Sokeritauti – miten sen kanssa voi tulla toimeen
KATHY on nuori nainen. Hän huolehtii hyvin ruokavaliostaan ja varoo liikapainoa, harrastaa runsaasti liikuntaa ja noudattaa lääkärinsä ohjeita. Lisäksi hän antaa itselleen joka päivä insuliinipistoksia. Kathy on yksi monista miljoonista ihmisistä, jotka sairastavat sokeritautia.
Kaikista varotoimistaan huolimatta Kathy myöntää: ”En pysty koskaan sanomaan, miten korkealla verensokerini on. Jonakin iltapäivänä se voi olla 17. Vaikka noudatan seuraavana päivänä samaa aikataulua, se voi laskea alle 3:n, ja joudun insuliinišokkiin.” Jonkin aikaa sitten hän sairastui itsepintaiseen tulehdukseen ja vietti viikkokausia sairaalassa.
Mae on vanhempi nainen. Hän ei kanna huolta ruokavaliostaan, ja niinpä hänellä onkin 20 kiloa ylipainoa. Hän myöntää, ettei hän noudata lääkärinsä määräyksiä kovin tarkkaan. Hän ei piittaa juuri lainkaan siitä, että hänen verensä sokeritaso nousee usein yli 17:n, ja hän kieltäytyy ottamasta insuliinia. Tosin hän nauttii diabetestablettinsa joka päivä, mutta muuten hän näyttää suhtautuvan yllättävän huolettomasti sairauteensa.
Vaikka nämä kaksi naista näyttävät niin erilaisilta, heillä on sama sairaus. Sen tieteellinen nimi on diabetes mellitus. Miksi näiden kahden tapauksen välillä vallitsee niin suuri ero? Mikä vielä tärkeämpää: mitä he voivat tehdä tullakseen toimeen sokeritautinsa kanssa?
Mitä sokeritauti on?
Ensiksi meidän on tarpeellista ymmärtää, mitä sokeritauti on. Yksi avainseikka tässä sairaudessa liittyy elimistön insuliinin tuotantoon; insuliini on haiman valmistama hormoni. Insuliinin avulla elimistö pystyy ottamaan verenkierrosta sokeria ja kuljettamaan sen solujen sisään, jossa se kuluu energian valmistamiseen tai johon se varastoituu.
Mutta jos elimistö ei tuota riittävästi insuliinia, vain vähän sokeria pääsee soluihin tuottamaan energiaa tai varastoon. Sen sijaan sokeria kertyy suuria määriä vereen, ja se alkaa aiheuttaa ongelmia. Tätä sokeritauti yksinkertaisesti kuvailtuna merkitsee. Ja kuten Kathyn ja Maen tapaukset valaisevat, sokeritautia on olemassa kahta päätyyppiä.
Kathyn sokeritauti on tyyppiä 1, nimeltään insuliinista riippuvainen diabetes mellitus. Siinä ongelman aiheuttaa haiman kykenemättömyys insuliinin tuottamiseen. Viimeaikaiset todisteet ilmaisevat virusinfektioiden voivan ainakin joskus aiheuttaa tämäntyyppisen sokeritaudin. Tällaista sokeritautia sairastava saa sen yleensä nuorena (alle 30-vuotiaana), hän on tavallisesti laiha ja tarvitsee insuliinipistoksia pysyäkseen hengissä.
Maen sokeritauti on tyyppiä 2, nimeltään insuliinista riippumaton diabetes mellitus. Sitä sanotaan usein aikuisiän sokeritaudiksi, ja se eroaa tyypistä 1. Siinä ongelma ei ole se, ettei haima valmista lainkaan insuliinia, vaan se, ettei se valmista sitä riittävästi. Suuri osa sen valmistamasta insuliinista imeytyy rasvasoluihin. Haima ei pysty valmistamaan riittävästi insuliinia tasapainon säilyttämiseksi, ja veren sokeritaso kohoaa. Tällaista sokeritautia sairastavat ovat yleensä yli 30-vuotiaita ja ylipainoisia, ja he voivat joskus tulla toimeen ilman insuliinipistoksia. Heillä sokeritauti näyttää myös todennäköisemmin olevan perinnöllistä.
