Luther – uusi yhdistävä voima?
Yleensä voitaisiin odottaa, että jonkin hyvin tärkeän tapahtuman 1950. vuosipäivä saisi osakseen enemmän huomiota kuin jonkin muun vähemmän tärkeän tapahtuman 500. vuosipäivä. Silti kristillisyyden perustajan Jeesuksen Kristuksen kuoleman 1950. vuosipäivä jäi kristikunnalta vuonna 1983 lähes huomaamatta. Niin ei kuitenkaan käynyt hänen seuraajakseen tunnustautuvan Martti Lutherin syntymän 500-vuotispäivän suhteen. Sen vietto hallitsi uutisotsikoita varsinkin niissä maissa, joissa maailman 70 miljoonaa luterilaista asuvat. ”Luther-vuonna” pidettiin monia juhlia, kokouksia ja näyttelyitä; eräässä näyttelyssä oli esillä yli 600 maalausta, veistosta, piirrosta ja asiakirjaa.
LUTHERILLA on epäilemättä ollut suuri vaikutus saksalaiseen kulttuuriin, vaikka sitä ei luultavasti ainakaan Saksan ulkopuolella tunneta niin hyvin kuin hänen vaikutustaan uskonnonhistoriaan. Jeesusta Kristusta lukuun ottamatta hän todennäköisesti vaikutti saksaa puhuvaan maailmaan paljon enemmän kuin kukaan muu. Esimerkiksi Itä-Berliinissä ilmestyvä Neue Berliner Illustrierte väittää, että ”Lutherin raamatunkäännös mullisti Euroopan sivistyneistön elämän, muovasi sukupolvia ja vaikutti ratkaisevasti ihmisten ajattelutapaan ja heidän ratkaisuihinsa”.
Aikansa saksalaisten murteiden valtavasta määrästä Luther käytännöllisesti katsoen loi nykyisen yleissaksalaisen kirjakielen. Hän vaikutti merkittävästi myös koululaitoksen hyväksi. Hän antoi huomattavan sysäyksen yhtenäisen Saksan valtion myöhemmälle perustamiselle. Kuitenkin hänen uskonnollinen toimintansa jätti suurimmaksi osaksi varjoonsa nämä kulttuuriansiot, sillä se sai aikaan sen uskonnollisen jakauman, joka yhä vallitsee.
Jälleen yhdistävänä voimana
Viimeaikaiset yritykset korostaa Lutherin kulttuuriansioita ovat kuitenkin tehneet hänestä jälleen yhtenäisyyden symbolin. Luther-vuotta juhlittiin sekä Saksan liittotasavallassa että Saksan demokraattisessa tasavallassa (DDR:ssä). DDR:ssä julkaistu kirja Martin Luther und seine Zeit (Martti Luther ja hänen aikansa) sanoo häntä ”yhdeksi maailmanmainetta niittäneistä suurista persoonallisuuksista”, joka on vaikuttanut pysyvästi sekä Saksaan että Eurooppaan. Kirjassa sanotaan: ”Koska Martti Lutherilla on Saksan ja maailmanhistorian kannalta suuri merkitys ja koska useimmat niistä paikoista, joissa hän toimi, sijaitsevat Saksan demokraattisen tasavallan alueella, DDR:llä on erityinen velvollisuus vaalia Lutherin perintöä ja kunnioittaa Martti Lutheria hänen syntymänsä 500-vuotispäivänä.”
Vaikka Saksan liittotasavalta ja Saksan demokraattinen tasavalta ovat valtiollisesti eri leireissä, Luther-vuoden vietto muistutti heitä siitä yhteisestä perinnöstä, jonka Luther jätti heille. Tämä ei jäänyt huomaamatta Liittotasavallan presidentiltä Karl Carstensilta. Puhuessaan edellä mainitun Nürnbergissä pidetyn näyttelyn avajaisissa hän sanoi, että Luther ei enää ole ”hajaannuksen symboli”. Itse asiassa ”Lutherista on tullut koko Saksan yhtenäisyyden symboli”, hän sanoi. ”Me kaikki olemme Lutherin perillisiä.”
