Nuhteettomuuden säilyttäminen natsi-Saksassa
ENNEN toista maailmansotaa Saksassa asuneiden monien muiden nuorten tavoin minäkin nautin urheilusta, erityisesti voimistelusta ja jalkapallosta. Ne täyttivät elämäni. Lopulta kaikki kuitenkin muuttui.
Tutustuin Raamattuun erään isäni työtoverin kautta. Aluksi epäilin sitä, mitä tämä Bibelforscher (raamatuntutkija, jolla nimellä Jehovan todistajia silloin kutsuttiin) kertoi. Myöhemmin hänen kertomansa asiat ja erityisesti Jeesusta Kristusta ja hänen ihmisenä suorittamaansa palvelusta koskevat seikat tekivät minuun vaikutuksen.
Koetuksen aika alkaa
Vuonna 1933 natsien anastettua vallan Saksassa urheiluseurani kiellettiin. Tämä tapaus ja se, mitä opin jatkuvasti Raamatusta, auttoivat minua syventymään hengellisiin asioihin. Vuonna 1935 vihkiydyin Jehova Jumalalle ja vertauskuvasin sen vesikasteella, ja suunnilleen samoihin aikoihin menin naimisiin erään toisen uskovan kanssa.
Vaikeat ajat olivat alkaneet, ja vielä vaikeammat olivat edessä. Työnantajani sai kirjeen Saksan Työrintamalta, joka oli NSDAP:n (Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen eli natsipuolueen) haarajärjestö. Kirjeessä sanottiin:
”Pyydämme teitä täten yhtiönne sääntöjen ja määräysten mukaisesti erottamaan palkkaamanne raamatuntutkija –:n, koska hän selvästi häiritsee yrityksenne rauhaa kieltäytymällä liittymästä Saksan Työrintamaan.” Yrityksen omistaja toimi kirjeen mukaisesti, ja koska en voinut omantunnonsyistä liittyä poliittiseen puolueeseen, menetin työpaikkani.
Vuotta myöhemmin anoppini ja minut pidätettiin. Minua yritettiin saada luopumaan uskostani ja ilmiantamaan hengellisiä veljiäni. Koska kieltäydyin yhteistyöstä, minut vietiin Buchenwaldin keskitysleiriin 25. marraskuuta 1937. Anoppini lähetettiin myös keskitysleiriin.
Nuhteettomuuskoetuksia Buchenwaldissa
Olin vankina Buchenwaldissa lähes kahdeksan vuotta. Siellä minun oletettiin myös päättävän päiväni, niin ainakin pahanilkiset ihmiset suunnittelivat. Saksalaiset SS-vartijat sanoivat meille toistuvasti: ”Te ette pääse täältä pois elävinä.” Minut pakotettiin työskentelemään aamuneljästä auringonlaskuun asti niukalla ravinnolla. Mutta Jehovan avulla, jota kohtaan halusin pysyä nuhteettomana, saatoin tulla toimeen.
Noina vaikeina aikoina hengellinen ravinto oli hyvin tärkeää. Miten me saimme sitä keskitysleirillä? Aika ajoin Buchenwaldiin tuotiin lisää Jehovan todistajia. Heitä ei tuotu vain Saksasta, vaan myös Hollannista, Belgiasta ja Ranskasta. Kaikki mitä he muistivat lukemistaan uusimmista Vartiotornin numeroista, kirjoitettiin muistiin ja toimitettiin toisille todistajille salaisen jakelujärjestelmämme kautta. Siten saimme hengellistä ravintoa, jota niin kipeästi tarvitsimme pysyäksemme nuhteettomina.
Meidän hengellisen ruoan varastomme ei kuitenkaan pysynyt salaisuutena, vaikkeivät vartijat onnistuneetkaan selvittämään, miten me tuota ravintoa saimme. Eräänä päivänä meille esitettiin uhkaus: ellei kaikkea kirjoitettua aineistoa luovutettaisi seuraavana päivänä kello 12:een mennessä, joka toinen mies ammuttaisiin. Keskitysleirillä tällainen uhkaus ei aina ollut katteeton!
Kirjoitetusta aineistosta vastuussa olevat veljemme onnistuivat kokoontumaan yhteen keskustellakseen asiasta ja rukoillakseen opastusta. Osia käsin kirjoitetusta ”ruoastamme” päätettiin luovuttaa. Noissa kirjoituksissa paljastettiin useita katolisen kirkon epäkristillisiä tapoja. Tuon aineiston luovuttamisesta oli hyviä seurauksia. Ketään ei teloitettu, ja annettiin hyvä todistus. Itse asiassa jotkut SS-upseerit osoittivat kiinnostusta muistiinpanojamme kohtaan.
