Tarkkailemme maailmaa
Hermosairauksien parantamiseen uutta toivoa
● Viime kesänä kokoontui 160 tiedemiestä viidestätoista maasta Ruotsiin, Landskronan lähellä sijaitsevaan Örenäsin linnaan, hermosolujen siirtoa käsittelevään kongressiin. Aiemmin on luultu, ettei keskushermoston vahingoittuneita tai kuolleita hermosoluja voida korvata uusilla tai parantaa, mutta kongressissa tehtiin selkoa eläinkokeista, joissa on siirretty hermosoluja ruumiinosasta toiseen sekä aivojen ja selkäytimen osia. Muun muassa Parkinsonin tautia sairastavat rotat ovat voineet paremmin leikkauksen jälkeen. Tutkijat työskentelevät nyt intensiivisesti voidakseen kehittää parempia aivovaurioiden ja aivosairauksien hoitokeinoja.
Teologit ja Harmagedon
● Turun ruotsinkielisen yliopiston, Åbo Akademin, teologinen tiedekunta on julkaissut väitöskirjan, jossa selvitellään sodan ja rauhan käsitteitä luterilaiselta näkökannalta. Siinä selitetään esimerkiksi, mitä Raamatun Harmagedon tarkoittaa. Hufvudstadsbladet esittää väitöskirjasta seuraavan lainauksen: ”Viimeiset vitsaukset alkavat, kun valtionuskonto on saanut ihmiset joko houkuttelemalla tai pakkokeinoin ottamaan antikristillisen valtiovallan merkin, ts. tunnustamaan että valtiovalta on korkein, itsenäinen valta – –. Ainoastaan Kristuksen todistajat voivat siirtää eskatologista sotaa myöhempään ajankohtaan.” On kiinnostavaa, että Harmagedonia koskeva kohta sovelletaan meidän aikaamme ja että ymmärretään kummankin edellä mainitun kahden yhteiskuntaryhmän näyttelevän osaansa tässä yhteydessä. Raamatun mukaan Harmagedon on ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodan” kuvaannollinen nimi. (Ilmestys 16:14, 16) Kristityt eivät aktiivisesti osallistu tähän sotaan eivätkä myöskään voi siirtää sen alkamisajankohtaa, mutta he puhuvat ja varoittavat siitä, jotta ihmiset voisivat ajoissa asettua oikealle puolelle.
Ydinasekerho kasvamassa?
● Niiden kansakuntien määrä, jotka voivat valmistaa omia ydinaseita, saattaa pian lisääntyä viidestä kolmeentoista, mainitaan kahdessa tuoreessa raportissa. (Tällä hetkellä uskotaan ydinaseita olevan vain viidellä kansakunnalla: Englannilla, Kiinalla, Ranskalla, Neuvostoliitolla sekä Yhdysvalloilla.) Erään kansainvälisen rauhanjärjestön (Carnegie Endowment for International Peace) tutkimuksen mukaan Libya, Etelä-Afrikka, Pakistan, Intia, Israel, Irak, Argentiina ja Brasilia ottivat viime vuonna ”merkittäviä askeleita voidakseen valmistaa tai kehitellä” itselleen ydinaseita. Yhdysvaltain kongressin kirjaston raportti lisää synkästi: ”Monilla kansakunnilla, joilla ei tällä hetkellä ole ydinaseita, on paremmat tekniset mahdollisuudet valmistaa teollisesti ydinaseita kuin Yhdysvalloilla oli Manhattan-projektin aikana, jolloin Yhdysvallat valmisti [ensimmäiset] atomipomminsa.”
Terrorismia liikemaailmassa
● Terrorismi lisääntyy liikemaailmassa. Sekä johtajat että liikeyritykset ovat joutuneet poliittisten terrorijärjestöjen väkivallan ja sillä uhkaamisen kohteeksi. Terrorijärjestöt ovat syyllistyneet ihmisryöstöihin, kiristykseen ja räjäytyksiin. Industry Week -lehden mukaan terrorismi lisääntyy liikemaailmassa varsinkin Lähi-idässä ja Latinalaisessa Amerikassa. Eräs liikeyritysten turvallisuutta edistävä järjestö (Risks International Inc.) kirjasi vuonna 1983 kaikkiaan 2838 eri puolilla maailmaa sattunutta terrorihyökkäystä, ja niistä 690 kohdistui liikeyrityksiin. Mutta väkivaltaa esiintyy todellisuudessa vielä enemmän kuin käy ilmi edellisistä luvuista, sillä monet liikeyritykset eivät halua avoimesti ilmoittaa terroritapauksista. Erään yhtiön johtaja William Niehous, jota terroristit pitivät panttivankinaan, neuvoo: ”Älä pöyhkeile omaisuudellasi tai tärkeydelläsi. – – Älä käytä liivipukua. Etelä-Amerikassa ne herättävät huomiota. Käytä vapaa-ajan paitaa. Säilytä matala profiili.”
