Väkivallattomuus väkivaltaisessa maailmassa

ELÄMINEN Bombayssa merkitsee jatkuvaa elämistä väkijoukon keskellä. Päivisin kadut ovat tupaten täynnä, ja öisin yli 100000 ihmistä nukkuu jalkakäytävillä.

Useimmat Intian kaupungit ovat samanlaisia: täpötäysiä ja erittäin köyhiä. Asunnoista ja puhtaasta vedestä on huutava pula, ja ruoka on kallista.

Kuvittelehan hetken, että asuisit 3 x 4 metrin huoneessa 5–8 muun kanssa! Huoneen nurkkapaikat on annettu vuokralle ja ihmiset saattavat nukkua vuorotellen. Vietät suurimman osan ajastasi kaduilla tai jalkakäytävillä. Kävelet joka aamu tutulle vedenhakupaikalle noutamaan sangollisen vettä, joka ei ole edes puhdasta. Teet päivät pitkät kovaa työtä, mutta ansiosi riittävät tuskin perheesi päivittäiseen ruokaan. Et pysty muuttamaan tilannetta, vaikka kuinka yrittäisit. Näet, että lähiympäristössäsi kuolee päivittäin ihmisiä nälkään ja sairauksiin. Avuttomuuden tunne saa sinut turhautumaan.

Mutta sinulla on ainakin vakituinen asunto, koti. On kuitenkin olemassa myös toisenlainen Intia: Ihmiset, joilla ei ole paikkaa mihin mennä, valtaavat kaikki mahdolliset paikat katuojien läheltä ja teiden vierustoilta. He muodostavat kokonaisia kodittomien siirtokuntia. Heidän joukossaan on vanhoja ja nuoria, naisia ja pikkulapsia, puolialastomia ja kuolevia ihmisiä. Tähän ihmisryhmään kuuluvat eivät ole koskaan syöneet kylläkseen. Heidän ainoa toiveensa on selviytyä hengissä päivä kerrallaan.

Tämä ei ole mikään miellyttävä kuva. Luonnollisesti Intiassa, kuten muuallakin, on myös rikkaita ja kouluja käyneitä ihmisiä, mutta he ovat vähemmistö, ja väestönkasvu on jatkuvasti ollut runsaampaa köyhien kuin varakkaitten parissa. Kerskakulutuksen ja pelkän hengissä pysyttelemisen esiintyminen rinnakkain luo perustan väkivaltaisuuksille.

Väkivallan luonne

”Intia on tällä hetkellä paikallaan polkemisen ja muutosten sekava vyyhti, julma, synkeä ja väkivaltainen yhteiskunta”, toteaa Bhabani Sen Gupta kirjoituksessaan ”Onko Intia sivistynyt?” Joka vuosi poltetaan tuhansia nuoria aviovaimoja elävältä heidän aviomiestensä ja näiden omaisten aloitteesta, koska he eivät ole pystyneet tuomaan tullessaan kyllin runsaita myötäjäisiä. Joka vuosi raiskataan noin kaksi miljoonaa naista ja tehdään satojatuhansia muita rikoksia. Viisikymmentätuhatta ihmistä, jotka ovat useimmiten nuoria miehiä ja naisia, tekee itsemurhan pettymystensä ja epätoivonsa vuoksi. Vuonna 1978 syttyi 96488 mellakkaa. Vuotta 1978 edeltäneeltä ajalta on käytettävissä vain harvoja koko maan kattavia rikostilastoja. Noiden hajanaistenkin tietojen perusteella on kuitenkin ilmi selvää, että rikollisuus ei suinkaan ole vähenemään päin.