Me saatoimme toimittaa hengellistä ravintoa toisiinkin leireihin. Aina kun Buchenwaldista siirrettiin veljiä toisiin leireihin, he vaaransivat henkensä piilottamalla vaatteisiinsa käsin kirjoitettuja Raamatun totuuksia. Ja Buchenwaldissa me järjestimme erikoisrynnistyksen todistaaksemme toisille vangeille, ja saatoimmekin kertoa hyvää uutista tuhansille heistä.
Kiellä usko tai kuole
Toisen maailmansodan alettua vuonna 1939 me jouduimme ankarimpaan koetukseen. Meitä vaadittiin allekirjoittamaan julistus, jossa todistaisimme kieltäneemme uskomme ja olevamme halukkaita mainitsemaan nimeltä henkilöitä, jotka kannattivat aktiivisesti raamatuntutkijoiden opetuksia. Jos allekirjoittaisimme, meidät vapautettaisiin. Jokainen allekirjoittamisesta kieltäytyvä todistaja ammuttaisiin.
Tämä uhkaus toistettiin yhä uudelleen, annettiin määräys: ”Raamatuntutkijat portille!” Me seisoimme siellä laihoina ja ryysyisinä. Torneissa oli aseistetut vartijat. Leirimme komentaja toisti uhkauksensa, että kaikki allekirjoittamisesta kieltäytyvät tapettaisiin. Seurasi täydellinen hiljaisuus, eikä kukaan tarjoutunut allekirjoittamaan.
Erään kerran kaksi todistajaa, jotka olivat aikaisemmin allekirjoittaneet tuon asiapaperin, astuivat esiin ja ilmoittivat haluavansa peruuttaa allekirjoituksensa! He halusivat mieluummin kuolla veljiensä kanssa. Jotkut SS-miehet, jotka muuten olivat paatuneet, olivat hämmästyneitä ja jopa hätääntyneitä. Tämän jälkeen ei aluksi kuulunut minkäänlaisia solvauksia tai uhkauksia, ainoastaan käsky: ”Poistukaa! Älkää ilmoittautuko työhön.” Kahden tunnin kuluttua kaikuivat taas sanat: ”Raamatuntutkijat portille!” Tätä ”kissa ja hiiri” -leikkiä jatkui kolme päivää.
SS-miehet keskustelivat usein kuuluvalla äänellä siitä, että meidät komennettaisiin riviin ja ammuttaisiin. Kuulimme jopa yhden komentajan sanovan: ”Meidän on parasta seisoa heidän ympärillään ja ampua heitä joka suunnalta.” Mutta kun meidän täytyi taas tulla kävelypihalle, tämä osoittautuikin vain juoneksi, jonka tarkoitus oli murtaa moraalimme.
Leirinkomentaja Huttig aloitti puheensa sanoilla, jotka eivät olleet kovinkaan imartelevia: ”Te roistot, te siat . . .” Mutta mitä me saimmekaan kuulla? Emme tavanomaisia tappouhkauksia vaan sanat: ”Führer on aivan liian hyvä teitä kohtaan. Teidän tuomioittenne toimeenpanoa on lykätty voittoon saakka.” Sydämemme täytti syvä kiitollisuus Jehovaa kohtaan, vaikka Huttig huusikin: ”Mutta muistakaa, – – pitkämielisyys ei merkitse vapauttamista.” Vihollinen oli hävinnyt.
Toinen voitto
Vaikka olot muuttuivatkin siedettävämmiksi seuraavana vuonna, edessä oli vielä paljon vaikeuksia. Erään purevan kylmän talven aikana meidän käskettiin lahjoittaa vaatteita idässä palveleville saksalaisille joukoille. Kun kieltäydyimme tällä tavoin tukemasta sotatoimia, meiltä vietiin käsineet, korvalaput ja aluspaidat. Nahkakenkämmekin takavarikoitiin, ja saimme niiden tilalle puukengät, hollannikkaat. Vaikkei meillä ollutkaan riittävästi vaatteita, meidät pakotettiin ulos töihin jopa 15 asteen pakkasella.
Eräänä päivänä ilmoitettiin, ettei raamatuntutkijoita enää hoidettaisi leirin sairasosastolla. Meidän oli sen vuoksi pakko tukea toisiamme entistä enemmän ja auttaa, hoitaa ja ikään kuin rakkaudellisesti ’kantaa’ sairaita. (Galatalaisille 6:2) Tarkoituksena oli näin murtaa meidät, mutta todellisuudessa vaikutus oli aivan päinvastainen. Me jopa aloimme huomata Jehovan ohjauksen tässä asiassa!
Koska huolehdimme sairaista ja heikoista kristillistä rakkautta osoittaen, kukaan ei kuollut. Toisaalta monet leirin sairasosastolla hoidettavina olleet vangit kuolivat. Jumalasta vieraantuneet, epäinhimillisiksi muuttuneet SS-miehet eivät tietenkään voineet käsittää, mitä rakkaus voi saada aikaan. Jonkin ajan kuluttua eräs SS-lääkäri, joka näki meidän kaikkien yhä tulevan nimenhuutoon, pudisteli epäuskoisena päätään ja sanoi: ”Lääketieteellinen ihme.”