Saksan baptistit ”häpeissään”
● Euroopan baptistien liitto piti viime vuonna kokouksen Hampurissa Länsi-Saksassa. Saksan baptistit puhuivat siinä ensimmäistä kertaa sitä vastaan, että heidän kirkkonsa ei voimakkaammin vastustanut Hitleriä ja hänen Kolmatta valtakuntaansa, kertoo The German Tribune -lehti. Länsi-Saksan baptistien johtaja tunnusti: ”Me olemme häpeissämme siksi, että Saksan baptistit antoivat periksi sen ajan ideologialle eivätkä taistelleet rohkeammin totuuden ja oikeuden puolesta.”
Syöpä kolmannen maailman vitsaus
● Vastoin yleistä käsitystä syöpää ei esiinny vain teollisuusmaissa. Se on myös kehitysmaiden ongelma. Maailman terveysjärjestön tilastojen mukaan maailmassa ilmenee joka vuosi 5,9 miljoonaa uutta syöpätapausta. Niistä 2,9 miljoonaa on kehittyneissä maissa, mutta kehitysmaissa tämä synkkä luku on 3 miljoonaa. UN Chronicle -lehti sanoo, että ”syöpä, sydän- ja verisuonitaudit sekä onnettomuudet ovat kaikkialla maailmassa kolme tärkeintä kuolinsyytä yli viisivuotiaiden keskuudessa”.
Turvavyölakeja rikotaan
● Turvavyön käyttöä koskevat lait ovat auttaneet ”huomattavasti vähemmän” pelastamaan ihmishenkiä kuin ”kaikki odottivat”, sanoi kanadalainen liikenneviranomainen Brian Jonah. Hän sanoi sen johtuvan siitä, että ne jotka eivät piittaa liikennesäännöistä eivät piittaa myöskään turvavyön käyttöä koskevasta laista. Sen sijaan ”lainkuuliaiset ja turvalliset autoilijat” ovat juuri niitä, jotka noudattavat turvavöiden käyttöä koskevaa lakia. Amerikan psykologiliiton äskettäin Torontossa pitämässä lehdistökonferenssissa Jonah huomautti, että kun turvavyölait astuivat voimaan, vöiden käyttö lisääntyi 20 prosentista 70 prosenttiin, mutta vuotta myöhemmin se laski 50 prosenttiin. Kingstonissa Ontariossa sijaitsevan Queen’s-yliopiston professori Gerald Wilde huomautti lisäksi: ”Turvavöiden käyttöpakko ei lisää turvallisuudenhalua; se lisää halua välttää sakkoja.”
Haitilaiset epäoikeudenmukaisesti leimattu
● Toronto Star -lehden mukaan haitilaiset on kansana leimattu epäoikeudenmukaisesti sillä perusteella, miten AIDS (hankittu immuniteetin puutostila) esiintyy. Lehdessä olevassa kirjoituksessa ”Haitilaiset ja AIDS: todellisuus ja kuvitelmat” sanottiin, että ”haitilaiset tuntevat itsensä nöyryytetyiksi, ylenkatsotuiksi ja torjutuiksi hataran yhteytensä vuoksi” tähän tautiin. Toronton AIDS-komitean jäsen Kevin Orr kiinnitti ongelmaan huomiota sanoessaan: ”Ihmiset näyttävät ajattelevan, että useimmat haitilaiset saavat AIDSin, mikä ei ehdottomasti ole totta.” Hän lisäsi: ”Me pelkäämme, että monet ihmiset suhtautuvat saamiensa väärien tietojen vuoksi haitilaisiin kielteisesti vaivautumatta ottamaan selvää tosiasioista.”
Avioliiton ulkopuoliset suhteet
● Mikä saa monet naiset harrastamaan avioliiton ulkopuolisia suhteita? Sosiologian apulaisprofessori Lynn Atwater Seton Hallin yliopistosta New Jerseystä sanoo, että pääsyy siihen on keskustelun puute aviomiehen kanssa. Hän väittää New Yorkissa ilmestyvän Daily News -lehden mukaan, että ”75 prosenttia naisista myönsi, ettei syy avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin ollut seksi vaan viestinnän puute”. Atwater sanoi: ”Heistä tuntui, että miehet, joiden kanssa heillä oli suhde, kiinnittivät huomiota heidän tunteisiinsa ja ymmärsivät niitä.”
