Onnellisella Trinidadilla on todellinen syy iloita
MITÄ tulee mieleesi, kun kuulet nimen Trinidad? Karibialainen rumpuorkesteriko? Calypso-melodiatko? Tämä Karibianmeren saari on niiden molempien kotipaikka. Se on myös ystävällisten, vieraanvaraisten ihmisten kotimaa, ihmisten jotka nauttivat elämästä ja juhlista. Heidän pääasiallinen juhlansa, karnevaali joka pidetään kaksi päivää ennen paastoajan alkamista, vetää puoleensa tuhansia vierailijoita joka vuosi.
Trinidad on pieni, kaunis saari, viimeinen trooppisten saarten ketjussa, joka ulottuu Puerto Ricosta aivan Venezuelan rannikon edustalle. Monia vuosia useimmat näistä saarista tunnettiin Brittiläisenä Länsi-Intiana. Venezuelassa asuvat naapurimme kutsuvat Trinidadia La Isla Bellaksi eli ”Kauniiksi saareksi”, kun taas toiset nimittävät sitä kolibrien maaksi.
Täällä on vuoria, laaksoja ja tasankoja, kaikki rehevään vehreyteen verhoutuneina. Välkehtivät virrat halkovat laaksoja, joissa on kaakaoviljelmiä. Saaren itäpuolen hiekkarantoja koristavat kilometrien pituiset kookospalmurivit, ja laajat sokeriruokoviljelmät peittävät keskiosan tasankoja. Täällä on myös trooppisia lintuja: tulipunaisia iibiksiä, jalohaikaroita, kolibreja, papukaijoja ja monia muita. Täällä ei elä moniakaan villieläimiä, mutta sokeriviljelmillä voidaan nähdä suuria laumoja kesyjä vesipuhveleita.
Tämän miellyttävien vastakohtaisuuksien saaren asujaimisto on melkein yhtä vaihteleva kuin maastokin. Tämä monivivahteinen ja monikielinen väestö kuvastaa hyvin Trinidadin historiaa. Kristoffer Kolumbuksen löydettyä tämän saaren se oli peräkkäin Espanjan, Ranskan ja Englannin hallinnossa tai vaikutuspiirissä. Orjuus oli vallalla monia vuosia, ja kun se lakkautettiin, tänne tuotiin tuhansia intialaisia työskentelemään sokeriruokoviljelmillä vapautettujen neekereiden tilalla. Nämä muodostavat Trinidadin kaksi suurinta rotua, mutta myös muutamat eurooppalaiset kansat ovat edustettuina, ja täällä on myös melkoinen joukko kiinalaisia. Näiden erilaisten ryhmien yhteensulautuminen avioliittojen kautta on saanut aikaan sekoituksen hauskannäköisiä ja ystävällisiä ihmisiä. Monet uskonnot kukoistavat täällä, ja niistä suurimpia ovat roomalaiskatolilaiset, anglikaanit, hindut ja muslimit.
Hengellinen iloitseminen alkaa
”Herra [Jehova, UM] on kuningas! – – iloitkoot saaret, niin monta kuin niitä on”, sanotaan Psalmissa 97:1. Ja kristitty apostoli Paavali kehottaa uskontovereitaan ’iloitsemaan Herrassa’. (Filippiläisille 4:4) Vuonna 1912 tuohon hengelliseen iloitsemiseen alkoivat osallistua ihmiset monissa osissa Trinidadia ja Tobagoa. Vartiotorni-seura lähetti silloin Evander J. Cowardin tekemään evankelioimistyötä näillä saarilla.
Eräs iäkäs hindutaustan omaava Jehovan todistaja Itä-Intiasta muistelee: ”Veli Coward oli puhujalavalla varsin kunnioitusta herättävä näky mustassa lievetakissaan, se kun oli puhujien asu noina päivinä. Hänellä oli miehekäs ääni, ja hän käytti melkoisesti painotusta ja vaihtelua. Hänellä oli tapana kohottaa oikea kätensä ja napsauttaa sormiaan korostaakseen jotakin kohtaa.”