Tyyppiä 1 olevan sokeritaudin hoitaminen
Kathyn tyyppiä 1 oleva sokeritauti on paljon vakavampi, mutta harvinaisempi. Tyypissä 1 ratkaisu näyttäisi yksinkertaiselta: korvata puuttuva insuliini. Mutta vaikka insuliinipistokset voivat pitää diabeetikon hengissä, ne eivät voi korvata sitä minuutista toiseen vaihtelevaa insuliinimäärää, jonka elimistö tarvitsee.
Sellaisten sokeritaudista johtuvien komplikaatioiden kuin sokeuden ja maksavaurioiden rajoittamiseksi mahdollisimman vähiin on tärkeää vähentää veressä ja virtsassa olevan sokerin määrää. On tarpeellista jäljitellä elimistön normaalia ja usein vaihtelevaa insuliinin tuotantoa. Miten se sitten on mahdollista? Hoito on kaksipuolista: 1) ehkäisevää perushoitoa ja 2) insuliinin korvaamista.
Ehkäisevään perushoitoon sisältyvät välttämättömät toimenpiteet elimistön insuliinin tarpeen päivittäisten vaihtelujen saamiseksi mahdollisimman vähiin. Yksi tärkeä seikka on henkilön nauttima ravinto, sillä ruoansulatusjärjestelmä muuttaa sen verensokeriksi. Sokeritaudin tyyppiä 1 sairastava järkevä ihminen oppii pian, että hänen täytyy noudattaa hyvin säännöllistä ruokavaliota. Siihen sisältyy hitaammin imeytyviä hiilihydraatteja samoin kuin rasvoja ja valkuaisaineita. Tällaisessa ruokavaliossa vältetään sokeria, hunajaa, leivonnaisia, sokeripitoisia virvoitusjuomia ja makeisia. Nämä hiilihydraatit kulkeutuvat nopeasti verenkiertoon.
Elimistöä täytyy ravita tämän ruokavalion mukaan säännöllisesti. Jos diabeetikko tulee huolimattomaksi ja syö silloin kun sattuu sitä mikä häntä miellyttää, insuliini ja verensokeri joutuvat nopeasti pois tasapainosta. Tällöin henkilö voi tulla nopeasti hyvin sairaaksi tai joutua kärsimään tämän taudin myöhäiskomplikaatioista.
Liikunta alentaa verensokeria. Siksi tunnollinen tyyppiä 1 sairastava diabeetikko sisällyttää liikunnan jokapäiväiseen aikatauluunsa ja muistaa pitää käsillä helposti saatavassa muodossa olevaa sokeria (esimerkiksi kovan karamellin) siltä varalta että liikunta alentaa liiaksi veren sokeripitoisuutta. Tämä saattaisi johtaa diabeettiseen šokkiin. Tunteetkin voivat horjuttaa veren sokeritasapainoa ja olla yhtenä syynä heikkoon itsehillintään ruokavalion noudattamisessa. Tulehdukset ja sairaudet täytyy hoitaa nopeasti, sillä ne voivat heilauttaa pahasti veren sokeritasapainoa.
Mutta vaikka tyyppiä 1 sairastava diabeetikko ottaa kaikki nämä seikat huomioon, hänellä voi siitä huolimatta Kathyn tavoin olla vaikeuksia verensokerin vakauttamisessa. Miten hänen tulisi silloin menetellä?
Hoidon toinen pääosa on insuliiniruiskeiden käyttö. Kun insuliini yli 60 vuotta sitten kehitettiin, se antoi monille diabeetikoille lisää elinpäiviä. Ja myöhemmin kehitettyä, kerran päivässä annettavaa pistosta pidettiin aluksi suurena etuna.
Vaikka kerran päivässä annettava pistos tuntuu miellyttävämmältä, siihen liittyy sellaisia mahdollisia myöhäiskomplikaatioita kuin verisuonten kalkkiutuminen. Siksi jotkut suosittelevat, että käytetään useammin lyhytvaikutteisia insuliinipistoksia, jotta verensokeria voitaisiin säännöstellä tiiviimmin pitkin päivää. Useat viimeaikaiset kehitysvaiheet ovat tehneet tämän sekä mahdolliseksi että myös käytännölliseksi.
