Nuoret kysyvät:

Onko minun pakko mennä kouluun?

YLI 25 vuotta Jackin työnä on ollut valvoa, että lapset tulevat kouluun säännöllisesti. Kenen tahansa pinnarin on siksi vaikea keksiä selitystä, jota Jack ei olisi jo kuullut. ”Lapset ovat kertoneet minulle vaikka mitä”, hän sanoo ja jatkaa: ”Yksi selittää: ’Luulin, että tulen sairaaksi tänään.’ Ja toinen: ’Alaskassa asuva isoisäni on kuollut.’” Entä mikä on Jackin mielestä ”paras” hänen kuulemansa syy? Sen esittivät kolme poikaa, jotka väittivät, etteivät he ”löytäneet koulua, koska oli niin sakea sumu”.

Näitä huteria alibeja olisi vaikea päihittää sen enempää kekseliäisyydessä kuin röyhkeydessäkään. Siitä huolimatta ne heijastavat kaikesta päättäen yleistä vastenmielisyyttä koulua kohtaan. Kun nuorilta kysytään, mitä he ajattelevat koulusta, he ilmaisevat usein välinpitämättömyyttä (”Kai se on ihan hyvä”) tai suoranaista vastenmielisyyttä (”Koulu on mätää! Inhoan sitä!”) Entä mitä mieltä sinä olet koulusta? Liitytkö sinäkin ehkä toisinaan niiden teini-ikäisten kuoroon, jotka valittavat: ”Onko minun pakko mennä kouluun?”

Jos näin on, pystyt luultavasti pitämään tunteesi kurissa ja menemään kouluun kaikesta huolimatta. Yhä kasvava joukko nuoria on kuitenkin päättänyt osoittaa uhmaansa ja olla menemättä kouluun (mikä tietysti antaa Jackin kaltaisille miehille paljon töitä). Pelkästään Yhdysvalloissa joka päivä noin kaksi ja puoli miljoonaa ala- ja yläasteen koululaista on poissa koulusta! Äskettäin New York Timesissa ilmestyneessä artikkelissa mainittiin lisäksi, että niin monet (noin kolmannes!) ovat ”kroonisesti poissa” New Yorkin kaupungin oppikouluista, että ”heitä on miltei mahdotonta opettaa”.

On toisaalta niitäkin, jotka käyvät koulussa mutta ilmaisevat vastenmielisyytensä sitä kohtaan huomaamattomammilla tavoilla.

Koulujännitys

Jenniferin koulu sujui hyvin ala-asteella, mutta siirryttyään yläasteelle hän töin tuskin selviytyi luokalta toiselle. Hänen äitinsä valitti: ”Hän ei tunnu välittävän ollenkaan. Hän vitkastelee, nukkuu usein ja sitten viime tipassa ryntää tekemään kotitehtäviä – jos tekee niitä lainkaan.”

Gary puolestaan lähtee kouluun, mutta tuntee heti mahansa tulevan kipeäksi. Hän sanoi: ”Kun pääsen lähelle koulua, alan hikoilla ja hermostua – –. Minun on yksinkertaisesti pakko palata kotiin.”

Molemmat nuoret reagoivat omalla tavallaan koulustressiin ja -paineisiin. Saksalaisilla on tälle ilmiölle jopa oma sanansakin: ”schulangst” eli koulujännitys. Mikä sen sitten aiheuttaa? Joitakuita, kuten Jenniferiä, yläasteelle siirtyminen hämmentää. Muutos ala-asteelta suureen persoonattomaan laitokseen, jossa on kokonainen armeija opettajia ja ohjaajia, on yksinkertaisesti liikaa näille nuorille. He puolustautuvat menettämällä motivaationsa ja sulkemalla koulun pois mielestään. Heidän suhtautumisensa muuttuu välinpitämättömäksi, ja he kahlaavat koulun läpi tehden vain sen verran, että juuri ja juuri selviävät.