Mutta jos Lutherista on tehty innolla valtiollisen yhtenäisyyden symboli, mitä voidaan sanoa siitä uskonnollisesta hajaannuksesta, jota hän osaltaan oli luomassa? Onko tämä yksinkertaisesti vain unohdettu? Ilmeisesti ei, kuten seuraavat sanomalehtilainaukset osoittavat.
”Juhlavuosi ei ole aiheuttanut uutta juopaa luterilaisten ja katolilaisten välille. Päinvastoin: kulttuuritapahtumat, keskustelut ja julkaistu kirjallisuus ovat käsittääksemme tuottaneet ekumenian hedelmää.” – Nürnberger Nachrichten.
”Lutherista, joka sai kristillisyydessä aikaan särön, on myöhemmin itse asiassa tullut sen jälleenyhdistämisen avain.” – Time.
Tämän odottamattoman kehityksen ymmärtämiseksi meidän täytyy tarkastella lyhyesti, miten Luther alkujaan sai hajaannuksen aikaan.
Luther hajaannuksen edistäjänä
Martti Luther oli augustinolaismunkki ja katolinen pappi. Jo nuorena hän alkoi epäillä joitakin katolisen kirkon opetuksia. Hän arvosteli myös sellaisia menettelyjä, joita hän piti kirkollisina epäkohtina ja vääristyminä. Esimerkiksi häntä suututti varsinkin Mainzin arkkipiispan skandaalimainen aneiden myynti. Jos katolinen kirkko olisi heti kiinnittänyt tähän arvosteluun huomiota ja tehnyt ehkä joitakin uudistuksia, ns. uskonpuhdistusta ei mahdollisesti olisi koskaan tapahtunut.
Tapahtumat ohjasivat Lutherin kuitenkin yhä voimakkaampaan vastarintaan. Kerrotaan, että lokakuun 31. päivänä vuonna 1517 hän naulasi Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiään, jotka paljastivat kirkon väärät opetukset. Sitten vuonna 1520 hän julkaisi kirjoitelmansa ”Saksan kansan kristilliselle aatelille”, ”Kirkon Baabelin vankeudesta” ja ”Kristityn vapaudesta”. Kukin niistä esitti entistä purevampaa arvostelua. Paavi uhkasi lähettämässään bullassa julistaa Lutherin pannaan. Joulukuun 10. päivänä vuonna 1520 Luther paavia uhmaten poltti saamansa bullan. Wormsin valtiopäivillä 1521 hän kieltäytyi perumasta puheitaan, minkä johdosta hänet julistettiin lainsuojattomaksi Pyhässä Rooman valtakunnassa ja pakotettiin piiloutumaan. Ystäviensä suojelemana hänellä oli nyt aikaa saada valmiiksi ”Uuden testamentin” käännöksensä. Se tapahtui syksyllä 1522. Vuonna 1534 hän sai valmiiksi ”Vanhan testamentin” käännöstyönsä, ja niin hänen kääntämänsä Raamattu oli nyt kokonaisuudessaan saatavissa saksan kielellä. Katolinen pappisvalta, joka oli historiansa aikana vastustanut Raamatun kääntämistä kansankielelle, ei tervehtinyt tätä käännöstä mielihyvällä. Nyt katolilaisten ja luterilaisten välirikko oli täydellinen.
Ennen kuin Lutheria voitaisiin koskaan pitää yhdistävänä voimana, asenteiden olisi muututtava melkoisesti. Sellainen muutos on nyt tapahtunut.