Muistonvietto
Oli vuoden 1942 maaliskuu, ja Herran illallinen eli Kristuksen kuoleman muistonvietto lähestyi. Mutta miten me järjestäisimme sen keskitysleirissä? Eräs veli onnistui saamaan lakanoita pöytäliinoiksi; luvan antanut SS-komentaja luuli niitä tarvittavan syntymäpäivän viettoa varten. Muistonvietto pidettäisiin parakkimme D-siivessä.
Ensimmäinen veljien ryhmä oli onnistunut pääsemään salaa D-siipeen ja oli jo kokoontunut juhlan viettoon. Toiset veljet seisoskelivat muina miehinä vartiossa huoneen ulkopuolella. Äkkiä tapahtui jotakin odottamatonta. Komentaja oli lähdössä jokapäiväiselle tarkastuskierrokselleen! Hän oli matkalla suoraan D-siipeen. Vahdissa olleiden veljien sydämet melkein pysähtyivät. He eivät voineet tehdä mitään. Komentaja nousi portaita. He rukoilivat hiljaa. Portaiden puolivälissä komentaja pysähtyi, katsoi ympärilleen ja jostain selittämättömästä syystä kääntyi takaisin.
Vielä nytkin, 40 vuotta myöhemmin, tällaisten tapahtumien muistot auttavat minua luottamaan täysin Jehovaan riippumatta siitä millaisissa olosuhteissa olen. Hän pelasti meidät näennäisen toivottomista tilanteista suurenmoisella tavalla. – Jesaja 26:3, 4.
Vapaus koittaa
Sodan loputtua meidät vapautettiin leiristä. Meistä tuntui samalta kuin entisajan israelilaisista, joista sanottiin: ”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä.” – Psalmit 126:1, 2.
Vähän ennen toisen maailmansodan loppumista vaimoni oli pidätetty ja viety keskitysleiriin. Anoppini oli ollut Ravensbrückissä, ja vain muutamaa kuukautta ennen sodan loppumista SS lähetti hänet Pohjois-Baijeriin. Mutta vuonna 1945 me kaikki palasimme kotiin. Olimme onnellisia saadessamme olla jälleen yhdessä ja kiitollisia säilytettyämme nuhteettomuutemme. Lisäksi arvostimme sitä, että saatoimme jälleen palvoa vapaasti Jehovaa.
Uusi pidätys
Joitakin vuosia toisen maailmansodan jälkeen minut pidätettiin jälleen ja erotettiin perheestäni melkein neljäksi vuodeksi, koska Jehovan todistajien toiminta kotimaassani on kielletty. Tänä vaikeana aikana tunsimme Jehovan, armollisen Jumalamme, auttavan meitä jatkuvasti.
Sodan jälkeen olimme onnellisia saadessamme pojan. Kasvettuaan aikuiseksi hänkin joutui tekemään päätöksen puolueettomuusperiaatteen suhteen, joka on esitetty Raamatussa Jesajan 2:4:ssä. Meidän iloksemme hän valitsi nuhteettomuuden Jehovaa kohtaan. Hän joutui sen vuoksi vankilaan kahdeksi vuodeksi.
Koska olemme halunneet säilyttää nuhteettomuuden Jumalaa kohtaan, pieni perheemme on viettänyt yhteensä 23 vuotta keskitysleireissä ja vankiloissa. Kaikki eivät joudu kokemaan näitä samoja tilanteita, mutta me kaikki joudumme päivittäin kohtaamaan nuhteettomuushaasteen tässä kieroutuneessa maailmassa. Päätä siis sinäkin pitää lujasti kiinni nuhteettomuudestasi. Et tule koskaan katumaan sitä, sillä seuraavat psalmistan sanat pitävät paikkansa: ”Minun nuhteettomuuteni tähden sinä minua tuet ja annat minun seisoa kasvojesi edessä ainiaan. Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen.” (Psalmit 41:13, 14) – Koska kirjoittaja asuu maassa, jossa Jehovan todistajien toiminta on nykyään kielletty, emme käytä hänen nimeään.
[Huomioteksti s. 11]
Jokainen allekirjoittamisesta kieltäytyvä todistaja ammuttaisiin
[Huomioteksti s. 12]
SS-komentaja sanoi: ”Meidän on parasta seisoa heidän ympärillään ja ampua heitä, joka suunnalta”
[Huomioteksti s. 13]
Pieni perheemme on viettänyt yhteensä 23 vuotta keskitysleireissä ja vankiloissa
[Kuva s. 10]
Buchenwaldin keskitysleiri, jossa vietin kahdeksan tuskallista vuotta
[Lähdemerkintä]
UPI/BETTMANN NEWSPHOTOS