Garyn kaltaisille kouluväkivalta ja toverien julmuus sekä tarve hankkia hyviä arvosanoja saavat aikaan pakkomielteenomaisen koulupelon, jota lääkärit nimittävät koulufobiaksi. Sellaiset nuoret menevät kouluun (vanhempien hieman suostuteltua), mutta he kärsivät jatkuvista psyykkisistä paineista tai jopa fyysisistä oireista, kunnes pelko on voitettu. Etelä-Kalifornian yliopiston tohtori Jonathan Kellerman arvioi, että Yhdysvalloissa ”koulufobia” on ”yhdellä lapsella jokaisesta kuudestakymmenestä”. Miten vakavaksi koulufobia sitten voi tulla? Esimerkiksi Robert oli vain kymmenvuotias. Palomiehen oli suostuteltava hänet tulemaan alas koulun katolta, josta hän oli aikonut hypätä alas. Syyksi tähän yritykseen New York Post -lehti mainitsi, että ”hän vihasi koulua”.

Eräs toinen raportti kertoo, että vuonna 1978 noin yksi kolmesta saksalaisesta alle 16-vuotiaasta koululaisesta kärsii oireista, jotka viittaavat schulangstiin. Monet saksalaisten nuorten tuona vuonna tekemistä 14000 itsemurhayrityksestä liittyivät koulupelkoon. Erään toisen lähteen mukaan vuonna 1978 ”yli 800 japanilaista 5–19-vuotiasta opiskelijaa teki itsemurhan – – kouluun liittyvien ongelmien vuoksi”.

Koulutuksen saaminen ei kuitenkaan ole aina ollut pelottava koettelemus. Itse asiassa raamatullisina aikoina nuorilla oli voimakas halu oppia. Missä sitten oli ero?

Patriarkaalinen opetusmalli

Ensimmäinen ihminen Aadam sai suurenmoista opetusta suoraan Jumalalta. (1. Mooseksen kirja 1:28–30) Jumalan antama täydellinen opetusohjelma antoi sekä moraalista ohjausta että todennäköisesti myös Eedenin puutarhan viljelemiseen ja varjelemiseen liittyvää tietoa. Aadamin tehtäväksi annettiin myös eläinten nimittäminen, ja tämä valtava työ vaati suurta huomiokykyä ja kielen tuntemusta. – 1. Mooseksen kirja 2:15–19.

Aadam välitti sellaista tietoa jälkeläisilleen. Vuosisatojen ajan patriarkaalisen perheen pää opetti samalla tavoin omia lapsiaan. Esimerkiksi Israelin kansan keskuudessa vanhemmat opettivat lapsiaan Egyptin orjuuden aikana. Monen sukupolven ajan nuorilla ei ollut siellä mahdollisuutta päästä egyptiläisten hienoihin kouluihin, joissa Mooses oppi ”kaikkea egyptiläisten viisautta”. (Apostolien teot 7:22) Kuitenkin israelilaiset olivat lukutaitoisia – he osasivat lukea ja kirjoittaa! – 5. Mooseksen kirja 6:9.

Myöhemmin Jumala neuvoi vanhempia opettamaan lapsiaan ”kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi”. (5. Mooseksen kirja 6:7) Juutalaislapsille annettiin näin erinomainen koulutus. Jännittävät matkat pääkaupunkiin Jerusalemiin kolmille vuosittaisille juhlille tarjosivat lapsille sekä mahdollisuuden saada ensi käden opetusta maantiedossa että tilaisuuden tavata ihmisiä, jotka olivat tulleet maan joka kolkasta! (5. Mooseksen kirja 16:16) Pojat saivat lisäksi olla oppipoikina työpaikalla, kun heille opetettiin ammatti. Naiset tulivat taitaviksi taloustöissä mutta myös ostamisessa ja myymisessä. (Sananlaskut 31:10–31) Israelilaisnuoret eivät tunteneet koulujännitystä tai koulufobiaa!