Asenteiden muutos
Rheinische Post -lehden mukaan ”katolilaisten suhtautumisessa Lutheriin on – – tapahtunut hämmästyttävä muutos. Tuo uskonpuhdistaja on nyt ylennetty roomalaiskatolilaisten silmissä kirotusta harhaoppisesta yhdeksi uskon isäksi.” Wormsissa luterilaisten 500-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa Kölnin kardinaali Höffner lisäsi tähän, että protestanttien ja katolilaisten näkemyksiä Lutherista ei voitaisi enää käyttää kiilan lyömiseksi heidän välilleen.
Jo vuonna 1967 protestanttinen teologi Walther von Loewenich huomautti: ”Saksan katolisten teologien yhä kasvava kiintymys Lutheriin voisi saattaa luterilaiset häpeään.” Nyt katolinen paavikin on hollantilaiselle kardinaali Jan Willebrandsille lähettämässään kirjeessä antanut oman tukensa puhumalla Lutherin ”syvästä uskonnollisuudesta”. Tämä ja monet muut paavin kirjeessä olevat Lutheria koskevat sovinnolliset lausunnot ovat saaneet Rooman sanomalehdet ylistämään kirjettä ”historialliseksi käännekohdaksi katolilaisten ja protestanttien välisissä suhteissa”.
Sunnuntaina 11. joulukuuta 1983 tapahtui jälleen jotakin ennennäkemätöntä. Koskaan aikaisemmin historiassa ei paavi ollut saarnannut luterilaiselle seurakunnalle Rooman luterilaisessa kirkossa. ”Me kaipaamme ykseyttä, ja me työskentelemme ykseyden hyväksi”, hän sanoi kuulijoilleen saksaksi. ”Tänä vuonna, jona me vietämme Martti Lutherin 500 vuotta sitten tapahtuneen syntymän vuosipäivää, uskomme voivamme nähdä etäällä lähestyvän jälleenyhdistymisen aamunkoiton valon.”
Tullaanko uskonnollinen ykseys saavuttamaan?
”Kuka meistä pystyy tällä hetkellä sanomaan, voidaanko paavin esiintymistä Rooman [luterilaisessa kirkossa] pitää ekumeenisen liikkeen virstanpylväänä vai jääkö tämä historiallinen ele vain eleeksi?” kysyi Münchenissä ilmestyvä Süddeutsche Zeitung.
Riippumatta siitä, osoittautuuko paavin toimenpide virstanpylvääksi jälleenyhdistymisen tiellä vai ei, toinen tärkeä kysymys on: mistä tällainen äkillinen ja odottamaton yhdistymisen halu johtuu?
Asiaan liittyy epäilemättä monia seikkoja, kuten esimerkiksi uskontoa kohtaan tunnetun kiinnostuksen yleinen heikkeneminen sekä uskonnon arvovallan ja vaikutusvallan väheneminen olemattomiin. Sekä katolilaisuus että protestantismi ovat joutuneet kriisiin. Kirkon- ja uskonnonvastaiset mielialat voimistuvat kaiken aikaa. Uskonnolliset järjestöt näyttävät hajoavan. Maallistuminen lisääntyy. Jälleenyhdistymistä pidetään yhtenä keinona, jolla tätä suuntausta vastaan voidaan taistella.
Lehtitietojen mukaan kansainvälisen luterilais-katolilaisen komission varapuheenjohtaja George Lindbeck uskoo, että ilman Lutheria ja hänen uskonpuhdistustaan ”uskonnolla olisi ehkä ollut vielä paljon vähemmän merkitystä menneinä 400–500 vuotena. Koska keskiajalla uskonto oli hajoamassa, maallistuminen olisi lisääntynyt vapaasti.” Tämä on hyvin kiinnostava olettamus, sillä se merkitsee sitä, että samaa Lutheria, joka aikanaan toimi järjestäytyneen uskonnon säilymisen hyväksi olemalla jakava voima, pidetään nykyään yhdistävänä voimana.
