Traaginen ”pyhä viikko” Popayánissa
Herätkää-lehden Kolumbian-kirjeenvaihtajalta
VUOSISATOJA vanhan juhlan vietto alkoi kristikunnan palmusunnuntaina. Tuhannet turistit – jotkut jopa muista maista – olivat tulleet ottamaan osaa vuosittaiseen ”pyhän viikon” juhlintaan Popayánissa Kolumbiassa. Tässä ensimmäisessä kulkueessa, yhdessä monista soihduin valaistuista yöllisistä juhlakulkueista, papit, joita jotkut huomattavat kaupunkilaiset sekä koululaiset seurasivat, kuvasivat Kristuksen voittoisaa ratsastusta Jerusalemiin esittäytymään kuninkaana. Seuraavina öinä juhlakulkueet esittäisivät muita piirteitä Kristuksen elämän viimeisistä päivistä, hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan.
Kun suuria Jeesuksen, Marian ja muiden Raamatun huomattavien henkilöiden veistoksia kannettiin juhlallisesti ohi, ihmisjoukot reunustivat syvän hiljaisuuden vallitessa kapeiden katujen molemmat puolet 20:n korttelin mittaisella reitillä, jonka varrella kaikki kaupungin tärkeät kirkot sijaitsevat. Määräajoin kantajat (cargueros) pysähtyivät ja laskivat alas raskaan tammisen lavan, jolle veistokset oli nostettu, suodakseen hetkellisen helpotuksen turvonneille olkapäilleen sekä särkeville käsivarsilleen ja selälleen.
Kukaan ei voinut kuvitellakaan, että ”pyhän viikon” puolivälissä vuosisatoja vanhan katedraalin valtava kupoli romahtaisi alas ja tappaisi noin 50 aamuvarhain paikalle tullutta palvojaa, eikä sitäkään, että useita satoja muita ihmisiä kuolisi äkillisesti, kun 60 prosenttia tämän 446 vuotta vanhan kaupungin historiallisesta alueesta kirjaimellisesti murentuisi tomuisiksi raunioiksi.
Juhlan alkuperä
Popayán, joka sijaitsee Lounais-Kolumbiassa korkealla erään hedelmällisen laakson sylissä Andien vuoristossa, perustettiin vuonna 1537. Katolisen tavan mukaisesti kaupungin perustaja Sebastian de Belalcázar omisti Popayánin Nuestra Señora del Reposo (Tyyneyden Madonna) -nimiselle suojeluspyhimykselle. Alusta alkaen valmistettiin koristeellisia veistoksia ja uskonnollisten sankareiden patsaita, jotka sijoitettiin temppeleihin ja kirkkoihin. Erikoistilaisuuksissa, varsinkin pääsiäisen aikoihin, ne tuotiin ulos ja niitä kannettiin kaduilla juhlakulkueissa, joissa papit ottivat johdon ja kaupunkilaiset seurasivat jäljestä. Popayán järjesti jopa niin varhain kuin vuonna 1558 omat soihduin valaistut juhlakulkueensa ja ”pyhän viikon” viettotapansa jäljitellen samanlaisia keskiaikaisia eurooppalaisia seremonioita.
Kaupungin kasvaessa ja sen hyvinvoinnin lisääntyessä kohosi sinne tänne useita toinen toistaan taidokkaampia kirkkoja ja kappeleita. Uusia patsaita ja veistoksia lisättiin kokoelmiin. Jotkut niistä valmistettiin itse paikalla, toiset tuotiin Espanjasta, Italiasta ja Perusta. Popayánin, Espanjan kruunun tärkeän edustajan, ”pyhän viikon” vietto ja juhlakulkueet tulivat kuuluisiksi. Sen kirkoista, temppeleistä ja museoista tuli kallisarvoisten taideteosten aarreaittoja. Useimmat Lounais-Kolumbiassa vierailevat 20. vuosisadan matkailijat halusivat välttämättä käydä myös kuvauksellisessa Popayánissa.
”Maailmanloppu!”
