Tarkkailemme maailmaa
Jehovan todistajat keskitysleireillä
● Rita Thalmannin ja Emmanuel Feinermannin kirja Crystal Night on dokumentaarikertomus Hitlerin keskitysleireistä. Vaikka kirjassa tarkastellaan pääasiassa juutalaisvainoja, siinä kerrotaan jonkin verran myös keskitysleireillä olleista Jehovan todistajista. Siinä mainitaan:
”Muista parakeista erillään sijaitsivat erityiset eristysparakit, joissa hoidettiin kurinpidolliset toimet. Noissa parakeissa asusti pääasiassa Jehovan todistajia, jotka oli merkitty ruskealla [itse asiassa purppuranvärisellä] kolmiolla ja jotka kieltäytyivät esittämästä Hitler-tervehdystä tai osallistumasta sotapalvelukseen. Se että he eivät suostuneet luopumaan pasifistisesta uskonnollisesta vakaumuksestaan johti usein heidän kuolemaansa.
”Kolmannen valtakunnan historiasta kirjoittavat ovat ehkä liioitelleet puhuessaan siitä, missä määrin Saksan kirkot ’vastustivat’ kansallissosialistista hallitusta, mutta vain harvat ovat maininneet 5911 natsien pidättämän Jehovan todistajan marttyyriuden. Yli 2000 heistä sai surmansa keskitysleireillä.”
Kuvailtuaan elämää Buchenwaldin keskitysleirillä, jossa oli 2250 juutalaista vankia, kirja mainitsee, että siellä oli ”300–400 Jehovan todistajaa, jotka olivat erityisen avuliaita juutalaisia kohtaan ja jopa jakoivat leipäannoksensa heidän kanssaan”.
Paavi ylistää sotilaita
● ”Paavi Johannes Paavali II mainitsi tänään, että sotapalvelus on sopusoinnussa kristillisyyden kanssa. Hän sanoi 24:stä eri maasta tulleille sotilaille, että he voivat pitää itseään turvallisuuden ja vapauden palvelijoina”, kerrotaan Uudessa-Seelannissa ilmestyvässä Auckland Star -lehdessä. Hän ylisti sotilaita edelleen sanoen: ”Rakkaat sotilaat, teidän ammattinne hyveellisyys yhdistyy ihanteeseen palvella kansallisten yhdyskuntien rauhan puolesta ja vielä enemmän kansainvälisen rauhan puolesta.”
Muuttuva Kiina
● ”Hebein maakunnasta lentää ensi viikolla Tokioon 50 upporikasta, jotka ovat saaneet maastapoistumisviisumin ja joilla on niin paljon omaisuutta, ettei sitä voida sulkea maan rajojen sisäpuolelle. He ovat ensimmäiset uuden Kiinan maalaiset, jotka lähtevät omalla kustannuksellaan lomalle ulkomaille”, kerrotaan Torontossa ilmestyvässä Globe and Mail -lehdessä. Matkan hinta on 3530 Kanadan dollaria [17000 mk] eli noin ”20 kertaa [tavallisen kiinalaisen] keskimääräiset vuositulot”. Miten heillä on varaa siihen? Lehdessä kerrotaan, että ”Deng Xiaopingin hallitus on vapauttanut kollektiivisesta viljan viljelystä” muutaman talonpojan, ja nämä ”ovat vaurastuneet sivuammateillaan: kasvattamalla kanoja, korjaamalla traktoreita ja punomalla koreja”.
Morsiamen hinta
● Salomosaariin kuuluvan Temotun provinssin hallitus on antanut määräyksen, jonka mukaan ”600 dollaria [n. 4000 mk] on suurin summa, mitä morsiamesta voidaan vaatia”. Ja mikä on syynä moiseen? Määräys annettiin, koska naapurivaltiossa Papua-Uudessa-Guineassa ”vaimojen hinta nostettiin 3000 dollariin [yli 19000 mk:aan]”. Laissa sanotaan, että jokaista joka maksaa morsiamesta yli 600 dollaria, odottaa kolmen kuukauden vankeusrangaistus ja 90 dollarin sakko.
Sukupuolinen aktiivisuus ja maksatulehdus
● Tri James Maynard Atlantassa Georgiassa sijaitsevasta Sairauksien ehkäisykeskuksesta sanoi, että luetteloitujen maksatulehdusta aiheuttavan B-viruksen kantajien määrä kasvaa Kanadassa vuosittain 2000:lla ja yhdysvalloissa 20000:lla. On arvioitu, että koko maailmassa on noin 200 miljoonaa B-viruksen kantajaa. Tri Maynardin mukaan krooninen maksatulehdus aiheuttaa 80 prosenttia maailman maksasyöpätapauksista. Hän sanoo edelleen: ”Se on tupakoinnin jälkeen toiseksi suurin tunnettu syövänaiheuttaja.”