Tämä näkökohta kiinnostaa erityisesti kristittyjä, jotka ovat perillä Raamatun profetioista, jotka ennustavat Suureksi Babyloniksi kutsutun järjestäytyneen väärän uskonnon hävityksen. (Ks. Ilmestyskirjan 17. ja 18. lukua.) Tämän hävityksen ei ennustuksen mukaan pitänyt sattua vuotta 1914 edeltäneenä aikana, eikä siis myöskään Lutherin aikana. Niinpä Lutherin aikaansaama uskonpuhdistus auttoi järjestäytynyttä uskontoa ”pysymään jaloillaan”, kunnes Jumalan ennakolta määräämä aika toimia sitä vastaan kohtaisi.
Aito kristillinen ykseys
Kristillinen ykseys on hyvin toivottavaa, ja Raamattu kannustaa meitä säilyttämään sen. ”Mutta minä kehotan teitä, veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen kautta, että puhuisitte kaikki yhtäpitävästi ja ettei keskuudessanne olisi jakaumia, vaan että olisitte sopeutuvasti yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa.” – 1. Korinttolaisille 1:10.
Ykseys on kuitenkin aitoa vain, jos se perustuu vankasti totuuteen eikä opportunistisiin sovitteluratkaisuihin. Aito kristillinen ykseys vaatii sen raamatullisen neuvon noudattamista, jonka Paavali esitti Filippin kristityille: ”Tulkaa yhdessä minun jäljittelijöikseni, veljet, ja pitäkää silmänne suunnattuina niihin, jotka vaeltavat sen esimerkin mukaisella tavalla, joka teillä on meissä.” – Filippiläisille 3:17.
Vaeltaako katolinen kirkko nykyään ”sen esimerkin mukaisella tavalla”, jonka Paavali ja muut varhaiskristityt jättivät? Jäljitteleekö kirkko heitä opissa, käytöksessä ja siinä, mitä asioita se pitää elämässä tärkeimpänä? Entä miten on luterilaisen kirkon laita? Varmasti jokainen katolilainen ja luterilainen on itselleen velkaa sen, että hän ottaa selville, miten hänen kirkkonsa täyttää tämän mitan.
Ei ole epäilystäkään siitä, että ykseys tulee vallitsemaan kaikkialla maailmassa. Raamatun ennustukset lupaavat sen toteutuvan sekä hallinnon että uskonnon suhteen. Hallinnon ykseys saavutetaan siten, että nykyiset poliittiset järjestelmät korvataan Jumalan taivaallisella valtakunnalla, jota Kristus opetti seuraajiaan rukoilemaan: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matteus 6:10) Tämä hallitus ”on kukistumaton iankaikkisesti”, lupaa Danielin 2:44. Sen sijaan Kristuksen hallinnon alaisuudessa ”se on musertava kaikki ne muut Valtakunnat [eli hallitukset] ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti”. Tuon Valtakunnan alaisuudessa koko ihmiskunta tullaan yhdistämään Kristuksen kautta yhden tosi Jumalan palvonnassa.
Hallinnollisen ja uskonnollisen ykseyden perusta laskettiin siis Kristuksen kuolemassa, jonka 1950. vuosipäivää vietettiin tiistaina 29. maaliskuuta 1983. Vaikka Martti Lutherin syntymän 500-vuotispäivän vietto on ohimenevästi kiinnostava tapahtuma, niin siihen ei kuitenkaan liity mitään kestävää lupausta maailmanlaajuisesta ykseydestä sen enempää hallinnon kuin uskonnonkaan suhteen.
Hanki lisää tietoa nykyajan todellisesta ykseyttä edistävästä voimasta, Jumalan valtakunnasta. Tämän lehden julkaisijat antavat mielellään pyydettäessä lisätietoja näistä asioista. Voit esittää kysymyksiä myös jollekulle Jehovan todistajalle.
[Kartta/Kuva s. 14]
(Ks. painettu julkaisu)
Luther-vuosi teki osaltaan Lutherista koko Saksan valtiollisen yhtenäisyyden symbolin
SAKSAN LIITTOTASAVALTA
SAKSAN DEMOKRAATTINEN TASAVALTA