Yhtä verensokerin kotiseurannan alalla saavutettua edistysaskelta on sanottu ”ensimmäiseksi todella merkittäväksi terapeuttiseksi edistysaskeleeksi insuliinin keksimisen jälkeen”. Käyttäen yksinkertaista kannettavaa konetta diabeetikko voi tarkistaa itse verensä sokeripitoisuuden monta kertaa päivässä. Näin hän voi itse usein säännöstellä insuliiniannostaan ja päästä lähemmäksi veren normaalia sokeripitoisuutta.
Yksi kotiseurannan haitoista on se, että diabeetikon täytyy tehdä reikä sormenpäähänsä verikoetta varten. Sitä varten on kuitenkin olemassa erikoislansetteja, ja tähän menetelmään tottuneet eivät pidä sitä kovinkaan hankalana. Toinen haittapuoli on koneen hinta. Tekniikan edistyessä sen uskotaan kuitenkin laskevan.
Muihin edistysaskeleisiin sisältyy halpojen, kertakäyttöisten, hyvin terävien insuliinineulojen kehittäminen. Niiden ansiosta insuliiniruiskeiden antaminen on vähemmän kivuliasta. Nykyään saatavana olevaa insuliinia ei myöskään tarvitse välttämättä säilyttää jääkaapissa, ja näin vältytään suurilta hankaluuksilta matkoilla.
Nyt on tuotu markkinoille ihmisen oman insuliinin kaltaista insuliinia, ja sitä suositellaan usein tyyppiä 1 sairastaville diabeetikoille, joiden sairaus on todettu äskettäin. Uutta ovat myös paineella toimiva, neulaton insuliiniruisku ja insuliiniannostelupumppu. Pumppu on kannettava insuliiniannostelija, jota potilas kantaa vyössään. Se annostelee jatkuvasti insuliinia mahapeitteeseen asetetun neulan läpi. Vaikka tällaista pumppua käytetään nykyään, monet lääkärit pitävät sitä jossain määrin vaarallisena, ja sitä tulisi käyttää vain asiantuntijan valvonnassa.
Tyyppiä 1 sairastavien lapsidiabeetikkojen ruokavaliota on viime aikoina alettu pitää vähemmän tärkeänä. Joidenkuiden mielestä he voivat syödä suhteellisen normaalisti ja sitten kattaa ruokavalion tarpeellisella insuliiniannoksella. Tietysti näiden lasten tulisi yhä välttää syömästä paljon makeisia. Heidän suhteellisen normaali elintapansa näyttää todellisuudessa perustuvan verensokerin tarkkaan seurantaan ja insuliinitason usein tapahtuviin korjauksiin.
Tyyppiä 2 olevan sokeritaudin hoitaminen
Yleisemmän, tyyppiä 2 olevan sokeritaudin hoidossa ei ole edistytty läheskään niin paljon. Kuten mainittiin, ongelmana ei tässä ole haiman kyvyttömyys tuottaa lainkaan insuliinia. Kysymys on siitä, että haima ei pysy elimistön asteittain suurenevan insuliinintarpeen tasalla, mitä ylipaino yleensä pahentaa.
Vaikka tabletteja käytetään yleisesti, ne vain ’piiskaavat’ haimaa tuottamaan enemmän insuliinia. Mutta siinä, miten paljon väsynyttä hevosta, tässä tapauksessa väsynyttä haimaa, voidaan ’piiskata’, on rajansa. Voi olla hyödyllisempää noudattaa painoa vähentävää ja yksinkertaisia sokereita karttavaa monipuolista ruokavaliota ja harrastaa järkevää liikuntaa.
