Mies jolla oli haave
HÄN syntyi Stauntonissa Virginiassa Yhdysvalloissa 28.12.1856. Vaikka hän aloitti koulunkäyntinsä vasta 9-vuotiaana, hän päätyi opettajaksi Princetonin yliopistoon. Sitten hän siirtyi politiikkaan. Tämän päätöksen vuoksi hän sai myöhemmin kokea elämänsä suurimman kunnian ja suurimman tuskan hetket.
Hän haaveili siitä, miten maailmanrauha saataisiin aikaan. Tuon rauhanrakentajan, Woodrow Wilsonin, varjo lankeaa yhä sodanrepimän maailman ylle. Jotkut poliitikot ja diplomaatit yrittävät yhä saattaa rauhan maailmaan hänen rauhansuunnitelmiensa pohjalta.
Miten Wilsonin haaveen sitten kävi? Pystyikö hän ratkaisemaan vihan, sodan ja verenvuodatuksen ongelmat?
Woodrow Wilsonista tuli vuonna 1913 Yhdysvaltain 28. presidentti. Seuraavana vuonna Euroopassa syttyi Suuri sota. Se oli kuolemaa ja väkivaltaa kylvävää asemasotaa taisteluhautojen mudassa ja liejussa, ja siihen kuuluivat hermoja repivä tykistötulitus, konekiväärit ja kaasuhyökkäykset. Se oli varsinaista joukkoteurastusta.
Aluksi yleinen mielipide Yhdysvalloissa vastusti jyrkästi sekaantumista Euroopan selkkaukseen. Amerikkalaiset halusivat pysytellä erossa Euroopan suurvaltojen välisistä kiistoista. Puolueettomuus oli kansakunnan tunnus.
Presidentti Wilson kuului presbyteeriseen kirkkoon, ja hän oli hyvin uskonnollinen ja idealistinen mies. Hän halusi vilpittömästi pitää yllä Amerikan puolueettomuutta ja eristäytymispolitiikkaa. Tapahtumat kuitenkin riistäytyivät hänen käsistään. Saksalainen sukellusvene upotti vuonna 1915 matkustajalaiva Lusitanian, jolloin 128 amerikkalaista sai surmansa. Wilson kieltäytyi kuitenkin julistamasta sotaa Saksalle. Vuonna 1916 hänet valittiin uudelleen Yhdysvaltain presidentiksi, ja hänen vaalilauseensa kuului: ”Hän piti meidät sodan ulkopuolella.”
”Maailma täytyy tehdä demokratialle turvalliseksi”
Seuraavana vuonna saksalaiset ilmoittivat, että kaikki laivat, kuuluivatpa ne sodan osapuolille tai puolueettomille maille, olisivat heidän sukellusveneittensä hyökkäysten kohteina. Tämä merkitsi sitä, etteivät amerikkalaiset laivat enää olleet turvassa omien aluevesirajojensa ulkopuolella. Wilsonilla ei näyttänyt olevan mitään vaihtoehtoa. Vastahakoisesti hän julisti sodan Saksalle, mutta hän totesi: ”On pelottavaa johtaa tämä suuri rauhaisa kansa sotaan, kaikkien aikojen hirvittävimpään ja tuhoisimpaan sotaan, jossa koko sivistynyt maailma näyttää olevan vaakalaudalla.”
Puhuessaan kongressille hän sanoi, että Yhdysvallat taistelisi ”lopullisen maailmanrauhan ja kansojen vapautuksen puolesta”. Sitten hän esitti kuuluisan sanontansa: ”Maailma täytyy tehdä demokratialle turvalliseksi.” Kongressi hyväksyi hänen päätöksensä 6.4.1917. Sekä Capitolin sisällä koolla olleet kongressin jäsenet että sen ulkopuolella seisova yleisö osoittivat hänelle suosiotaan. Wilson itse ei kuitenkaan riemuinnut. ”Ajattelehan, mille he osoittivat suosiotaan”, hän sanoi myöhemmin eräälle apulaiselleen. ”Tänään antamani ilmoitus merkitsee kuolemaa nuorille miehillemme. Tuntuu totisesti omituiselta, että sille osoitettiin suosiota.” Hiukan myöhemmin hän ”pyyhki silmistään suuret kyyneleet ja painettuaan sitten päänsä ministeristön huoneen pöytää vasten hän nyyhkytti kuin pieni lapsi”. – John Dos Passos, Mr. Wilson’s War.
Puolueettomuus oli mennyttä. Hänen maansa oli nyt sotkeutunut pahimpaan sotaan, mitä siihen mennessä oli käyty.
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
U.S. National Archives