”Henkeä salpaava” México
● Saastumisasteikolla 1–100 Rooma, New York ja Tokio saavat 5 pistettä mutta México kirjaimellisesti henkeä salpaavat 97 pistettä, kertoo Meksikon ekologinen liike-järjestö, johon kuuluu 63 Meksikossa toimivaa ympäristönsuojeluryhmää. ”Méxicolla on suuri vaara tulla ’ekologiseksi Hiroshimaksi’”, varoittaa tuon järjestön puheenjohtaja. Hän ennustaa, että jollei saastumista heti rajoiteta, neljän vuoden kuluttua saasteisiin kuolee joka vuosi 25000 ihmistä (ja heistä puolet on lapsia). Hollantilaisen Internationale Samenwerking -lehden mukaan Meksikon terveysministeriö ilmoitti viime vuonna, että ”kävely Méxicossa” on terveydelle vahingollisempaa kuin ”kahden savukerasiallisen tupakointi päivässä”.
Epäilyksenalainen kemiallinen liuotin
● Eräs kemiallisessa pesussa käytettävä liuotin voi olla kemiallisissa pesuloissa työskentelevien terveydelle vaarallinen, kertoo terveyslehti Prevention. Huolimatta siitä, että tetrakloorietaanin sanotaan aiheuttaneen hiirille syöpää, tuon aineen käyttö sallitaan, vaikkakin Yhdysvaltain terveysviranomaiset kehottavat sen kanssa tekemisiin joutuvia käsittelemään sitä ”kuin syöpää aiheuttavaa ainetta”, sanoo lehden kirjoitus. Yhdysvalloissa suurin hyväksytty työntekijöiden altistus aineelle on 100 miljoonasosaa. Vaatteita pesurummussa käsittelevien altistuksen sanotaan olevan ”noin 35–40 miljoonasosaa”, silittäjien noin 10 miljoonasosaa ja kassanhoitajien noin 1 miljoonasosa. Työntekijöitä ”neuvotaan olemaan mahdollisimman vähän tekemisissä” tetrakloorietaanin kanssa.
Sisäilman saasteet
● Sisäilma voi olla saastuneempaa kuin ulkoilma, varoittaa Yhdysvaltain kuluttajainsuojavirasto. Vuoden aikana noin 40 kodissa suoritetussa tutkimuksessa löydettiin sisäilmasta 20–150:tä kemikaalia. Ne olivat peräisin rakennusmateriaaleista, aerosolipulloista, laitteista, puhdistusaineista, kemiallisesti pestyistä kankaista ja jopa kosmeettisista tuotteista. Ja koska yhä useammat talot tiivistetään hyvin lämmön säästämiseksi tai ilmastoinnin vuoksi, saasteet jäävät sisäilmaan. ”Haihtuvien orgaanisten kemikaalien pitoisuus sisäilmassa on tavallisesti kymmenen kertaa suurempi kuin ulkoilmassa”, käy ilmi viraston valmistamasta tutkimuksesta. Niille alttiina olemisella sekä syntymävioilla, syövällä ja allergisilla reaktioilla katsotaan olevan yhteyttä keskenään. Siksi suositetaan, että huoneet tuuletetaan säännöllisesti ja että niissä käytettäviin tuotteisiin kiinnitetään huomiota.
”Kyyhkysenpelätin”
● Mitakan rautatieasemalla lähellä Tokiota on rivi ympäri pyöriviä julisteita, joihin on kuvattu ”silmämuna”, ja ne ovat pelotelleet kyyhkyset tiehensä. Se on merkinnyt myös sitä, että virkailijoiden ei ole enää tarvinnut päivittäin kuulla niiden ihmisten esittämiä valituksia, joiden päälle kyyhkyset ovat pudottaneet ulosteitaan. ”Asemalle ripustettiin 40 julistetta kuuteen sellaiseen paikkaan, joihin linnut tavallisesti kokoontuivat”, kertoo Tokiossa ilmestyvä Mainichi Daily News. ”Näissä tuulen mukana pyörivissä julisteissa on kirkkaankeltaisella pohjalla kolme mustaa samankeskistä ympyrää ja keskellä kaksi puolikuun muotoista kuviota asetettuina niin että ne muistuttavat silmämunaa.” Nämä julisteet saattavat antaa toivoa tuhansille japanilaisille rakennuksille ja temppeleille, joiden riesana ovat kyyhkysten ulosteet, sanoo mainittu sanomalehti.