’Vaimoni lähti työpaikastaan’

Herätkää: Onko vaimosi joutunut koskaan käymään työssä?

Cleve: Hän kävi työssä noin vuoden sen jälkeen kun menimme naimisiin. Sitten hän tuli raskaaksi ja joutui lopettamaan.

Herätkää: Menikö hän takaisin työhön lapsen synnyttyä?

Cleve: Omituista kyllä, kun hän lopetti työssä käymisen, havaitsin etten todellisuudessa kaivannut hänen rahojaan.

Jeane: [Nauraen] Cleve ei kuitenkaan koskaan nähnyt niistä paljoakaan! Ostin kenkiä, hameita, leninkejä, kaikenlaista – hän ei välittänyt. Varmistin tietysti aina, että laskumme oli maksettu. Mutta jos halusin kaksi tai kolme hametta, kävin vain ostamassa kaksi tai kolme hametta.

Herätkää: Täytyikö sinun siksi tehdä paljon ylitöitä?

Cleve: Muistan erään kerran, jolloin tarvitsin rahaa auton korjaamista varten. Niinpä tein vähän ylimääräistä työtä. Tein kaikenpituisia työpäiviä ja ansaitsin ylimääräistä rahaa. En kuitenkaan pystynyt puolessa vuodessa säästämään penniäkään.

Herätkää: Mitä tapahtui?

Jeane: Näytti siltä, että mitä enemmän hän ansaitsi, sitä enemmän meiltä kului rahaa.

Cleve: Raha vain katosi. Sitä paitsi kaikki tuo ylitöiden tekeminen häiritsi kristillisissä kokouksissa käymistäni. Niinpä lopetin ylitöiden tekemisen puolen vuoden kuluttua, ja muutamassa kuukaudessa sain kuitenkin säästetyksi auton kunnostukseen tarvittavat rahat.

Herätkää: Jeane, oletko koskaan mennyt takaisin työhön?

Jeane: Olen. Viime kesänä tulin siihen tulokseen, että tarvitsin enemmän rahaa, ja sain työpaikan eräästä lasten päiväkodista. Kävin työssä ainoastaan kolme kuukautta. Huomasin pienen kuusivuotiaan tyttäreni muuttuneen. Cleve kävi töissä iltaisin ja huolehti hänestä päiväsaikaan. Ja sitten eräänä iltana minun täytyi olla myöhään työssä.

Cleve: Olin nukahtanut, ja kun heräsin, en löytänyt häntä mistään. Huusin häntä. Ei vastausta. Tarkistin ikkunat, ovet, käytävät, etsin häntä sänkyjen alta – olin paniikissa! Ja sitten hän tuli ulos kaapista nauraen. Olin niin järkyttynyt, etten edes rangaissut häntä.

Jeane: Kun kuulin tästä ja ajattelin, miten lapseni tarrautui minuun, aloin tajuta, että hän yksinkertaisesti kaipasi kiihkeästi huomiotani. Siksi päätin, ettei kannattanut käydä työssä. Verot, lounaat ja vaatetuskulut nielivät kuitenkin ansaitsemani rahat. Niinpä lähdin työpaikastani.

Herätkää: Mutta eikö se kuitenkin ollut rahallinen uhraus?

Jeane: Jehova Jumala on aina pitänyt meistä huolta. Ja meistä tuntuu, että Jehova on antanut vanhemmille vastuun huolehtia lapsistaan. Ymmärsimme, ettemme pitäneet tarpeeksi huolta lapsestamme ja että minun täytyi olla hänen kanssaan enemmän. Se oli meille tärkeämpää kuin mikään työpaikka.

Cleve: Eikä tuo ylimääräinen raha todellisuudessa auttanut meitä kovinkaan paljon. Tyydymme siihen mitä meillä on. Emme ole rikkaita, mutta emme myöskään köyhiä. Näen työpaikallani kavereita, jotka tekevät toisinaan työtä seitsemänä päivänä viikossa. Olen yrittänyt sitä, mutta se ei sovi minulle.

Jeane: Tiedän, että nämä ovat vaikeita aikoja, mutta me uskomme todella Matteuksen 6:33:ssa olevaan Raamatun lupaukseen, jonka mukaan Jumala huolehtii meistä, jos etsimme ensin Valtakuntaa.

Herätkää: Miten sinä nyt sitten käytät aikasi?

Jeane: Kolme viime kuukautta olen omistanut 60 tuntia kuukaudessa siihen, että olen kertonut ihmisille Raamatusta. Se on todellinen ilo!

Herätkää: Olet siis sitä mieltä, että äitien paikka on kotona?

Jeane: Mikäli se on mahdollista. Isoäiti ei ole äidin korvike.