Tri Maynard sanoo B-viruksen aiheuttaman maksatulehduksen leviävän suuressa määrin sukupuolisuhteiden välityksellä ja tartuntavaaran lisääntyvän suorassa suhteessa sukupuolikumppanien lukumäärään. Hän vakuuttaa myös, että kullekin homoseksuaalille on joka vuosi 25 prosentin todennäköisyydellä tarjolla se vaara, että B-virus tarttuu heihin. Tutkimukset osoittavat, että 85 prosenttia homoseksuaaleista on 40. ikävuoteensa mennessä saanut tartunnan.
Rauhoittavat lääkkeet
● ”Arviolta seitsemän miljoonaa ihmistä käyttää [Englannissa] Valiumia ja muita niin sanottuja ’lievästi’ rauhoittavia lääkkeitä vuosittain”, kerrotaan Lontoossa ilmestyvässä Daily Mail -lehdessä. Valium-nimisen rauhoittavan lääkkeen valmistus aloitettiin vuonna 1959, ja sen sanottiin olevan lihasten rentouttajana ”kymmenen kertaa tehokkaampaa kuin Librium”. Sen oletettiin poistavan tunneperäisen ahdistuksen terävimmät särmät ja samalla suovan sitä käyttävälle mahdollisuuden jatkaa normaalia elämää.
Selostus jatkaa kuitenkin: ”Rauhoittavat lääkkeet ovat kaikkea muuta kuin pehmentäneet nykyisen elämän epäinhimillisiä piirteitä, ja niiden väitetään voivan saada ihmisiä – varsinkin naisia – satimeen.” Kliinisen farmakologian Wolfsonin yksikkö arvioi, että noin neljäsosa potilaista, jotka nauttivat bentsodiatsepiineja neljän kuukauden ajan, tulee riippuvaisiksi niistä. Ne aiheuttavat unettomuutta, levottomuutta, masennusta, pakokauhukohtauksia, pahoinvointia, näkökyvyn hämärtymistä ja lihaskipuja.
Vaikeuksia syömäpuikkojen käytössä
● Monet japanilaiset nuoret eivät ole elämänsä aikana oppineet käyttämään syömäpuikkoja, hasheja, oikein. Opetusministeriön raportti osoitti, että peruskoululaisista vain 48,4 prosenttia sanoi osaavansa käyttää näitä välineitä, kertoi New York Times. Tokion poliisi on huolestunut tilanteesta, ja siksi se järjestää kokelailleen pikakurssin hyvistä tavoista ja syömäpuikkojen käytöstä. Yli 500 markan maksusta on mahdollista saada lisäksi kolme kuukautta kestävä erillinen kurssi hashien käytöstä. Japanilaiset ovat kehittäneet ”harjoituspuikot”, joissa olevat sormen mentävät silmukat osoittavat lapsille, miten heidän tulee pitää niitä sormissaan. Näitä puikkoja myydään ennätysmäärät. Eräs asiaan perehtynyt yliopiston professori arvioi, että yli kolmannes alle 30-vuotiaista japanilaisista ei osaa käyttää syömäpuikkoja.
Pakolaiset torjutaan
● New York Times -lehden mukaan ”pakolaisviranomaiset ovat ilmaisseet olevansa huolissaan siitä, että yhä useammin laivat kulkevat vietnamilaispakolaisten veneiden ohi antamatta apua”. Äskettäin ainakin 40 laivaa, joista jotkin tulivat jopa alle 10 metrin päähän eräistä vietnamilaispakolaisista, jotka yrittivät veneellään selviytyä Etelä-Kiinan meren yli, jätti vastaamatta näiden avunpyyntöihin. Sen vuoksi veneen 84 pakolaisesta 68 kuoli nälkään, janoon tai sairauksiin. Pakolaisviranomaiset sanoivat, että laivojen kapteenit eivät halua menettää aikaa, joka kuluisi pakolaisten viemiseen lähimpään satamaan. Siihen menisi usein neljä tai viisi päivää.
Nepalin turismivaltit
● Sen lisäksi että Mount Everest ja muut Himalajan huiput houkuttelevat kiipeilijöitä kaikkialta maailmasta, ne ovat Nepalille myös tärkeä tulonlähde. Vuonna 1983 Nepaliin tuli noin 700 vuoristokiipeilijää, jotka käyttivät tuon maan matkailuministeriön antaman tiedon mukaan rahaa yli 6 miljoonaa markkaa. Lisäksi kerättiin satoja tuhansia markkoja kiipeilymaksuina, jotka vaihtelevat sen mukaan, kuinka korkealle vuorelle yritetään kiivetä. Ministeriön edustaja sanoi, että kiipeily on merkinnyt tuossa maassa monille myös työtä, sillä 6000 on toiminut kiipeilijöiden apulaisina ja 700 oppaina. Himalajan vuoristo on lisäksi tehnyt tuon maan tunnetuksi muulle maailmalle.