Heti siitä pitäen kun veli Coward alkoi pitää esitelmiä kaupungissa, jotkut iloitsivat suurenmoisista totuuksista, jotka vapauttivat heidät Babylonin orjuudesta. (Ilmestys 18:2, 4) Uskonnolliset vastustajat moittivat, että Coward opettaa ettei ole helvettiä. Itse asiassa hän kuitenkin osoitti, että Raamatun helvetti on ihmiskunnan yhteinen hauta. (Job 14:13) Ne jotka ottivat hyvän uutisen vastaan arvostaen, iloitsivat myös oppiessaan että Jehova Jumala, Jeesus Kristus ja pyhä henki eivät muodosta kolminaisuutta. Muutkin Raamatun totuudet toivat heille iloa, kun he jatkoivat yhdessäoloaan ja yhdessä tutkimistaan.
Lyhyessä ajassa järjestettiin moniin paikkoihin tutkisteluryhmiä. Ensimmäinen kokoontui Gilbert L. Talman kodissa Port of Spainissa. Mutta koti tuli pian liian pieneksi kasvavalle ryhmälle, ja niinpä se hankki vuokrasalin, joka palveli seurakunnan kokouspaikkana 62 vuotta. Vuonna 1919 siellä oli läsnä 214 henkeä Herran illallisella. (1. Korinttolaisille 11:20–26) Joukko ihmisiä, jotka omaksuivat tosi kristillisyyden veli Cowardin aikana, osoittautui uskolliseksi monia vuosia aina kuolemaansa asti.
Vastustusta ja lisäapua
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vastustava aines hajaantui pieniksi ryhmiksi, jotka arvostelivat Seuran työtä ja pyrkivät vastustamaan sitä. Mutta he eivät menestyneet, ja heidän yrityksiään tuskin muistetaan nykyään.
Veli Cowardin ollessa yhä Trinidadissa hänen seuraansa liittyi William R. Brown, josta tuli innokas hyvän uutisen julistaja. Länsi-Afrikassa hän tuli lopulta kuuluisaksi ”Raamattu-Brownina”. Hän toimi monia vuosia kokoajanpalveluksessa myös Trinidadissa ja sai paljon aikaan auttaessaan ihmisiä iloitsemaan totuudesta. Sen lisäksi että veli Brown piti esitelmiä ja antoi todistusta talosta taloon, hän näytti Luomisnäytöstä suurille yleisömäärille. Hän ja hänen vaimonsa muistetaan yhä heidän työstään Raamatun totuuden levittämisessä Trinidadissa ja Tobagossa.
George Young ja John C. Rainbow toimivat 1920-luvulla jonkin aikaa Trinidadissa ja suorittivat erinomaisen palveluksen Jehovan kansan ja sen työn vakiinnuttamisessa ilmaantuneesta vastustavasta ryhmästä huolimatta. Young kirjoitti raportissaan: ”Totuus leviää melkoisen nopeasti Trinidadissa. Veljet tekevät täällä hyvää työtä. Joissakin suhteissa Trinidad on parasta kenttää Länsi-Intiassa totuuden levittämiselle.” Viimeisen matkansa aikana Young puhui Queen’s Park Savannahin pääkatsomossa. Oli kuluva kolmekymmentäkahdeksan vuotta ennen kuin Jehovan todistajat jälleen kokoontuisivat sinne.
Palveleminen kiellon alaisina
Asiat eivät edenneet kovin nopeasti 1930-luvun alkupuolella. Sitten, ilman varoitusta, 20. elokuuta 1936 Seuran julkaisut ja jopa Raamattu kiellettiin. Vähän myöhemmin Raamattujen ja muutamien muiden julkaisujemme tuominen saarelle sallittiin. Mutta kielto itsessään kesti yhdeksän vuotta. Jos tuona aikana havaittiin, että jollakulla oli hallussaan mitä tahansa kiellettyä kirjallisuutta, hänet voitiin pidättää ja vangita. Niinpä tapahtuikin, että useita todistajia pidätettiin ja pantiin vankilaan joksikin ajaksi.
Eräällä veljellä, joka vietti kaksi kuukautta vankilassa, oli monia erinomaisia tilaisuuksia todistaa toisille vangeille. Niinä seitsemänä sunnuntaina, jotka hän oli vankilassa, hänellä oli etu ja ilo puhua yli 200 vangille. He kuuntelivat mieluummin häntä kuin osallistuivat johonkin vankilan kirkossa pidettyyn jumalanpalvelukseen.
