Alppimurmeli – luonnon oma pillinpuhaltaja
Herätkää-lehden Ranskan-kirjeenvaihtajalta
”HEI, katsokaa tuonne ylös, kallioitten lähelle!”
Oppaamme viittelöi meitä pysähtymään ja osoittaa kädellään eläintä, joka istuu takaraajojensa varassa noin sadan metrin päässä.
”Se on alppimurmeli”, hän sanoo. ”Jos menemme lähemmäksi, se viheltää ja näette, miten sen toverit puikahtavat koloihinsa.” Näkemämme alppimurmeli istuu kivellä, josta on hyvä näköala ympäristöön.
Jatkamme matkaamme, ja pian Hans huudahtaa: ”Kuunnelkaa! Murmeli varoittaa tovereitaan vihellyksellä. Meidät on nähty!” Murmeli häviää näkyvistä.
Vuoriston asukas
Hans jatkaa: ”Ehkä on parempi, että levähdämme, kun meidät nyt kerran on nähty. Samalla voin kertoa teille lisää tästä kiehtovasta pikku eläimestä. Alppimurmeli on oravansukuinen jyrsijä, mutta se ei ole perinyt oravan tuuheaa häntää. Se on Etelä-Amerikan vesisian eli intiaanien kapybaran sekä majavan jälkeen maailman kolmanneksi suurin jyrsijä, ja painoa sillä on kuutisen kiloa ja pituutta 60–75 senttiä.”
”Elääkö alppimurmeleita muuallakin kuin vain Alpeilla?” kysyy Jacqueline.
”Elää, mutta yleensä korkealla, 1200–3200 metrin korkeudessa. Vaikka jotkin yksilöt elävät Ranskan ja Sveitsin Juravuoristossa ja Itävallassa niinkin alhaalla kuin 800 metrin korkeudessa, Alpit ja Karpaatit ovat alppimurmelien varsinaista elinaluetta. Niitä on kuitenkin istutettu myös Saksassa Schwarzwaldiin ja Ranskassa Juravuoristoon, Keskiylängön korkeimmille vuorille ja Pyreneille. Puhun nyt vain alppimurmeleista, joita elää Euroopassa ja Siperiassa. Silti on olemassa muitakin murmelilajeja, kuten aromurmeli eli bobakki, joka elää Venäjän ja Turkin aroilla, ja metsämurmeli, jonka koti on Pohjois-Amerikassa.
”Tuolla näkyy taas yksi!” Olemme kaikki hissuksiin, kun murmeli nousee hitaasti kolostaan ja tulee lopulta kokonaan näkyviin. Olemme niin lähellä, että näemme sen tummanruskean selän, punakeltaisen vatsapuolen ja jopa sen pienet korvat. Kun se kääntyy meihin päin, näemme sen ulkonevat silmät ja kaksi etuhammasta, jotka paljastavat sen, että eläimellä on halkinainen ylähuuli.
”Murmeleilla on erittäin tarkka kuulo”, kuiskaa Hans, ”mutta niiden näkökyky on vielä erikoisempi, sillä niiden näkökentän laajuus on 300 astetta, myös ylöspäin, suuntaan, josta niiden perivihollinen, kotka, saattaa ampaista niskaan.”
”Onko kotka niiden ainut vihollinen?”
”Ei, sillä niiden on varottava myös kettuja. Ihminenkin metsästää murmeleita niiden turkin ja rasvan takia, mutta useimmissa maissa metsästyskausi on lyhyt eivätkä metsästäjät saa käyttää ansoja tai kaivaa eläimiä esille.”
”Miten alppimurmeli puolustautuu?” kysyy Jacqueline liikuttuneena siitä tiedosta, että eläinparalla on vastuksenaan tällaisia vihollisia.
Hans selittää: ”Jouduttuaan ahtaalle murmelit käyvät rohkeasti vihollistaan päin ja purevat. Ne eivät koskaan eksy kovin kauas pesäkoloistaan, joten ne yleensä ehtivät paeta turvaan johonkin niistä.”
Ymmärrämme nyt, miksi ne tarvitsevat vartijan. Sekin murmeli, jonka näimme tullessamme istumassa, oli vartija.
Hans jatkaa: ”Alppimurmelit istuvat mielellään takajalkojensa varassa myös silloin, kun ne syövät. Ne syövät enimmäkseen erilaisia pehmeitä vihreitä ruohoja ja kasveja. Jos olisimme luonnonsuojelualueella, missä metsästys on kielletty ja eläimet ovat tottuneet vierailijoihin, voisimme jopa ruokkia niitä kädestä.”
Murmelin makuuhuone
Patikoidessamme eteenpäin huomasin vuoren rinteen näyttävän paikka paikoin reikäjuustolta. Mistä moinen mahtaa johtua?
Oppaamme selittää: ”Se on tyypillistä murmeleille. Niiden pitkät kovat kynnet soveltuvat hyvin kaivamiseen. Matalien pakokäytävien lisäksi ne kaivavat myös kesä- ja talvipesiä.”