Vuoden 1983 ”pyhän viikon” tiistai- ja keskiviikkoillan juhlakulkueet sujuivat aikataulun mukaisesti. ”Pyhän torstain”, Kolumbian virallisen uskonnollisen vapaapäivän, aamuna monet nousivat varhain ja olivat matkalla katedraaliin messun viettoon. Kello oli noin 8.10 aamulla.
Sitten vaimean maanalaisen jyrinän jälkeen maa alkoi huojua inhottavasti. Kauhistuneina ihmiset virtasivat ulos kaduille, jotkut yhä yöpuvuissaan. Jyrinä muuttui kuin suihkukoneen jylinäksi, samalla kun vavahtelu ja huojahtelu tasaisesti voimistuivat. Ihmiset itkivät, ja monet heistä huusivat polvistuneina ”suosikkipyhimyksiensä” nimiä.
Yhtäkkiä maa järähteli kovasti useita kertoja ja tärisi voimakkaasti. ”Ajattelimme sen olevan maailmanloppu!” jotkut sanoivat myöhemmin. Järistys ravisteli korkealla katedraalin edustalla olevia valtavia Pietarin ja Paavalin patsaita, niin että ne syöksyivät kasvoilleen alas maahan murskautuen alapuolella olevan puiston jalkakäytävään. Katedraalin korkeat holvikupolit romahtivat alas jättäen jäljelle ainoastaan tyhjän kuoren yhteen koko Amerikan vanhimmista katedraaleista.
Tietojen mukaan puolet Popayánin 35 uskonnollisesta temppelistä tuhoutui tai raunioitui niin pahasti, että ne piti purkaa. Keskushautausmaalla hautaholvit sortuivat ja arkut paiskautuivat ulos ja rikkoutuivat paljastaen kaamean sisältönsä kaikkien nähtäväksi, mikä muistuttaa sitä tapausta, joka on merkitty muistiin Raamattuun Matteuksen 27:51, 52:een. Vain 18 sekunnissa 446 vuoden historia näytti tulleen päätekohtaansa.
Popayán tuhoutunut
Calissa, joka sijaitsee 137 kilometriä pohjoisemmassa, tärinä oli tuon vapaapäivän, torstain, aamuna vaimeaa. Mutta pian ilmoitettiin säpsähdyttävä uutinen: suuri osa Popayánista oli tuhoutunut. Mieleemme tuli heti tuon kaupungin Jehovan todistajien sadan julistajan seurakunta. Vaikka Pan American -valtatie oli suljettu kaikelta muulta paitsi viralliselta liikenteeltä, kaksi todistajaryhmää autoineen mukanaan kaksi lääkäriä ja insinööri sekä ensiaputarvikkeita ja vesikannuja onnistui pääsemään tiesulkujen ja tarkastusasemien läpi Popayániin.
Hävitys muistutti kaupunkia, jonka toisiaan seuranneet pommituslennot olivat tuhonneet maan tasalle toisen maailmansodan aikana. Rakennukset olivat vääntyneet muodottomiksi, ja näytti siltä kuin näkymätön käsi olisi pitänyt niitä pystyssä. Jotkut huoneistot näyttivät luonnollista kokoa olevilta nukkekodeilta. Niiden julkisivut olivat romahtaneet maahan paljastaen huoneistojen sisustuksen kaikkien nähtäväksi. Kaupunkilaiset kaivoivat pirstaleiden peittämillä kaduilla rauniokasoja löytääkseen vielä mahdollisesti eloon jääneitä tai perhekalleuksia. Sadat ihmiset istuivat typertyneinä ulkona tavaroiden keskellä, jotka he olivat onnistuneet pelastamaan kodeistaan.
Hautausmaan näkymät olivat sydäntä vihlovia. Eräs pieni kahdeksanvuotias poika oli jotenkin onnistunut tuomaan arkut, joissa hänen äitinsä, isänsä ja kaksi veljeään olivat, haudattaviksi. Sadat työskentelivät kuumeisesti haudatakseen uudelleen järistyksen paljastamat kuolleet ja huolehtiakseen vastakuolleista, joita eloon jääneet toivat haudattaviksi – joitakin jopa muovikasseissa. Kuoleman löyhkä oli sietämätön!