Lähetystyöntekijät saapuvat
Maaliskuussa 1946 lähetystyöntekijätodistaja Alexander Tharp lähetettiin Trinidadiin työskentelemään Vartiotorni-seuran haaratoimistossa yhdessä vanhahkon ja sairaalloisen Gilbert Talman kanssa. Veli Tharpin saapuminen sattui samaan aikaan kuin N. H. Knorrin ja F. W. Franzin vierailu New Yorkin päätoimistosta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Seuran presidentti tai varapresidentti vieraili Trinidadissa. Konventti järjestettiin kolmen lähetystyöntekijän avulla, jotka oli määrätty naapurisaarelle Barbadosiin, joka oli Trinidadin haaratoimiston valvonnassa. Tämä suurenmoinen konventti osoittautui virstanpylvääksi, sillä 39 kastettiin ja 1611 oli läsnä veli Knorrin yleisöesitelmässä.
Myöhemmin tuona vuonna Trinidadiin määrättiin vielä kahdeksan lähetystyöntekijää. Uusi haaratoimistorakennus ostettiin, ja se palveli myös lähetyskotina. Sitä käytettiin haaratoimistona 26 vuotta. Kaiken kaikkiaan 30 lähetystyöntekijää on palvellut Trinidadissa eri aikoina työskennellen kolmesta lähetyskodista käsin. Aikanaan heihin liittyi joukko paikallisia todistajia, joita valmennettiin Vartiotornin Raamattukoulussa Gileadissa ja jotka palasivat sitten Trinidadiin. Jotkut lähetystyöntekijät ovat palvelleet täällä uskollisesti kuolemaansa asti. Tänäkin päivänä ensimmäinen Trinidadiin lähetetty lähetystyöntekijä palvelee yhä täällä yhdessä kuuden muun lähetystyöntekijän kanssa. Vaikka he kokevat joitakin lisääntyvän iän mukanaan tuomia ongelmia, he saavat yhä iloa kantaessaan hedelmää ja palvellessaan taivaallisen Isänsä kunniaksi. – Johannes 15:8.
Työ kasvoi nopeasti muutaman vuoden ajan. Trinidadissa ja Tobagossa oli 325 Valtakunnan julistajaa toukokuussa 1946, mutta kymmenessä vuodessa määrä nousi 1447:ään. Oli aivan tavallista, että lähetystyöntekijä johti 25:tä tai useampaa raamatuntutkistelua viikossa. Vaikka monet ajautuivatkin pois ajan kuluessa, jotkut jotka tutkivat jo vuonna 1946 palvelevat nykyään nimitettyinä kristittyinä vanhimpina.
Matkavalvojat edistävät onnellisuutta
Varhaisvuosien seurakunnat olivat pieniä, ja useimpien seurakuntien kokouspaikoissa ei ollut sähköä. Matkavalvojat asuivat paikallisten todistajien vaatimattomissa kodeissa, söivät heidän kanssaan ja nauttivat heidän toveruudestaan. Yleisöesitelmään oli helppo saada kuulijoita. Useina vuosina oli tapana pitää kaksi puhetta joka viikko – yksi valtakunnansalissa ja toinen kaasulyhdyn valossa ulkoilmassa jonkun kaupan ulkonevan katoksen alla.
Kerran kierrosvalvojan puhuessa erään kaupan katoksen alla hän näki karvaisen hämähäkin (tarantellan) tulevan valopiiriin. Hämähäkki eteni hitaasti ja harkiten, kunnes se ylitti valaistun alueen ja hävisi pimeyteen. Tietämättä jäi, minne se meni, mutta kierrosvalvojalla oli melkoinen työ keskittyä puheensa loppuosaan.
Kierrosvalvojien vierailut ovat vahvistaneet seurakuntia. Yhä useammat ovat iloinneet totuuden oppimisesta, ja hengellinen edistyminen on jatkunut. Nyt paikalliset todistajat palvelevat kierros- ja piirityössä.
Joitakuita jotka ovat iloinneet
Vuosien varrella kaikenlaiset ihmiset ovat löytäneet iloa totuudesta. Esimerkiksi eräs nuori kiinalainen invalidi teki monia älykkäitä kysymyksiä ja edistyi nopeasti Raamatun kotitutkistelun avulla. Sitten hän kirjoitti Kolumbusritareille, seitsemännen päivän adventisteille ja eräälle muhamettilaiselle ryhmälle saadakseen tietoa, johon verrata oppimaansa. Mutta mikään niistä ei kyennyt vastaamaan tyydyttävästi hänen kysymyksiinsä. Vaikka tämä nuori mies ei voinut käydä kokouksissa, hän osallistui niihin kirjeenvaihdon avulla. Hänelle järjestettiin yksityinen kastetilaisuus ja hän pysytteli totuuden tasalla, kunnes hän hiljattain kuoli kansallisesti tunnettuna taiteilijana.