Keskeytän Hansin kysymällä: ”Miksi kahdenlaisia pesiä?”
”Ensinnäkin alppimurmelit viettävät korkealla vain kesän ja muuttavat sen jälkeen alempana oleville laitumille, joihin ne kaivavat myös talvipesänsä. Keskikorkeudessa ja alempana kesä- ja talvipesät voivat kuitenkin olla hyvin lähellä toisiaan. Kesäpesällä voi olla pituutta kymmenen metriä, ja siinä voi olla useita leveitä osia, jotka ovat eräänlaisia huoneita. Kesäpesä käytävineen on enemmän tai vähemmän maanpinnan suuntainen ja noin 50–90 senttimetriä syvällä. Sinne murmeliemo 33–35 vuorokautta kestäneen tiineyden jälkeen synnyttää 2–4 poikasta.
”Toisaalta talvipesä kelpaisi malliksi tarkoituksenmukaisesta maanalaisesta rakentamisesta. Maan alle johtava käytävä on koko pituudeltaan 15 senttimetriä leveä. Pituutta käytävällä voi olla kymmenen metriä, ja se painuu pinnan alle usean metrin syvyyteen ja avartuu lopulta suureksi pyöreäksi luolaksi: makuuhuoneeksi.”
”Tarkoitatko, että ne rakentavat itselleen makuuhuoneenkin?” kysyy Jacqueline ällistyneenä.
”Tottakai, ja ne rakentavat siitä vielä melko suuren. Usein se on yli metrin levyinen ja vuorattu heinillä ja kuivilla lehdillä. Siinä on jopa pieniä aukkoja, jotka toimivat käymälöinä. Talvella käytävä tukitaan kaivetulla maalla.”
Pitkä uni
”Mutta ei siinä kaikki”, jatkaa Hans. ”Erikoisinta alppimurmeleissa on se, että ne pystyvät horrostamaan. Ne käyvät nukkumaan syyskuun lopulla ja heräävät vasta huhtikuussa tai vielä myöhemmin. Ehkä me vielä näemme murmelin, joka kuljettaa suussaan kuivaa ruohoa tai heinää makuuhuoneensa verhousaineeksi. Toinen kiintoisa seikka on se, että ennen talvihorroksen aloittamista ne tyhjentävät suolensa paastoamalla.”
”Näin niiden rauhallinen uni ei siis pääse häiriintymään?”
”Siinäpä se. Kun pesä on tukittu, eläin käpertyy makuulle ja nukahtaa tullen täysin tiedottomaksi ja tunnottomaksi. Niiden on todettu hengittävän vain 1–4 kertaa minuutissa normaalin 25–30 kerran asemesta. Lisäksi sydämen toiminta hidastuu 90:stä noin 10:een lyöntiin minuutissa, mikä suuresti hidastaa verenkiertoa.”
”Mutta eikö vaarana ole se, että niiden veri hyytyy?”
”Näyttää siltä, että jokin erityinen mekanismi saa murmelin elimistön tuottamaan hepariinia, veren hyytymistä estävää ainetta. Tätä tapahtumasarjaa ei kuitenkaan vielä tunneta kovin hyvin. Ruumiinlämpö voi laskea neljän asteen paikkeille eläimen kärsimättä siitä mitenkään.”
”Mitä tapahtuu, jos ruumiinlämpö laskee vielä alemmaksi?” Jacqueline haluaa ilmeisesti tietää kaiken.
”Silloin jokin selvittämätön mekanismi herättää murmelin, ja se alkaa heti tuottaa lämpöä. Sama toistuu kolmen tai neljän viikon välein, aina kun se herää tyhjentämään rakkoaan, minkä jälkeen se vaipuu takaisin horrokseensa. Ruumiinlämmön kohoamisen arvellaan johtuvan adrenaliinin erittymisestä vereen.”
Jacquelinea huolettaa niiden hengissä säilyminen tällaisissa oloissa: ”Mitä ne syövät koko tämän ajan?”
”Murmelinpiirakkaa”, vastaa Hans hymyssä suin. ”Antakaahan kun selitän. Eläin kuluttaa omaa rasvaansa ja menettää 25–50 prosenttia syksyisestä painostaan.”
Heräämisen aika
”Leuto ilmako murmelit herättää toukokuussa?”
”Näin ei ajatella, sillä ympäristön lämpötila on usein yhä hyvin alhainen, mutta jostain tuntemattomasta syystä murmelin ruumiinlämpö alkaa kohota, ja siitä tulee jälleen tasalämpöinen nisäkäs. Sen on siis pakko lähteä etsimään ravintoa, ja se kaivautuu esiin vaikka lumen alta.”
Jäimme miettimään psalmistan seuraavia osuvia sanoja: ”Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra! Sinä olet ne kaikki viisaasti tehnyt.” (Psalmit 104:24) Kaikki se mitä olemme juuri saaneet tietää alppimurmelista, tosiaan tähdentää Jumalan viisautta ja kannustaa meitä kiittämään Suurta Luojaamme, joka on tehnyt kaiken mestarillisesti.