Intialainen sosiologi S. C. Dube uskoo, että rikollisuuden ja väkivallan ilmapiiri syntyy siitä valtavasta erosta, joka vallitsee ihmisten tarpeitten ja heidän varsinaisten tulojensa välillä, samoin kuin siitä, että etuoikeutetussa asemassa olevat päättäväisesti suojelevat heille kasaantuneita varoja osattomiksi jääneiltä, jotka puolestaan yhä pontevammin vaativat itselleen suurempaa osaa noista varoista

Väkivaltaa ja raakuutta ei esiinny pelkästään kaupungeissa, vaan ne leimahtavat ajoittain liekkiin myös Intian maaseudulla. Intialaisen taloustieteilijän B. M. Bhatian mukaan maaseudulla esiintyvän väkivallan yleisyys johtuu ”maanomistajien ja maattomien työläisten välisen kuilun syvenemisestä”. Siitä maksetaan raskaat verot ihmishenkien, omaisuuden ja moraaliarvojen muodossa. ”Heikot ja köyhät eivät enää halua alistua voimakkaitten ja rikkaitten valtaan ja mielihaluihin. He ovat alkaneet iskeä takaisin ja ryhtyneet puolustamaan oikeuksiaan. Rikkaiden jo perinteisesti käyttämään väkivaltaan on liittynyt köyhien parissa äskettäin herännyt väkivaltaisuus”, Gupta kirjoittaa.

Haihtunut unelma

”Minun täytyy – –toivoa viimeiseen hengenvetoon asti, että Intia omaksuu väkivallattomuuden uskontunnustukseen ja säilyttää ihmisarvon”, kirjoitti Gandhi vuonna 1938. Nyt, 46 vuotta myöhemmin, Intia hoipertelee yhä monenlaisen yhteiskunnallisen väkivallan otteessa. Eikä se Guptan mukaan ”ole myöskään pystynyt säilyttämään ihmisarvoa”.

Gandhin sanoman suosiosta huolimatta ”maahan levisi ennen kuulumaton väkivallan aalto, ja rosvoilusta, raiskauksista ja ryöstöistä tuli osa jokapäiväistä elämää”, kertoo sanomalehti Times of India.

Tämä Intiasta esitetty arvio sopii myös maailman muihin osiin. Monilta intialaisilta evätty koulutus on useissa muissa maissa asuvien ihmisten ulottuvilla. Kuitenkin muu maailma on myös syyllistynyt Gandhin mainitsemaan seitsemään yhteiskunnalliseen syntiin: ’periaatteettomaan politiikkaan, työtä tekemättä saavutettuun vaurauteen, nautintoihin ilman omaatuntoa, koulutukseen ilman luonteenlujuutta, moraalittomaan kaupankäyntiin, palvontaan tekemättä uhrauksia ja tieteeseen ilman inhimillisyyttä’. Väkivallattomuuteen perustuva Gandhin ihannemaailma on todella osoittautunut haihtuneeksi unelmaksi.

On arvioitu, että 15 vuoden kuluttua Intiassa olisi miljardi asukasta. 600 miljoonaa heistä tulee elämään köyhyydessä. Nuorten työttömien määrä saattaa kohota 30–50 miljoonaan. Tällaisten tilastojen esittämä tulevaisuus näyttää synkältä.

Gandhin ylevä väkivallattomuuden sanoma ei ole todellisuudessa juurtunut Intiaan, josta se sai alkunsa. Se ei kuitenkaan johdu sanomasta itsestään. Vika ei myöskään ole Gandhin. Hänen tarkoituksensa oli varmasti hyvä, mutta hän oli vain ihminen ja saattoi opettaa vain rajallisen määrän asioita rajalliselle ihmisjoukolle. Ihmiset unohtavat oppimansa asiat helposti, kuten historia todistaa.

Merkitseekö tämä sitä, että ihmiset eivät voi pysyä väkivallattomina jatkuvasti? Kuka voi opettaa sekä intialaisia että kaikkia muita ihmisrotuja elämään rauhassa? Millaista tuo opetus olisi? Tuleeko maailma koskaan olemaan väkivallaton?

[Kuva s. 8]

Tavanomainen katunäkymä intialaisesta kaupungista