Todistajat turvassa
Pieni ryhmä todistajia oli kokoontunut valtakunnansaliin. Vajaassa kahdessa tunnissa järistyksen päätyttyä he olivat ottaneet yhteyttä kaikkiin seurakunnan jäseniin ja kiinnostuneisiin. Kaikki olivat turvassa, eikä mitään suurempia loukkaantumisia ollut sattunut. Eräs pieni tyttö istui aamiaispöydässä, kun järistys alkoi. Hän kaatui eteenpäin pöydän alle aivan kuin häntä olisi tönäisty, juuri kun tiiliseinä hänen takanaan sortui pöydän päälle ja ympäri lattiaa. Naapuritalon tiiliseinä oli kaatunut rysähtäen valtakunnansalin katolle ja sen kattotiilien läpi lattialle. Joidenkin todistajien talot vaurioituivat pahasti ja muutamien tuhoutuivat.
Lahjoituksia todistajatovereiden auttamiseksi tuli joka puolelta maata sekä myös Kolumbian ulkopuolelta. Ruokaa ja rakennustarvikkeita ostettiin ja kuljetettiin Popayániin. Calista tuli joka viikonloppu kahden kuukauden ajan todistajaryhmiä työskentelemään iltamyöhään raivaus- ja jälleenrakennustöissä tarpeessa olevien veljien hyväksi.
Viikko maanjäristyksen jälkeen Calissa puolivuosittaiseen kierroskonventtiinsa kokoontuneet Jehovan todistajat puhkesivat spontaaneihin taputuksiin kun ilmoitettiin, että Popayánista oli juuri saapunut yli sadan heidän kristillisen veljensä ja sisarensa muodostama koko seurakunta ollakseen läsnä konventissa. Konventtilaiset olivat iloisia voidessaan antaa lahjoituksia, jotta saatiin vuokrattua linja-auto noiden ystävien viemiseksi takaisin kotiin sunnuntai-iltana viimeisen ohjelmajakson päätyttyä.
Toisenlainen kertomus
Vaikka sanomalehdet ovat aina tähdentäneet Popayánin vuosittaisen ”pyhän viikon” vieton hurskautta ja juhlallisuutta, kaupunkilaisilla oli tällä kertaa aivan erilaista kerrottavaa. Kun eräs reportteri haastatteli 30:tä henkilöä järistyksen jälkeen, 25 sanoi siekailematta, että katastrofi oli rangaistus Jumalalta. 20 vanhemmasta henkilöstä 19 vastasi epäröimättä, että kaupungin tuho oli Jumalan rangaistus ”pyhän viikon” aikaisen irstailun johdosta. ”Me ansaitsimme sen”, he sanoivat. ”Juhla on vain kuin suuri karnevaali, jossa juhlakulkueet ovat tärkein näytös. Ja jälkeenpäin monet kantajat (cargueros) juovat itsensä humalaan.”
Kuten bogotálaisessa sanomalehdessä El Tiempossa huomautettiin, irstailua oli tapahtunut. Kymmenentuhannen turistin virta, joka totuttuun tapaan tuli katsomaan kuuluisia juhlakulkueita, houkutteli yli sata prostituoitua matkustamaan Popayániin. Yökerhot ja baarit olivat auki myös öisin ”pyhän viikon” vieton aikana.
On ennustettukin, että tänä aikana ihmiskunnan historiassa tapahtuisi maanjäristyksiä, mutta ei rangaistuksena Jumalalta. Ne ovat sen sijaan yksi todiste siitä, että olemme tulleet nykyisen maailmanlaajuisen asiainjärjestelmän päättymiseen ja että pian Jumala poistaa kaiken pahuuden ja murheen ja saa aikaan uuden maapallonlaajuisen asiainjärjestelmän. Tähän vuoteen 1985 saakka Popayánin Jehovan todistajat ovat toimeliaasti pyrkineet auttamaan ihmisiä ymmärtämään tämän toivon. – Matteus 24:3, 7, 14; Ilmestys 21:1–5.
[Kuva s. 19]
Katedraalin korkeat holvikupolit romahtivat alas jättäen jäljelle ainoastaan tyhjän kuoren