Jos ruokavalio, liikunta ja makeisten karttaminen eivät riittävästi alenna veren sokeripitoisuutta, diabeetikoille voidaan määrätä tabletteja. Tässä asiassa mielipiteet vaihtelevat. Jotkut lääkärit määräävät tyyppiä 2 sairastaville diabeetikoille mieluummin insuliiniruiskeita kuin tabletteja. Tableteilla voi olla sivuvaikutuksia, ja on kyseenalaista, auttavatko ne tosiaan estämään myöhäiskomplikaatioita.
Joka tapauksessa pätevien lääkärien on punnittava kaikkia tekijöitä, ennen kuin he suosittelevat hoitoa. Ja diabeetikon täytyy punnita suosituksia ja tehdä lopullinen ratkaisu siitä, miten hän menettelee.
Sokeritaudin kanssa toimeen tuleminen
Sokeritaudin hoitoon sisältyy erilaisia askeleita sen mukaan, millainen tauti henkilöllä on. Tyyppiä 2 sairastavan ratkaisu voi olla ruokavalio ja laihduttaminen. Mutta eräs lääkäri sanoi: ”Ollakseni realistinen kokemukseni on osoittanut, että sen onnistumisen todennäköisyys on hyvin pieni. Useimmissa tapauksissa olen valmis hoitamaan potilaitani tableteilla tai jopa insuliinilla jo aivan alusta lähtien.”
Sokeritaudin kanssa toimeen tuleminen ei ole yhtä mutkatonta tyyppiä 1 sairastaville. Mutta heilläkään ratkaisevaa ei ehkä ole lääketieteellinen hoito, vaan henkilön asenne sokeritautia kohtaan. Ei tosin ole miellyttävää ottaa päivittäin ruiskeita, ehkä monta kertaa päivässä, eikä pistellä sormenpäitään veren sokeripitoisuuden tarkastamiseksi. Ei ole myöskään helppoa varmistautua siitä, että elämä on järjestetty hyvin säännönmukaiseksi: että syö samanlaisia ruokia säännöllisin väliajoin suunnilleen samaan aikaan joka päivä ja että liikunta ja lepoajat on asianmukaisesti suunniteltu.
Samalla realistinen näkemys merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että sokeritautia ei pystytä tällä hetkellä parantamaan. On kuitenkin olemassa hoitoja, jotka tosin vaativat itsekuria, mutta voivat myös pitää diabeetikot hengissä ja melko hyvässä kunnossa paljon useampia vuosia kuin olisi mahdollista ilman hoitoa.
Vältettäviä asenteita
Henkilön on tarpeellista välttää asenteessaan kahta äärimmäisyyttä. Toisaalta sokeritautia sairastavan täytyy varoa huolimattomuutta ongelmansa suhteen, järkevien lääketieteellisten ohjeiden laiminlyömistä ja kenties toivetta, että tuo ongelma katoaa. Se ei katoa.
Toisaalta koska tunteet horjuttavat veren sokeritasapainoa, olisi vahingollista murehtia liiaksi tätä ongelmaa. Alituisesta pelosta ja pakkomielteisestä uppoutumisesta sokeritaudin hoitoon siinä määrin, että sulkeutuu normaalin elämän ulkopuolelle, ei ole mitään apua. Vaikka diabeetikkojen elämän täytyy välttämättä olla säännöllistä, suuri enemmistö voi viettää täysipainoista elämää.
Pystytäänkö sokeritautia samoin kuin muita sairauksia koskaan lopullisesti parantamaan? Jumalan sana Raamattu esittää rohkaisevan vastauksen: Aivan varmasti pystytään! Ja se tapahtuu lähitulevaisuudessa! Näin tulee käymään täällä maan päällä Jumalan valtakunnan hallitusvallan alaisuudessa, sen hallituksen jota Jeesus opetti seuraajiaan rukoilemaan. (Matteus 6:9, 10) Silloin ei ”yksikään asukas sano: ’Minä olen sairas.”’ – Jesaja 33:24, UM.
[Huomioteksti s. 26]
Ratkaisevaa ei ehkä ole lääketieteellinen hoito, vaan henkilön asenne
[Kuva s. 25]
Pitääkseen verensokerinsa tasapainossa diabeetikon täytyy harjoittaa itsekuria ja välttää makeisia