Paavista videotähti
● Jokainen joka voi järjestää niin, että pääsee paavin yksityisvastaanotolle, voi nyt saada itselleen tapahtumasta kertovan videonauhan. Parade Magazine -lehti kertoo, että sovittua korvausta vastaan Vatikaanin television filmausryhmä ”kuvaa saapumisesi Roomaan, tulosi Vatikaaniin, jossa sen kuvaukselliset sveitsiläiskaartilaiset tervehtivät sinua tyylikkäästi, ja – – käyntisi Johannes Paavali II:n luona”. Muita videokasetteja, joita voidaan ostaa, ovat paavin vuonna 1983 tapahtunutta Lourdesin vierailua kuvaava kasetti sekä kasetti, jota kutsutaan nimellä ”Anteeksianto” ja joka esittää paavin vierailun Rooman vankilaan häntä ampuneen miehen Ali Agcan luo. Parade Magazine -lehti kertoo, että ”parhaillaan suunnitellaan paavin keskiviikkoisten suuren ihmisjoukon edessä pitämien jumalanpalvelusten kuvaamista videonauhalle. Videokasetteja myytäisiin sitten seuraavana päivänä matkamuistoksi jumalanpalveluksessa mukana olleille.”
Espanjan ”valtaus”
● ”Arabit valtaavat parhaillaan Espanjaa. Tällä kertaa valtaajat eivät ole aseistautuneet miekoin vaan šekkivihoin”, kertoo Economist-lehti. Maurit hallitsivat Espanjaa seitsemän vuosisataa aina vuoteen 1492 saakka. Nyt arabit ovat tulleet takaisin, ja vuonna 1983 he investoivat tuohon maahan yli 230 miljoonaa markkaa. Summa on kuitenkin mitätön verrattuna niihin lisämiljooniin, jotka tulevat epäsuorasti arabien omistamilta yhtiöiltä Luxemburgista ja Sveitsistä ja joita käytetään pääasiassa hotellien ja pankkien ostamiseen. ”Pankkiirit arvioivat arabien sijoittaneen Marbellan ja sitä lähellä sijaitsevan Puerto Banuksen turismin edistämiseen yhteensä noin 600 miljoonaa dollaria [3,6 mrd mk]”, kerrotaan lehdessä. Espanja tarvitsee arabien rahoja maksaakseen arabimaista tulevan öljyn.
Puuterapiaa
● ”Jos potilas, jolta on juuri poistettu sappirakko, sijoitetaan sairaalahuoneeseen, jonka ikkunanäkymänä on tiiliseinä, hän tarvitsee enemmän ja voimakkaampia kipulääkkeitä, hänen tarvitsee olla sairaalassa kauemmin ja hän tarvitsee enemmän hoitoa kuin sellainen, joka voi ikkunasta nähdä lehteviä puita.” Näin päätteli Delawaren yliopiston maantieteen osastolla työskentelevä Roger Ulrich tutkittuaan erään Pennsylvaniassa sijaitsevan sairaalan potilaskortteja, kertoo New Scientist -lehti. Sellaiset potilaat, joilla oli tiiliseinänäkymä, viipyivät sairaalassa keskimäärin 8,7 päivää, kun taas ne, joilla oli näköpiirissään puita, viipyivät sairaalassa 7,96 päivää. Pitkäaikaispotilaille saattaisi kuitenkin olla hyödyllisintä katsella kaupungin vilkasta katua, ehdottaa Ulrich.
Puolen pennyn kolikot katoavat
● Englantilaisia puolen pennyn kolikoita, joilla on 704 vuoden historia, ei enää lyödä, ja ne on ehdotettu poistettavaksi käytöstä laillisena maksuvälineenä. Kuningas Edward I otti nämä alkujaan hopeiset kolikot käyttöön vuonna 1280. Sekä kolikon koko että arvo on pienentynyt niin paljon, että ihmiset eivät vaivaudu poimimaan sitä ylös, jos se on pudonnut. Koska tuo kuparikolikko maksaa enemmän kuin sen nimellisarvo ja koska hinnat tavallisesti nousevat tai laskevat vähintään yhdellä pennyllä, kukaan ei välitä säästää puolen pennyn kolikkoa katoamiselta. Tätä kolikkoa on tällä hetkellä käytössä yli 2,5 miljardia kappaletta.