Erääseen nuoreen tyttöön saatiin yhteys ja todettiin, että hänellä oli kyky povata. Mutta hän osoitti voimakasta kiinnostusta Raamattuun, joten hänelle järjestettiin tutkistelu. Aikanaan hän ymmärsi selvästi, mitä Jehova ajattelee spiritismistä, ja hävitti kaikki kirjansa ja muut okkultismiin liittyvät esineensä. (Apostolien teot 19:18–20) Kasteensa jälkeen tämä nuori nainen muutti Yhdysvaltoihin, missä hän on palvellut Valtakunnan kokoajanjulistajana muutamia vuosia.
Jotkut muista maista tulleet ovat oppineet Raamatun totuuden Trinidadissa. Joitakin vuosia sitten eräs nuori yliopistollisen loppututkinnon suorittanut mies saapui tänne ensimmäiseen opettajantoimeensa. Hän ja hänen vaimonsa olivat taipuvaisia radikaalisuuteen ja ateismiin. Vaikka hänellä oli vähän tietoa totuudesta, hänellä oli monia kysymyksiä ja hän soitti haaratoimistoon ja pyysi, että joku tulisi keskustelemaan hänen kanssaan. He hankkivat jonkin verran kirjallisuuttamme. Seuraavalla viikolla eräs todistajapariskunta meni käymään heidän luonaan ja tiedusteli: ”Niin, mistä kysymyksistä halusitte keskustella?” Vastaus kuului: ”Kysymyksiä ei ole!” He olivat lukeneet kirjat ja tulleet vakuuttuneiksi siitä, että kehitysoppi oli väärässä ja Raamattu oikeassa. He alkoivat heti käydä kokouksissa ja tekivät muutoksia pukeutumistyylissään ja ulkoisessa olemuksessaan. Pian he osallistuivat kenttäpalvelukseen. Vietettyään vuoden Trinidadissa he palasivat Englantiin ja onnistuivat auttamaan joitakuita sukulaisiaan tulemaan Raamatun totuuden tuntemukseen.
Monet täkäläiset nuoret ovat voittaneet huonot tapansa ja nyt ’palvelevat Herraa ilolla’. (Psalmit 100:2) Esimerkiksi eräs huumausainekauppias ansaitsi noin 200 Trinidadin dollaria päivässä. Hänet pidätettiin useita kertoja ja hänen tilanteensa näytti toivottomalta. Sitten eräänä päivänä hänen luonaan meni käymään muuan entinen ystävä ja huumeiden käyttäjä, joka oli puhdistanut elämänsä ja josta oli sitten tullut Jehovan todistaja. Raamatuntutkistelu järjestettiin, ja entinen huumekauppias sanoo: ”Seuraavien kahden viikon aikana aloin muuttua. Aloin ajaa partani ja käydä kokouksissa. Leikkautin hiukseni ja rupesin pukeutumaan veljien tapaan. Lyhyessä ajassa lopetin huumekaupan. Suunnilleen 11 kuukauden kuluttua minusta tuli säännöllinen julistaja. Nähdessäni nykyään poliisin en enää tunne itseäni hermostuneeksi.”
Jatkuva syy iloita
Vuonna 1972 hankittiin suurempi Beetel-koti ja toimistotilat. Myöhemmin sitä laajennettiin uudella lisärakennuksella. Nämä kehitysvaiheet ovat olleet seurausta siitä, että Jehova on siunannut työtämme Trinidadissa ja Tobagossa. Me iloitsemme erityisesti edistyvästä Jumalan ja hänen Poikansa tuntemuksestamme ja arvostamme syvästi etua palvella Jehovaa. Hän siunaa jatkuvasti työtämme, kun kokoamme yhteen niitä, jotka rakastavat häntä. Vuonna 1982 saavutimme 3444 Valtakunnan julistajan huipun, ja läsnäolijamäärämme Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistonvietossa oli 9100.
Meillä on totta tosiaan syytä iloita Jumalan palvonnassa ja palveluksessa. Ja vilpitön rukouksemme onkin, että me yhdessä uskontovereidemme kanssa kautta maan kantaisimme jatkuvasti paljon hedelmää Isämme, Jehovan, kunniaksi.