Mikä todellisuudessa teki Israelissa koulutuksesta menestyksellistä? On totta, että vanhempien osallistuminen antoi koulutukselle mielenkiintoisen lisäulottuvuuden. Vielä tärkeämpää kuitenkin oli, että koulutuksella oli Israelissa selvästi määritelty tavoite: nuorten auttaminen tuntemaan Jehova Jumala ja rakastamaan häntä. (5. Mooseksen kirja 6:4–7) Kaikki, mitä he oppivat, liittyi siten heidän palvontaansa. Esimerkiksi Salomo todennäköisesti tutki mm. veden kiertokulkua luonnossa, eläinten elintapoja, hyönteisten käyttäytymistä ja ihmisruumiin verenkiertojärjestelmää. Henkeytettynä hän teki havaintoja, jotka ovat tieteellisesti luotettavia! (Saarnaaja 1:7, 12–14; 12:6; Sananlaskut 6:6–8; 30:24–28) Salomo ei kuitenkaan käyttänyt tieteellistä ymmärrystään edistääkseen ateistista tiedettä, vaan edistääkseen Jumalan palvontaa! ”Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä”, hän totesi tutkimustensa pohjalta. (Saarnaaja 12:13) Siksi koulutuksella oli siihen aikaan sekä todellinen päämäärä että syyt, jotka saivat hankkimaan sitä halukkaasti.

Mitä voimme oppia menneisyydestä

Elämä on muuttunut suuresti noista patriarkaalisista ajoista. Jumalaa pelkäävät vanhemmat pyrkivät tietenkin silti antamaan lapsilleen moraalista ohjausta. Useimmat vanhemmat kuitenkin myöntävät, ettei heillä ole aikaa eikä asiantuntemusta, joita tarvitaan muodollisen koulutuksen antamiseksi lapsille. Heidän olisi hyvin työlästä yrittää opettaa lapsilleen niitä teknisiä taitoja, joita nämä tarvitsevat välttämättä selviytyäkseen nykypäivän maailmassa. Niinpä koulut ovat ottaneet kantaakseen paljon siitä vastuusta, joka liittyy lasten maalliseen koulutukseen.

On kuitenkin myönnettävä, etteivät koulut voi tarjota sitä lämpöä, jota antavat rakastavat vanhemmat. Myös monet ongelmat vitsaavat kouluja ympäri maailman: väkivalta, huumeet, toverien pahoinpitelyt, opetustason lasku ja moraalittomuus muutamia mainitaksemme. Niinpä sinusta saattaa tuntua väärältä ajatus, että sinun on pakko käydä koulua. Muista kuitenkin, mikä teki oppimisesta miellyttävää nuorille raamatullisina aikoina: he halusivat palvella Jumalaa. He oppivat lukemaan – lukemaan hyvin – voidakseen lukea ja ymmärtää hänen Sanaansa. He tutkivat luontoa syventääkseen kunnioitustaan Luojaa kohtaan. He opettelivat ammatin voidakseen huolehtia Jumalan heille määräämistä perhevastuistaan. Voitko sinä oppia jotakin tästä? Voisiko sinun näkemyksesi koulunkäynnistä muuttua suuresti, jos kehittäisit samanlaisen asenteen?

Sinulla ei luultavasti ole muita vaihtoehtoja kuin käydä koulua, mutta sen ei välttämättä tarvitse merkitä synkkiä näkymiä tai ankaraa rangaistusta. Koulunkäynnistä on paljon hyötyä, jos kehität sitä kohtaan oikean asenteen. Miten sellaisen asenteen sitten voi saada? Mitä etuja koulunkäynnin jatkamisesta on? Entä miten voit selviytyä sellaisista ongelmista kuin kouluväkivallasta ja huumeista? Tämä artikkelisarja pyrkii tulevissa numeroissa vastaamaan näihin kysymyksiin.

[Kuva s. 16]

Joidenkuiden nuorten vastenmielisyys koulua kohtaan näkyy keskittymisen puutteena

[Kuva s. 17]

Muinaisessa Israelissa rakkaus Jumalaan sai nuoret keskittymään siihen, mitä he oppivat