Lunastan Jumalalle tekemäni lupauksen
EN OLLUT unohtanut lupausta, jonka olin tehnyt Jumalalle lähes 30 vuotta aiemmin, eli että antaisin elämäni hänen palvelukseensa, jos hän auttaisi minua. Tunsin hänen auttaneen minua monta kertaa. Tunsin suurta mielipahaa sen johdosta, etten ollut maksanut Jumalalle velkaani.
Elämä Amerikassa oli aivan toisenlaista kuin Vietnamissa. Oli hienoa saada nauttia vapaudesta, vapaudesta mennä minne halusi milloin halusi. Silti olin hyvin hämmentynyt materialistisesta elämäntavasta ja siihen liittyvästä tieteellisestä katsantokannasta. Moraalinormien kunnioittaminen näytti olevan todella harvinaista. Uutiset kertoivat päivittäin kauheista rikoksista toinen toisensa jälkeen: lapsista jotka olivat tappaneet vanhempansa, vanhemmista jotka olivat tappaneet lapsiaan, aborteista, avioeroista ja kaduilla rehottavasta väkivallasta. Kaikki tuollainen pelotti minua. Ihmettelin itsekseni, miksi maasta, jota on siunattu runsaasti luonnonkauneudella ja rikkauksilla, oli tullut tällainen rappion pesä.
Vanhat kysymykset vaivasivat minua nyt entistä enemmän: Onko Jumala todella luonut ihmisen? Olemmeko me tosiaan Jumalan lapsia? Jos olemme, niin miksi Hän on niin välinpitämätön tällaisen moraalin heikkouden suhteen? Miksi ihmisiä ei rangaista jo nyt, jottei syntyisi vielä pahempaa jälkeä? Vai odottaako Jumala, että ihminen katuisi syntejään? Ja jos Jumala kerran on luonut ihmisen, niin miksi ihminen ei ole Isänsä kaltainen? Miksi ihmiset eivät yritä miellyttää Häntä?
Olin omien kokemusteni perusteella vakuuttunut siitä, että on olemassa Jumala. Silti mietin sitä, miksi hänet on ymmärretty niin väärin. Eikö hänellä ole edes joitakuita lapsia, jotka ymmärtävät häntä, rakastavat häntä ja ilahduttavat häntä tekemällä oikein? Täytyy olla! Mistä heitä voidaan sitten löytää ja miten? Miten voisin oppia tuntemaan heidät?
Tällaiset kysymykset vaivasivat minua kovasti, ja vastauksia vaille jääminen teki minut onnettomaksi. Sitten eräänä kesäkuisena päivänä vuonna 1981 asuessani Pasadenassa Texasissa ovelleni tuli vanhahko mies pojanpoikansa kanssa. He puhuivat Jumalasta ja hänen valtakunnastaan, todellisesta hallituksesta, joka toisi tullessaan siunauksia maapallolle. Sen jälkeen mies kysyi, haluaisinko elää ikuisesti maallisessa paratiisissa.
Vastasin hänelle, etten halunnut. Suurin toiveeni oli oppia tuntemaan tosi Jumala, eikä ikuinen elämä paratiisissa siinä vaiheessa kiinnostanut minua. Joka tapauksessa heidän hillitty, arvokas esiintymisensä herätti minussa kunnioitusta ja luottamusta, joten pyysin heidät sisään. Kerroin heille kokemuksistani, joita pidin Jumalan suojeluksena ja huolenpitona. Selitin heille: ”Etsin Jumalaa, jolla on tällaisia huomattavia ominaisuuksia. Jos teidän Jumalanne todella on tämä Jumala, näyttäkää minulle, miten voin oppia tuntemaan hänet.”
Lähes tunnin verran vanha mies luki minulle Raamatusta, mitä siellä kerrotaan mahtavasta Jumalasta, Jehovasta. Hän selitti esimerkiksi, miten Jumala oli menetellyt kansansa Israelin kanssa osoittaen sille rakkauttaan ja pitäen siitä huolta. Seuraavalla viikolla mies palasi tuoden mukanaan kirjan Kirjani Raamatun kertomuksista. Hän avasi sen ja näytti siitä minulle kertomusta 33, jonka nimenä on ”Punaisenmeren ylitys”. Minun ei tarvinnut lukea sitä, sillä jo kuvan perusteella arvasin, mitä oli tapahtunut: Jumala oli ihmeen avulla vapauttanut kansansa sen sortajien käsistä.
Ajattelin itsekseni: ’Tämä on todellakin se Jumala, jota olen etsinyt.’ Seuraavalla viikolla aloin tutkia säännöllisesti Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ja noiden tutkistelujen aikana Raamatusta löytyi kaikkiin kysymyksiini järkevä vastaus. Lopultakin olin löytänyt tosi Jumalan, jota voisin palvella maksaakseni velkani. Osoitukseksi siitä, että olin antanut elämäni palvellakseni häntä ikuisesti, annoin kastaa itseni vedessä.
Aikani kuluu nyt siihen, että autan toisia hankkimaan tietoa Jehovasta, syistä joiden vuoksi hän on sallinut pahuutta tähän asti, ja niistä keinoista, joilla hän poistaa maailman ongelmat. Vihdoinkin tunnen omaavani todellisen rauhan ja turvallisuuden palvellessani Jehovaa hänen järjestönsä yhteydessä rakkaudellisten veljieni ja sisarteni kanssa.
[Huomioteksti s. 20]
Miksi maasta, jota on siunattu näin runsaasti, oli tullut tällainen rappion pesä
[Kuva s. 20]
Minä ja sukulaistyttöni, jonka elvytin myrskyn aikana