mitä tekemällä minä perin ikuisen elämän?” kysyi tämä lainoppinut.

”Mitä Lakiin on kirjoitettu? Kuinka luet?” kysyi vuorostaan Jeesus.

”’Sinun tulee rakastaa Jehovaa, Jumalaasi, koko sydämelläsi ja koko sielullasi ja koko voimallasi ja koko mielelläsi’ ja ’lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’”, vastasi lainoppinut.

”Oikein vastasit”, sanoi Jeesus. ”Tee näin jatkuvasti, niin saat elämän.”

Mutta lainoppinut ei tyytynyt tähän. Niinpä hän kysyi: ”Kuka oikeastaan on minun lähimmäiseni?”

Vastoin omaa Mooseksen välityksellä saatua lakiaan juutalaiset kirjanoppineet sanoivat suullisen perinteensä mukaisesti: ”Sinun täytyy rakastaa lähimmäistäsi ja vihata vihollistasi.” Kirjanoppineitten ja fariseusten mukaan ainoita lähimmäisiä olivat ne juutalaiset, jotka pitivät suullisen lain. Toisaalta niihin juutalaisiin, jotka eivät pitäneet suullista lakia, ja kaikkiin pakanoihin suhtauduttiin toisin. Heitä ei pidetty lähimmäisinä, vaan vihollisina. Tällaisia harhaoppisia juutalaisia ja pakanoita ei ollut lupa auttaa edes silloin, kun heidän henkensä oli vaarassa. Muistaen tämän ja puolustellakseen sitä, ettei hän rakastanut kaikkia ihmisiä, lainoppinut kysyi: ”Kuka oikeastaan on minun lähimmäiseni?”

Vastaukseksi tähän kysymykseen Jeesus esitti vertauksen laupiaasta samarialaisesta (juutalaiset pitivät samarialaisia vierasmaalaisina ja vihasivat näitä).

Jeesus sanoi: ”Eräs mies oli menossa Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryöstäjien käsiin, jotka sekä riisuivat hänet että antoivat hänelle iskuja ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.” Muuan pappi näki miehen ja meni ohitse tien toista puolta. Eräs leeviläinen näki hänet, ja hän teki samoin. ”Mutta eräs samarialainen, joka kulki sitä tietä, tuli hänen kohdalleen, ja nähdessään hänet hän liikuttui säälistä.” Tämä hoiti hänen haavansa, vei hänet majataloon, maksoi hänen hoitonsa ja sanoi majatalonisännälle, että hän paluumatkalla pistäytyisi maksamassa ne kulut, joita hänen hoidostaan vielä mahdollisesti aiheutuisi.

Tämän jälkeen Jeesus kysyi lainoppineelta: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi teki itsestään ryöstäjien käsiin joutuneen miehen lähimmäisen?” Lainoppinut vastasi: ”Se joka toimi armollisesti häntä kohtaan.” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Lähde matkaan ja tee itse samoin.”

Pappia pidettiin Jehovan palvojana. Samoin leeviläistä. Silti kumpikin meni ohitse tien toista puolta. Kumpikaan ei ollut hyvä lähimmäinen avun tarpeessa olevalle. Samarialainen, jota pappi ja leeviläinen sekä heidän uskontonsa ylenkatsoivat ja halveksivat, ei tehnyt samoin. Hän liikuttui säälistä nähdessään miehen ahdingon ja meni auttamaan tätä. Hän teki itsestään tämän miehen lähimmäisen. Hän toimi niin kuin hyvä lähimmäinen ainakin.

Kuka osoittautuu nykyään sinun lähimmäiseksesi?

Vaikka ”lähimmäiseksi” käännetyn kreikan sanan ple·siʹon perusmerkitys on ”lähellä”, Raamatussa sekä heprealaisissa että kreikkalaisissa kirjoituksissa lähimmäiskäsite on paljon laajempi.

Jeesuksen ajan kirjanoppineet ja fariseukset pitivät ”lähimmäisinään” vain niitä, jotka noudattivat heidän uskontonsa suullista perimätietoa. Näin ollen heidän lähimmäisenrakkautensa ei ulottunut samoin ajattelevia uskonnonharjoittajia pitemmälle. Sitä vastoin Jehovan ja Jeesuksen rakkaus ei syrjinyt ketään. (Matteus 5:43–48) Samoin ei tosi kristittyjenkään rakkaus saa nykyään syrjiä ketään. Ollakseen kristittyjä enemmän kuin vain nimellisesti heidän täytyy tehdä itsestään kaikkien ihmisten lähimmäisiä ja osoittaa lähimmäisenrakkautta kaikille.

Kun samarialainen teki itsestään uhrin lähimmäisen, herättikö se uhrissa rakkautta samarialaista kohtaan? Sitä ei kerrota, mutta niin olisi pitänyt käydä. Kun Jeesus tuli maan päälle ja kuoli kaikkien ihmisten puolesta, hän itse asiassa teki itsestään heidän lähimmäisensä. Herättikö tämä ihmisissä rakkautta häntä kohtaan ja saiko se heidät lähestymään häntä? Saiko se rakkaus, jota Jehova osoitti ihmismaailmaa kohtaan lähettämällä Poikansa maan päälle lunnaiksi, ihmiset lähestymään Jumalaa? Silloin se sai monet lähestymään häntä ja nykyään se saa monet tekemään samoin. ”Me taas rakastamme, koska hän rakasti ensin meitä.” – 1. Johannes 4:19; Johannes 3:16; Jaakob 4:8.

Miten tätä rakkautta osoitetaan? Ei sanomalla ”Herra, Herra” vaan tekemällä Jumalan tahto, antamalla toisille todistusta Jehovan valtakunnasta. (Matteus 7:21; 1. Johannes 5:3; Jesaja 43:10–12; Apostolien teot 1:8) Ainoastaan se voi todellisesti ja pysyvästi auttaa nykyistä kärsivää ihmiskuntaa. Nykyään on myös avuliaan samarialaisen kaltaisia ihmisiä. Ihmiskunnan murhe ja hätä on saanut heidät liikuttumaan säälistä, ja he vievät ihmisille Jehovan valtakunnan parantavaa hyvää uutista – he tekevät itsestään kaikkien lähimmäisiä. Ketään ei syrjitä sukupuolen, iän, varallisuuden, kansallisuuden, rodun, uskonnon eikä ihonvärin perusteella, sillä kaikkia pidetään lähimmäisinä, joita halutaan auttaa Valtakunnan hyvällä uutisella.

Lähimmäisenrakkaus on saanut Jehovan todistajat jo monia vuosia noudattamaan käskyä, joka esitetään Efesolaiskirjeen 4:25:ssä: ”Puhukaa totta, kukin teistä lähimmäisensä kanssa.” Miljoonat ovat osoittaneet vastakaikua ja ovat ryhtyneet itse julistamaan tätä totuutta, totuutta Jehovan valtakunnasta, jota hallitsee hänen Rauhanruhtinaansa Kristus Jeesus. Tämä totuus saa aikaan rauhan naapureitten ja muiden lähimmäisten välille. Mikä parasta, se tuo tullessaan ”Jumalan rauhan, joka ylittää kaiken ajatuksen”. – Filippiläisille 4:7.